maanantai 4. toukokuuta 2015

Vapun vietossa

Jostain syystä täällä vietetään vappua tänään 4. toukokuuta, eikä ensimmäinen päivä. Tänään on bank holiday ja koulut ovat kiinni. Munkeiksi ostimme Sainsbury'silta omenahillomunkit ja simaksi omenalimpparia (close enough). Muuten meidän vappu onkin näyttänyt tältä:





Ettei vain koulua tulisi ikävä, kävimme jalkapalloilemassa koulun kentällä. Koitin kiinnittää tavallista enemmän huomiota kamerani asetuksiin - olen kokenut valaistumisen siinä, että kamerassa on tosiaan muitakin asetuksia kuin automaatti. Nähtäväksi jää opinko harjoittelemalla ISO-arvoista ja valotusajoista mitään, vai palaanko jossain kohden takaisin siihen yksinkertaisempaan asetukseen.



Olemme myös muistelleet aiempien viikkojen lämpöisiä ja aurinkoisia päiviä. 15-20 asteen lämpötiloihin ehti jo melkein tottua. Kolea totuus Skotlannin keväästä on kuitenkin tullut ilmi. Vaikka lapset ja Kaitsu edelleen viilettävät t-paidoissa 12 asteessa, minä käärin kaulaani huivia ja vedän takin taas niskaan.


Kotoa Suomesta mukana tuomani rahapuu on innostunut kevätauringosta. Toin mukana kolme pikkuruista kuusilehtistä pistokasta, joiden vain toivoin säilyvän hengissä automatkalla, hotellissa ja lentokoneessa aina perille asti, käärittynä kosteaan talouspaperiin ja säilöttynä Arabian posliinipurkkiin käsimatkatavaroissani. Kävin pian muuton jälkeen ostamassa Homebasesta kolme pientä ruukkua, jotka olin nähnyt siellä meidän marraskuisella visiitillä. Ruukut olivat odottaneet minua kaupan hyllyllä, ja olivat juuri sopivat pistokkaille. Muutamassa kuukaudessa kaikki pistokkaat ovat vähintäänkin tuplanneet lehtensä ja tekevät uusia oksia. En ole kummoinen viherpeukalo, joten kiitän tästä kasvin sitkeyttä.



'A public function is a function that is a function of a public nature for the purposes of the Human Rights Act 1998.'

Ja sillä aikaa kun kevät etenee, olen uppoutunut lakiteksteihin. Ihan nautin tästä selkokielisestä ja loogisesta aineistosta, josta ylläoleva lausekukkanenkin on poimittu. Heh heh. Jos edellisen esseen kanssa tuntui siltä, kun hakkaisi päätä seinään, niin tämän lainsäädäntötehtävän kanssa tuntuu välillä siltä, ettei löydä edes sitä oikeaa seinää johon päätä hakata. Miksi, oi, miksi skotlantilaisten on täytynyt luoda ainakin kolme eri kriminaalihuoltolakia säätelemään sosiaaliviranomaisten ja oikeuslaitoksen välistä yhteistyötä (yksi näistä on nimetty niinkin loogisesti kuin Custodial Sentences and Weapons Act. Joo, liittyyhän linnatuomiot ja aseet tavallaan yhteen. Tai sitten ei!?) - ja kaikkien näiden lakien viitata toinen toiseensa ja muokata toinen toisiaan eri vuosina siten, ettei edes lakipankkia ylläpitävä hallituksen nettisivu pysy ajantasalla?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

On ilo kuulla sinusta!