Takakävelyllä

Yhdistimme lauantain kirjastokäyntiin pienen reippailun Back walkilla, eli Stirlingin linnan takaa kiertävällä polulla. Kävimme siellä viimeksi Kain kanssa marraskuussa ja näkymät olivat nyt huomattavasti keväisemmät. Vihreyden lisäksi uutta olivat suuret puuveistokset ripoteltuna pitkin poikin polun vartta.

Paikallisen legendan mukaan ulvova susi varoitti Stirlingiläisiä viikinkien hyökkäyksestä 800-luvulla.

Metsästäjä.

Ja sitten ettei koko blogi mene ihan vain maisemien ihmettelyksi, täytyy esitellä pari skotlantilaista herkkua. Mackie'sin pehmeä vanilja - ihan huippujäätelö. Se on lusikoitavan  pehmeää silloinkin kun se otetaan pakastimesta kolmatta tai neljättä kertaa, eikä jämähdä tiiliskiveksi kuten suomalaiset jätskit. Jea, ei enää taittuneita lusikoita!

Ja tässä meidän aamupalapöytään juurtunut tuoremakkara. Täällä lähes kaikki nakit ja makkarat täytyy itse paistaa kypsäksi ja vaikka tiedän että jostain löytyy syöntikypsiä nakkeja, en ole niitä vielä missään nähnyt. Nämä neliskanttiset litteät makkarat ovat skottilainen juttu, englantilainen kaverini ainakin sanoi ettei näitä sieltä puolen rajaa löydy. Alla kypsä makkaraviipale ja perinteisistä perinteisin, papuja paahtoleivällä, beans on toast.

(Huomaa meidän uudet hienot brittiläistäkin brittiläisemmät lautaset. Yksi kysymys enää: mikä on toad in the hole?)

Perjantaikävelyllä Causewayheadiin

Kaksi kuukautta sinnittelimme ilman, mutta nyt viimein päätimme hankkia Leonille rattaat ennen kuin isovanhemmat tulivat kylään (käytettynä Gumtreestä £15). Rattaattomuus (ja autottomuus) 2,5-vuotiaan kanssa oli ihan kiva kokeilu, ja huomasimme että Leon jaksaa kävellä jo tosi pitkälle. Kävely vaatii kuitenkin jatkuvaa motivointia ja marmatusta sopivassa suhteessa ja kulkupelittömyys rajasi elinpiirin väkisinkin aika pieneksi kun pienimmän ehdoilla mennään.

Tänään lähdimme ekan kerran testaamaan rattaita vähän pidemmälle lenkille. Ylitimme sillan joen yli Cambuskennethin puolelle ja tupsahdimme maaseudulle.

Taivaalla liihotteli kaakattavia hanhiauroja.

Stirling uudesta kuvakulmasta.

Tasoristeys alkoi vilkkua ja kilkuttaa juuri sopivasti kun saavuimme sen luokse.

"Siip!" hihkui Leon.

Harmaaorava, vieraslaji joka on ajanut paikallisen punaoravakannan ahtaalle.

Tien päästä löytyi Causewayheadin puisto. Tykkään siitä miten paljon täällä on kaupungin hyvin hoitamia leikkipuistoja (tähän mennessä vierailtu neljässä ja viides on listalla) - harmi, että ne ovat aika vähällä käytöllä (tai sitten me ollaan niissä aina väärään aikaan).

Kotona meitä odotteli ihana pupujussi, kiitos äiti!

Kevään merkkejä

Mistä tietää, että arki on tullut? Siitä, että asiat ja maisemat ympärillä alkavat pikku hiljaa tuntua tutuilta, eivätkä aiheuta suurta ihmetystä. Ehkä siksi vähän harvemmin kirjoittelen. Maanantaina kävelin hakemaan Lukaa tanssitunnilta, ja huomasin kuitenkin yllättyväni rauhallisesta, lähes tyynestä joenvarresta (ja siitä, että puolen seitsemän aikaan näki vielä ottaa valokuvia!).

Joki oli tullut moikkaamaan joen varren kävelytietä ja jonkin matkaa sain hyppiä lammikoiden yli. Kuvista ei ihan välity se jännä tunne kun huomaa seisovansa ihan nokakkain joen kanssa, kun on tottunut sen pysyttelevän omassa uomassaan.

Tänään yllätyin tästä kaunokaisesta naapurin pensaassa.

Isovanhemmat lähtevät huomenna kotimatkalle. Lapset ovat saaneet lahjoja ja läheisyyttä, ja me Kain kanssa vähän yhteistä, sekä omaa aikaa. Kyllä tällä kesään asti pärjätään, Skypen avulla tietenkin.

Star pupil

Kävimme viime viikolla Lukan opettajan luona vanhempainvartissa. Saimme kuulla, että Luka on opettajan mielestä sopeutunut hyvin luokkaan ja koulun rutiineihin. Sen sijaan vähän yllätyimme, kun hän sanoi, että Luka puhuu englantia vain luokkakavereille, mutta ei hänelle. Kuitenkin Luka lukee kotona läksykirjoja ahkerasti päivittäin ääneen ja ääntämisestä kuulee, että skotlantia on kuunneltu. 

Tämän jälkeen vähän rohkaisimme Lukaa ja yks kaks sanainen arkku on auennut. Ensin koulusta tuli viestilappu, jossa kehuttiin Lukan vastanneen tunnilla ääneen matikan tehtävään. Eilen Luka sai välituntileikeissä päähänsä kuhmun (ja yllä olevan tarran paitaansa) - mutta harmia suurempi oli riemu laminoidusta ja rehtorin allekirjoittamasta sertifikaatista - Lukan edistyminen ja sopeutuminen toivat hänelle tähtioppilaan tittelin. En tiedä miten nykyään suomalaisissa kouluissa, mutta tuntuu että täällä ainakin panostetaan lasten huomioimiseen ja palkitsemiseen.

Loppuun vielä kuva läheisen leikkipuiston viereiseltä kadulta. Kuvittelen, että nämä paritalot on rakennettu suurin piirtein samoihin aikoihin. Jos olisin Suomessa, kuvittelisin myös, että niissä olisi yhtenevät ikkunat ja ovet, ehkä jopa piha-aidat. Kuvan ulkopuolelle jää näistä seuraava talo, joka on maalattu puoliksi valkoiseksi. Miksipä ei?

Kehittävää psykologiaa

Nyt on jo toinen opintojakso finaalissa (mihin nää viikot kuluvat?) ja kehityspsykologia on suurinpiirtein käsitelty A:sta Ö:hön. Keräsin taas vastaan tulleita sanoja dokumenttiin jemmaan. Pääsin lukemaan esseeni tausta-aineistoksi teoriaa 1900-luvun alusta alkaen, joten sanoja on taas laidasta laitaan.  

Tykkäsin tämän kurssin tehtävästä. Tarkkailin lasta kolme tuntia ja kirjasin siitä teoriaa reflektoivan raportin. Vähän samansuuntaisen tehtävän muistan tehneeni jo sosionomikoulutuksessa, mutta nyt mentiin ihan eri tasolle teorian käsittelyssä. Psykologia on siitä jännä tiede, että voi ikään kuin valita mihin uskoo, mikä tuntuu itselle ja omaan maailmankuvaan sopivimmalta. Haasteena ehkä aineiston laajuus ja se että pitäisi käsittää mistä teoriassa on oikeasti kyse, ennen kuin alkaa heittelemään sitaatteja. 

Meidän koulun kirjastossa on rakastaminen sallittu ja huutavan ruuan nauttiminen kielletty.

Sosiaalityöntekijöiden ammatti on Skotlannissa historiallisesti kehittynyt lähinnä oikeuslaitoksen työkaluksi - avuksi arvioimaan ihmisten riskialttiutta sekä syytetyn että uhrin penkillä. Ensimmäisestä kurssista asti meille on paasattu vastuullisuudesta (accountability) - miten sosiaalityötä pitää tehdä sääntöjen mukaan ja siten että voi tarvittaessa puolustaa kaikkia omia ammatillisia päätöksiään vaikka oikeudessa. En ensi alkuun ymmärtänyt miten tärkeästä asiasta on kyse, ennen kuin luin, että istuva pääministeri vaatii sosiaalityöntekijöiden joutuvan 5 vuodeksi vankilaan, mikäli he epäonnistuvat lasten seksuaalisen hyväksikäytön ehkäisemisessä. Jaiks.

Uusi opintojakso (Theory and practice of social work) alkaa tänään, ja odotan että tämä valottaa minulle enemmän Skotlannissa tehtävän sosiaalityön käytäntöä. Kurssitehtävä on ainakin erilainen - 10 minuutin kahden opikelijan videoitu roolinäytelmä (toinen on asiakas ja toinen on sosiaalityöntekijä), ja kirjallinen reflektio siitä mikä kaikki meni pieleen mitä ammatillisen kehittymien tarpeita itsessään havaitsee videon perusteella.

King's seat hill

Sunnuntaina pääsimme kuin pääsimmekin ensimmäistä kertaa vaeltamaan kahdestaan Kain kanssa Skotlannissa. Aurinko vain käväisi esillä, mutta sää oli kuiva. Valitsimme kohteeksi Kuninkaan istuimen (King's seat hill) jolle olin löytänyt reittikuvauksen ja kartan. Reitti alkaa Tillicoultryn kylästä, noin 15 km päässä Stirlingistä ja 9 kilometrin ja 4,5 - 6 tunnin patikoinnin jälkeen polku päättyy Tillicoultryn naapurikylään Dollariin. Aamulla mummi tuli katsomaan lapsia, me pakattiin eväät rinkkaan ja hypättiin taksiin (sunnuntaisin Tillicoultryyn vievät bussit ovat kiven alla). 

Alkumatka taittui pääasiassa portaita pitkin ja reitti jatkui siksakkaavana kivipolkuna ylös jyrkkenevää rinettä. Matkamme ensimmäiset lampaat näimme vilistelemässä pitkin Tillicoultryn hiljaisia katuja, mutta niiden kaverit viihtyivät pilkuttamassa Ochilien heinikkoisia rinteitä.

Lampaan kallo

King's seat

Aurinko pilkahti vain hetken verran ennen kuin olimme niin korkealla että jäimme pilvien keskelle. Kuulaalla ilmalla näkymät olisivat olleet ihan eri luokkaa. Ihan King's seat hillin laella olimme hetken aikaa täysin hernerokkasumussa ja viima oli jäätänyt lammikot. Vuorenlaen cairn, eli tuo kivikasa, oli jopa vähän antiklimaattinen saavutus, etenkin kun emme voineet nähdä pilven keskeltä ympäröiviä masemia. Tuuli oli kova ja kylmä ja jatkoimme vain matkaa vuoren toista puolta alas.

Kylmä tuuli jatkui koko matkan itärinnettä laskeutuessamme, ja näimme ensimmäisen lämpäreen lunta. Kai teki pienen lumiukon. Etsimme turhaan tuulensuojaa, joten lopulta kävimme istumaan rinteelle vähän polulta sivussa. Joimme termarista kaakaota ja söimme voileipiä ja mansikoita, tavallaan matkan kohokohta tämäkin.

Dollar

Campbellin linna

Pilvistä päästyämme näimme Dollarin kylän. Laskeutuminen heinikkoista rinnettä pitkin oli joutuisampaa ja mukavampaa kuin ylöspäin kiipeäminen. Pian näimme jo Campbellin linnan, jonka luokse polku vei meidät suoraan.

Dollar Glen

Campbellin linna seisoo kallionkielekkeellä syvän kallioisen laakson keskellä (Dollar Glen). Vesi ryöppyää vuorilta korkeina ja kirkkaina vesiputouksina. Koko matkan linnalta Dollarin keskustaan kävelimme vihreää ja sammaleista joen vartta monia siltoja ja pitkospuita pitkin. Ihan mieletön paikka, jopa näin maaliskuussa kun luonto on vasta heräämässä. Tänne tulemme joskus lasten kanssa, linnan luona maasto oli helppokulkuista ja puistomaista - ja kuitenkin ihan kuin satukirjasta.

Seurasimme jokea Dollariin.

Dollarissa hyppäsimme pääsimme taksiin joka vei meidät takaisin kotiin (Soitimme kolmeen Dollarin eri taksifirmaan, joista ei vastattu. Päädyimme tilaamaan taksin Stirlingistä ja odottelimme sitä 45 minuuttia pubissa lämmitellen). Loppu hyvin, kaikki hyvin. Patikointiin meillä meni aikaa 4,5 tuntia, mistä olimme vähän yllättyneitä - kun emme ole mitään himourheilijoita ja edellisestä vaelluksestakin on aikaa.

Uusi luukku auki skottibingosta - vuori valloitettu. Mihinkäs sitä sitten seuraavaksi?

The National Wallace Monument

Ensimmäinen yhteinen lauantai isovanhempien kanssa Stirlingissä - oli  ihan pakko lähteä tutustumaan horisontissa ainaisesti tonottavaan torniin. Hyppäsimme bussiin joka vei meidät vähän lähemmäs ja Luka pääsi kovasti odottamaansa kaksikerrosbussin kyytiin. 

National Wallace Monumentin juurella on kartta huipulle johtavista reiteistä ja pikkubussin pysäkki. Bussi suhaa mäkeä ylös ja alas jatkuvalla syötöllä ja vie ihmisiä ilmaiseksi parkkikselta monumentille ja takaisin. 

Menomatkalla sanoimme bussikyydille piut paut ja kävelimme maisemareittiä vuoren ylös. Märästä maastosta huolimatta matka sujui joutuisasti. Leon pääsi ensimmäistä kertaa rinkkailemaan ja viihtyi kivasti. Rattailla olisi päässyt pikkubussin käyttämää päällystetietä, mutta näin pääsimme vähän autenttisempaan retkeilytunnelmaan.

Parissa päivässä  narsissit ovat puskeneet esiin joka toisen kadun ja ojan varressa, puistoissa ja pienemmilläkin viheralueilla, myös täällä keskellä hoitamatonta metsikköä.

Mäen laella haukattiin vähän välipalaa. Isovanhemmat jäivät Leonin kanssa näkötasanteelle katselemaan maisemia, kun me Kain ja Lukan kanssa maksoimme huiman pääsymaksun (£9.50 aikuinen, £7.60 opiskelija ja £5.90 lapsi) ja pääsimme kiipeämään tornin huipulle. Vasta kapeassa kierreportaikossa pyöriessäni muistin kaikki aiemmat kokemukseni linnojen ja kirkkojen torneista ja ehdin jo miettiä miksi sitä aina pitää päästä ylös. 246 askelta myöhemmin olimme kuitenkin huipulla. 

Stirling

Yliopisto

Ochilit

Huomenna, jos sää sallii, lähdemme Kain kanssa tsekkaamaan vihdoin viimein nuo yllä näkyvät huiput (tai ainakin yhden niistä). Toivotaan aurinkoista tai ainakin kuivaa keliä!