Maaliskuun menneet

Viimeiset puoli kuukautta olen viettänyt hautautuneena koulutehtäviin - enkä rehellisesti sanottuna ole ehtinyt suomaan ajatustakaan blogille, tai ottamaan edes kameraa kunnolla laukusta. Tässä pikakatsaus maaliskuuhun ja huhtikuun alkuun jonka aikana...

• Sain huippupisteet kriminaalityön esseestä. Olin niin ylpeä, että melkein printtasin opettajan palautteen olkkarin seinälle. Melkein.
• Kävin lasten kanssa katsomassa Zootropoliksen - vähänkö mahtava! Paras Disney-leffakokemus sitten Leijonakuninkaan ja se on paljon sanottu se. Ehkä himppusen syvällinen lapsille, mutta minuun ja sisäiseen maailmanparantajaani se kolahti. 

• Vastapäiselle tontille, sille tyhjälle jonka ympärillä oli vanhat aidat, on alettu rakentaa kahta uutta pienkerrostaloa. Viime viikot olemmekin nauttineet jumps-jumps-jumpsuttavasta paalutuskoneesta ja ihailleet ikkunoista jos jonkinlaista kaivinkonetta ja kauhakuormaajaa. Ja ne aidat ovat edelleen paikoillaan kuten vähän veikkailinkin - sivusta on purettu vain n. 6 metrin pätkä aukkoa varten, josta työmaaliikenne mahtuu nippa nappa kulkemaan.

• Kuten kuvista näkee, puistoilukausi on avattu ja lapset pääsee viimein temuamaan ulos kunnolla. 
• Olemme suunnitelleet pientä yön yli reissua huhtikuulle Stonehaveniin, josta olen kuullut pelkkää hyvää. Muutama viikko vielä odottelua!
• Pääsin läpi suullisesta tentistä, jossa 20 minuutin valmistautumisen perusteella piti osata soveltaa mielenterveystyön teoriaa, lakia ja käytäntöä asiakaskeissiin ja vastailla kysymyksiin noin puolen tunnin ajan. 

• Luka kävi 'tubettamassa' eli laskemassa mäkeä ilmatäytteisellä rinkulalla (onko tälle aktiviteetille suomenkielistä nimeä?) koulukavereitten kanssa. Oli kuulemma hauskaa ja siltä se näytti.
• Lasten koulussa pidettiin taidenäyttely ja pääsimme ihailemaan hämmästyttäviä taidonnäytteitä. Tänä keväänä Lukalla onkin ollut koulussa erilaisia projekteja jotka ovat korvanneet tavalliset luku- ja matikkaläksyt suurilta osin. Egypti-projektiin kuului mm. Sfinksin rakentamista legoista ja omakuvafaaraon piirtämistä, ja koulun täyttäessä 90 vuotta projektina oli piirtää kuva koulusta.
• Minä taas vietin viikon kirjastossa naputtamassa lastensuojelun esseetä, ja aloitin lopputyön (dissertation) suunnitellua toden teolla. Yhtäkkiä takaumat opinnäytetyöprojektista vyöryivät ylitseni... työmäärä innostuttaa ja kauhistuttaa yhtälailla.

Luennot yliopistolta on tältä keväältä lusittu, kuukauden päästä lähden toiseen ja viimeiseen, koko kesän yli aina syyskuun loppuun kestävään työharjoitteluun. Paikka on vielä arvoitus, ja loma jää tänä vuonna vain haaveeksi lyhyttä Suomen pyrähdystä lukuunottamatta. Jotain pientä kivaa kesän ajalle on kuitenkin keksittävä ja tartuttava tilaisuuksiin nauttia Skotlannin luonnosta sen mitä arjen puitteet antavat myöden.

Dunblanen lumikellot

Lumikellot (snowdrops) symboloivat Skotlannissa muutakin kuin kevättä. Viime sunnuntaina tuli kuluneeksi 20 vuotta Dunblanen kouluampumisesta - yhdestä Iso-Britannian historian vakavimmista ampumistapauksista. Tapausta on muisteltu viime viikkoina paikallislehdissä, uutisissa ja televisiossa.  Vuonna 1996 olin seitsemän ja tapauksesta autuaan tietämätön. Itse asiassa en ollut koskaan kuullutkaan siitä, ennen kuin muutin Skotlantiin. Nyt se kuitenkin koskettaa, eikä vähiten siksi että Dunblanen ala-aste, jonka liikuntasalissa 16 viisi-kuusivuotiasta ekaluokkalaista ja heidän opettajansa saivat surmansa, sijaitsee meiltä alle kymmenen kilometrin päässä, ja ampuja, Thomas Hamilton, asui Stirlingissä. 

Kun Luka aloitti reilu vuosi sitten oman koulu-uransa skotlantilaisella ala-asteella, huomasimme muutamia käytäntöjä, jotka tuntuivat vierailta. Koulun pihalla ei esimerkiski voi olla huomaamatta kylttejä, jotka ilmoittavat jatkuvasta videovalvonnasta (CCTV). Lisäksi, vastaanottotilaan johtavaa pääovea lukuun ottamatta, koulun kaikki ulko-ovet ovat aina lukitut. Aamulla vanhemmat odottavat pihalla lasten kanssa, että kellot soivat. Lapset järjestäytyvät luokittain jonoihin ja opettajat noutavat luokkansa ulko-ovelta. Jos lapsi on myöhässä, tai jos vanhempi tuo kesken päivän unohtuneen lounaslaukun, tai jos lapsi lähtee kesken päivän vaikka hammaslääkäriin, kaikki kulku käy vastaanoton kautta, eikä lukitusta ovesta pääse sitä pidemmälle kouluun ilman ilmoittautumista. Vanhemmat pääsevätkin näkemään lapsensa koulun sisäpuolelta vain vanhempainilloissa, tai kun pidetään assembly, pieni tilaisuus jossa lapset esittelevät oppimisensa tuloksia. 

Turvallisuuteen panostaminen tuntui liioittelulta, ennen kuin tutustuin Dunblaneen ja ymmärsin miten paikallishistoria on muokannut nykykäytäntöjä. Hamilton oli aseistautunut iskussa neljällä laillisella käsiaseella, ja hänellä oli mukanaan panoksia tarpeeksi ampuakseen jokaisen koulun 700 oppilaasta. Tämä isku tapahtui ennen Columbinea ja muita sitä seuranneita, joten koulun ja viranomaisten valmius ennaltaehkäistä ja reagoida tällaiseen yllättävään ja hirviömäiseen tekoon oli oikeastaan olematon. BBC:n dokumentissa iskussa kuolleen Sophien isä Mick North kommentoi, että on oikeastaan ihme, että yksikään liikuntasalissa olleen luokan kahdestakymmenestä kahdeksasta oppilaista selvisi hengissä.  

Mutta virheistä opittiin. Iskujen jälkeen uhrien vanhemmat ja huolestuneet kansalaiset kyseenalaistivat ja haastoivat maan aselait. Maaliskuussa kukkivien lumikellojen mukaan nimettyyn kansalaisadressiin kerättiin 750 000 nimeä, ja vuotta myöhemmin parlamentti sääti lain, jolla käsiaseet kiellettiin Iso-Britanniassa. Ei sillä saada takaisin menetettyjä lapsia, mutta tähän mennessä Dunblane on jäänyt maan viimeiseksi kouluampumiseksi.

Särkynyt suomi

Vuoden verran siihen meni, mutta nyt huomaamme miten jatkuva englannin kuunteleminen ja puhuminen alkaa vaikuttaa äidinkielen käyttöömme arkipäivän tilanteissa.

Lapsista sen huomaa helpoiten. Olen aiemmin kertonut miten Luka vaihtaa koulujutuista puhuessaan kielen englanniksi. Ja se on mielestäni ihan okei, koska oppimisen kieli on englanti. Edelleen pyrimme kääntämään asioita suomeksi lukuläksyjä tehdessä. Mutta kun koulu on niin paljon muutakin kuin läksyt. 

Viime lauantaina meilläkin oli lunta - hetken aikaa.

Yhtenä päivänä juttelimme jumppalaulusta ("Pää, olkakää, peppu...") jota Lukan luokka oli laulanut koulussa. Englanninkielinen käännös ei ole minulle kovin tuttu, joten kysyin miten englanniksi lauletaan "silmät, korvat ja vatsaa taputa"-kohta, ja Luka vastasi, "En tiiä, kun me ollaan laulettu vaan sitä ekaa... versioo." Verse kääntyi siis versioksi säkeistön sijaan - ja onhan se hankala sana jota harvoin arkikielessä käytetään. 'Ilotulitus' ja 'kurpitsa' kuuluvat myös sanoihin joita on pitänyt viimeaikoina muistutella, ja ettei 'snowman' käänny suoraan lumimieheksi. 

Tähän asti kielet ovat myös pysyneet erillään, Luka puhuu lauseen joko kokonaan suomeksi tai englanniksi. Mutta viime viikonloppuna ensimmäisen kerran kuului "Luetaan vielä yksi chapteri!" kun iltasatu päättyi pojan mielestä lyhyeen. Lisäksi huomasin, että 'rangaistus' kuulosti uudelta ja vieraalta, mutta 'punishment' oli tuttu sana.

Tänään Leon puhui ensimmäisen kerran päiväkotikaverille englantia siten, että hoitotädit huomasivat. Kotona juttua tulee jo vaikka kuinka, mutta noin puoli vuotta meni rohkeutta kerätessä ennen kuin hän nyt uskalsi vieraiden kuullen jutella. Leon osaa jo värit, numerot 1-10 (luetella, ei laskea), ja ison osan aakkosista englanniksi, vaikka olemme kotona opetelleet näitä vain suomeksi. Hän tykkää myös laulaa, ja osaa sanat moniin lastenlauluihin, joita hän lauleskelee kotonakin. Vähän omalla tyylillä, mutta kyllä niistä laulun tunnistaa. Monet päivähoidossa opitut fraasit, kuten 'Who's this?', 'See you tomorrow' eivät vielä Leonille aukene kirjaimellisesti, mutta hän toistelee niitä itsenäisesti ja usein aika sopivissa tilanteissa. Leon on myös alusta alkaen sekoittanut kieliä - "Äiti, annatko omenaa, please?"  

Kauanodotetut lumileikit!

Mutta on kieli hapertunut itseltäkin. Huomaan Kain tai Skypessä ystävän kanssa Suomeen jutellessani, etenkin kun innostun tai koitan nopeasti selittää jotain, että kielet menevät sekaisin. Syytän tästä englannin osuvia tapoja sanoa asioita, kuten 'road to recovery', 'beheading' tai mitä näitä nyt on, jotka eivät vain käänny päässä suomeksi niin nopeasti kuin kieli haluaa jatkaa juttua. Meillä onkin arkipäiväistynyt jo väkisin väännetyt termit kuten 'limittää' eli siis rajoittaa, eikä asettaa limittäin ja 'tehdä efforttia' vaivannäkemisen sijasta. Huomaan myös 'tekeväni' puheluilta ja 'ottavani' suihkuja, ja kerran olen saattanut lipsauttaa ostavani jotain 'kaupassa' eikä kaupasta. Tämä on todella ärsyttävää, koska ennen Suomesta muuttoa vaalin rikasta ja vahvaa kielenkäyttöäni ja ärsyynnyin suuresti jos mainonnassa, blogeissa tai missä vain oikaistiin anglismilla oikea suomenkielinen ilmaus.

Pienellä vaivannäöllä ja miettimisellä suomenkieliset vastineet kuitenkin palaavat yleensä mieleen - paitsi jotkut harvinaiset päätteet. Aivan kokonaan esimerkiksi unohdin miten kuvaisin yhdellä sanalla tietä, jota ei ole valaistu tai organisaatiota jossa ei ole osastoja. Vaikka 'osastoton' tuli sitten hetken miettimisellä mieleen, jouduin tarkistamaan googlesta kumpi on oikein, 'valaitsematon' vai 'valaisematon'.

Kokonaan eri asia ovat tietysti sosiaalialan opintohiin liittyvä ammattitermistö, jota nykyään harvoin yritän edes kääntää suomeksi, koska systeemit ovat vain niin erit. Huomasin, etten enää käännä suomeksi kun suomalainen ystäväni kertoi 'lähikehityksen vyöhykkeestä' jota oli käsitelty toimintaterapiakoulutuksessa, ja tajusin että tunnen teorian ja termin paremmin nimellä 'zone of proximal development', eikä ollut käynyt mielessäkään että siitä löytyisi matskua myös suomeksi. Myös termit kuten eligibility criteria, risk assessment ja vaikka nyt se anti-oppressive practice käyvät minulle järkeen paljon paremmin alkuperisinä, kuin käännöksinä.

Lohdullisinta on ehkä se, kun pääsee juttelemaan toisen ulkomailla pidempään asuneen suomalaisen kanssa, jonka kanssa voi yhteisymmärryksessä hymähtää siinä kohtaa kun kielen päälle tulee ensimmäisenä 'reptiili' kun matelijoista on puhe.

Joulun odotusta stirlingiläisittäin

Luka kävi tänään koulukaverin luona koulun jälkeen. Kotimatkalla kuuden aikaan Luka viiletti ilman takkia ja omakin talvitakkini tuntui ylimääräiseltä - lämpöä kun oli 11 astetta. Lauantaiksi on luvattu 14. Eli ei kovin talviset tunnelmat täällä. Tässä kuitenkin kuvia marras-joulukuulta.

Todistusaineistoa, että puolen päivän verran Ochileilla oli talvi.

Kaupunkien jouluvalot syttyivät marraskuun puolivälissä, ja sen jälkeen kaikki sesonkiaikaan liittyvä on tuotu rytinällä kauppoihin ja katukuvaan. Joulupukki ja oikeat (!) porot bongattu, ja ostarilta löytyy toki myös joulupukin pajana toimiva piparitalo, joka ei kuitenkaan ole gingerbread - vaan tietysti paikallisen herkun mukaisesti shortbread house.

Lasten koulussa joulu on näkynyt viime viikkoina monella tavalla - on ollut joulukonserttia, joulukuvaelmaa (nativity), joulujuhlaa (party) ja ensi viikolla edessä on vielä joulukirkko. Lapset ovat kantaneet kotiin viisitoista joulukorttia kavereilta, mikä on tullut vähän yllätyksenä, kun Leon ei edes tiedä päiväkotikavereidensa nimiä. Ilahduttaa, että kavereita kuitenkin riittää.

Odotamme kaikki jo innolla alkavaa lomaa, ja pientä matkaa Invernessiin. Miksi sinne? Varasimme hotellin jo syyskuussa, ajatuksenamme viettää joulu poissa kotoa ja kotikuvioista, nähdä matkalla lisää Skotlantia ja käydä jossain missä emme ole ennen käyneet. Toivon, että ajokeli olisi hyvä (koska ei talvirenkaita), mutta samalla toivon salaa myös, että näkisimme lunta ainakin kaupunkia ympäröivien vuorten rinteillä, tulisihan siitä ainakin vähän jouluisempi olo.

Falkirkin high street joululoistossa.

Inverness on Skotlannin pohjoisin iso kaupunki ja Ylämaan hallinnon keskus. Paljon muuta en paikasta vielä tiedäkään, paitsi että sen rannoilta on mahdollista hyvällä tuurilla bongailla meressä polskivia delfiinejä. Jos kokeneempi skotlannin kävijä tätä eksyy lukemaan, vinkkejä otetaan vastaan, mitä muuta mielenkiintoista nähtävää siellä olisi?

Kertaluontoinen räntäsade ikuistettu, eipä kestänyt kauaa se huvi.

Back to school

Kuluneella viikolla Luka on palannut koulun penkille innokkaana kolmasluokkalaisena. Ihan turhaan olin pelännyt pojan unohtavan orastavat englanninkielen taitonsa kesälomalla - Luka puhuu koulussa kuulemma kuin papupata. On oikeastaan aika ihmeellistä seurata, miten vain englannin aakkoset ja numerot tunteneesta ja vain 8 kuukautta sitten Suomesta muuttaneesta eskarilaisesta on kuoriutunut ihanasti skottiärrää surauttava reipas koululainen. Vaikka kotikieli meillä on edelleen sitkeästi ja johdonmukaisesti suomi, englannista on tullut Lukan leikin kieli ja sisäisen dialogin ääni, jota hänen kuulee puhelevan itsekseen. 

Ainakaan vielä kotiin ei ole tullut yhtään koulukirjaa, mutta Lukan mukaan kolmosluokalla on alusta alkaen kirjoitettu ja luettu paljon enemmän kuin kakkosluokan keväällä. Oppitunneilla myös istutaan aiempaa enemmän pulpeteissa omilla paikoilla "eikä lattialla opettajan kanssa", kuten Luka asian ilmaisi. Luka ymmärtää tehtävänannot aina vain paremmin, mutta nappasin silti lähi-Tescosta kaksi enkun tehtäväkirjaa kotona selattavaksi oppimisen tueksi. Jostain syystä on vaikea kuvitella että Suomessa myytäisiin ruokakaupassa pikkukoululaisille vastaavia tehtäväkirjoja alle 3 euroa/kpl - meidän Tescossa nämä olivat heti sisäänkäynnin edessä hyvin esillä, ja omat kirjat käsialalle, kertotauluille, kellon opettelulle, jne. Vähän karsastan täällä ilmeisesti ihan arkipäiväisenä pidettävää ajatusta, että vanhempien pitäisi kovasti prepata alakoululaisia kotona asioihin jotka pitäisi oppia koulussa. Minulle riittää, että tehtäväkirjoista voimme yhdessä bongailla sanoja, joita koulussa varmasti tulee vastaan, mutta joiden merkitystä Lukan on vaikea päätellä itse - esim. sentence tai noun. 

Isoveljen potkulauta niin kovasti kiinnostaa...

...joten pitihän sitä sitten saada oma pieni potkuri.

Leon odottaa jo kovasti nurseryn alkamista, mutta nauttii vielä viikon verran lomasta. Minä palaan yliopistolle maanantaina - viikon verran opettelemme miten ollaan työharjoittelussa, ja kuukauden lopussa suuntaan sitten harjoitteluun. Olen yrittänyt käydä läpi kevään luentomateriaaleja, ja ihan hävettää miten paljon sanastosta ja läpikäydyistä asioista on jo unohtunut kesän aikana. Odotan työharjoittelua senkin puolesta, että pääsen ensimmäistä kertaa työympäristöön paikallisten kanssa, jossa varmasti saan eri tavalla käyttää kieltä, kuin koulun penkillä. 

Jo joutui armas aika

Leinikki (buttercup)

Saimme uuden rastin "Ei olla koskaan ennen ulkomailla tehty tätä" -listaan, kun kävimme Lukan koulun kevätkirkossa. Tilaisuus pidettiin samassa läheisessä presbyteerikirkossa, missä koululaiset olivat käyneet pääsiäiskirkossa. Oli mienkiintoista päästä seuraamaan tilaisuutta tapaluterilaisena vaikka kaava olikin kovin epävirallinen, eikä tästä voi varmaankaan vetää johtopäätöksiä siitä, millainen varsinainen sunnuntaimessu olisi. 

Tilaisuudessa laulettiin kolme hymniä, kaikki reippaalla, mukavalla tahdilla urkujen säestämänä ja seisten. Koululaiset lukivat runoja ja lauloivat muutamia lauluja, ja gaelin kielinen kuoro esitti todella kauniin laulun. Kaikille esityksille taputettiin raikuvasti. Puolivälissä pastori (minister) khakin värisessä puvussa piti lapsille puheen siitä miten tärkeää on pitää mielessä oppimisen ilo, ja tällekin puheelle taputettiin. 

Sitten esiintyivät tämän kevään koulunsa päättävät 7. luokkalaiset, valmiina lähtemään primary schoolista high schooliin kesän jälkeen. Taustanauha soitti rokkia, lapset lauloivat ja muutamat vanhemmat pyyhkivät silmäkulmiaan. Lopussa pastori käväisi lyhyesti mikin luona antamassa siunauksensa seurakunnalle (pitäen koko ajan kädet taskuissa), ja lopuksi rehtori sanoi pari sanaa kuluneesta vuodesta.

Mukava tilaisuus kaiken kaikkiaan, vaikka olin vähän jopa yllättynyt siitä miten epäuskonnollinen tai -harras tunnelma oli, ehkä luterilaisessa (mielestäni aika liberaalissa) kirkossa sitten kuitenkin pönötetään enemmän? Lasten kevätjuhlaksi ihan sopiva näin. 

Rennosta tunnelmasta huolimatta en nähnyt yhdenkään vanhemman kuvaavan kirkossa edes koulutiensä päättäviä 7. luokkalaisia, joten pidin omankin kamerani laukussa. Tästä johtuen postauksen kuvituksena näpsyjä kauppareissulta, kun kävin yhtenä iltana ysin jälkeen lähi-Tescossa hakemassa vaippoja ja limpparia. 

All through the town

Tällä viikolla olemme metsästäneet esiintymisvaatteita Lukan tanssiryhmän kevätesitykseen. Listalla on yksivärinen t-paita, farkut, henkselit ja 'conversetyyliset korkeavartiset tennarit'. Onneksi Luka muutenkin tarvitsi tuoreita arkivaatteita eikä listalla ollut mitään tämän kummempaa. Farkut ja t-paita eivät tuottaneet päänvaivaa, ja tennaritkin löytyivät edullisesta urheilukaupasta 10 punnalla (joo ei todellakaan Converset).

Henkselit sen sijaan, huh huh! Kolusin läpi perusmarketit ja keskustan kauppakeskuksen vaateliikkeet (H&M, Bhs, Next, Zara, Primark) ja vaatteita myyvät muut liikkeet (Marks & Spencer, Debenhams ja jopa Poundlandin), ja kaikissa myyjät pyysivät anteeksi ja totesivat ettei henkseleitä yksinkertaisesti myydä erikseen, vaan ainoastaan housuissa kiinni, jos ollenkaan. Esitykseen on vielä 22 päivää, joten päätin luovuttaa ja yrittää nettikaupoista. Henkkamaukan nettikaupasta lasten henkselit olivat kaikki myyty loppuun lukuun ottamatta keltaisia tyttövauvojen polka dot henkseleitä. Koska koitan välttää vaatteiden ostamista ylipäätään, en tunne paikallisia nettikauppoja. Amazoniin vei siis tieni ja tilasinkin sitten £2.69 hinnalla poikien henkselit kotiinkuljetuksella. Toimitusaika on 3-23 päivää, joten jännäksi menee.

Onko noi palmuja? Oikeesti? Millä leveysasteilla me ollaan??

Lisää päänvaivaa tanssiesityksestä saatiin kun maanantaina Lukaa tunnille viedessäni kuulin ohimennen toisen vanhemman mainitsevan lipuista tanssiopettajalle. O-ou. Arvatkaa olinko ihan autuaasti unohtanut tässä henkselihärdellissä, että esitykseen on ostettava liput. Otin asian tunnin jälkeen opettajan kanssa puheeksi ja sain kuulla, että liput on (jo nyt 22 päivää ennen näytöstä) loppuun myyty! Naamani taisi vähän venähtää tässä kohden, ja tanssiopettaja lupasi yrittää järkätä meille yhden lipun. Ja nyt se yksi lippu on meille varattu ja maksettu - hieman ärsyttää, kun itse asian kokonaan unohdin ja nyt ei päästä kaikki esitystä katsomaan.

Leksalla sen sijaan oli tänään kiva päivä. Posti toi viimeinkin synttärilahjan, ihanan punaisen bussin. Leon on kuunnellut Wheels on the bus-videota Youtubesta varmaan joka päivä, ja on oppinut siitä jo monia sanoja. Kaupungillä kulkiessa poika hihkuu "Bus - bussi!" kun linja-auto vilahtaa ohi, lisäksi sanavarastoon on ilmaantunut biisissä mainitut termit "up and down" ja "baby" (englanninkielisessä bussilaulussa on moooonta säkeistöä enemmän kuin suomenkielisessä, ja siinä sen lisäksi että pyörät ne pyörivät ja ihmiset ne ajella hytkyttävät, myös mm. vauvat itkevät, lapset nauravat ja äidit hyssyttelevät).

Tänään kävimme myös tutustumassa Leonin tulevaan päiväkotiin (nursery). Hoitopaikka on Lukan primary schoolin yhteydessä ja Leonille on tarjottu hoitopaikkaa arkipäiville puolesta päivästä neljään alkaen elokuun lopulta. Tällainen osapäivähoito on täällä ilmaista 3 vuotta täyttäneille kunnallisessa päivähoidossa, vähän niin kuin eskari Suomessa.

Meno hoitopaikassa oli aika samanlaista kuin meille tutummissa päiväkodeissa Suomessa. Päiväkotilasten ei tarvitse pitää koulupukua ja lapset ulkoilevat omalla pihalla päivittäin säässä kuin säässä (ei mitenkään itsestäänselvyys täällä päin) ja jopa kasvattavat vihanneksia omassa puutarhassa. Päiväkoti tarjoaa pienen välipalan muksuille ilmaiseksi. Tädit vaikuttivat kaikki tosi mukavilta, ja vakuuttivat että Leon tulee sopeutumaan hyvin, vaikkei vielä englantia osaakkaan, heillä on runsaasti kokemusta ulkomaalaisista lapsista. Kiva fiilis jäi, ja Leonkin sanoi tykänneensä ainakin näin ensinäkemältä. 

Family Ceilidh

Me päätimme jo ennen muuttoa, että osallistumme täällä tapahtumiin mitä eteemme tulee, ihan vain nähdäksemme ihmisiä ja tutustuaksemme paikalliseen kulttuuriin. Riemastuinkin kun koulusta tuli kutsu perhe-ceilidhiin. Ennalta tiesin, että ceilidh on skotlantilaista kansanmusiikkia. Se riitti, liput ostettiin.

Perhelippu maksoi £10, ja siihen sisältyi virvokkeita ja kahdeksi ja puoleksi tunniksi musiikkia ja tanssia. Koulun ruokasali on muutettu tanssisaliksi. Paikalla oli paikallinen orkesteri ja ihanan kärsivällinen tanssinohjaaja. Lapset keräsivät tanssikortteihin leimoja - kolmella leimalla sai pienen palkinnon. Ensimmäiset tanssit istuimme ja katsoimme, ja sitten Lukankin (ja minun) oli jo pakko päästä mukaan pyörimään. 

Tässä alla on video mistä voi tarkistaa, miltä tanssi olisi voinut näyttää. Kun tanssilattialla on kuitenkin pääasiassa 5-10 vuotiaita lapsia ja muutama vanhempi (joista yksi Suomesta), muutamat tanssit päättyivät lähinnä hämmentyneeseen sekasortoon, mutta hauskaa onneksi riitti kaikilla, eikä ketään haitannut jos kuviot eivät nyt ihan menneet kuten alla olevassa videossa. Kiva oli myös huomata, että vanhemmat tuntuivat tuntevan biisit ja liikkeet ulkoa kokemuksen tai äidinmaidon myötä - kulttuuria pidetään elossa ja näin siirretään eteenpäin.

Tanssien välissä naposteltiin nyyttäriperiaatteella tuotuja leivoksia ja herkkuja, ja meille esiintyi Stirling Gaelic Choir. Ensimmäistä kertaa kuulimme gaelin kielistä laulua (jostain syystä TV:n gaelinkielistä Alba-kanavaa ei ole tullut katsottua vaikka mahdollisuus siihen olisikin...). Lukan koulussa on kaksi gaelinkielistä luokkaa, ja täällä esimerkiksi juna-asemilla paikat on kirjoitettu kahdella kielellä: Stirling - Sruighlea. Kuorosta oli paikalla vain kourallinen laulajia, eikä meno ollut yhtään niin pönöttävää kuin alla olevassa videossa, mutta saman biisin he vetivät. Lisäksi pääsimme laulamaan yhden säkeistön toisesta laulusta yhteislauluna. Olen opiskellut useampia kieliä, mutta gaeli vaikuttaa kyllä ihan erilaiselta kuin mikään niistä! Naisilla videossa on muuten Stirlingin tartaanista hameet, sama kuvio kuin minun kaulahuivissa. Kiva tunnistaa jo tällaisia yksityiskohtia.

Ceilidh-ruutu avattu!

Eikä täällä muuten vielä mikään kesä ole. Mehu- ja keksitauon aikana koulun ruokasalin kattoikkuna peittyi rännästä. 

Kiireinen viikko

Lukalla alkoi pitkä kahden viikon pääsiäisloma koulusta. Viimeinen kouluviikko ennen lomaa olikin täynnä äksöniä. 

Mitali Sea Lifesta

Maanantaina luokka kävi retkellä Sea Life -akvaariossa (jonka olemassaolosta emme edes tienneet ennen tätä) Loch Lomondilla  ihmettelemässä mustekaloja ja muita mereneläviä. 

Keskiviikkona luokka suuntasi meidän lähi-Tescoon tutustumaan ruokakaupan arkeen - heviosaston ihmeisiin, paistopisteeseen, kalatiskiin ja juustohyllyyn. Kai oli mukana yhtenä vapaaehtoisista vanhemmista luotsaamassa lapsikatrasta ja pääsi todistamaan miten hyvin Lukakin osasi tehdä annettuja tehtäviä ja osallistui luokan mukana. 

Torstaina oli viikon viimeinen koulupäivä ennen lomaa. Aamulla luokka kävi kirkossa (läheinen presbyteriaaninen kirkko, mikä on Skotlannissa valtiokirkkona) ja koulun jälkeen Luka oli kutsuttu ensimmäistä kertaa kaverisynttäreille Skotlannissa. 

Juhlat pidettiin noin puolen tunnin ajomatkan päässä meiltä, Cumbernauldissa, sisäleikkipuisto Adventure Planetissa. Se on kuin iso Hoplop, jossa pojat juoksivat päät märkinä ja viettivät hauskan parituntisen. Autottomina emme olisi millään päässeet mukaan juhliin, jos yksi luokkalaisten äideistä ei olisi ottanut meitä kyytiin. Nyt olemme tutustuneet jo kahden luokkalaisen äiteihin ja numeroita on vaihdettu ja Luka on toivotettu tervetulleeksi luokkakaverin kotiin joku päivä koulun jälkeen. Pikku hiljaa alamme siis saamaan verkostoja täälläkin. On ihana nähdä miten luokkalaiset ovat ottaneet Lukan kaverikseen, ja vielä haparoiva kielitaito on sivuseikka.

Saimme koulukaverin äidiltä myös loistavan vinkin - Stirlingin linnaan pääsee ilmaiseksi ne, jotka asuvat ns. muinaisen Stirlingin muurien sisäpuolella, ja Riverside kuuluu tähän alueeseen! Lähdemmekin pian kokeilemaan passien ja council tax -laskun kanssa jos tosiaan säästämme £37 linnakierroksella.

Minä valmistaudun parhaillani sosiaalityöntekijä & asiakas -roolileikin nauhoitukseen ja raportin kirjoittamiseen. Tämä on ollut haastava kurssi, myönnän sen. Aamupäivisin olemme käyneet luennoilla läpi teoriaa käytännön asiakastyöstä, miten teoriaa sovelletaan käytännössä ja miten tehdään tietoon perustuvia arvioita asiakkaiden tarpeista ja olosuhteista. Iltapäivät on omistettu roolileikkiharjoituksille. Meidät on jaettu kolmen hengen ryhmiin, ja meille on jaettu parin lauseen mittaisia skenaarioita, joista omaksumme roolimme (sosiaalityöntekijä ja asiaskas) ja vedämme sitten siitä lonkalta 10 minuutin haastattelun, jota kolmas meistä tarkkailee ja kommentoi - ja tietenkin luennoitsija kiertelee haukkana luokassa ja parkkeeraa ihan viereen juuri sillä hetkellä kun punainen lanka katoaa mielestäsi ja pokka pettää. Ihmettelemme vuorotellen sitä, miten tämä voi tuntua näin vaikealta - ihan kuin emme olisi koskaan ennen puhuneet ihmisten kanssa (tai tehneet työksemme sosiaalialan työtä!!)

Muutamia juttuja, jotka ovat uusia minullekin:

• Jokaisen haastattelun aluksi meidän tulee selostaa eräänlainen 'terms and conditions' -tyyppinen lauselma luottamuksellisuudesta ("Kaikkea mitä sanot voidaan käyttää sinua vas.." ei, kun "Kaikki nyt keskustelemamme on luottamuksellista, mutta saatan joutua jakamaan tietoa oman toimistoni työntekijöiden kanssa, ja mikäli kerrot jotain mikä saa minut huolestumaan sinun tai toisen henkilön hyvinvoinnista, saatan joutua viemään sanaa eteenpäin, mutta  tässä tapauksessa pyrin ensin keskustelemaan asiasta kanssasi.") 
• Lähes jokaiseen väliin, jos työntekijä kysyy tai ehdottaa jotakin, pitää heittää 'Is that all right?' jotta on kohtelias.
• On myös kysyttävä asiakkaalta miten hän toivoo itseään kutsuttavan (etunimellä vai Mr/Ms/Mrs) 
• Asiakkaan haastattelua ei saa kutsua asiakkaalle haastatteluksi (liian virallista), mutta ei myöskään jutusteluksi (chat).

Vaikeutena on muistaa kymmenen minuutin haastattelussa kaikki mitä vaaditaan, mutta osattava kuitekin olisi olla empaattinen ja avoin, muistaa esittelyt ja selitykset, jatkosuunnitelma ja yhteenveto. Näiden kaikkien osaamista vaaditaan, ennen kuin meidät lasketaan ensimmäiseen työharjoitteluun elokuussa.