Näytetään tekstit, joissa on tunniste kulttuuri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kulttuuri. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Dunkeld ja Birnam

Tämän viikon tiistaille olin suunnitellut itselleni mukavan päivän. Tiedossa oli koulutusaamupäivä Dunkeldissa, ja koska se vaikutti mielenkiintoiselta pikkupaikalta luonnon helmassa, olin pyytänyt iltapäivän vapaaksi ja pakannut kameran mukaan. 

Aamu ei kuitenkaan alkanut lupaavasti. Kellon soittaessa 6.30 päätin armahtaa itseäni ja siirtää herätystä 10 min eteenpäin. Paha vain että uusi hälytysaika olikin 6.40 pm eli 18.40. Heräsin vasta kun Kai oli tullut kotiin aamuseitsemän jälkeen. Tempaisin pikavauhtia vaatteet niskaan, unohdin ottaa allergialääkkeen ja syöksyin harmaaseen aamuun ja junalle. 





Dunkeld on sikäli sopivassa paikassa, että pääsin sinne samalla aamujunalla, jolla yleensä menen Perthiin. Paikan pienuudesta kertoo ehkä jotain se, että asema jolla jäin kyydistä ainoana matkustajana, on itseasiassa kahden kylän, Birnamin ja Dunkeldin yhteinen asema. Perillä koko paikka ja sitä ympäröivät vuoret olivat sankassa sumussa joka tuntui pisaroina kasvoilla. Löysin Birnamin pikkuruisen pääkadun ja vieläkin pikkuruisemman kyläkaupan (oikeasti, Village Shop), joka ei ollut nähnytkään allergialääkkeitä. Koulutuksen alkuun oli kuitenkin vielä tunti, joten lähdin seikkailemaan vielä sumuiseen Tay-joen varteen, joka erottaa Birnamin ja Dunkeldin toisistaan.








Näin niin paljon pupuja joen rannassa, etten yhtään yllättynyt kun huomasin Birnamin keskustaan palatessani puiston, joka on omistettu Beatrix Potterille. Puistosta löysin pienet näköispatsaat pupuille, ketulle, siilille ja sammakolle jotka Beatrix Potterin kirjoihin tutustuneet varmasti osaisivat nimetä ja tunnistaa. Valitettavasti minulle nämä pupuseikkailut ovat aina jääneet kovin vieraiksi, joten tyydyin vain arvostamaan tietoa, että olen nyt käynyt paikassa jossa kirjailija vietti monta vuotta 1800-luvun lopussa, ja jonka luonto epäilemättä häntä inspiroi.






Koulutuksen aikana sumu oli haihtunut ja aurinko paistoi täydeltä terältä. Palasin joen varteen aikeinani kävellä Dunkeldiin etsimään lounasta ja edelleen niitä allergialääkkeitä. Löysinkin molemmat, mutta matkalla kohtasin the Tammen. 




The Oak
Ilmeni, että alue ei ole ainoastaan inspiroinut lasten pupukirjoja, vaan myös itse William Shakespearea. Tämä massiivinen, arviolta yli 500 vuotta vanha tammi (rungon ympärysmitta yli 7 m) on yksi viimeisiä tällä paikalla kasvaneen keskiaikasen metsän puita. Tuo metsä, Great Birnam Wood mainitaan nimeltä Macbethissa. Jokseenkin mahtavaa asua maassa, jossa sattumanvaraisella metsäkävelyllä törmää tällaisiin juttuihin.


Dunkeld häämöttää vastarannalla.

Tay-joki.


Dunkeld on yksi sympaattisimmista kylistä mihin täällä olen törmännyt. Pikkuisesta apteekista sain lääkkeeni ja sivukadun kahvilasta ostin mukaan joulusta asti kaipaamani karpalo-brie-juusto-sandwichin (kyllä, Skotlanti on opettanut minut syömään valkohomejuustoa!). Kävin kiertämässä Dunkeldin Katedraalin ja sen takaa löysin puiston, jonka penkillä söin lounaan. Katedraalin kellotorni on muuten tuossa alla olevassa kuvassa - mihinkäs muualle se kannattaisi rakentaa kuin pellon laidalle.




Paluumatkalla olin ainoa joka odotteli asemalla ja nousi junan kyytiin. Täällä pysähtyy 2-3 junaa päivässä, ja ainakin tämän tiistain matkustajamäärään nähden se vaikuttaa olevan ihan sopivasti. Ihana päivä, hengähdystauko tuli ihan tarpeeseen. Tällaisia koulutuspäiviä pitäisi olla useamminkin.




lauantai 4. kesäkuuta 2016

Työharjoittelun pyörteissä

Arvasin kyllä että aika ja energia valokuvaamiseen ja bloggaamiseen käy vähiin kun viettää viikossa 13 tuntia julkisessa liikenteessä ja 35 tuntia työharjoittelussa. Kun kerroin arjen aikatauluistani työpaikalla, kollegat kommentoivat minun ja Kain olevan kuin 'passing ships in the night' - vaihdamme kotiovella läpsystä vanhemmuusvuoroa ja perheen yhteinen aika on kortilla. Mutta yksi kuukausi on jo takana - kolme vielä edessä. Tässä pieniä huomioitani Perthistä ja lastensuojelusta tähän mennessä.



  • Eihän se juna + bussilippu sitten järjestynytkään niin näppärästi kuin nettisivut antoivat ymmärtää. Mutta nyt on matkakortit käytössä ja matka taittuu. Puolen tunnin juna matka suuntaansa sujuu aika kivuttomasti - olen ehtinyt lukea jo kolme hömppäkirjaa, mihin ikinä ollut aiemmin mukamas aikaa kun matka yliopistolle vei 15 minuuttia ja vietin enemmän aikaa kotona iltaisin.



Sumuinen syys kesäaamu Skotlannissa.




  • Tähän mennessä olen huomannut, että perthiläisillä on ainakin hyvä huumorintaju - siihen törmää keskustassa kulkiessa ja ympärilleen katsellessa erityisesti kauppojen nimissä (kuten lasten kenkäkauppa This Little Piggy) ja mainoskylteissä. Esimerkiksi juna-aseman lähellä ravintolan edessä on kyltti jossa muistutetaan, että You can always catch the next train! ja kuulotestejä mainostavan terveysklinikan edessä on kuva hillolla ja herneillä (jam and peas) täyteystä leivästä, kuvateksinä I said I wanted ham and cheese!







  • Työharjoittelussa olen oppinut jos en muuta niin ainakin liudan uusia lyhenteitä, joita täällä rakastetaan. Tällä hetkellä olen ECS osastolla laatimassa IAR:ta SCRA:n pyynnöstä. Olen ollut LAC, CPCC, ITM ja ASN palavereissa, tehnyt yhteistyötä SCO:n ja CLW:n kanssa ja kirjannut asiakastietoja CCM:ään. Olen saanut koulutusta OARS ja MANDELA menetelmiin, käynyt tutustumiskäynnillä COPECC:ssa ja CIAM:ssa, ja pyrkinyt käyttämää työssäni AOP:tä, ja GOPR:ia ja GIRFEC:iä. Montakohan vielä tulee vastaan lisää ennen kuin loppu häämöttää?





  • Työmatkoilla olen pannut merkille paikallisen tyylin kulkea julkisesti työvaatteissa. Enkä nyt tarkoita heitä jotka ovat työssä parhaillaan - poliiseja, rakennusmiehiä tai postin kantajia. Vaan työmatkalaisia. Vielä ennen tänne muuttoa luulin että vain Nurse Jackie kulkee New Yorkin metrossa sairaanhoitajan asussa, mutta se onkin täällä arkipäivää. Ainakaan siellä päin Suomea mistä me ollaan kotoisin sairaanhoitajat, kauppojen myyjät ja siivoojat eivät useinkaan kulje töihin työvaatteissa, toisin kuin täällä. Pohdin, erotellaanko Suomessa helpommin 'työminä' ja 'arkiminä', ja halutaanko enemmän suojella omaa yksityisyyttä - eikä haluta välttämättä kaikkien näkevän että sairaanhoitajakin käy töitten jälkeen kotimatkalla kaupassa, ja että kaupan kassakin kulkee bussilla töihin. 


  • Vähän samaa mietin kun vien Lukaa jalkapallotunneille yläkoululle. Pukutilat löytyy, mutta Luka on ainoa joka vaihtaa urheiluvaatteet päälle ennen tuntia ja taas pois tunnin jälkeen. Muut lapset saapuvat paikalle valmiina jalkapallovermeissä ja kävelevät samoilla futiskengillä ulkona ja sisällä liikuntasalissa.




  • Nämä ihanat aurinkoset kuvat ovat tiistailta - kun vietin 'opiskelupäivää' kotona kun Kailla oli vapaata, ja nappasimmekin pojat autoon heti koulun jälkeen ja lähdimme puistoon. Iltaruuaksi oli voileipiä, viinirypäleitä, täytettyjä oliiveja, hummusta ja joitain ihania kaupan lihapalleroita piknik viltillä nautittuina, juomana mehua ja Leonin sanoin 'imppua' (Irn Bru). Sain rusketusrajat varpaisiin - hyvä päivä!



tiistai 3. toukokuuta 2016

Oikeaoppiset lastenjuhlat

Skotlantilaisten lasten syntymäpäiväjuhlien etiketti. Siinä seikka, jota emme osanneet ennakoida reilu vuosi sitten vasta maahan muuttaneina. Onneksi Luka kutsuttiin luokkakaverin synttäreille viime keväänä melkein heti muuttomme jälkeen, ja ehdimme kokemuksen perusteella ymmärtää, että täällä kotona pidettävät, "kakku, leikkiä ja vanhemmille kahvit" -tyyppiset lastenkemut ovat täysin utopistinen ajatus ja vältyimme kaikenpuoliselta hämmennykseltä. Vuosi sitten meillä ei kuitenkaan ollut tarpeeksi paikallistietämystä edes yrittää järjestää 'oikeita' juhlia, joten vietimme synttärit perhepiirissä. Nyt, vuoden viisaampina osasimme laittaa opit käyttöön. 




Tähän mennessä Luka on käynyt viisillä 6-8-vuotiaiden poikien kaverisynttäreillä ja tämän empiirisen tiedon perusteella väitämme, että oikeaoppiset juhlat tulee ensinäkin järjestää poissa kotoa. Paikaksi sopii lapsiystävällinen mesta, missä lapset pääsevät liikkumaan ja pitämään ääntä, kuten vaikka hoplop-tyyppinen leikkipaikka (softplay), laskumäki (tubing) tai urheilukeskus. Tai keilapaikka, jonka Luka valitsi.




Tällaisen juhlapaikan järjestäminen maksaa noin £10 per lapsiosallistuja - kymmenen hengen bileistä siis vähintään £100 lasku helpostikin. Hintaan tosin kuuluu usein juhlalle omistettu tila pöytineen ja tuoleineen, ohjattua toimintaa, mehutarjoilu ja lämmin ruoka (hamppareita, hot dogeja, pizzaa). Ja parasta tietysti vanhemman näkökulmasta: siivous. Kotia ei tarvitse puunata ennen eikä jälkeen vieraiden käynnin, eikä tarvitse tuhrata keittiössä vääntämässä leipomuksia, joita lapset eivät kuitenkaan malta syödä.




Ja se synttärikakku. Olen nyt viidesti todistanut sitä ihmettä, että vaikka kakku tuodaan pöytään kynttilät palaen, lapset ja aikuiset riemumielillä laulavat Happy Birthday ja hihkuvat Hip, hip, hooray synttärisankarin kunniaksi, niin kakku katoaa takaisin kulisseihin välittömästi kynttilöiden puhalluksen jälkeen, palatakseen sitten hetken kuluttua takaisin uudessa muodossa: lautasliinoihin käärittyinä neliskulmaisina annospaloina, jotka jaetaan juhlavieraille kotiinlähdön hetkellä mukaan otettaviksi. Synttärisankari puolestaan vie kotiin mukanaan lahjat, ja avaa ne vasta siellä.



Lapsilla oli hauskaa, keilat kaatuivat, hot dogit maistuivat ja kaikki meni suunnitelmien mukaan. Mutta yksi juttu me täysin unohdetiin. Juhlakassit. No onhan niitä Suomessakin (mekin askarreltiin lasten läksiäisjuhliin), mutta täällä niitä myydään sekä valmiiksi koottuina ja 'kokoa itse' -tyyppisinä ratkaisuina, ja vanhemmat käyttävät yllättävän paljon rahaa ja vaivaa pussien kokoamiseen. Usein se kakkupalakin sujautetaan sinne pussin täytteeksi. Ja meitä vähän hävettää, kun muistimme koko asian juhlia edeltävänä iltana. Mutta menköön tämän kerran maahanmuuttajuuden piikkiin.

perjantai 1. tammikuuta 2016

Happy Hogmanay

Vaikka tämä oli meidän toinen uusi vuosi Skotlannissa, vasta tällä kerralla pääsimme mukaan paikalliseen juhlatunnelmaan. Viime vuonna kaupungin juhla ja ilotulitukset peruttiin kovan tuulen vuoksi, ja me nukuimme pois muuttoväsymystä vuoden vaihtumisesta sen kummemmin välittämättä.



Tänä vuonna sää suosi - vain vuorokautta aiemmin laantunut Frank-myrsky oli jättänyt jälkeensä vain märän maan ja valtaisat lammikot. King's Parkissa pyörivät lapsille suunnatut hilavitkuttimet, eikä sää ollut säikäyttänyt kansalaisia. Kaupungin facebook-sivuilla oli kehoitttu vetämään tilaisuutta varten kumpparit (Wellingtons, eli tuttavallisemmin wellies) jalkaan, ja monet meidän ohella olivat vinkkiä noudattaneet - nilkkoja myöten mudassa seisoessamme olimme tästä ihan tyytyväisiä.


Lavalla esiintyi kuoro, laulaen vuoden suosituimpia hittejä ja tietysti päättäen esityksen Auld Lang Syne -veisuun, joka minulle on tähän asti tullut tutuksi lapsuudessa partiosta, jossa sitä laulettiin suomalaisilla sanoilla jokaisen kokouksen päättyessä jäähyväisten hetkellä ("Tää ystävyys ei raukene.."). Nyt vasta kuitenkin opin, että ympäri maailman uutena vuotena lauletun veisun alkuperäiset sanat ovat skotlannin kansallisrunoilijan Robert Burnsin käsialaa - ei siis ihme että se etenkin täällä kuuluu tärkeänä osana Hogmanayn, eli uuden vuoden aaton viettoa.



Katselimme kun linnan kupeesta lähetettiin raketteja kello yhdeksän aikaan, jonka jälkeen siirryimme kotiin ja laitoimme pojat nukkumaan. Kilistimme kuohuvaa ja napostelimme skotlantilaisilla nakeilla ja ruohosipulilla maustetulla dipillä, jonka olimme joskus aiemmin sattumalta havainneet maistuvan aivan suomalaiselta uuden vuoden perinneherkulta eli perunasalaatilta - tosin ilman perunaa. Vastapäisessä asunnossa oli menossa pirskeet - kuulimme olkkariimme kun juhlakansa laski sekunteja puoleen yöhön ja kun uusi satsi raketteja lähetettiin ilmoille linnalta. Tervetuloa 2016!  


Näin sain pitkästä aikaa luukun auki. Vuosi meni, mutta viimein pääsen hihkaisemaan BINGO!

maanantai 21. joulukuuta 2015

Joulujuttuja

Sunnuntaina pakkasimme pojat bussiin ja lähdimme pyörähtämään Glasgown jouluvilinässä. Kuten kuvista näkyy - sekä joulua että vilinää oli siellä, todistettavasti.


Viime vuoden marraskuussa näimme ison joulutorin Edinburghin keskustassa, ja silloin jo mietin että lasten kanssa pitää sellaista lähteä tänäjouluna tsekkaamaan. Glasgow vei kuitenkin voiton kun arvoin kumman kaupungin toriin lähtisimme tutustumaan. Ehdimme paikalle vasta torin viimeisenä päivänä. En tiedä vaikuttiko se siihen, että tungos oli valtaisa, ja meillä meni hetki asennoitua väenpaljouteen jossa ei meinannut päästä liikkumaan eteen eikä taakse - ja tästä syystä markkinoilta ei olekaan kuvia tuota alla olevaa lukuun ottamatta.


Olimme myös vähän pettyneitä kojujen määrään - varmaan koska muistimme miten valtavilta Edinburghin markkinat viime vuonna olivat näyttäneet. Joka tapauksessa löysimme maisteltavaksi mm. snickersin, maapähkinävoin ja piparitaikinan makuista fudgea (makuvaihtoehtoja olisi ollut aina amarettosta ja jack danielsista alkaen...) ja pari muuta pientä juttua. Ehkä ensi jouluna Edinburghiin?




Tänään puolestaan kävin kuuntelemassa Lukan koulun joulukirkkoa - enkä vieläkään tottunut siihen, että täällä presbyteerikirkossa taputetaan kaikkien mahdollisten esitysten jälkeen - jopa pastorin puheen ja siunauksen (!!) jälkeen.


Päivän kohokohta oli kuitenkin hienon hotellin ravintolassa nautittu joululounas ja sitä seurannut pubivisiitti, joihin työharjoittelupaikkani kollegat olivat minut kutsuneet. Ensimmäistä kertaa Skotlannissa pääsin vetämään ykköset ylle ja viettämään vapaa-aikaa syntyperäisten paikallisten kanssa. Sain myös nähdä, että SaaraBeen kuvaus irlantilaisesta pikkujoulutyylistä pitää kutinsa myös Skotlannissa - itse asiassa kiitos Saaran kirjoituksen, osasin panostaa sopivasti eikä olo ollut yhtään yli- eikä alipukeutunut, vaikka ihan itse hiukseni laitoinkin.



Lounas alkoi paukkukaramellien poksauttamisella, ja jatkui niistä paljastuneiden paperisten kruunujen päähän pukemisella ja shamppanjan kilistämisellä. Jouluista ateriassa oli patee, täytetty kalkkuna, karpalohillo ja christmas pudding vaniljakastikkeella. Teen jälkeen jaettiin Secret Santa -lahjat - omasta paketistani paljastui ilmeisesti kaikkien skottien tunteman, mutta minulle täysi uuden tuttavuuden, Broonsien perheen seikkailuista kertova sarjakuvastrippikokoelma, josta varmasti opinkin ne kaikki puuttuvat skottikielen sanat joita Gruffalo ei minulle vielä avannut. 


Nyt meillä on vielä edessä viimeiset Invernessin matkasuunnitelman hionnat (kiitos kommenteista edelliseen postaukseen, vinkit otetaan käyttöön) ja laukkujen pakkaus, olen niin valmis tähän pikku reissuun. Hyvää joulunaikaa!

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Joulun odotusta stirlingiläisittäin

Luka kävi tänään koulukaverin luona koulun jälkeen. Kotimatkalla kuuden aikaan Luka viiletti ilman takkia ja omakin talvitakkini tuntui ylimääräiseltä - lämpöä kun oli 11 astetta. Lauantaiksi on luvattu 14. Eli ei kovin talviset tunnelmat täällä. Tässä kuitenkin kuvia marras-joulukuulta.


Todistusaineistoa, että puolen päivän verran Ochileilla oli talvi.

Kaupunkien jouluvalot syttyivät marraskuun puolivälissä, ja sen jälkeen kaikki sesonkiaikaan liittyvä on tuotu rytinällä kauppoihin ja katukuvaan. Joulupukki ja oikeat (!) porot bongattu, ja ostarilta löytyy toki myös joulupukin pajana toimiva piparitalo, joka ei kuitenkaan ole gingerbread - vaan tietysti paikallisen herkun mukaisesti shortbread house.






Lasten koulussa joulu on näkynyt viime viikkoina monella tavalla - on ollut joulukonserttia, joulukuvaelmaa (nativity), joulujuhlaa (party) ja ensi viikolla edessä on vielä joulukirkko. Lapset ovat kantaneet kotiin viisitoista joulukorttia kavereilta, mikä on tullut vähän yllätyksenä, kun Leon ei edes tiedä päiväkotikavereidensa nimiä. Ilahduttaa, että kavereita kuitenkin riittää.




Odotamme kaikki jo innolla alkavaa lomaa, ja pientä matkaa Invernessiin. Miksi sinne? Varasimme hotellin jo syyskuussa, ajatuksenamme viettää joulu poissa kotoa ja kotikuvioista, nähdä matkalla lisää Skotlantia ja käydä jossain missä emme ole ennen käyneet. Toivon, että ajokeli olisi hyvä (koska ei talvirenkaita), mutta samalla toivon salaa myös, että näkisimme lunta ainakin kaupunkia ympäröivien vuorten rinteillä, tulisihan siitä ainakin vähän jouluisempi olo.


Falkirkin high street joululoistossa.


Inverness on Skotlannin pohjoisin iso kaupunki ja Ylämaan hallinnon keskus. Paljon muuta en paikasta vielä tiedäkään, paitsi että sen rannoilta on mahdollista hyvällä tuurilla bongailla meressä polskivia delfiinejä. Jos kokeneempi skotlannin kävijä tätä eksyy lukemaan, vinkkejä otetaan vastaan, mitä muuta mielenkiintoista nähtävää siellä olisi?

Kertaluontoinen räntäsade ikuistettu, eipä kestänyt kauaa se huvi.

torstai 10. joulukuuta 2015

Talvitulva ja kirjayllätys

Pitkästä aikaa tuntuu että jutun aiheita olisi enemmän kuin aikaa kirjoittaa. Hautumassa ovat kuvapostaus ensimmäisestä joulunodotuksesta Skotlannissa, koostetta kuluneesta vuodesta ja vielä yksi postaus advocacy-työstä. Mutta nämä saavat odottaa, kunnes syksyn viimeinen 4000 sanan kirjoitustehtävä on palautettu yliopistolle ensi viikon lopulla - sitten on aikaa hengähtää hetkeksi.

Tässä, sen sijaan, on kuvapläjäys viime sunnuntailta, kun olimme poikien kanssa aikeissa kipaista kävellen ruokakauppaan ensimmäisenä aurinkoisena aamuna viikon rankkasateen jälkeen, ja yllätykseksemme jo kotiovelta näimme että joki tulvii. Lähempänä huomasimme, että tiekin oli sen takia poikki. Ehkä vuoden asumisen jälkeen Skotlannin sään ei enää pitäisi yllättää, mutta myönnän, katsoimme vinhaa vauhtia virtaavaa ja vastapuolella näkyvän puutarhapalstan ja rugbykentän vallannutta tulvajokea suut auki. Vaikka eihän tästä meidän kulmilla vain muutaman tunnin kestäneestä tulvahuipusta voida puhua edes samana päivänä kuin Cumbrian tulvista, kyllä se silti pysäytti - ja pääsi paikallislehteen asti. 

Joki näytti melkein hipovan junasiltaa.

Puutarhapalsta ja rugbykenttä uimassa.


Kävelijät veteen? Ei kiitos.



* * *

Loppuun vielä esittelen liikuttavan läksiäiskortin ja hauskan läksiäislahjan jotka sain työharjoittelupaikastani. Työkaverit olivat kirjoittaneet kukin ihania tsemppiviestejä, kiitoksia ja terveisiä korttiin. Paras taisi olla: 'I hope to be across the table from you in the near future! Great job.' - jotain siis olen ilmeisesti ainakin tehnyt oikein kun sosiaalityökriittinen advocacy-työntekijä toivoo minusta sosiaalityöntekijää.


Lahjana sain kaksi Gruffalo-kirjaa - skotiksi! Näiden tavaaminen kirvoitti ainakin minulta mehukkaat naurut - kirjaa avaamattahan kuvittelin että moose on hirvi - hölmö minä, sillä hiirihän se tietysti on! Jostain syystä myös näitä lukiessani kuulen tekstin päässäni työkaverini paksulla skottiaksentilla, mikä tekee siitä aina vain hauskempaa. Hauskaa oli huomata myös, että näin vuoden skottikokemuksella (lasten)kirjan lukeminen oli yllättävän mutkatonta, ja vain parin sanan merkitystä en ymmärtänyt lainkaan tai en osannut päätellä asiayhteydestä. Jos haluat päivän hymyt tai muuten vain testailla skottikielen ymmärrystäsi, voit kuunnella YouTubesta ensimmäisen kirjan skottimiehen ääneen lukemana. Olenko se vain minä, vai kuulostaako se vähän ruotsilta?