Näytetään tekstit, joissa on tunniste sää. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sää. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Isle of Skye

Kun päivitin omaa Skotlanti bucket listiäni jutuilla joita haluan kokea ja nähdä vielä ennen Suomeen paluuta, ensimmäisenä listalla oli 'käy saarella', ja vähän alempana samalla listalla oli Eilean Donan linna. Yhdistimme kaksi, kun lähdimme yhden yön minireissulle Isle of Skyelle. Mikä sää, mitkä maisemat!








Skotlanti on ihanan kompakti matkailumaa omalla autolla liikkuessa ja jopa näin vähän tiukemmalla aikataululla. Lähdimme yhdeksän aikaan kotoa, ja yhden maissa olimme allanäkyvissä maisemissa, Dornien kylässä, Eilean Donan linnalla. Linnana se oli ihan mukiinmenevä - sisältä löytyi kalustettuja huoneita, ystävällistä opastavaa henkilökuntaa ja hauskasti henkilökuntaa esittävillä patsailla elävöitetty keittiö. Itse kyllä nautin vielä sitä enemmän linnan ulkonäöstä etenkin näin auringon paisteessa ja ihmettelin miten hienoa on päästä näkemään tämäkin paikka, joka monissa Skotlannin inspiroimissa tauluissa, kuvissa ja elokuvissa vilahtaa.








Linnalta matka jatkui siltaa pitkin saarelle ja Kyleakinin kylään. Skyen saari on mielettömän suosittu matkailukohde, minkä huomasimme hotellia varatessamme. Vaikka olimme olleet asian suhteen suht ajoissa liikkeellä, kyseinen hotelli oli ainoa saaren hotelli jossa oli vapaata.


















Ja mikäs muu kylän laitamilta löytyi pienen kävelymatkan päästä, kuin toinen linna. Päätimme kuitenkin ettemme riskeeraa kuivia kenkiämme, joten Casteal Maol, jonka rauniot yllä olevassa kuvassa näkyvät, jäi nousuveden vuoksi saavuttamattomaksi tällä kertaa. 






Seuraavana päivänä suunnistimme Fairy Poolseille, joita meille oli yksi sun toinen suositellut must see -kohteeksi Isle of Skyellä, ja kyllä näissä maisemissa kelpasi poikien kirmata ja minun harjoitella taas liikkuvan veden kuvausta.























Sää oli kyllä mitä parhain koko reissun - kotiin palatessamme paikallinen sääasema osasi kertoa, että aikavälillä 1.4. - 12.5.2017 Stirlingissä on satanut 5,6 mm - vertailun vuoksi, viime vuonna vastaava sademäärä oli 84,8 milliä. Emme valita, nautitaan tästä.

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Talvilomaviikon riennot

Viime viikko oli poikien talvilomaviikko koulusta ja päiväkodista. Kaitsullakin oli yksi ylimääräinen vapaapäivä työpäivien lomassa ja itse jätin gradun vähäksi aikaa pienelle tuumintatauolle, joten ehdimme käväisemään vähän ihmisten ilmoilla koko konkkaronkka.

Loma alkoi juhlavasti Leonin päiväkotikaverin synttäreillä. Nämä oli ensimmäiset kaverisynttärit joille Leon kutsuttiin, ja toivon ettei poika oleta että kaikki synttärit tästä lähtien ovat samaa kaliiberia. Oli nimittäin pomppulinnaa, diskoa ja DJ, kilpailuja ja palkintoja, herkkuja ja ilmapalloja, Batman ja 4-vuotias päivänsankari joka suurimman osan ajasta näytti hämmentyneeltä virikkeiden ja vieraiden määrän vuoksi (koko päiväkoti oli kutsuttu). Hauskaa oli kaikilla, mutta en voinut olla miettimättä, millaisiin lastenkemuihin sankarin vanhemmat ensi vuonna - tai 10 vuoden päästä - tähtäävät?


Harmaa Glasgow.


Maanantaina suuntasimme ensimmäistä kertaa kaikki yhdessä omalla autolla Glasgow'un ja liikennemuseoon jota meille oli paljon kehuttu. Ja olihan siellä nähtävää. Minun ehdoton lemppari oli tämä alla näkyvä kauniisti pakistanilaisittain koristeltu pakettiauto.





Vaikuttavinta tuolla Riverside Transport Museumissa oli sisälle rekonstruoitu kadunpätkä 1800-luvun lopun rakennustyylillä, jossa pääsi tutustumaan sen ajan pieniin puoteihin ja metroonkin. Pelottavin taisi olla suuri kaksikerroksinen vanha ratikka joka joskus on kolkutellut pitkin Glasgown katuja. Todella lapsiystävällinen paikka ja sisäänpääsy tietenkin ilmainen. 

* * *

Sunnuntaina päätimme loman North Queensferryn Deep Sea Worldissa, jota Kain työkaveri oli meille kehunut. Sieltä löytyi monenmoista merenelävää, ja vaikka hinta vähän kirpaisi (melkein £50 perhelippu 2 aikuista, 2 lasta) pääsimmepä näkemään kun rauskuja syötetään kädestä (!!) Euroopan pisimmässä vedenalaisessa kävelytunnelissa (112 metriä pitkä). Löysimme Nemon sekä Doryn, kävelevän kalan ja väsyneen hylkeen. Hauska päivä. 


















Tämä kaveri käveli pitkin altaan pohjaa pikkuruisilla kintuilla.





Taas on levätty ja virkistytty - jaksaa taas palata kirjojen ja tutkimusaineiston pariin. Alle kaksi kuukautta aikaa gradun palautuspäivään. Projekti etenee aikataulussa, mutta aikaa juuri muulle ei jää. Ulkona on kevät - ajoittaisesta harmaudesta huolimatta lumikellot kukkii ja ihmiset ovat vaihtaneet talvikengät tennareihin. Me kävimme Kain kanssa ensimmäisillä terassikahveilla tämän viikon maanantaina - 20. helmikuuta. Ja vaikka miten olisi välillä ikävä mitä oudoimpia Suomi-asioita (yksi päivä kuvittelin haistavani makaronilaatikon), vaihdan helmikuun lumikelit aurinkoiseen, joskin tuuliseen skottilaiseen terassihetkeen teekupin kanssa anyday. Alla todistusainestoa - bananaloaf ja kunnon teetä kannusta. Terassilla helmikuussa.



perjantai 30. joulukuuta 2016

Joulu Aberdeenissa

Tässä muutamia talvisia ja ei-niin-talvisia kuvia meidän joulureissulta Aberdeeniin. Tällä kertaa road trippimme ei ollut yhtään niin ohjelmarikas kuin viime vuonna Invernessissä - enkä onnistunut edes löytämään yhtään karpalo-briejuusto paahtoleipää joita viime jouluna mussutin monessa paikassa. Tänä vuonna mentiin enemmän mutu-tuntumalla ja rentoillen - saunottiin hotellissa (lapset myös!), paukuteltiin christmas crackereitä ja syötiin hyvällä omalla tunnolla pizzaa, currya ja burgereita eikä pingotetu siitä että muka pitäisi olla jotain jouluisempaa. Ensi vuonna palataan sitten ruotuun.

Tapanina kävimme nauttimassa auringon paisteesta Aberdeenin Duthie-puistossa. Sää oli kuitenkin aika kirpakka, ja koska meillä ei ollut mitään kuningasajatusta siitä mitä Aberdeenissa erityisesti kannattaisi nähdä, tyydyimme pyörähtämään leikkipuistossa, David Welch Winter Gardenissa ja keskustan Union Squaren ostoskeskuksessa. 

Kolme yötä löysäiltyämme näissä maisemissa palasimme kotiin taas vähän pidempää reittiä, välietappina Tyrebagger-metsä heti Aberdeenin ulkopuolella, missä pääsimme jaloittelemaan ennen kuin istuimme parituntisen loppumatkan Perthiin asti  Cairngorms-luonnonpuiston halki mahtavissa vuorimaisemissa.








Lumikin käväisi maassa tapaninpäivän aamuna.






Duthie Park




The David Welch Winter Garden - ilmainen sisäänpääsy ja ihania kasveja. Suosittelen!








Tyrebagger woods. Jossain lähellä pellon keskellä (eikä ihan kävelymatkan päässä) olisi kartan mukaan olleet Aberdeenin standing stones, eli esimerkki muinaisista skottilaisista kivikehistä. Se olisi ollut kiva käydä tsekkaamassa, mutta netti tiesi kertoa että isommat luokan tietyöt hankaloittavat parhaillaan paikkaan pääsyä. Toisen kerran sitten.








Maisemia Cairngormsista. Opimme tällä reissulla kantapään kautta, etteivät vuoriston mutkatiet ja huoltsikalta ostetut sipsit ja limppari välttämättä ole lasten kanssa matkustaessa optimaalinen yhdistelmä -  joten ei enempää kuvia tältä tien pätkältä tällä kertaa. Kaiken kaikkiaan kuitenkin rentouttava reissu - ja ainakin voidaan vetää Aberdeen yli listalta, viimeinenkin iso kaupunki Skotlannissa nyt käytynä.



sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Kaunis marraskuu

Viime vuoden marraskuu täällä Keski-Skotlannissa oli ihan syvältä. Etenkin aikaisina työharjoitteluaamuina, jolloin kostea sankka sumu ympäröi joka puolelta ja näkyvyys pysyi nollassa monta päivää peräjälkeen. Odotinkin tätä kuuta kauhulla, mutta sainkin yllättyä - tänä vuonna olen nähnyt enemmän aurinkoa kuin sumua. Ehkä syy on siinä että arkirytmi on erilainen - herään myöhemmin, jolloin mahdollinen aamusumu on jo hälvennyt ja vietän paljon aikaa sisällä koneen ääressä sekä kotona että yliopistolla, jolloin säähän ei ehdi edes kiinnittää huomiota. Mutta osittain syy on siinä että marraskuu on ollut täällä kylmin pitkään aikaan - vuorillemme satoi ensilumikin aikaisemmin kuin viiteen vuoteen. Toki se on ehtinyt tähän mennessä jo sulaa, ja sataa uudelleen pariin otteeseen. Lauantaina lähdin kuitenkin kylmän yön jälkeen pienelle lenkille ennen kuin aurinko ehti sulattaa yöhuurteen. Etsimällä pitää etsiä vielä, mutta talvelta alkaa näyttää täälläkin.




















Siellä sitä lunta siintää, horisontissa.