Dunblanen lumikellot

Lumikellot (snowdrops) symboloivat Skotlannissa muutakin kuin kevättä. Viime sunnuntaina tuli kuluneeksi 20 vuotta Dunblanen kouluampumisesta - yhdestä Iso-Britannian historian vakavimmista ampumistapauksista. Tapausta on muisteltu viime viikkoina paikallislehdissä, uutisissa ja televisiossa.  Vuonna 1996 olin seitsemän ja tapauksesta autuaan tietämätön. Itse asiassa en ollut koskaan kuullutkaan siitä, ennen kuin muutin Skotlantiin. Nyt se kuitenkin koskettaa, eikä vähiten siksi että Dunblanen ala-aste, jonka liikuntasalissa 16 viisi-kuusivuotiasta ekaluokkalaista ja heidän opettajansa saivat surmansa, sijaitsee meiltä alle kymmenen kilometrin päässä, ja ampuja, Thomas Hamilton, asui Stirlingissä. 

Kun Luka aloitti reilu vuosi sitten oman koulu-uransa skotlantilaisella ala-asteella, huomasimme muutamia käytäntöjä, jotka tuntuivat vierailta. Koulun pihalla ei esimerkiski voi olla huomaamatta kylttejä, jotka ilmoittavat jatkuvasta videovalvonnasta (CCTV). Lisäksi, vastaanottotilaan johtavaa pääovea lukuun ottamatta, koulun kaikki ulko-ovet ovat aina lukitut. Aamulla vanhemmat odottavat pihalla lasten kanssa, että kellot soivat. Lapset järjestäytyvät luokittain jonoihin ja opettajat noutavat luokkansa ulko-ovelta. Jos lapsi on myöhässä, tai jos vanhempi tuo kesken päivän unohtuneen lounaslaukun, tai jos lapsi lähtee kesken päivän vaikka hammaslääkäriin, kaikki kulku käy vastaanoton kautta, eikä lukitusta ovesta pääse sitä pidemmälle kouluun ilman ilmoittautumista. Vanhemmat pääsevätkin näkemään lapsensa koulun sisäpuolelta vain vanhempainilloissa, tai kun pidetään assembly, pieni tilaisuus jossa lapset esittelevät oppimisensa tuloksia. 

Turvallisuuteen panostaminen tuntui liioittelulta, ennen kuin tutustuin Dunblaneen ja ymmärsin miten paikallishistoria on muokannut nykykäytäntöjä. Hamilton oli aseistautunut iskussa neljällä laillisella käsiaseella, ja hänellä oli mukanaan panoksia tarpeeksi ampuakseen jokaisen koulun 700 oppilaasta. Tämä isku tapahtui ennen Columbinea ja muita sitä seuranneita, joten koulun ja viranomaisten valmius ennaltaehkäistä ja reagoida tällaiseen yllättävään ja hirviömäiseen tekoon oli oikeastaan olematon. BBC:n dokumentissa iskussa kuolleen Sophien isä Mick North kommentoi, että on oikeastaan ihme, että yksikään liikuntasalissa olleen luokan kahdestakymmenestä kahdeksasta oppilaista selvisi hengissä.  

Mutta virheistä opittiin. Iskujen jälkeen uhrien vanhemmat ja huolestuneet kansalaiset kyseenalaistivat ja haastoivat maan aselait. Maaliskuussa kukkivien lumikellojen mukaan nimettyyn kansalaisadressiin kerättiin 750 000 nimeä, ja vuotta myöhemmin parlamentti sääti lain, jolla käsiaseet kiellettiin Iso-Britanniassa. Ei sillä saada takaisin menetettyjä lapsia, mutta tähän mennessä Dunblane on jäänyt maan viimeiseksi kouluampumiseksi.

Talvitulva ja kirjayllätys

Pitkästä aikaa tuntuu että jutun aiheita olisi enemmän kuin aikaa kirjoittaa. Hautumassa ovat kuvapostaus ensimmäisestä joulunodotuksesta Skotlannissa, koostetta kuluneesta vuodesta ja vielä yksi postaus advocacy-työstä. Mutta nämä saavat odottaa, kunnes syksyn viimeinen 4000 sanan kirjoitustehtävä on palautettu yliopistolle ensi viikon lopulla - sitten on aikaa hengähtää hetkeksi.

Tässä, sen sijaan, on kuvapläjäys viime sunnuntailta, kun olimme poikien kanssa aikeissa kipaista kävellen ruokakauppaan ensimmäisenä aurinkoisena aamuna viikon rankkasateen jälkeen, ja yllätykseksemme jo kotiovelta näimme että joki tulvii. Lähempänä huomasimme, että tiekin oli sen takia poikki. Ehkä vuoden asumisen jälkeen Skotlannin sään ei enää pitäisi yllättää, mutta myönnän, katsoimme vinhaa vauhtia virtaavaa ja vastapuolella näkyvän puutarhapalstan ja rugbykentän vallannutta tulvajokea suut auki. Vaikka eihän tästä meidän kulmilla vain muutaman tunnin kestäneestä tulvahuipusta voida puhua edes samana päivänä kuin Cumbrian tulvista, kyllä se silti pysäytti - ja pääsi paikallislehteen asti. 

Joki näytti melkein hipovan junasiltaa.

Puutarhapalsta ja rugbykenttä uimassa.

Kävelijät veteen? Ei kiitos.

* * *

Loppuun vielä esittelen liikuttavan läksiäiskortin ja hauskan läksiäislahjan jotka sain työharjoittelupaikastani. Työkaverit olivat kirjoittaneet kukin ihania tsemppiviestejä, kiitoksia ja terveisiä korttiin. Paras taisi olla: 'I hope to be across the table from you in the near future! Great job.' - jotain siis olen ilmeisesti ainakin tehnyt oikein kun sosiaalityökriittinen advocacy-työntekijä toivoo minusta sosiaalityöntekijää.

Lahjana sain kaksi Gruffalo-kirjaa - skotiksi! Näiden tavaaminen kirvoitti ainakin minulta mehukkaat naurut - kirjaa avaamattahan kuvittelin että moose on hirvi - hölmö minä, sillä hiirihän se tietysti on! Jostain syystä myös näitä lukiessani kuulen tekstin päässäni työkaverini paksulla skottiaksentilla, mikä tekee siitä aina vain hauskempaa. Hauskaa oli huomata myös, että näin vuoden skottikokemuksella (lasten)kirjan lukeminen oli yllättävän mutkatonta, ja vain parin sanan merkitystä en ymmärtänyt lainkaan tai en osannut päätellä asiayhteydestä. Jos haluat päivän hymyt tai muuten vain testailla skottikielen ymmärrystäsi, voit kuunnella YouTubesta ensimmäisen kirjan skottimiehen ääneen lukemana. Olenko se vain minä, vai kuulostaako se vähän ruotsilta?

Glasgow sees Syria

Kävimme viettämässä poikien kanssa vähän erilaisen päivän Glasgowssa. Pakolaisuus aiheena koskettaa aiemman työkokemukseni kautta minua kovasti. Marsseille, mielenosoituksiin tai muihin 'torilla tavataan' -tapahtumiin osallistuminen sen sijaan ei ole koskaan ennen kuulunut tapoihini. Kun luin, että Euroopan ympäri muutamassa viikossa levinneen Europe sees Syria -tapahtuman polkaisi käyntiin glasgowlainen perheenäiti ilmoittamalla sytyttävänsä kynttilän pakomatkalla menehtyneiden muistoksi George Squarella lauantaina 12. syyskuuta - ja kutsui mukaan kaikki halukkaat - en enää voinutkaan vain jäädä kotiin lukemaan uutisia pala kurkussa. 

Tiedän, että 'rajat auki'-ajattelu on naivia, eikä tarjoa ratkaisua kriisiin. Tiedän myös, ettemme voi vain katsoa vierestä. Teki hyvää nähdä ihmisiä kokoontuneena asian puolesta. Uutisten mukaan paikalla oli satoja, eripuolilla Skotlantia tuhansia, eri puolilla Eurooppaa kymmeniä tuhansia ja Suomessakin noin tuhat.

Hetkeen tarttumassa

Lämpö ja aurinko tekevät ihmeitä myös skotlantilaisille. He kaivautuvat esille ja tulevat ulos! Alla oleva kuva yrittää demonstroida tätä, miten joenvarsi on torstai-iltana kuuden aikaan pilkuttunut talvenjäljiltä vielä kalpeilla kansalaisilla, jotka viettävät aikaa yhdessä ja erikseen lämmöstä nauttien. Leikkipuistoissa ja jalkapallokentillä käy vipinä, hiekkalelut ovat rantautuneet Tescoon. No, huomenna on luvattu alkavaksi viikon mittainen sadekausi, joten ehkä täällä on opittu tarttumaan hetkeen.

Balleriinakausi avattu - note to self: rasvaa jalat!

Eipä tänään meillä sen kummempia kuulumisia, mutta haluan osaltani myös huomioida blogimaailmaa tänään kohauttaneen uutisen: Blogilista.fi lopettaa toimintansa 1.6.2015. Harmillista - olen pitänyt sitä hyvänä paikkana bongailla muita ulkosuomalaisten blogeja ja tähänkin suuntaan sieltä käy ihan hyvä liikenne. Mikä paikkaisi aukon, että tieto hyvistä ja mielenkiintoisista suomalaisista blogeista jatkaisi välittymistään? Tämä blogi löytyy jatkossa siis vain Bloglovinista entiseen malliin - sinne kannattaa liittyä jos et ole sitä vielä tehnyt.

Lehtiärsytys

Olen aika huono lukemaan tai katsomaan uutisia, joten keltainen lehdistö (tai voiko sanoa punainen, kun kaikki nämä lehdet sitä väriä kirkuvat?) on tyydyttänyt uutis- ja skandaalinälkääni viimeiset pari vuotta. Viime syksynä lisäsin lukuluettelooni iltisten rinnalle niiden brittiläisen vastinparin, the Mirrorin.

Ensin minusta tuntui, että maailma avautui ja ymmärsin miten jälkijunassa uutiset kantautuvat Suomeen, vaikka kuinka asumme globaalissa maailmassa. Melkein päivittäin Kaitsu alkaa kertoa jostain jännästä jutusta minkä on juuri lukenut Suomen lehdestä, ja pääsen kuittaamaan "Tiedän, luin eilen Mirrorista."

Toinen fiilis, ja jota käyn läpi myös lähes päivittäin selattuani päivän otsikot on tämä: 

Kannibalismia (katso kuvat!), lasten murhia, korvissa pesiviä hämähäkkejä (katso video!), pedofiileja ja jihadisteja tursuaa sellaisella voluumilla, että suomalaiset skandaalit tuntuvat jopa aika vähäpätöisiltä. 

Mietin, miksi näillä asioilla retostellaan? Mietin, miksi ihmiset klikkaavat, ja lukevat, ja sillä tavoin tilaavat lisää tätä samaa ahdistavaa aineistoa? En ymmärrä journalismista mitään, mutta uskoisin että valtamedia tuottaa sitä mikä myy - sitä mitä kansa haluaa lukea. 

No, hyvänä puolena brittimedian seuraamisesssa mainittakoon jatkumo, joka yleensä ei yllä Suomeen asti, vaikka alkuperäinen uutinen yltäisikin. Esimerkiksi Suomessa voidaan kertoa siitä että äiti on hylännyt down vauvansa - mutta Mirror tietää kertoa millaisen nyyhkykirjeen äiti on laatinut medialle vastineeksi lapsen isän julkituomasta alkuperäisestä skuupista ja miten isä on jo ehdottanut sovintoa lapsen äidille. Jea, jatkotarina.

Mutta, asia - ja ero Suomen uutisiin - mikä ärsyttää. Alla leike Mirrorin jutusta, jonka klikkasin auki otsikon perusteella (ja ruokin tätä ilkeää koneistoa, myönnän). Luin ingressin. Luin ensimmäiset lauseet. Sitten huomasin lukevani samaa asiaa neljättä kertaa. Ärsytti niin, että vedin toistot yli punakynällä: 

Ja juttuhan ei tietysti pääty tähän, vaan tämän jälkeen kuvaillaan miten oli synkkä ja myrskyinen yö kun alakerrassa ovi narahti, ja päähenkilöt säpsähtivät hereille vuoteissaan. Koko juttu viidennen kerran. Hidastettuna.

Niin huijattu olo! Kulutin ainakin noin kolme minuuttia jutun lukemiseen, kun olisin voinut tyytyä pelkkään otsikkoon - se kertoo jo kaiken! Olen tottunut lukemaan Suomen mediaa, jossa juttu on pakko avata, jos haluaa tietää kuka nyt on se suosikkilaulaja jolle tänäviikonloppuna kävi köpösti, tai mitä sopimatonta ja mistä aiheesta poliitikko on tällä kertaa twiitannut. Olen hämmentynyt siitä avoimuudesta millä täällä juorutaan mediassa. Nimet tiskiin ja kuvat kello kuuden iltauutisiin rattijuopoilta ja mummojen hakkaajilta. Siinä vaiheessa jos epäillyn nimeä ei julkisteta, on tosi kyseessä. Kuten Rotherhamin pedofiiliskandaaliin sotkeutunut poliisi, jonka nimi pidettiin julkisuudelta pimennossa siihen asti, kunnes hän (sattumalta?!) joutui yliajon uhriksi ja kuoli.

* * *

Esseen kirjoittamisessa brittien tyylistä on hyötyä. Ensimmäisessä kappaleessa ei riitä käsiteltävän aiheen yleinen esittely, vaan läpikäytävät asiat tulee listata: Nyt aion kirjoittaa asioista X, Y ja Z. Sitten niistä tulee kirjoittaa edellämainitussa järjestyksessä. Viimeiseksi kirjoitetaan yhteenveto tai johtopäätökset ja siinä kohden kerrataan äsken läpikäydyt asiat X, Y ja Z ja mitä niistä opittiin. Vaaditun sanamäärän kokoon saaminen ei ole ollut ennen näin helppoa.