Työharjoittelun pyörteissä

Arvasin kyllä että aika ja energia valokuvaamiseen ja bloggaamiseen käy vähiin kun viettää viikossa 13 tuntia julkisessa liikenteessä ja 35 tuntia työharjoittelussa. Kun kerroin arjen aikatauluistani työpaikalla, kollegat kommentoivat minun ja Kain olevan kuin 'passing ships in the night' - vaihdamme kotiovella läpsystä vanhemmuusvuoroa ja perheen yhteinen aika on kortilla. Mutta yksi kuukausi on jo takana - kolme vielä edessä. Tässä pieniä huomioitani Perthistä ja lastensuojelusta tähän mennessä.

• Eihän se juna + bussilippu sitten järjestynytkään niin näppärästi kuin nettisivut antoivat ymmärtää. Mutta nyt on matkakortit käytössä ja matka taittuu. Puolen tunnin juna matka suuntaansa sujuu aika kivuttomasti - olen ehtinyt lukea jo kolme hömppäkirjaa, mihin ikinä ollut aiemmin mukamas aikaa kun matka yliopistolle vei 15 minuuttia ja vietin enemmän aikaa kotona iltaisin.

Sumuinen syys kesäaamu Skotlannissa.

• Tähän mennessä olen huomannut, että perthiläisillä on ainakin hyvä huumorintaju - siihen törmää keskustassa kulkiessa ja ympärilleen katsellessa erityisesti kauppojen nimissä (kuten lasten kenkäkauppa This Little Piggy) ja mainoskylteissä. Esimerkiksi juna-aseman lähellä ravintolan edessä on kyltti jossa muistutetaan, että You can always catch the next train! ja kuulotestejä mainostavan terveysklinikan edessä on kuva hillolla ja herneillä (jam and peas) täyteystä leivästä, kuvateksinä I said I wanted ham and cheese!

• Työharjoittelussa olen oppinut jos en muuta niin ainakin liudan uusia lyhenteitä, joita täällä rakastetaan. Tällä hetkellä olen ECS osastolla laatimassa IAR:ta SCRA:n pyynnöstä. Olen ollut LAC, CPCC, ITM ja ASN palavereissa, tehnyt yhteistyötä SCO:n ja CLW:n kanssa ja kirjannut asiakastietoja CCM:ään. Olen saanut koulutusta OARS ja MANDELA menetelmiin, käynyt tutustumiskäynnillä COPECC:ssa ja CIAM:ssa, ja pyrkinyt käyttämää työssäni AOP:tä, ja GOPR:ia ja GIRFEC:iä. Montakohan vielä tulee vastaan lisää ennen kuin loppu häämöttää?

• Työmatkoilla olen pannut merkille paikallisen tyylin kulkea julkisesti työvaatteissa. Enkä nyt tarkoita heitä jotka ovat työssä parhaillaan - poliiseja, rakennusmiehiä tai postin kantajia. Vaan työmatkalaisia. Vielä ennen tänne muuttoa luulin että vain Nurse Jackie kulkee New Yorkin metrossa sairaanhoitajan asussa, mutta se onkin täällä arkipäivää. Ainakaan siellä päin Suomea mistä me ollaan kotoisin sairaanhoitajat, kauppojen myyjät ja siivoojat eivät useinkaan kulje töihin työvaatteissa, toisin kuin täällä. Pohdin, erotellaanko Suomessa helpommin 'työminä' ja 'arkiminä', ja halutaanko enemmän suojella omaa yksityisyyttä - eikä haluta välttämättä kaikkien näkevän että sairaanhoitajakin käy töitten jälkeen kotimatkalla kaupassa, ja että kaupan kassakin kulkee bussilla töihin. 

• Vähän samaa mietin kun vien Lukaa jalkapallotunneille yläkoululle. Pukutilat löytyy, mutta Luka on ainoa joka vaihtaa urheiluvaatteet päälle ennen tuntia ja taas pois tunnin jälkeen. Muut lapset saapuvat paikalle valmiina jalkapallovermeissä ja kävelevät samoilla futiskengillä ulkona ja sisällä liikuntasalissa.

• Nämä ihanat aurinkoset kuvat ovat tiistailta - kun vietin 'opiskelupäivää' kotona kun Kailla oli vapaata, ja nappasimmekin pojat autoon heti koulun jälkeen ja lähdimme puistoon. Iltaruuaksi oli voileipiä, viinirypäleitä, täytettyjä oliiveja, hummusta ja joitain ihania kaupan lihapalleroita piknik viltillä nautittuina, juomana mehua ja Leonin sanoin 'imppua' (Irn Bru). Sain rusketusrajat varpaisiin - hyvä päivä!

Perth-panikointia

Perthin yllättävän komea vanha juna-asema

Tulin kertomaan ensivisiitistäni Perthiin, tulevaan harjoittelupaikkaani. Harjoittelunohjaaja vaikutti mukavalta (niinhän ne aina alkuhaastatteluissa, ennen kuin arki koittaa ja totuus paljastuu?), toimistotilat ahtailta (kaksi ihmistä ei mahdu rinnakkain käytävälle ja jokaisessa pienessä huoneessa oli 2-3 työpistettä), ja työ kiireiseltä, kriisien sävyttämältä ja paperityön täytteiseltä (perus sossumeininkiä siis). Minulle ei oltu varattu omaa työpistettä, mutta sitä kuulemma oli ajatuksen tasolla suunniteltu (kiitos).

Mutta katsokaa miten kuvauksellinen pikkulammas tarttui linssiin Aberfoylessa, jossa kävimme katsastamassa kevään uudet karitsat ja villamyymälän tarjonnan.

Perthin junan ikkunasta näpsäisty

Matka Perthiin taittui junalla nopeasti, ja edellisenä päivänä satanut lumi (huhtikuun lopussa?!) sai vuoret näyttämään kivoilta. Bussijärjestelyt kaupungissa sen sijaan ovat vähintäänkin mielenkiintoiset. Juna-asemalta on 10 min reipas kävely bussipysäkille useamman ison risteyksen poikki ja keskustan halki. Lähemmäs asemaa jos haluaisi, pitäisi vaihtaa bussia. Vaikuttaa merkityksettömältä pikkuseikalta, mutta yhdistettynä 10 min kävelyyn kotoa juna-asemalle, 30 min junamatkaan ja 20 min bussimatkaan jokainen ylimääräinen pätkä tuntuu turhauttavalta. Liikaa kohtia minun makuuni, joissa matka voi tyssätä tai viivästyä.

Lisää lampaita!

Kivaa on sentään se, että plusbus toiminnolla ainakin teoriassa minun pitäisi pystyä saamaan kausilippu, jolla sekä ajelen junamatkat että Perthin päässä bussilla niin paljon kuin sielu sietää. Lähden selvittämään tämän tiedon todenperäisyyttä lippukassalta ensi viikolla. Ja vielä kivempaahan on tietysti se, että sosiaalityön valvova viranomainen SSSC maksaa minulle harjoitteluaikaiset matkustamiset - eihän siihen kulukaan kesän aikana kuin £1300.

Yritän ottaa chillisti - niin kuin tämä pikkuinen. 

Kieltämättä jännittää - lastensuojelutyö on täällä enemmän laki- ja proseduuripainottaista kuin Suomessa. Siinä missä Suomen sossu saa käyttää harkintavaltaa ja lähtökohtana ovat ennaltaehkäisy ja varhainen puuttuminen (vaikka proseduurit ovat kyllä sielläkin päässä lisääntymään päin), Skotlannissa pykälät sanelevat tarkkaan milloin perheiden tilanteisiin puututaan ja miten puututaan. Iso osa työstä koostuu kirjallisten raporttien ja arvioiden laatimisesta, joita laaditaan ei asiakasta vaan oikeusjärjestelmää silmälläpitäen. Skotlannissahan on maailmassa uniikki käytäntö, ns. 'lastenasiain tuomioistuin' (Children's Hearing System) - mikä on aikanaan suunniteltu työkaluksi perhetyöhön. Yhden pöydän ääreen kerääntyvät vanhemmat, lapset, sosiaalityöntekijä, terkkari, poliisi ja riippumattomien aikuisten paneeli, jotka yhdessä pähkäilevät mikä olisi perheen tilanteessa parasta. Tähän systeemiin pääsen varmasti tutustumaan tässä harjoitteussa - aluksi sivusta seuraajana, ja ehkä lopulta myös sosiaalityöntekijän roolissa. Jaiks!

Keep calm and look at this wee black lamb!

Viikon päästä harjoittelu alkaa - leuka rintaan ja kyllä siitä selvitään. Mielessä pyörivät opiskelijakollegoiden kertomukset heidän harjoitteluistaan lakisääteisissä sossuntöissä, joita kuuntelemalla minulle on tullut olo että ykkösharjoitteluni advocacytyössä oli kuin lastenleikkiä - vaikka sekin väsytti, välillä turhautti ja stressasi. Mutta olenhan minä nyt melkein vuoden kokeneempi, tietävämpi ja taitavampi. Näin on ainakin pakko itselleen uskotella.

Ja jos ei muu auta, voin palata katselemaan näitä rentoja lampaita ja ammentaa niistä mielenrauhaa.

Stonehaven

Pääsimme viettämään Kain kanssa viikonloppua ihan kahdelleen, kun kerrankin oli innokkaat lastenkaitsijat maisemissa. Lapset saivat laatuaikaa isovanhempien kanssa, ja me pääsimme pitkästä aikaa pienelle road tripille ja uusiin maisemiin. Kohteeksi valikoitui Stonehaven Jasminin myyntipuheen perusteella, täytyihän meidän nyt käydä katsastamassa 'maailman sympaattisin merenrantakylä' Aberdeenin eteläpuolella - etenkin kun itä-Skotlanti on muuten jäänyt meille vielä ihan vieraaksi.  

Ja kuten näkyy, olihan se sympaattinen!

Matkalla kävimme kuitenkin ensin ohimennen kurkkaamassa tulevan työharjoittelupaikkani Perthissä. Onhan sinne matkaa autollakin, ja toistaiseksi vain mietin millaista reittiä junarata nousee ylös kaupunkiin, jonne ainakin autolla kiivetessä korvat menevät lukkoon. Se jää minulle myöhemmin koettavaksi, kunhan harjoittelu muutaman viikon päästä alkaa.

Mutta asiaan - Stonehaven. Eipä olla yhtä valmistelematonta reissua Skoltannissa tähän mennessä tehty. Olimme varanneet etukäteen yöksi huoneen Guest Housesta, ja pikaisesti googlanneet, että kylästä löytyy vankilamuseo ja linna. Päätimme jättää linnan toiselle päivälle, ja vietimme ensimmäisen, vuoroin aurinkoisen, pilvisen, tuulisen, räntäisen, rakeisen ja taas aurinkoisen päivän tutkaillen pientä satamaa, museota ja kylän keskustaa. 

Paikallishistorialle omistettu Toll Booth -museo kylän satamassa oli liikuttavin museo jossa olemme koskaan käyneet. Siellä olivat sulassa sovussa muinaiset maaperän kivinäytteet, kuningatar Elizabethin II kruunajaisvuoden peltiset keksirasiat, puiset viikatteet ja vanhanajan maatalous välineet, kameroita 1900-luvun alusta aina 1990-luvulle asti, ja hylly, josta saattoi vapaaehtoista lahjoitussummaa vastaan lunastaa itselleen vaikka käytetyn Rush Hour -dvd:n tai 80-luvun Harlekiini-kirjan (vastustin kiusausta). Ja tietysti koko ajan soivat skotlantilaiset kansanmusiikin helmet LP-soittimesta soitettuina.

Tuumasimme pari asiaa yhden iltapäivän Stonehavenissa pyörittyämme:

• merenrantakylässä on huhtikuussa kylmä!! Kiitos Kaitsun järkeilyn, varustauduin tuulenpitävällä talvitakilla, eikä muuten missään kohden tullut sen kanssa hiki. Merituuli olikin yllättävä napakka, etenkin siihen nähden että edellisenä päivänä Stirlingissä oli ollut vallan t-paitakeli.
• meille uuden itä-skotlannin murteen ymmärtäminen ei ollutkaan ihan helppo nakki.
• skonsseja voi maustaa millä vain! Tällä kertaa maistoin omena-kaneli täytteisiä. Nams!
• skotlantilaisten kylien peruskonsepti alkaa olla meille tuttu - aina löytyy pääkatu (high street) pikku liikkeineen ja ravintoloineen, pari kirkkoa, katujen varsille molemmin puolin ja kaikin päin parkkeeratut autot, toistensa kopioilta näyttävät vieri viereen rakennetut harmaat kivitalot ja vähintään yksi marketti, oli se sitten Tesco tai Co-op. Tavallaan kiva - uudetkin paikat tuntuvat tutuilta. Ja tavallaan kuitenkin haluamme vielä uskoa, että Skotlannilla olisi meille muutakin näytettävää.

Ja niinhän sillä tietenkin on! Kun astuu sivuun pääkaduilta, voi vaikka löytää malliesimerkin siitä, kuinka mitään ei täällä pureta turhaan. Miksi sitä nyt hyvää talonrunkoa turhaan purkamaan, kun puut mahtuvat ihan hyvin kasvamaan sen sisällä!

Aurinkoa ja arkirealismia

Tällä viikolla olemme nauttineet paitsi lasten isovanhempien harvinaisesta vierailusta, aivan mielettömistä keleistä. Pilvettömästä taivaasta ja lämmöstä, joka houkuttelee jättämään takin kotiin. Kyllä näillä säillä kelpaa kotikulmia esitellä. Sain kevään viimeisen koulutyön palautuspäivälle lisäaikaa, kun selitin kuinka tärkeää pojille on nähdä sukua Suomesta (rivien välissä, etten todellakaan aio lusia tätä viikkoa koulun kirjastossa), ja hyvä niin.

Yliopistolta tuli tieto kesän harjoittelupaikasta: lähden tutustumaan kunnalliseen lapsi- ja perhetyöhön Perthiin. Siinäpä minulle täysin uusi tuttavuus - niin perhetyö, kuin Perthkin (ja vaatimaton 60 km yhdensuuntainen työmatka). Juna- ja bussiaikatauluja silmäiltyäni totesin jälleen karun todellisuuden: kun minun ja Kain työajat sovitetaan yhteen, tulemme näkemään toisiamme (vapaapäivät poislukien) noin tunnin vuorokaudessa toukokuun puolesta välistä syyskuun loppuun, puoli tuntia aamulla ja puoli tuntia illalla. Arjen aikataulutus ja tuleva työmäärä jännittää, mutta mantrana hoen: Selvisimme ykkösharjoittelusta - selviämme tästäkin. Ja sitten olenkin jo lopputyötä vaille valmis sosiaalityöntekijä!