Paluumuuttoblues

Lupasin jakaa kuvia Suomesta, tässä tulee.

Muita kuvia kamerassa ei oikein olekaan, arki on taas nielaissut kaiken ajan ja voimat tehdä muuta kuin nousta aamulla ja selviytyä päivästä.

Työharjoittelua on jäljellä kolme viikkoa enää - kaikki kolme observaatiota on hyväksytysti takana (huh!), ja nyt keskityn viettämään aikaani jo 70 sivuiseksi venyneen ja vielä keskeneräisen loppuraporttini kanssa. Ja pohdiskelen, että kunhan tästä harjoittelusta selviän, en ihan hetkeen kaipaa junamatkustusta ainakaan työmatkaruuhkassa.

Jännää on kuitenkin se, että niinä harvoina hetkinä kun saan ajatukset irti opiskelusta, päässä pyörii toinen yhtä massiivinen (massiivisempi?) asia - meidän heinäkuussa 2017 häämöttävä muutto takaisin Suomeen.

Opiskelemaanhan me tänne vain lähdimmekin - selviämään pienellä budjetilla, pienessä asunnossa, suorittamaan tutkinnon ja sitten kipin kapin kotiin Lappeenrantaan. Emme ikinä ajatelleet vakavasti, että jäisimme tänne pysyvästi tai edes pidemmäksi aikaa kuin 2,5 vuodeksi. Mutta nyt olemme saaneet kaikki huomata, että kotiin palaaminen saattaa jopa olla hankalampi juttu kuin tänne lähteminen - pääkopassa siis, ei niinkään ne käytännön järjestelyt.

Tunteet heittelee vuoristorataa päivästä toiseen - yhtenä hetkenä suunnittelemme miten maalaamme uudelleen seiniä vanhassa kodissa kun pääsemme Lappeenrantaan, ja seuraavana muistelemme pakkassäätä ja loskakelejä sellaisella inholla että sateinen Skotlanti tuntuu paratiisilta. No ehkä vähän kärjistän, mutta uskon että nämä fiilikset ovat tuttuja useimmille paluumuuttajille. Suomen loma ei helpottanut oloa kyllä yhtään - oi miksei suomalaisilla juna-asemalla voi olla ilmaista wi-fiä - ja miksi matalat tiilitalot näyttävät niin tylsiltä skotlantilaisiin kivitaloihin verrattuna? Ja miksei Skotlannissa saa loimulohta ja jälkiuunileipää lähikaupasta - ja miksei täällä voisi olla järviä joissa voi uida?

Myrskyisä vuosi edessä - toivottavasti siihen mahtuu silti vielä tyventäkin, ja paljon mäkisiä vihreitä skottimaisemia.

Uusi koti

Nyt olemme saaneet tehtyä lähes kaikki tärkeimmät hankinnat ja ehkä jo voimme vähän esitellä tätä meidän uutta kotia. Talo on ehkä rakennettu 80-luvun kieppeillä, ja se vähän kalpenee komeudessa naapuruston viktoriaanisille rivitaloille - mutta toisaalta me saamme nauttia sähkölämmityksestä ja -hellasta.

Olohuone ja pienin TV mitä meillä on koskaan ollut.

Asunnossa on kaksi makkaria, tilava olohuone ja erillinen keittiö. Pääasiassa kaikki välttämättömin oli täällä valmiina: kaksi sänkyä, sohvat ja keittiön kaapeissa pannu, kattilat ja astioita. Keittiöstä löytyi valmiina myös mikro, vedenkeitin, leipägrilli ja silitysrauta. Jopa verhot olivat ikkunoissa. Komerossa vesiboilerin vieressä oli myös tällainen hökötys:

Se painaa ihan hirveästi ja ehdin imuroimaan sillä keittiön laminaattilattian ja tuumaamaan että onpa paska imuri - ennen kuin otin selvää ja tajusin että se on carpet cleaner, mattopesuri. Jännää on myös, että kaikissa asunnossa valmiina olevissa sähkölaitteissa on tällainen tarra, mikä todistaa että laite on turvallinen käyttää.

Nyt odotellaan sitten joulukuuta, että voidaan nähdä kuka tämän tarran on lätkäissyt ja päästään kysymään onko jonkun päivätyönä ihan oikeasti kierrellä tarkastamassa leivänpaahtimia, mikroja ja mattopesureita.

Äitini tekemä lasityö olkkarin ikkunassa.

Henkilökohtaiset asiat tietenkin piti hankkia - kuten petivaatteet ja siivousvälineet. Paikallisesta Tori.fistä Gumtreestä saimme ystävällisellä kotiinkuljetuksella pienen keittiön pöydän tuoleineen. Opettelimme käyttämään Argosin klikkaa ja kerää -pistettä: tilasimme oikean imurin ja hiustenkuivaajan netistä ja kävimme hakemassa ne keskustan toimipisteeltä. Näiden lisäksi uutta ovat oikeastaan vain TV ja tulostin, sekä alla oleva hieno pöytävalo. Mietin jo miten saisin sen tulemaan mukana ehjänä takaisin Suomeen parin vuoden päästä.

Pöydällä Social Work and the Law in Scotland.

Oli tosi hyvä, että olimme käyneet Kain kanssa täällä marraskuussa jo katselemassa paikkoja - tunsimme jo kaupunkia sen verran että pystyimme tosissaan vertailemaan hintoja ja löytämään paljon asioita ihan jo ensimmäisinä päivinä, Tästä huolimatta vielä parin viikon kuluttua muutosta emme olleet nähneet missään liikkeessä tai edes nettikaupassa kunnon petauspatjoja tai mikrokupuja (ihana anoppi lähetti meille sellaisen lopulta Lappeenrannasta).

Kodista tekee kodin kuitenkin tutut asiat. Lasten huoneessa on tutut verhot, omat lakanat ja viltit. Meilläkin on sängyssä äitini tekemä tilkkupeitto. Leonin sängyn ja työpöydän löysimme edullisesti käytettyinä. Täällä ei ole yhtään samanlaista kierrätys- tai kirpparikulttuuria kuin Suomessa. Hyväntekeväisyysliikkeitä on keskustassa vieri vieressä, mutta ne myyvät lähinnä vaatteita ja rumaa posliinia. Pelastusarmeija ylläpitää kaupungin ainoaa huonekalujen kierrätyspistettä.

Yksityiskohta olkkarissa: Kello on siskolta Prahan tuliainen, alla Riikka Forsmanin postikortti.

Ennakkoon olimme kuulleet ja lukeneet, että briteissä suurinpiirtein kaikissa kämpissä on kokolattiamatot, oudot vesihanat, yksin- tai korkeintaan kaksinkertaiset ikkunat, kuviotapetit eikä tiskiharjoja ole missään. Totta, meilläkin on kokolattiamatot, kylmä/kuumavesihanat ja kaksinkertaiset ikkunat. Seinät sen sijaan ovat hyvin hillityt ja tiskiharja on jo löydetty.

Tasan kolme viikkoa jo muutosta, aika tosiaan on hujahtanut ohi. Olemme tehneet kodin tänne ja kotiutuneet ihan kivasti. Leon rallattelee melkein päivittäin, kuinka meillä on "Kiva - uus - koti! Kiva - uus - koti!"

Ensimmäisten päivien muuttoshokki

Pari-kolme ensimmäistä päivää uudessa maassa ja uudessa kodissa menivät aika hötinällä. Useamman kerran saimme toistella toisillemme ja itsellemme - tämä ei ole loma, tämä ei ole hotelli, ja nyt on loma- ja pyhäaika jolloin asiat eivät vain toimi niin näppärästi kuin ehkä arkena.

Kaiken muuttoa edeltäneiden valmistelujen, pakkailun ja siivouksen jälkeen sitä olisi kuitenkin ehkä toivonut että uudessa kodissa jotkut elämän perusasiat kuten suihku, lämmitys, sähkö, nettiyhteys ja jätehuolto olisivat toimineet jollain totutulla tavalla. 

Viime päivinä me olemmekin..

Totutelleet taas tiskaamiseen (viime kerrasta olikin.. kuka ties kuinka kauan)

..ja elämään ilman TV:tä

Tutustuneet uuteen kotiseutuun...

...ja lähimpään leikkipuistoon. Liukumäen rakentanut tuttu ja turvallinen suomalainen Lappset!

Toivuttu jetlagistä (kyllä, vaikka aikaeroa on vain kaksi tuntia.)

Yritetty opetella paikallista kulttuuria (keskiviikko on jätepäivä - kaikki talot raahaavat jätelaatikot kadun varteen, josta roska-auto käy ne hyvällä tuurilla tyhjentämässä).

Tässä on meidän sähkömittari. Lilan värinen härpäke oikeassa laidassa on tikku (vähän niinkuin USB-tikku), johon ladataan rahaa lähimarketissa - prepaid sähköä! Näppärää kyllä nähdä tarkalleen reaaliajassa miten sitä kuluttaa. Päivässä opimme sammuttamaan kaikki tarpeettomat valot ja sähkölaitteet (myös lämpöpatterit) silloin kun niiden ei ole pakko olla päällä. 

Lisäksi tietenkin vielä purettu matkalaukkuja...

...ja kaikesta huolimatta oltu tosi tyytyväisiä siitä, että vuoden vaihtuessa sää ja maisema ihan talon ulkopuolella on tämä.

Täällä ollaan

Muutettu on, ja tässä vähän siitä, miten tänne päästiin.

Muuttokuorma - mahtui farmariin!

Matka alkoi autolla Lappeenrannasta Helsinkiin. Jokainen sentti isän farmarin takakontista tuli hyvään käyttöön ja kissa matkusti häkissään vuoroin minun ja Kain sylissä. Ihan mukavasti mahduttiin.

Vietimme yön lentokenttähotellissa ja viiden jälkeen aamulla lähdimme bussilla lentokentälle. Ensimmäisellä lennolla lähtivät Kai, lapset ja suurin osa matkatavaroista Amsterdamin kautta kohti Edinburghia. Minä menin heidän kanssaan Helsinki-Vantaalle mukaan laukkuja roudaamaan ja saattamaan lapsia. Huokaisimme helpotuksesta check-in -tiskillä: ei liikakiloja.

Passit kunnossa

Luka oli reippaana - kuusivuotias jo ymmärtää aika hyvin kun muutosta ja päivän aikataulusta ja järjestelyistä oli hänen kanssaan juteltu toistamiseen jo kuukausia. Leon sen sijaan oli pöllämystynyt siitä että hänet oli herätetty varttia vailla viisi vieraasta sängystä ja ajelutettu bussilla terminaalin ihmisvilinään. Huutoitku alkoi siinä vaiheessa kun minun piti sanoa heipat turvatarkastuksen kynnyksellä.

Palasin hotelliin ja vähän syyllisten fiilisten kanssa kömmin vielä pariksi tunniksi peitton alle.

Kissa oli reissaamisesta ja hotellista vähintään yhtä hämmentynyt kuin Leon, Dali maukui oikeastaan koko automatkan Lappeenrannasta Helsinkiin sekä läpi yön. Sori vaan huonenaapurit!

Dali lähtökuopissa

Kissan check-in tehtiin lemmikkikuljetusfirman toimistolla. Häkki lätkittiin lähes peittoon kaikenlaisia tarroja ja teipattuja asiakirjoja. Tämän jälkeen veimme sen rahtihalliin (ihan sinne trukkien ja laatikoiden keskelle), missä se turvatarkastettiin. Sinne se sitten jäi odottelemaan omaa lentoaan yllättävän rauhallisena.

Tämän jälkeen jäljellä oli enää oma matkani - tässä vaiheessa päivää muu perhe oli jo mukavasti perillä uudessa kodissa. Minä lensin Heathrow'n kautta Edinburghiin. Pitkä päivä sai arvoisensa päätöksen kun kone laskeutui vartin myöhässä ja myöhästyin minuutilla viimeisestä junasta Stirlingiin. Kaikeksi onneksi tapasin juna-aseman edessä tyhjällä taksitolpalla vierustoverini lennolta, jolta sain paikallisen taksin numeron (en tietenkään ollut tarkistanut sitä mistään etukäteen).

Taksimatkalla huomasin pari mielenkiintoista seikkaa. Ensinäkin, maassa oli lunta, ainakin paikkapaikoin pieniä kuuralämpäreitä. Toisekseen valtatie (moottoritie?) M9 Edinburghin ja Stirlingin välillä oli lähes kauttaaltaan valaisematon - eikä ainakaan tällä taksikuskilla ollut hajuakaan siitä miten pitkiä valoja käytetään. Parit sydämentykykset sain kun hän väläytteli pitkiä aioastaan tähdätessään oikeaan ramppiin säkkipimeässä. Kolmanneksi, pääsimme pyörimään ylimääräisen kierroksen valtaisassa liikenneympyrässä - se oli niin iso, etten edes tajunnut että se oli liikenneympyrä, ennen kuin menimme toista kierrosta (kuski missasi oikean liittymän ensimmäisellä kerralla). Toisaalta olin positiivisesti yllättynyt siitä, että sanelemalla luottokorttini tiedot taksin puhelinpalveluun jo tilausvaiheessa, maksu oli rekisteröitynyt sovittuun hintaan jo ennen kuin lähdimme matkaan Edinburghista. Kätevää.

Vuorokausi oli jo ehtinyt vaihtua ennen kuin pääsin omaan uuteen sänkyyn nukkumaan tuhisevien lasten viereen, mutta pääasiassa kaikki muuttoon liittyvät tavoitteeni tulivat saavutetuiksi - olimme kamoinemme kaikki saman katon alla.

Hei hei, vanha koti

Vietin hetken pläräillen vanhoja ja vähän tuoreempiakin valokuvia ja tässä tulossa pläjäys niistä. Muutimme tähän asuntoon melko tasan neljä vuotta sitten. Silloin täällä näytti aika erilaiselta kuin nyt (vaikka huonekaluja on melkein yhtä paljon).

Lastenhuone

Eteinen

Olkkari

Keittiö

Innokkaina ensiasunnon omistajina vedimme kaikki seinäpinnat uusiksi. Oranssia - vihreää - ihanaa tummaa ruskeaa... Talkooapua saimme molempien vanhemmilta, sukulaisilta ja kavereilta. Yhdentoista päivän mieletön urakka, mutta jälkeä tuli aikaiseksi.

Tältä täällä näytti silloin kun kaikki oli valmista. Edelleenkin tykkään tästä asunnosta ja sen värimaailmasta - vaikka eteinen on kapea ja pimeä, sauna on pikkuruinen eikä kiuasta ja hellaa voi pitää samaan aikaan päällä. Sitten vähän arkirealismia, koska meillähän ei ikinä näytä siltä kuin sisustuslehdissä.

Kuvia selatessa muistelin mitä kaikkea mahtuu viimeiseen neljään vuoteen. Mieleen ovat jääneet ainakin Leonin syntymä ja vauva-aika, omien opintojen loppurutistus opinnäytetyön parissa, toisesta kissasta luopuminen, murtuneen käden parantaminen, lasten korvatulehdukset, kiukkukohtaukset ja jäähypenkin käyttöönotto, esikoulun aloittaminen, synttärijuhat sukulaisten ja kavereiden kanssa, Lukan tanssiesitykset olohuoneessa ja Leonin jatkuvien uusien oivallusten seuraaminen. Melkein kaikki kuvissa näkyvät tavarat on myyty tai lahjoitettu eteenpäin - mutta tavarat eivät olekaan se, mikä tekee kodin, sen olemme tässä oppineet.

Nyt lähdemme uuteen suuntaan ja asunto jää vuokralle. Hei hei, vanha koti - ja odotamme kaikki millaisia tarinoita seuraavassa osoitteessa saamme kuvata, tallentaa muistoihin ja kertoa eteenpäin.

Matkalippuhuojennus

Viimeinen iso stressin aihe on viimein vedetty yli To do -listalta, vihdoin on koko konkkaronkalle, kissa mukaanlukien, varattu lentoliput.

Kissan matkalle saaminen ei sitten ollutkaan ihan yksinkertainen juttu!

Ensin kuvittelimme, että kissa otetaan mukaan vähän niinkuin ylimääräisenä matkatavarana, kuten vaikka... golfmailat tai surffilauta - riittäisi että soitetaan valittuun lentoyhtiöön lippuja tilatessa ja sieltä sanottaisiin että tervetuloa, heittäkää se kissan häkki vaan vähän eri tiskille kuin muut matkatavarat. Olimmehan jo ottaneet selvää kissan kuljetuksen kiemuroista aiemmmin, ja huolehtineet että Dalilla on passi, siru ja kuljetushäkki ihan valmiina.

Ensin lähestyimme puhelimitse KLM:ää. Tämä lentoyhtiö oli listattuna Brittein hallituksen sivuilla hyväksyttynä lemmikinkuljettajana ja olimme sillä itse viimeksi lentäneet ja ihan hyväksi havainneet (pysyi ilmassa). Vastaus: KLM ei lennä kissoja Helsingistä Britanniaan ja yhtiöstä on itseasiassa oltu yhteydessä Britteihin lentoyhtiön nimen poistamiseksi suositetujen lentoyhtiöiden listalta. Höh.

Seuraavana listalla British Airways: eivät lennä kissoja Britanniaan. LuftHansa: Eivät lennä kissoja Britanniaan. Molemmilla perustelut olivat samansuuntaisia - Britanniassa on niin tiukat byrokratiasäännöt saapuville lemmikeille, etteivät lentoyhtiöt halua ottaa paperisodasta vastuuta. Viimeisenä oljenkortenamme oli Finnair: Finnair Cargon kautta saattaisi onnistua kuljetus Heathrowlle, mutta hinta olisi tähtitieteellinen. Meille kommentoitiin: "On teillä vissiin arvokas kissa?" Ehe.

Hetken aikaa mietimme ihan vakavasti onko tässä enää järkeä. Sitten mietin, että täytyyhän tämä kansainvälisten eläinkuljetusten setviminen ja järjestäminen olla jokun työtä. Eläinnäyttelyitä on pitkin maailmaa ja ihan tasan on olemassa järkevä keino miten näitä hoidetaan.

Dali Kiipeilypuu poseeraa myynti-ilmotusta varten. Banskulaatikoista on tullut pysyvä osa meidän kodikasta sisustusta.

Päädyimme Heathrow'n Animal Reception Centren sivuille (kappas, vastaanottokeskus eläimille) ja siellä suositellaan että eläimen kuljetuksen hoitaa Pet Travel Agent - lemmikkien matkatoimisto. Vau - juuri sitä mitä olimme etsineet. Ensin linkit toivat vain ulkomaisia yrityksiä, mutta sitten löysimme yhden Helsinki-Vantaalta. Firma tarjoaa jopa ovelta ovelle kuljetusta, mutta meidän tarpeisiimme sopii kissan vienti Hki-Vantaalle ja nouto Glasgown lentokentältä. Siinä välissä tämä yritys yhteistyökumppaneineen hoitelee kaikki tulleihin, lentolippuihin ja paperiasioihin liittyvät systeemit. Riittää että viemme kissan passeineen ja terveystarkastettuna toimistolle ja olemme vastassa koneen laskeutuessa seuraavana päivänä Skotlantiin.

Nyt on kissan lento varattu ja vahvistettu (puhelinsoitto KLM:n Glasgow'n puhelinpalveluun) ja pääsin varaamaan viimeisenä oman lentoni. Näyttää siltä, että pääsemme kaikki viettämään uutta vuotta uudessa kodissa.

Viimeisiä viedään

- Joko jännittää?

- No mitkä on fiilikset?

- Onko asunto jo myyty?

- Milloin te lähdette?

Näihin ja muihin kysymyksiin saadaan nyt vastailla siellä ja täällä. Huomaan että läheisiä ja ystäviä innostuttaa ja huolestuttaa meidän puolesta. Mutta näiden parin viime viikon jälkeen tekisi mieli vähäksi aikaa välittää piut paut asunnoista ja autoista, vakuutuksista ja raha-asioista, matkalaukuista ja lentolipuista. Jos sitä vaikka käpertyisi kissan viereen ja heräisi sitten uudessa kodissa, kun kaikki asiat on järjestyksessä.

Jos oikeasti 18 päivän päästä
- meidän autot on myyty,
- meidän asunnolle on löytynyt uudet asukkaat (ja asunto on tyhjä ja siisti kun sen oven viimeisen kerran suljemme),
- koko perhe on laskeutunut Skotlannin kamaralle,
- mukana on edes suurin piirtein oleelliset tavarat,
- saan nukahtaa asunnossa jossa ikkunat pitää kosteuden vuoksi pitää auki öisin ja varpaita kutittaa kokolattimatto,

olen niin tyytyväinen, että lupaan olla miettimättä minkäänlaista muuttoa seuraavaan pariin vuoteen, vaikka sitten yläkerran naapuri paljastuisi huutelevaksi erakoksi tai seinillä vilisisi gekkoliskoja. No ei kai sentään. Mutta tämän hetken fiiliksillä - mieluummin liskot kuin tämä muutto toisintona, kiitos.

Jouluvalmistelut muuton keskellä

Tuttavani kysyi yhtenä päivänä aiommeko laittaa joulukoristeita tänä vuonna lainkaan kun muutto on ihan nurkan takana.

Meillä ei ole enää yhtään ylimääräistä tasoa kotona, johon saisi aseteltua joululiinan tai mitä näitä nyt on, jouluisia tuikkuja tai pukkipatsaan. Verhot on myyty eikä kuusta hankita koska heti joulun jälkeen lähdetään.

Mitä meillä sen sijaan on: tyhjät seinät ja tyhjiksi jääneet taulukoukut, lankaa ja edellisvuotisia kuusenkoristeita. Näistä yhdistelimme vähän erilaiset joulukoristeet tälle vuodelle.

Jos sitä sitten ensi vuonna vähän perinteisemmin. Hyvää itsenäisyyspäivää!

Laatikkoshow

Olen ehkä jo riittämiin hehkuttanut sitä miten kivasti Stirlingin matka meni - löydettiin kämppä ja kivat kukkulat. No, eihän kaikki tietenkään voinut mennä ihan suunnitelmien mukaan, tässä vähän tarinaa näiden laukkujen kohtalosta, jotka suunnitellusti jätimme Stirlingiin odottamaan meidän muuttoa.

Olin syyskuussa kaivanut tietoa varastointipalveluista, jotka ottaisivat vastaan niinkin pientä säilytettävää kuin pari matkalaukkua. Törmäsin yhteen nimenomaan opiskelijoille suunnattuun lähes koko UK:n kattavaan firmaan joka vaikutti nettisivujen mukaan pätevältä ja hintakin oli ihan ok - vähän suolainen mutta inhimillinen muihin Stirlingin lähialueilla toimiviin pienvarastoihin. Lisäksi minua viehätti palvelun markkinoitu helppous - firma tuo kotiisi (tai valitsemaasi osoitteeseen) pakkausmateriaalit, noutaa valmiit laatikot, säilyttää ne haluamasi ajan ja paluttaa ne haluamaasi osoitteeseen - jonka ei siis tarvitse olla sama, kuin nouto-osoite. Aika optimaalista, sanoisin.

Näpytin tieni firman verkkoportaaliin ja väsäilin tilauksen. Tilasin kaksi matkalaukun suojalaatikkoa toimitettavaksi hotelliin, jossa aioimme yöpyä Stirlingissä marraskuussa. Maksoin varausmaksun ja jäin odottelemaan matkaa.

Matkan lähestyessä tajusin, että varauksen vahvistaminen tulisi tehdä aikaisintaan kolmea vuorokautta ennen laatikoiden noutamista. Koska viikko on lyhyt aika, suojalaatikoiden toimitus ja laatikoiden nouto osuivat päivän päähän toisistaan, enkä ehtisi tehdä tätä kotikoneella. Onneksi hotellissa oli wifi, pääsin verkkopankkiin ja ystävällinen respa tulosti meille osoitetarrat jotka teipattaisiin noudettaviin laatikoihin.

Tiistaina hotellimme respaan oli toimitettu pahvilaatikko, jonka sisällä oli kaksi litistettyä pahvilaatikkoa - ne matkalaukkujen suojalaatikot. Laukut pahveihin ja tarrat kylkiin. Jopa teippi sisältyi toimitukseen.

Torstaina, jolloin olin tilannut noudon, kiikutimme aamulla laatikot respaan odottelemaan. Viiletimme päivän kaupungilla tukka putkella, tapasimme kavereita ja kävimme puoli viiden aikaan allekirjoittamassa vuokrasopimuksen. Kuuden aikoihin pääsimme palaamaan hotellille - vain saadaksemme kuulla ettei laatikoita oltu noudettu.

Kävin tarkistamassa varastointifirman nettisivuilta - viimeinen osuus varaussivulla näytti punaista: "Noutoa ei ole varattu. Ole hyvä, vahvista ja maksa tilaus varataksesi noudon." Firman puhelinpalvelu oli mennyt kiinni kymmentä minuuttia aikaisemmin. Pienessä paniikissa näpytin sähköpostin - maksut on maksettu ja tarrat on printattu - mutta laatikot on noutamatta ja meidän paluulento lähtee huomenna.

Sain napakan vastauksen - "Olisit nyt ottanut yhteyttä heti kun huomasit ettei nouto ole järjestetty." Lisäksi asiakaspalvelu oli paikantanut virheen. Varaussysteemi kun ei ole idiootti jennivarma - olin unohtanut yhden merkin postinumerosta, joten UPS-kuski ei osannut noutaa laatikoita. Kyllä ärsytti! (Samalla en voi olla miettimättä, miten olin saanut UPS:ltä kuitenkin ne suojalaatikot oikeaan osoitteeseen vain kahta päivää aiemmin?)

Varastointifirma lupasi uuden noudon maanantaille, eikä meidän auttanut perjantaina muu kuin kirjautua ulos hotellista ja lähteä paluulennolle - matkalaukut pahvilaatikoissa hotellin varastossa.

Sydän pamppaillen kävin maanantaina tarkistamassa UPS:n sivuilta lähetyksen seurannasta - laatikot ovat lähteneet hotellista! Loppu hyvin, kaikki hyvin?