Hyvästit Skotlannille

Viimeisiä päiviä viedään, laukkuja pakkaillaan ja kaappeja pyyhitään. Viimeinen kuukausi on hujahtanut ohitse käytännön juttuja järjestellessä. Voisi melkein sanoa, että kolmen vuoden takainen muutto tänne on vielä niin tuoreessa muistissa, että monet asiat menevät rutiinilla. Ja kuitenkin monta asiaa on ehtinyt muuttua tänä aikana alkaen muuttoamme helpottavasta Finnairin nykyään lentämästä suorasta Edinburgh - Helsinki reitistä aina rajoituksiin joita suomalaisen subjektiivisen kokopäivähoito-oikeuteen on tehty tällä välin. 

Olemme yrittäneet ottaa ajastamme Skotlannissa kaiken irti - vietimme hauskan family fun dayn Kain nyt entisellä työpaikalla, emmekä antaneet sateen pilata valmistujaispäivääni yliopistolla. Olemme tavanneet täällä saamiamme ystäviä, vaihtaneet yhteystietoja ja vakuuttaneet sekä lapsia että itseämme siitä että kyllä tänne vielä palataan, käymään ainakin. Tällä hetkellä siivous ja pakkaus vie kuitenkin huomiomme - pian nähdään kuinka Suomeen kotoutuminen taittuu, mutta etukäteen sitä ei ole nyt aikaa pohdiskella. Lapsia sekä innostuttaa että jännittää - harmittaa erota hyvistä kavereista, mutta sukulaisten luokse ja omaan vanhaan kotiin on meillä kaikilla jo ikävä.

Tässä kuvia viime sunnuntailta, jolloin kävimme piknikillä lempimetsässäni Dollarin ihanassa vihreässä laaksossa. Tämä oli minulle kolmas, eikä viimeinen kerta kun siellä piipahdan, siitä olen varma.

100 päivää

Lentoliput on varattu ja ensimmäiset tavarat lähetetty matkalaukussa Suomeen. Sadan päivän päästä pakkaamme itsemme, kissan ja loput roinat koneeseen ja palaamme kotiin. 

Ennen sitä ehdin vielä varmasti moneen kertaan ihmetellä sitä, kuinka nopeasti nämä reilut kaksi vuotta ovat kuluneet, ja miten epätodelliselta tuntuu alkaa kääntää ajatuksiaan Suomeen ja muuttovalmisteluihin. 

Gradu on kuitenkin nyt palautusta vaille valmiina, on hetki aikaa hengähtää ja sitten jäljellä ei tosiaan olekaan kuin muuton järjestely. 

Mutta on meillä tässä välissä vielä muutama reissu suunnitteilla. Huhtikuussa lähden käymään Calgaryssa, Kanadassa, opintomatkalla tutustumassa sikäläiseen sosiaalityöhön yhdessä kahdeksan muun opiskelijan kanssa. Kamera lähtee matkaan, ja suunnitelmissa on viettää ainakin yksi päivä vuoristossa, joten maisemakuvia luvassa kun kotiudumme. 

Toukokuulle olemme varanneet kaksi yhden yön minireissua lähempänä kotoa, ensin suuntaamme Isle of Skyelle ja sen jälkeen ensimmäistä kertaa Englantiin, kun tiemme vie Lake Districtille. 

Olen luonnostellut uuden bucket listin loppuajallemme Skotlannissa, ja siltä löytyy ainakin haggiksen maistelua, paikallisten tuttujen tapaamista, vielä yhden tartanshaalin ostamista ja maisemien bongailua. Loppu häämöttää, mutta sitä ennen otetaan tästä kaikki irti.

Postauksen maisemat kotikonnuilta Stirlingin Gillies Hilliltä ja tammikuussa kuvattu, uskokaa tai älkää. Nyt täällä jo puut kukkivat ja vähän jo vihertää. Kevät on jo pitkällä.

Miksi en haluaisi tehdä sosiaalityötä Skotlannissa

Vaikka lähdimme alunperin Skotlantiin vain opintojeni ajaksi, etenkin alkuvaiheessa leikittelimme ajatuksella että mitäpä jos jäisimme asumaan tänne vähän pidemmäksikin aikaa. Mutta opiskeltuani sosiaalityötä kaksi vuotta, oltuani kahdessa työharjoittelussa ja seurattuamme maan tapoja ja politiikkaa meidän on helppo hyvillä mielin sanoa, että alkuperäinen suunnitelma pitää. Palaamme Suomeen.

Päätös on yhteinen, mutta omaan mielipiteeseeni vaikuttaa suuresti kahden vuoden aikana muodostunut käsitykseni skotlantilaisen sosiaalityön arjesta. Olen yliopistossa oppinut paljon, saanut paljon kokemuksia, oivalluksia ja antoisia keskusteluja, ja ollut yleisesti ottaen tyytyväinen kurssin antiin. Koen sosiaalityön yhtä paljon ja enemmänkin kutsumusammatikseni, kuin ennen tänne lähtöä. Mutta olen myös huomannut monta seikkaa, joiden vuoksi olen ihan tyytyväinen siitä, että saan palata Suomeen etsimään oman alan töitä, vaikkei sosiaalityö toki sielläkään ole ruusuilla tanssimista.

Tässä postauksessa kuitenkin vähän pohdintaa siitä, miksi en ainakaan juuri nyt haluaisi hakea sosiaalialan työtä Skotlannista.

Työn puitteet

Karkeasti voisi sanoa, että Skotlannissa tehdään sosiaalityötä kolmenlaisille työnantajille - on kunnat ja niiden sosiaalitoimistot joissa tehdään lakisääteistä sosiaalityötä, on yksityisen ja kolmannen sektorin toimijat, joiden palvelut joko täydentävät lakisääteistä palvelukenttää (esim. advocacy, josta olen aiemmin kirjoittanut täällä), tai joilta kunnat ostavat ulkoistettuja palveluita - oli se sitten lastensuojelun palvelutarpeen arviointi tai vaikka laitoshoitopalvelu - ja kolmantena vaihtoehtona sosiaalityön vuokratyöfirmat (agency) joita kunnat käyttävät täydentämään vakituista työvoimaa.

Näistä mielenkiitoisimmalta minusta kuulostaa kolmannen sektorin toiminta, mutta nämä työpaikat ovat kiven alla, etenkin jos ei ole valmiiksi luonut suhteita esim. opiskeluaikana työharjoittelujen kautta. Useimmiten vastavalmistuneet sosiaalityöntekijät vaikuttavat hakeutuvan sinne missä sekä pula tekijöistä, että henkilöstön vaihtuvuus on suuri - eli kunnalliseen lastensuojeluun. Viime kesän harjoittelu avasi silmäni lakisääteisen lastensuojelutyön kiemuroille. Arvostan suuresti heitä ketkä sitä tekevät, sillä työn puitteet ovat haastavat. Asiakasmäärät ovat huimia, kiire on valtaisa, ja stressi jatkuvaa. Olen tavannut täällä lastensuojelun ammattilaisia 10-12 vuoden työkokemuksella, mutta useimmiten ala näyttäytyy uusien työntekijöiden sisääntuloväylänä, josta vuoden - parin kuluttua hakeudutaan muihin hommiin.

Jotain kertoo ehkäpä se, että tiimissä jossa olin harjoittelussa oli paikka seitsemälle sosiaalityöntekijälle. Näistä seitsemästä neljä oli vastavalmistuneita alle vuoden työkokemuksella, ja viides uunituore vastavalmistunut palkattiin harjoitteluni aikana, kun kokeneempi työntekijä lähti toisiin - vähemmän kiireisiin ja stressaaviin - tehtäviin. Olen miettinyt miltä tuntuisi astua osaksi tämän kaltaista tiimiä jossa seitsemästä tiimiläisestä viisi vasta opettelee työn arkea. Työ tekijäänsä opettaa, totta, mutta hiljainen tieto ja käytännön osaaminen joita uudet työntekijät oppisivat kokeneilta ammattilaisilta on mielestäni korvaamaton osa uusien työntekijöiden sisäänajoa, koska koulun penkiltähän kukaan ei oikeasti ole 'valmis' muuta kuin paperilla.

Entäs sitten vuokratyö? Vuokrafirmojen kautta palkka voi olla parempi kuin kunnalla, ja työ vaihtelevampaa. Siinä on omat hyvät puolensa - ei ehdi leipääntyä, voi saada kokemusta eri asiakasryhmistä, paikoista ja toimistoista. Toisaalta vuokratyöfirmojen sosiaalityöntekjöiltä vaaditaan ihan omanlaisiaan taitoja, kykyä 'hit the ground running', eli tarttua tehtävään kuin tehtävään kiireen ja resurssipulan vaivaamissa toimistoissa joiden omaa väkeä paikataan vuokratyöläisillä.

Olen lukenut ammattilaisten kommentteja puolesta ja vastaan - toisaalta vuokratyöläiset kokevat että vakituiset joskus katsovat heitä nenänvartta pitkin, eikä heitä ole aikaa perehdyttää jokaisen uuden toimiston järjestelmiin ja työtapoihin - toisaalta vuokratyöläisillä ajatellaan olevan kykyä tehdä nopeita päätöksiä ja nähdä asiakkaan tilanne objektiivisemmasta näkökulmasta kuin mahdollisesti saman perheen ongelmien kanssa pitkään painiskelleella vakityöntekijällä. Pohdiskelen kuitenkin, kuinka vuokratyöläiset voivat tehdä ihmissuhdetyötä ja pitkäjänteistä muutostyötä jos työn luonteeseen kuuluu väliaikaisuus? Kuinka asiakkaat voivat luoda luottamussuhteen työntekijään, jos ei ole takeita siitä kuka seuraavalla kotikäynnillä oven takana kolkuttaa?

En ehtinyt opintojeni aikana saamaan kovin kattavaa kuvaa aikuissosiaalityön arjesta Skotlannissa, mutta tarpeeksi opin kuitenkin sanoakseni että sekin on kovin kaukana suomalaisesta mallista. Ammattilaisilla on työvälineinään nippu arviointikriteerejä ja rasti ruutuun -tyyppisiä lomakkeita, ja olematon määrä harkintavaltaa (mistä olen aiemmin kirjoittanut täällä). Vaikka pidän siitä, että Skotlannissa sosiaalityöntekijät sekä aikuissosiaalityössä että lastensuojelussa tekevät pääasiassa kotikäyntejä sen sijaan että perheiden kanssa istuttaisiin sossun toimistossa, tämä positiivinen ero suomalaiseen sosiaalityöhön ei riitä kumoamaan sitä tosiasiaa etten ole hakeutunut tälle alalle ollakseni pelkkä portinvartija, mikä sosiaalityön rooli täällä joissain tilanteissa vaikuttaa olevan. Ja vaikka personalisation ja sen mukanaan tuomat palvelutarpeen arvionnit ja kriteeriportaikot ovat Suomeenkin yhä enenevissä määrin rantautuneet, ei meininki ole sentään ihan vielä samalla tasolla kuin täällä.

Talouskuri

Suuren luokan leikkaukset julkisiin menoihin Iso-Britanniassa sanellaan pitkältin Englannin päässä Westminsterissä, mutta niin ne vain purevat täällä Skotlannissakin. Maan lehtiä seuraamalla saa nopeasti kuvan siitä, missä jamassa julkinen terveydenhuolto on (kaaoksessa), ketkä kärsivät eniten kun sosiaalietuuksia leikataan (pienituloisimmat) ja mikä on sosiaalityön rooli (lasten huostaanotto, jos sekään). Talouskurin alkuperä liittyy paitsi kymmenen vuoden takaiseen maailmanlaajuiseen pankkikriisiin, myös maan pitkään konservatiiviseen ja talousliberaaliseen poliittiseen historiaan, jossa sosiaalityötä ja julkisia palveluita ylipäätään ei ole pidetty kummoisessakaan arvossa. Nykyisen talouskurin kiemurat ulottuvat syvälle kansalaisten arkeen ja vaikuttavat sosiaalityöhön kahdella tavalla - toisaalta perheet ovat entistä suuremmassa ahdingossa, matalan kynnyksen palveluita leikataan ja yhä useampi joutuu kääntymään sosiaalityön puoleen. Asiakasmäärät kasvavat, mutta samaan aikaan julkinen sektori vähentää työntekijöitä, jäädyttää palkkoja ja odottaa että ammattilaiset tuottavat enemmän palveluita vähemmillä resursseilla. Pääpiirteissään sama tapahtuu Suomessa, mutta Iso-Britanniassa, missä sosiaaliturva ei ole ikinä ollutkaan universaalia, eikä palveluverkosto yhtä kattava, leikkaukset ovat tuntuvia. Sosiaalityön arjessa kuntien pienenevät budjetit näkyvät siinä, että vaikka sosiaalityöntekijällä on lakisääteinen velvollisuus laatia kattava palvelutarpeen arvio, kunnilla ei ole vastaavaa velvollisuutta järjestää tarvittavia palveluita, eikä yleensä myöskään varaa ostaa niitä ulkopuolelta. Kärjistetysti ja pahimmillaan sosiaalityötekijän tehtäväksi jää kertoa asiakkaalle, että ymmärtää tarpeen, mutta ei voi siihen vastata.

Olen täysin vakuuttunut siitä, että skotlantilaiset sosiaalityöntekijät ovat rautaisia ammattilaisia - eihän näissä puitteissa työn tekemisestä muuten tulisi mitään. Riittävällä hakemisella, erilaisiin kolmannen sektorin työpaikkoihin tutustumalla, verkostoitumalla ja varmaankin ihan vain sattumalla täältäkin varmasti voisin löytää antoisan, kiinnostavan ja hyvän työpaikan. Mutta valitettavasti etenkin kunnallisen puolen realiteetit ovat johdattaneet minut lopputulokseen, etten välttämättä haluaisi hakea ensimmäistä työpaikkaani pätevänä sosiaalityöntekijänä Skotlannista.

Kuvien lähde: Social Work Tutor

Brexit

Viimeisin tekijä minkä vuoksi minua ei harmita karistaa Skotlannin tomuja kengistäni on Iso-Britannian päätös EU-erosta. Vaikka se ei liity suoranaisesti sosiaalityöhön, eikä edes sosiaalipolitiikkaan, se liittyy paljon siihen millaista täällä on jatkossa asua EU-kansalaisena, työntekijänä, ja perheenä. Ja kukaanhan ei vielä tiedä, millaiseksi todellisuus muodostuu neuvottelujen edetessä. Vaikka me emme ole kohdanneet täällä suoranaista muukalaisvihaa, puhumme edelleen reippaasti suomea myös kodin ulkopuolella ilman että olisimme kuulleet kotiin paluuseen kehottavia kommentteja, ja olemme kokeneet olomme tervetulleiksi Stirlingiin, tulevaisuus tuntuu epävarmalta.

Lähdimme hyvillä mielin Suomesta tänne - ja nyt tuntuu, että yhtä hyvillä mielin palaamme ensi kesänä kotiin. 

Vuosikatsaus 2016

Olin jo päättänyt etten tänä vuonna tee vuosikoostetta - mutta tässä sitä ollaan. Kuvakansiota plärätessä huomasin, että ollaanhan me tänäkin vuonna ehditty yhtä ja toista tekemään ja näkemään - vaikkei se arjen tiimellyksessä aina siltä tunnu. Ensimmäisen Skotlantivuoden 2015 koostetta voi kurkata täältä. 

Vuosi 2016 Skotlannissa kuvina

Tammikuussa tiedostin, että viimeinen kokonainen kalenterivuotemme Skotlannissa pyörähti käyntiin ja pohdiskelin mitä kaikkea täällä vielä olisi nähtävä ennen Suomeen muuttoa. Nautimme vajaan vuorokauden ajan lumikelistä, ja pohdiskelin poikien suomenkielen kehitystä. Sain myös uuden kameran - minkä ehkä huomaa kuvista tai sitten ei.

Helmikuussa tuskailin veronumeron kanssa, mutta sainpa hyvän syyn käväistä uuden kameran kanssa Edinburghissa. Muilta osin helmikuu kului opiskelukiireissä ja hyvin arkisesti. Kuvista näkee hyvin sään vaihtelut - lunta, sadetta, paistetta ja kaikkea siltä väliltä - sanoisin kuitenkin että kevät alkaa täällä helmikuusta.

Maaliskuussa pohdiskelin arjen outouksia Skotlannissa, avasimme puistoiluikauden ja lopun aikaa pakersin koulujuttujen parissa.

Huhtikuussa reipastuimme ja kävimme paitsi Bo'nessin junaratamuseossa, myös Stonehavenissa ja Dunnottarin linnassa, jossa keväisen kirpakka aurinko helli meitä. Kotimatkalla teimme pikapyrähdyksen Dundeehin. Nautimme Kain vanhempien vierailusta ja ihastelimme lampaita Aberfoylessa. Kävin myös ensivisiitillä kesän työharjoittelupaikassa Perthissä himppusen kauhunsekaisin fiiliksin.

Toukokuussa totuttelin työharjoitteluarkeen ja nautin arjen pienistä asioista. Kävimme äänestämässä Skotlannin parlamenttivaaleissa ja kevään ensimmäisellä piknikillä Pleanin country parkissa. Vietimme poikien synttäreitä ja ulkona tuntui jo ihan kesältä. 

Kesäkuussa vietin ihanan päivän Dunkeld & Birnamissa, ja loppu kuu menikin työharjoittelun pyörteissä niin ettei millekään muulle jäänyt aikaa eikä voimia. Ehdimme kuitenkin viettää juhannusta, ja kävimme Devilla-metsässä retkellä ajankohtaan sopivan harmaassa säässä.

Heinäkuussa työharjoittelu saavutti puolivälin, ja aurinko helli joen vartta. Pojat lähtivät kesälomalle Suomeen, ja me pääsimme Kain kanssa lyhyelle breikille Fort Williamiin ja Obaniin. Parhaat muistot työharjoittelusta ovat juuri heinäkuulta - ei voi valittaa jos työpäivän ohjelmaan sisältyy lehmien bongailua ulkoilmamuseossa, linnavisiittejä tai nelivuotiaan poimima päivänkakkara.

Elokuussa käväisin viikon lomalla Suomessa, jossa pojat reippaina osallistuivat papan mökinrakennustalkoisiin. Kotiin Skotlantiin palattuamme vietimme hellepäivän farmilla ja family fun dayn Kain työpaikalla - josta en koskaan tainnut blogiin asti kirjoittaa. Suomen visiitti laukaisi myös akuutin paluumuuttobluesin - tuntui että aika loppuu kesken, eikä vuosi olisi riittävä aika kaiken sen näkemiseen ja kokemiseen mitä Skotlannissa vielä haluaisimme.

Syyskuussa työharjoitteluni viimein päättyi, ja juhlistin tätä koomailemalla ja sairastamalla pari viikkoa sohvan pohjalla. Kävimme poikien kanssa legonäyttelyssä Stirlinging keskustan Tolbooth-talossa ja ilmassa alkoi olla jo syksyn merkkejä.

Lokakuussa nautimme lähes kesäisestä päivästä Loch Levenin linnalla ja vietimme ihanat neljä päivää Suomesta saapuneiden vieraiden kanssa seikkailemalla Skotlantia ristiin rastiin. Salavihkaa syksyn keltaiset ja punaiset värit tekivät tuloaan.

Marraskuussa latasin vielä vähän akkuja rankan kesän jäljiltä, ennen kuin palasin koulun penkille lopputyön pariin. Odotin yhtä synkkää ja harmaata marraskuuta kuin viime vuonna, mutta sainkin yllättyä auringonpaisteesta ja kirpakan kylmistä aamuista. Käväisimme Edinburghissa ihailemassa kaukaa jouluvaloja - mutta joulufiilistä emme sieltä löytäneet.

Joulukuussa syksyinen paluumuuttoblues oli muuttunut jännittyneeksi odotukseksi - ehkä meidän on sittenkin ihan hyvä aika alkaa pakkailla kamoja ja palata Suomeen. Joulun vietimme Aberdeenissa rentoillen ja löysäillen, vielä viimeisiä suunnitelmia hautoen. Mitä vielä ehdittäisiin täällä näkemään ennen kuin paluu ensi kesänä häämöttää? 

* * *

Vuosi 2017 on meille taas muutoksen vuosi - on aika valmistua yliopistosta, pakata tavarat ja vaihtaa maata, lasten hyvästellä skottiystävät, Leonin palata suomalaiseen päiväkotiin ja Lukan siirtyä suomalaiseen kouluun, meidän hakea töitä ja laittaa taas arjen palikat ihan uuteen järjestykseen. 

Monta palloa ilmassa - jännittää, mutta vielä ainakaan ei hirvitä.

Kesän odotusta

Samalla kun Facebook, lehdet, blogit ja kaupat, kaikki hehkuttaa jouluista vuodenaikaa, minä odotan kesää. Tykkään toki joulusta - mutta etenkin näin väliaikaisesti ulkosuomalaisen näkökulmasta se on kovin epäkäytännöllinen tapahtuma. Paluumuuttoomme on aikalailla tasan puoli vuotta - olemme pikku hiljaa alkaneet miettiä sitä miten saamme nykyiset tavaramme raijattua takisin kotimaan kamaralle, eikä tässä vaiheessa tee alkuunkaan mieli ostaa mitään uutta - ei lahjoja, eikä joulukoristeita. Ja vaikka kotona näyttäisi joululta, ei se silti tunnu siltä, koska olemme kaukana kaikista rakkaista ja läheisistä. Vaikka emme ole mitään hardcore joulunviettäjiä koskaan olleetkaan, vasta nyt kun edessämme on toinen joulu hotellissa ydinperheen kesken osaan todella arvostaa sitä miten mahtavaa on jos on sukulaisia joiden luokse pääsee viettämään aikaa ja syömään lempijouluherkkujaan. Vuoden päästä sitten.

Ettei tässä ihan masentuisi, on helpompaa pitää ajatukset jossain ihan muualla, kuin joulussa. Kuten vaikka siinä paluumuutossa ja kesässä. Olen yrittänyt muistella mitä kaikkia asioita hoidimme tänne päin muuttaessa kaksi vuotta sitten, ja mitkä nyt pitää hoitaa toiseen suuntaan - rokotustodistukset terveyskeskuksesta, päivähoitopaikan hakeminen ajoissa, Kela-asiat, kissan lento... Onneksi on vielä aikaa, suunnitelmat muhivat mielessä eikä vielä konkreettisena tehtävälistana. 

Syksyllä kirjoitin paluumuuttoon liittyvistä tuntemuksista - tuntui vaikealta jättää Skotlanti. Olen varma että tuo tunne palaa takaisin kevään edetessä, kun vuorien rinteet ja puut kukkivat, vihreää pursuaa joka paikasta ja aurinko lämmittää. Vaikka en yhtään hiukkaakaan kaipaa Suomen lunta tai pakkasta, ei tämä marras-joulukuinen hämäryys ja kosteuskaan herätä kummoisia lämpöisiä tunteita Skotlantia kohtaan. Nyt odotan Suomen kesää ja muuttoa - vaikka siihen varmaan liittyy loppuvaiheessa paljon stressiä ja hammasten kiristelyä kaikkien järjestelyjen kanssa. Ajatukseni ovat kuitenkin jo ajassa jolloin taas asumme omassa kodissamme Lappeenrannassa. Mietin pieniä kivoja juttuja, kuten sisustusta (olen rakastunut kauniiseen sinivalkoiseen posliinilamppuun läheisen lamppukaupan ikkunassa ja mietin kuumeisesti kuinka saisin sen kuljetettua ehjänä Suomeen) - ja olen ajattelematta isoja kinkkisiä juttuja kuten työllistymistä, Lukan kouluun menoa tai autolla ajamisen uudelleen opettelua.

Ennen kesää on kuitenkin vielä paljon tekemistä ja näkemistä täälläkin. Vaikka gradun kirjoittaminen viekin jäljelläolevista kuudesta kuukaudesta leijonan osan, viimeisien kevät-kesäkuukausien aikana täällä olemme suunnitelleet vielä ehtiä ihailla skottimaisemia muuallakin kuin kotikulmilla. Lisäksi näyttää siltä, että saatan päästä huhtikuussa piipahtamaan Atlantin toisella puolella pienellä yliopiston järjestämällä opintomatkalla - mutta siitä lisää myöhemmin kun kuviot selkenevät. Kivoja juttuja siis tiedossa - ja onhan joulukin kiva, etenkin kun pääsemme viettämään sen Aberdeenissa, joka on ainoa isompi Skotlannin kaupunki jota emme tähän mennessä ole vielä nähneet. Vinkkejä ottaisin muuten vastaan - mitä must see kohteita Stirlingin ja Aberdeenin välillä, tai Aberdeenin alueella tulee mieleen?

Paluumuuttoblues

Lupasin jakaa kuvia Suomesta, tässä tulee.

Muita kuvia kamerassa ei oikein olekaan, arki on taas nielaissut kaiken ajan ja voimat tehdä muuta kuin nousta aamulla ja selviytyä päivästä.

Työharjoittelua on jäljellä kolme viikkoa enää - kaikki kolme observaatiota on hyväksytysti takana (huh!), ja nyt keskityn viettämään aikaani jo 70 sivuiseksi venyneen ja vielä keskeneräisen loppuraporttini kanssa. Ja pohdiskelen, että kunhan tästä harjoittelusta selviän, en ihan hetkeen kaipaa junamatkustusta ainakaan työmatkaruuhkassa.

Jännää on kuitenkin se, että niinä harvoina hetkinä kun saan ajatukset irti opiskelusta, päässä pyörii toinen yhtä massiivinen (massiivisempi?) asia - meidän heinäkuussa 2017 häämöttävä muutto takaisin Suomeen.

Opiskelemaanhan me tänne vain lähdimmekin - selviämään pienellä budjetilla, pienessä asunnossa, suorittamaan tutkinnon ja sitten kipin kapin kotiin Lappeenrantaan. Emme ikinä ajatelleet vakavasti, että jäisimme tänne pysyvästi tai edes pidemmäksi aikaa kuin 2,5 vuodeksi. Mutta nyt olemme saaneet kaikki huomata, että kotiin palaaminen saattaa jopa olla hankalampi juttu kuin tänne lähteminen - pääkopassa siis, ei niinkään ne käytännön järjestelyt.

Tunteet heittelee vuoristorataa päivästä toiseen - yhtenä hetkenä suunnittelemme miten maalaamme uudelleen seiniä vanhassa kodissa kun pääsemme Lappeenrantaan, ja seuraavana muistelemme pakkassäätä ja loskakelejä sellaisella inholla että sateinen Skotlanti tuntuu paratiisilta. No ehkä vähän kärjistän, mutta uskon että nämä fiilikset ovat tuttuja useimmille paluumuuttajille. Suomen loma ei helpottanut oloa kyllä yhtään - oi miksei suomalaisilla juna-asemalla voi olla ilmaista wi-fiä - ja miksi matalat tiilitalot näyttävät niin tylsiltä skotlantilaisiin kivitaloihin verrattuna? Ja miksei Skotlannissa saa loimulohta ja jälkiuunileipää lähikaupasta - ja miksei täällä voisi olla järviä joissa voi uida?

Myrskyisä vuosi edessä - toivottavasti siihen mahtuu silti vielä tyventäkin, ja paljon mäkisiä vihreitä skottimaisemia.