torstai 25. kesäkuuta 2015

Jo joutui armas aika

Leinikki (buttercup)

Saimme uuden rastin "Ei olla koskaan ennen ulkomailla tehty tätä" -listaan, kun kävimme Lukan koulun kevätkirkossa. Tilaisuus pidettiin samassa läheisessä presbyteerikirkossa, missä koululaiset olivat käyneet pääsiäiskirkossa. Oli mienkiintoista päästä seuraamaan tilaisuutta tapaluterilaisena vaikka kaava olikin kovin epävirallinen, eikä tästä voi varmaankaan vetää johtopäätöksiä siitä, millainen varsinainen sunnuntaimessu olisi. 


Tilaisuudessa laulettiin kolme hymniä, kaikki reippaalla, mukavalla tahdilla urkujen säestämänä ja seisten. Koululaiset lukivat runoja ja lauloivat muutamia lauluja, ja gaelin kielinen kuoro esitti todella kauniin laulun. Kaikille esityksille taputettiin raikuvasti. Puolivälissä pastori (minister) khakin värisessä puvussa piti lapsille puheen siitä miten tärkeää on pitää mielessä oppimisen ilo, ja tällekin puheelle taputettiin. 


Sitten esiintyivät tämän kevään koulunsa päättävät 7. luokkalaiset, valmiina lähtemään primary schoolista high schooliin kesän jälkeen. Taustanauha soitti rokkia, lapset lauloivat ja muutamat vanhemmat pyyhkivät silmäkulmiaan. Lopussa pastori käväisi lyhyesti mikin luona antamassa siunauksensa seurakunnalle (pitäen koko ajan kädet taskuissa), ja lopuksi rehtori sanoi pari sanaa kuluneesta vuodesta.


Mukava tilaisuus kaiken kaikkiaan, vaikka olin vähän jopa yllättynyt siitä miten epäuskonnollinen tai -harras tunnelma oli, ehkä luterilaisessa (mielestäni aika liberaalissa) kirkossa sitten kuitenkin pönötetään enemmän? Lasten kevätjuhlaksi ihan sopiva näin. 

Rennosta tunnelmasta huolimatta en nähnyt yhdenkään vanhemman kuvaavan kirkossa edes koulutiensä päättäviä 7. luokkalaisia, joten pidin omankin kamerani laukussa. Tästä johtuen postauksen kuvituksena näpsyjä kauppareissulta, kun kävin yhtenä iltana ysin jälkeen lähi-Tescossa hakemassa vaippoja ja limpparia. 


maanantai 22. kesäkuuta 2015

Stirling Military Show 2015

Lauantaina suuntasimme kaupungin keskustaan katsomaan mitä tarkotti Armed Forces Day ja miltä näytti Stirling Military Show. Samalla pääsimme ensimmäistä kertaa näkemään täällä yleistä kansanjuhlan muotoa - paraatia. 


Paraatissa marssivat säkkipillinsoittajia (nuorimmat ehkä noin 10-12 -vuotiaita), heidän jäljessään veteraaneja tummissa puvuissa, sitten maastopukuisia sotilaita ja lopuksi siniharmaissa asuissa vielä jokin nuorien komppania. Paraati kulki poliisien ja sotilaspoliisien ohjaamana keskustasta King's Park -puistoon ja matkalla siihen liittyi veteraanien moottoripyöräklubi ja toisen maailmansodan aikaista sotilasajoneuvokalustoa.



King's Parkiin olivat esittelytelttansa pystyttäneet puolustusvoimien eri osastot ja lukuisat eri hyväntekeväisyys järjestöt (esim. sotaleskien, palveluksessa sokeutuneiden ja ikääntyneiden veteraanien asuntosäätiö). Vakavasta aiheesta huolimatta tapahtuma oli hyvin lapsiperhekeskeinen, ja puistossa oli lapsille puhallettava pomppulinna/esterata, ammuntaa, hattaraa, ja tietenkin mahdollisuus päästä tutustumaan poliisi- ja sotilasajoneuvoihin.

Ranskalaiset tilauksessa.

Luka pääsi painelemaan poliisiauton sireeninappeja.





Kun ranskalaiset oli syöty ja puistoalue oli suurin piirtein kierretty, alkoi paraatinäytös. Eri osastot marssivat kentälle ja järjestäytyivät komentajien tarkastettavaksi. Vaikka meillä oli Kain kanssa vähän ristiriitaiset ajatukset siitä miten sopivaa on markkinoida lapsille maanpuolustusta yltiöpositiiviseen sävyyn mahdollisena tulevana uravalintana, tällainen tapahtuma toimii varmasti hyvänä varainkeruuväylänä, sallii veteraanien pitää yllä ansaitsemaansa arvostusta ja toki myös lisää tietoisuutta maanpuolustuksesta. Stirlingissäkin on armeijan tukikohta - mikä tuntuu ehkä vähän kummalliselta, kun sijainti on täysin keskellä Skotlantia. Puhetta pitänyt puolustusvoimien komentaja kuitenkin muistutti, että Britannian ja Skotlannin joukkoja on jatkuvasti tehtävissä Syyriassa, Lähi-Idässä ja keski-Afrikassa - ja lisäksi armeijan joukot osallistuvat paikallisesti Skotlannissa esim. tulvien aikaan ennaltaehkäisevään - ja pelastustoimintaan.

Stirlingin tartaani kilteissä ja hameessa.

Mutta minä tykkäsin eniten kilttiasuisista säkkipillin soittajista. Voisin kuunnella säkkipillejä vaikka miten kauan - niiden soinnissa on vain sitä jotain. Ja niitä soitetaan täällä vaikka missä, lähes kymmenen kertaa olemme säkkipillinsoittajiin törmänneet eri paikoissa seikkaillessamme puolen vuoden aikana. Olemme oppineet jo tunnistamaan kaksi tunnetuinta laulua, joita soitetaan kansallislaulun asemassa (vaikka virallista asemaa ei niillä olekaan). Scotland the Brave soitettiin armeijan paraatissa varmaan neljästi, mutta vaikka siihen on sanatkin, sitä ei laulettu kertaakaan. Niin lähinnä tehdään ilmeisesti jalkapallopeleissä.





Säkkipillit ja kiltit lisätty skottibingoon.


perjantai 19. kesäkuuta 2015

Tehokas optikko

Parin viime kuukauden ajan Luka on aina Xboxilla pelatessaan seissyt nenä kiinni telkkarissa. Tämä ei vielä yksistään meitä niin huolettanut, mutta vähän aikaa sitten Luka alkoi mainitsemaan että on saanut päänsärkyä koulussa katsellessaan taululle ja käyttäessään tietokonetta. Varasin ajan ensimmäiselle optikolle jonka nimi tuli mieleen. En ollut ennen käynyt optikolla Skotlannissa, mutta jokseenkin kuvittelin homman sujuvan kuten Suomessa.


Aika tuttua kaavaa homma noudattikin, mutta yllätyin siitä miten tehokkaasti optikko palveli. Paikalla oli yli 10 työntekijää - laskin. Meitä palveli ensimmäisellä käynnillä ensin vastaanottaja (nuori mies tummassa puvussa), joka ohjasi meidät odottamaan vuoroamme optikolle. Optikko laittoi Lukan silmiin tippoja ja lähetti meidät ikkunaostoksille naapurin kauppakeskukseen pariksikymmeneksi minuutiksi. Palatessamme kohtasimme toisen vastaanottaja-henkilön (eli 3. työntekijän), joka ohjasi meidät seuraavan työntekijän (4) luokse, joka otti Lukalta silmänpohjakuvat. Optikko (sama kuin aiemmin) teki vähän lisätutkimuksia, kirjoitti lasireseptin ja kutsui paikalle kehysten esittelijän (työntekijä nro 5). Pian hyllystä löytyi sopivat StarWars-pokat, ja meille esiteltiin työntekijä 6 joka sovitti kehykset Lukalle, lyhensi sankoja sopivaksi ja antoi meille ajanvarauksen viikon päähän, jolloin lasit olisivat valmiit. 


Kotiin lähti lasien lisäksi aurinkolasit vahvuuksilla - molemmat parit ihan ilmaiseksi. NHS tarjoaa lapsille silmälasit, ja myös korvaa ne maksutta jos ne menevät rikki tai katoavat. Toisen parin, eli aurinkolasit, puolestaan tarjosi optikko (ja jos niille käy jotain, joudumme korvaamaan ne itse). Vähänko hienoa, minulla ei ole vielä tähän päivään mennessä ollut ikinä aurinkolaseja vahvuuksilla, vaikka ensimmäiset lasit sain jo 15 vuotta sitten.


Tällä viikolla oli Lukan tanssiryhmän esitys (Luka sinisessä paidassa takarivissä) ja henkselitkin saapuivat ajoissa kaikeksi huojennukseksi. Lapset olivat ihan pähkinöinä ja kuviotkin menivät kohdilleen. Tanssitunnit jäävät kesälomalle, ja kouluakin on enää viikko jäljellä, kohta saadaan alkaa pakkailla matkalaukkua poikien Suomen lomaa varten.



Rinkka - autottoman perheen kauppakassi

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Kesä yllätti

Saapui se kesä sittenkin - neljänä päivänä peräkkäin +22 ja tyyntä. Hellettä, hiki ja rusketusraidat! (No, tänään on taas paksu pilviverho ja +14). Viikko on vietetty pihalla, pallokentällä ja kiertelemässä tuttua joen vartta. Kelasin valokuvia taaksepäin, maaliskuulle, vuoden vaihteeseen. Mieletön muutos luonnossa, vihreää on joka paikassa.


Portaat voi poistaa käytöstä vaikka aidoittamalla, ilmeisesti.


Lehmiä, niin lähellä mutta niin kaukana.




Pari kuvaa piti ottaa tyynestä Forthsta, makeasti peilautuvat linna ja junasilta.


Ja arvatkaa hypinkö ilosta tasajalkaa Tescon jugurttihyllyllä kun törmäsin Arlan proteiinirahkaan! 'Produced in Finland' ilahdutti. Jostain syystä tätä nimitetään täällä vähärasvaiseksi pehmytjuustoksi ja suluissa rahkaksi: Low Fat Soft Cheese (Quark). Maku oli tuttu, mutta tuontituotteen hinta vähän kirpaisi. Toivotaan menestystä suomirahkalle Skotlannissa, että tätä voi jatkossakin täällä maistella.

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Charityajatuksia

Ajattelin jakaa muutaman huomioni ja ajatuksen vapaaehtois- ja hyväntekeväisyystyöstä Skotlannissa. Aika pian sosiaalityön opintojeni alun jälkeen ymmärsin, että nämä muodostavat täällä ihan oman sektorinsa palveluntuotannossa julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin rinnalle. Olen käynyt mielenkiintoisia keskusteluja aiheesta tuutoropettajani kanssa, kun olemme vertailleet suomalaista ja skotlantilaista mallia ja ajatustapaa, miten hyväntekeväisyyteen suhtaudutaan.



Ennen tänne muuttoani hyväntekeväisyydestä tuli minulle mieleen UFFin keltaiset laatikot, Nälkäpäivä-keräys, Elämä lapselle -konsertti ja kävelykaduilla nimiä keräävät Greenpeacen feissarit. Hyvin vähän osasin ajatella keitä sillä kerätyllä avulla oikeasti autetaan, ja jokseenkin oli hankala löytää yhtymäkohtia omasta arjesta ja hyväntekeväisyydestä. Vapaaehtoistyötä taas näin lähinnä telkkarissa, muistan katsoneeni juttuja Helsingistä yksinäisten vanhuksien luona käyvistä, tai Punaisen Ristin kautta Haitille tai Nigeriaan lähtevistä vapaaehtoisista. Jos olisin työ- ja perhe-elämän ohella halunnut tehdä vapaaehtoistyötä, en olisi oikeastaan tiennyt edes minkä tahon puoleen kääntyä. Varmasti tätä Suomessakin tehdään, mutta ainakin entisessä kotikaupungissani varsin matalalla profiililla. 




Ennen Skotlantiin muuttoa olin kuullut, ettei täällä ole kirppareita. Ja olen huomannut tämän todeksi. Mutta minulle unohdettiin kertoa, että kiskurihintaisten, sotkuisten ja hämyisten itsepalvelukirpparien sijaan täällä on pääkaduilla vierivieressä siistejä, hyvin pidettyjä ja ilmeisen elinvoimaisia charityshoppeja. Tähän postaukseen olen kuvannut osan Stirlingin pienen ydinkeskustan charityshopvalikoimasta. Minua viehättää ajatus siitä, että vaikka en saisikaan pennosia taskun pohjalle vanhoista rytkyistäni kirpparilla, voin sen sijaan valita itse haluanko tukea syöpätutkimusta, lapsia joilla on elämää lyhentävä sairaus, ikääntyneitä tai sydän- ja verisuonitautia sairastavia ja kiikuttaa joko kamppeeni sen mukaiseen shoppiin, tai vaihtoehtoisesti suunnatta ostosreissullani tiettyyn liikkeeseen.



Tästä keskustelimme myös tuutoropettajani kanssa. Kerroin, miten minua pohjoismaalaisena on alkanut alkuihmetyksen jälkeen ilahduttaa se, miten näkyvästi hyväntekeväisyys näkyy ihmisten arjessa ja katukuvassa. Keväällä nenäpäivää mietettiin todella näkyvästi (mm. Tesco vaihtoi osan tuotteidensa pakkauksen ulkonäköä) ja huhtikuussa keltaiset Marie Curie narsissipinssit koristivat joka toisen vastaantulijan rintapieltä. Aluksi minua ärsyttivät kolikkopurkkien ravistelijat kauppojen ja ostareiden auloissa, mutta nyt ne mielestäni jo kuuluvat kalustoon - ärsytyksen sijasta tunnen enemmän myötätuntoa vapaaehtoisten työpanoksesta, kun tekevät edustamaansa asiaa näkyväksi.



Lisäksi paikallisten ruokamarkettien tuulikaappien seinillä on kertomuksia ja tietoja paikallisista eri sairauksiin menehtyneistä nuorista, joiden nimissä perustettuihin rahastoihin nämä kaupat ovat sitoutuneet luovuttamaan osan tuotostaan. Sainsburysin aulassa on kori, johon voi ohimennessään jättää elintarvikkeita luovutettavaksi paikalliseen ruokapankkiin. Hyväntekeväisyys on todellakin arkipäiväistä, ja tuntuu siltä että kukin voi osallistua oman mielenkiintonsa ja mahdollisuuksiensa mukaan ja siellä missä haluavat, ilman että siitä tehdään sen kummempaa numeroa. Keräilijätkin hymyilevät ihan yhtä ystävällisesti, olit sitten antanut keräykseen lantin tai et.



Tätä ääneen ihastellessani tuutoropettaja totesi, että paikallisten keskuudessa asia jakaa mielipiteitä. Henkilökohtaisesti hän ei omien sanojensa mukaan ikinä osallistu vapaaehtoisiin keräyksiin, koska hänen mielestään valtion pitäisi taata verovaroin kansalaisille hyvinvointipalvelut. Niin kauan kun kansa auliisti raottaa kukkaroitaan, valtio voi pestä kätensä ja todeta ettei oikeastaan kuulu sille, kuka huolehtii heikoimmassa asemassa olevista. Rahankeräyksen lisäksi täällä nimittäin vapaaehtoistyöllä pyöritetään monia sosiaalipalveluita, eli charityshopit ovat vain jäävuoren huippu. 



Suomalaisen sosiaaliturvan suojassa kasvaneena, en osannut ajatellakaan asiaa tuosta näkökulmasta. Totta kuitenkin on, että täällä jatkuvasti köyhimpien etuuksia ja palveluita leikataan, eikä hyvinvointiyhteiskunnasta ole puhuttu seitsemänkymmentä luvun jälkeen. Tästä huolimatta minun oli hieman puolustettava aktiiviselta ja solidaariselta vaikuttavaa kansaa. Täällä yhdistykset ovat jalkautuneet ja tuovat itseään ja edustamaansa ryhmää esille. Kansalainen joka kulkee täällä silmät auki on tietoisempi syövästä, vammaisuudesta ja köyhyydestä vaikka ne eivät häntä henkilökohtaisesti koskettaisikaan kuin suomalainen, joka voi tuudittautua siihen, että yhteiskunta hoitaa heikoimmassa olevia, joten miksi itse vaivautuisi näkemään vaivaa. Täällä tulee olo, että niilläkin ihmisillä, jotka tarvitsevat lahjoituksia ja yhdistysten tukea, on ihmisarvo ja heidän asiaansa kannattaa ajaa ja pitää esillä.



Olen samaa mieltä opettajan kanssa siinä, että valtion vastuulla on tuottaa palveluita verovaroin. Voiko kuitenkin olla niin, että korkea veroaste ja laajat julkiset palvelut saattavat vieraannuttaa kansalaisen sellaisten ihmisten arjesta, joita ei itse jokapäiväisessä elämässään kohtaa? Yksittäisen kansalaisen on vaikea tietää, mihin hänen veroeuronsa on käytetty. Tuntuu, että helposti napistaan siitä, mihin niitä ei nyt ainakaan haluaisi käytettävän. Mutta osataanko tuntea tyytyväisyyttä siitä, miten paljon hyvää sillä saadaan aikaan? Tässä charity vie voiton. Vaikka lahjoittaisit vain punnan - tiedät mihin se menee.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Pancakes and lawn bowls


Tämä sunnuntai aloitettiin pannareilla. Olemme pari-kolme kertaa kokeilleet eri reseptejä, mutta pannareista on aina tullut kamalan paksuja ja joko kuivia tai raakoja. Mutta nyt kokeilimme Kaksin kaunihimpi -blogin Camillan reseptiä ja ihan mielettömän hyviä tuli! Ruokasoodaa ei löytynyt Tescosta hyllystä nimellä jolla etsimme (baking soda) vaan se oli nimetty bicarbonate of soda. Niin hyviä näistä kuitenkin tuli, että eiköhän se ole samaa tavaraa. Lisukkeina tuttua Dansukkerin vaaleaa siirappia (Edinburghin Nordic Affäristä) ja kermavaahtoa, nam.


Tämän jälkeen lähdimme uhmaamaan tuulta ulos ja suuntasimme läheiselle Riverside Bowling Clubille. Kuluneella viikolla olimme saaneet postiluukusta lappusen, jossa mainostettiin klubin avoimia iltapäiviä jolloin kaikki ikään ja taitoon katsomatta olisi kutsuttu tutustumaan nurmikeilailuun (lawn bowls). Ennalta tiesin että lajissa käytetään soikion mallisia palloja, joissa on ympyräkuvioita ja epäilimme sen muistuttavan enemmän petankkia kuin keilailua.



Klubilla meidät vastaanotttivat ystävälliset kolme herrasmiestä, jotka toivat meille erikokoisia palloja ja kädestä pitäen selittivät pelin säännöt. Pieni valkoinen pallo (jack) heitetään maaliksi, ja muilla palloilla pitäisi päästä mahdollisimman lähelle sitä. Kuten pentankissa. Juju on siinä, että pallot ovat epätasapainoisia, tai kuten meille toistettiin: 'balls are biased'. Pallon litteillä kyljillä on merkit, jotka kertovat kumpaan suuntaan ne kaartavat heitettäessä. Kai ja Luka nakkelivat palloja muutaman yrityksen jälkeen melkein kuin vanhat tekijät, mutta minun palloni tuppasivat huojumaan ja heilumaan irvokkaasti ennen kuin kaarsivat ulos pelialueelta. 



Kiitimme ystävällisiä keilausklubilaisia ohjauksesta ja hauskasta pelistä ja vaihdoimme tutumpaan pallolajiin lähipuistossa. Nurmikeilausta olisi kiva kokeilla toisenkin kerran, mutta kausimaksu tällä klubilla maksaisi £85. Aika suolainen hinta puolen vuoden keilailusta (ulkokentällä pelataan huhtikuun puolivälistä syyskuun loppuun). Meillä on naapurustossa tosin myös halli, jossa tätä lajia pelataan sisällä vähän pienemmästä kausimaksusta (indoor bowling on täällä siis lawn bowlsia sisätiloissa, kun taas perinteinen keilaus on nimeltään ten pin bowling). 

Ruiskukka (cornflower) koulun pihalla.

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Viikon varrelta


Tällä viikolla olemme lähinnä olleet koppihoidossa - sää on ollut tuulinen, kolea ja märkä. Jotain kertoo alla oleva postaus Stirlingin sääaseman Facebook-sivulla, aamulämpötila kesäkuun toisella viikolla kymmenen astetta. Olemme tosin oppineet jo sen, että aamut ovat täällä koleita kauniinakin päivinä, ja tavallisena päivänä lämpötila saavuttaa huippunsa (12-16 astetta) vasta reilusti puolen päivän jälkeen, kolmen-neljän hujakoilla - mutta pysyykin sitten lämpöisenä aina auringonlaskuun asti.



Sen verran tällä viikolla ulkoilimme, että huomasimme läheisen viljapellon vihertävän (en ole muuten ikinä ennen asunut näin lähellä viljelyksiä). Jälleen myös ihmettelen kuinka suuri ongelma golfaus julkisilla vihealueilla on, kun se pitää ihan erikseen kieltää?


Tänään pakenimme kotia ja säätä keilahalliin kaveriperheen kanssa. Paljon kaivattua yhdessä tekemistä ja tuulettumista, hauskaa oli. Lisäksi, vasta tänään muuten tajusin sen, etten ole nähnyt Skotlannissa ensimmäistäkään parveketta. En kerrostalossa, en omakotitalossa, tai missään siltä väliltä. Hassua, että tämänkin huomaamiseen meni melkein puoli vuotta.


Voisikohan Skotlannin kesä olla vähän niin kuin skotlantilainen päivä - hitaasti lämpenevä, mutta lämpö jäisi oleilemaan pidemmälle syksyyn? Suomessa aurinkoisella ilmalla päivä lämpenee jo kymmeneen mennessä ja kesähelteet voivat alkaa yks kaks. Toisaalta sää siellä myös viilenee nopsasti illan ja syksyn tullen.