Happy Hogmanay

Vaikka tämä oli meidän toinen uusi vuosi Skotlannissa, vasta tällä kerralla pääsimme mukaan paikalliseen juhlatunnelmaan. Viime vuonna kaupungin juhla ja ilotulitukset peruttiin kovan tuulen vuoksi, ja me nukuimme pois muuttoväsymystä vuoden vaihtumisesta sen kummemmin välittämättä.

Tänä vuonna sää suosi - vain vuorokautta aiemmin laantunut Frank-myrsky oli jättänyt jälkeensä vain märän maan ja valtaisat lammikot. King's Parkissa pyörivät lapsille suunnatut hilavitkuttimet, eikä sää ollut säikäyttänyt kansalaisia. Kaupungin facebook-sivuilla oli kehoitttu vetämään tilaisuutta varten kumpparit (Wellingtons, eli tuttavallisemmin wellies) jalkaan, ja monet meidän ohella olivat vinkkiä noudattaneet - nilkkoja myöten mudassa seisoessamme olimme tästä ihan tyytyväisiä.

Lavalla esiintyi kuoro, laulaen vuoden suosituimpia hittejä ja tietysti päättäen esityksen Auld Lang Syne -veisuun, joka minulle on tähän asti tullut tutuksi lapsuudessa partiosta, jossa sitä laulettiin suomalaisilla sanoilla jokaisen kokouksen päättyessä jäähyväisten hetkellä ("Tää ystävyys ei raukene.."). Nyt vasta kuitenkin opin, että ympäri maailman uutena vuotena lauletun veisun alkuperäiset sanat ovat skotlannin kansallisrunoilijan Robert Burnsin käsialaa - ei siis ihme että se etenkin täällä kuuluu tärkeänä osana Hogmanayn, eli uuden vuoden aaton viettoa.

Katselimme kun linnan kupeesta lähetettiin raketteja kello yhdeksän aikaan, jonka jälkeen siirryimme kotiin ja laitoimme pojat nukkumaan. Kilistimme kuohuvaa ja napostelimme skotlantilaisilla nakeilla ja ruohosipulilla maustetulla dipillä, jonka olimme joskus aiemmin sattumalta havainneet maistuvan aivan suomalaiselta uuden vuoden perinneherkulta eli perunasalaatilta - tosin ilman perunaa. Vastapäisessä asunnossa oli menossa pirskeet - kuulimme olkkariimme kun juhlakansa laski sekunteja puoleen yöhön ja kun uusi satsi raketteja lähetettiin ilmoille linnalta. Tervetuloa 2016!  

Näin sain pitkästä aikaa luukun auki. Vuosi meni, mutta viimein pääsen hihkaisemaan BINGO!

Irn Bru

Olisin voinut avata Irn Bru -luukun skottibigostani jo ensimmäisellä viikollamme Skotlannissa. Irn Bru on skotlantilaisten toinen kansallisjuoma (heti viskin jälkeen), jonka nimeen vannotaan samaan tyyliin kuin jenkeissä Coca-Colan. 

Irn Bru aloitti tiensä Iron Brew -nimellä vuonna 1901 Falkirkistä ja on yksi kolmesta limpparista, jotka missään maassa myyvät enemmän kuin Cokis (Wikipedia). Nimi viittaa juoman oranssiin väriin ja rautaiselta vivahtavaan makuun (vanhan mainoskampanjan mukaan raaka-aineena on käytetty rautaisia kannatinpalkkeja). 

Lapset ovat hyväksyneet Irn Brun omintakeisen maun ja Leonkin iloitsee jos silloin tällöin kauppareissulla mukaan tarttuu "imppuu!", kuten hän asian ilmaisee. 

Hauskinta minusta on kuitenkin ollut bongailla Irn Brun hengessä markkinoituja - epävirallisia - makuversioita tutuista tuotteista. Vastaan on tullut irtojäätelöä Aberfoylessa:

Karkkitankoja Isle of Arranilla:

Ja kermaisia fudge-karkkeja Deanstonissa:

Enää kahdeksan luukkua avaamatta, mutta ei vieläkään bingoa.

Stirling Highland Games 2015

Suomen lomaa suunnitellessani takaraja Skotlantiin palaamisellemme oli 15.8., ihan vain siitä syystä että halusin päästä katsomaan mitä tarkoittaa Stirlingin Highland Games. Etukäteen odotin kilttiasuisia urheilijoita, jotka nurmikentällä heittelevät tukkeja. En pettynyt.

Kilpailijoita kilpa-asuissaan.

Alunperin perinteisissä lajeissa, kuten tukinheitossa (tossing the caber), vasaranheitossa (kuva yllä) ja painojen viskelyssä mahdollisimman pitkälle tai korkealle (kaksi eri lajia) kilpailivat eri klaanien soturit harjoitellen ja esitellen voimiaan. Nykyisin mukana on myös moderneja lajeja (esim. kuulantyöntö, juoksu, pyöräily, pituushyppy). Tapahtumassa yhdistyvät skotlantilaiset perinteet kokoperheen urheilutapahtumaan. 

Pyöräilyä nurmikentän ympäri.

Pituushyppyä

Lapset pääsivät juoksemaan omissa kisoissaan (Luka vasemmassa laidassa) karkkipalkinnosta ja kokeilemaan hedelmä-marja-smoothien pyöräyttämistä polkuvoimalla.

Urheilun lisäksi tapahtumassa pidetiin tanssikisat ja pääsimme näkemään ensimmäistä kertaa ylämaan tanssia. Kaikki tanssit säestettiin säkkipillillä (jonka joku säätö ei ollut aivan kohdallaan, pilli korahteli kivuliaan kuuloisesti aina silloin tällöin, mutta ei se menoa haitannut). Ylämaantanssienkin historia on kietoutunut skotlannin sotaisaan historiaan. Esimerkiksi the Sword Dance (Gillie Calum) jo nimensä puolesta viittaa taisteluihin. Tarinan mukaan vuonna 1054 kuningas Malcolm Canmore taistelun voitettuaan laittoi omansa ja kukistamansa vastapuolen miekat maahan ristikkäin ja tanssi voiton tanssin niiden ympärillä. Tämän jälkeen tavaksi tuli tanssia samalla tavoin ennen taisteluita - jos pystyi tanssimaan koskematta jaloilla miekkoihin, se merkitsi tulevaa voittoa. 

Youtubesta löytyi video miekkatanssista miekkoineen:

Kaikkeen hyvään Skotlannissa liittyy säkkipilliorkesteri, tällä kertaa paikalla oli Stirlingin lähikylän Alloa Bowmar Pipe Band, yllään Erskine-klaanin tartaani. 

Kisat huipentuivat odotettuun tukin heittoon. Opimme, että tukit kapenevat toisesta päästä, ja tavoitteena on heittää niitä suoraan eteenpäin painava pää edellä, siten että kevyt pää pyörähtäisi osoittamaan pois päin heittäjästä. Pisteitä tulee tukin kaatumiskulmasta eikä niinkään heittomatkasta. Tukki painaa noin 60 kg ja on liotettu vedessä, mikä ehkäisee sen halkeamista heitettäessä.

Kaksi uutta luukkua auki, Highland games ja ylämaan tanssi.

Kotipihalta kuvasin vielä kukkapuskan kansallisväreissä.

Loch Lomond: Balloch

Jäi lentokierros välistä, ei ollut ylimääräistä £119 taskussa tällä kertaa.

Käväisimme torstaina päiväreissulla Loch Lomondin rannalla Ballochin kylässä. Alunperin olimme suunnitelleet käyvämme vaeltamassa saman järven rannalla olevassa Lussissa ja sen takana kohoavilla vuorilla (tai mitä hills nyt olisi suomeksi). Sinne olisi kuitenkin pitänyt vaellusreitin pituuden vuoksi kulkea kahdella eri bussilla ruuhka-aikaan aikaisin aamulla - jolloin matkaliput olisivat maksaneet kahdelle yhteensä £50! Joten muutimme suunnitelmia vähän ex tempore ja otimmekin puolet halvemmalla off-peak päiväliput junalla Glasgown kautta Ballochiin. 

Kartassa Ballochin lisäksi Aberfoyle (lampaita huhtikuussa) ja Deanston (viskitislaamo) - näin se kotiseutu tulee tutuksi.

Näkymä Loch Lomondille Ballochin rannalta.

Maid of the Loch - viimeinen Britanniassa rakennettu siipiratasalus vuodelta 1953 Ballochin rannalla.

Ben Lomond -vuori vastarannalla

Muutama muukin oli huomannut, että Ballochiin on helppo tulla, ja kylä näyttääkin elävän lähinnä turismista. Järvelle olisi päässyt tutustumaan erilaisilla venekierroksilla, melomalla, polkuveneillä, vesitasolla, you name it. Vain uiminen oli joka paikassa kielletty (vaarallisia virtauksia + vilkas veneliikenne). Tyydyimme tällä kertaa kiertelemään rantoja pitkin, vaikka järven rannoilla kohoavien vuorten rinteiltä maisemat ehkä olisivat olleet vielä paremmat.

 

Vasemmalla huiput joita olisimme lähteneet tavoittelemaan jos olisimme päässeet Lussiin asti. Toisella kertaa sitten.

Leven joen suu Loch Lomondin eteläpäässä

Ballochin itäpuolella on suuri viheralue Balloch Country Park, jossa leveät puistokäytävät risteilevät ihanissa vihreissä maisemissa. Vastaan tuli paljon lapsiperheitä ja koiranulkoiluttajia (koiria sai järvessä uittaa - lapsia ei). Ballochissa on kauniiden maisemien lisäksi meriakvaario jossa jätimme käymättä tällä kertaa - jos vaikka teemme tänne joskus reissun lasten kanssa.

Balloch Country Park - ja tuo katulamppu on ihan tavallisen katulampun korkuinen.

Balloch castle

Ballochissakin on linna (missäpä täällä ei olisi) - mutta tämä erosi kaikista tähän mennessä näkemistämme siinä, että tämä 1800-luvun alussa yksityiseksi asumukseksi rakennettu linna on ollut kunnan vuokraamana toimistotilana vuodesta 1975 alkaen. Linnan ikkunoissa näkyikin sälekaihtimia ja sen ulkoseiniä kiersi vesiputket ja sähköjohdot. Nyt linna on kuitenkin suljettu odottamaan remonttia, eikä ole siis avoinna yleisölle.

Balloch bridge

Valkoinen sorsa? Ankka? Who knows.

Järviluukku avattu.

Vanhanaikaisin juna, jossa tähän mennessä olemme Skotlannissa matkustaneet - eikä edes kokolattiamattoa lattialla.

Show me your Teith

Viimeinen viikko menossa ennen kuin lähden hakemaan lapsia Suomesta - viikon päästä olen palelemassa mökillä ja huitomassa hyttysiä. Otimme Kain kanssa bussin Stirlingin alueella sijaitsevaan Deanstonin kylään ja päätimme käydä katsomassa pari paikkaa, joihin tuskin tulisi lähdettyä lasten kanssa. Arran-reissun rohkaisemina uskalsimme lähteä tutustumaan viskitislaamoon, vaikka emme tämänkään juoman ylimpiä ystäviä ole. 

Deanstonin viskitislaamolla on pitkä historia, se on aloittanut puuvillamyllynä 1700-luvun puolivälissä ja muodostanut  ympärilleen Deanstonin kylän. 60-luvulla myllystä muutettiin viskitislaamo, joka tänä päivänäkin käyttää paitsi viskinsä raaka-aineena, myös energialähteenään tislaamon vieressä virtaavaa Teith-jokea, eli on sähköntuotannossa täysin omavarainen.  

Muffini marmelaadilla tislaamon kahvilassa.

Deanstonin tislaamossa viski tehdään 'käsityönä', eli koneet toimivat tietokoneohjauksen sijaan käsipeillä. Opimme, että jotta viskiä voidaan kutsua skotlantilaiseksi viskiksi, sen on oltava tynnyrissä vähintään tasan kolme vuotta ja yksi päivä. Jos tynnyri viedään maasta tätä ennen, sitä voi sitten kutsua sen maalaiseksi viskiksi, mihin se on viety (mutta ei missään nimessä skotlantilaiseksi) - ja jos tynnyrin taas erehtyy avaamaan ennen aikarajan täyttymistä, sitä voi vaikka kutsua pontikaksi - skottilaisena viskinä sitä ei voi myydä. Kierroksen lopuksi pääsimme myös pyörittelemään, haistelemaan ja maistelemaan viskitilkkaa - se oli ihan yhtä hiuksianostattavan makuista kuin muistinkin.

Viskiluukku avattu.

Kierroksen jälkeen jatkoimme matkaa  Deanstonista Teith-joen toiselle puolelle Dounen kylään, josta löysimme, yllätys, yllätys, linnan.

Teith on Skotlannin toiseksi nopeiten virtaava joki.

Doune castle

Dounen linnassa on kuvattu Monty Pythonin Holy Grailia ja Outlander-sarjaa. Linnalla on oma pitkä historiansa 1300-luvulta alkaen, ja sitä on restauroitu 1800-luvulla (esim. alla oleva gargoili). Sisäänpääsy maksoi £5.50 aikuiselta, ja hintaan nähden linnassa oli paljon nähtävää ja kierrettävää, verrattuna esim. paljon vaatimattomampaan Campbellin linnaan Dollarissa, jossa vierailimme toukokuussa (ja jonka vihreä laakso vesiputouksineen kyllä vie voiton mennen tullen Dounen linnan ympäristöstä). 

Maisema linnan kattotasanteelta.

Linnalta takaisin bussipysäkille Deanstoniin palatessamme alkoi sade. Myöhästyimme bussista ja seuraavaa odotellessamme minulla oli aikaa harjoitella sateen kuvaamista.