Paluumuuttoblues

Lupasin jakaa kuvia Suomesta, tässä tulee.

Muita kuvia kamerassa ei oikein olekaan, arki on taas nielaissut kaiken ajan ja voimat tehdä muuta kuin nousta aamulla ja selviytyä päivästä.

Työharjoittelua on jäljellä kolme viikkoa enää - kaikki kolme observaatiota on hyväksytysti takana (huh!), ja nyt keskityn viettämään aikaani jo 70 sivuiseksi venyneen ja vielä keskeneräisen loppuraporttini kanssa. Ja pohdiskelen, että kunhan tästä harjoittelusta selviän, en ihan hetkeen kaipaa junamatkustusta ainakaan työmatkaruuhkassa.

Jännää on kuitenkin se, että niinä harvoina hetkinä kun saan ajatukset irti opiskelusta, päässä pyörii toinen yhtä massiivinen (massiivisempi?) asia - meidän heinäkuussa 2017 häämöttävä muutto takaisin Suomeen.

Opiskelemaanhan me tänne vain lähdimmekin - selviämään pienellä budjetilla, pienessä asunnossa, suorittamaan tutkinnon ja sitten kipin kapin kotiin Lappeenrantaan. Emme ikinä ajatelleet vakavasti, että jäisimme tänne pysyvästi tai edes pidemmäksi aikaa kuin 2,5 vuodeksi. Mutta nyt olemme saaneet kaikki huomata, että kotiin palaaminen saattaa jopa olla hankalampi juttu kuin tänne lähteminen - pääkopassa siis, ei niinkään ne käytännön järjestelyt.

Tunteet heittelee vuoristorataa päivästä toiseen - yhtenä hetkenä suunnittelemme miten maalaamme uudelleen seiniä vanhassa kodissa kun pääsemme Lappeenrantaan, ja seuraavana muistelemme pakkassäätä ja loskakelejä sellaisella inholla että sateinen Skotlanti tuntuu paratiisilta. No ehkä vähän kärjistän, mutta uskon että nämä fiilikset ovat tuttuja useimmille paluumuuttajille. Suomen loma ei helpottanut oloa kyllä yhtään - oi miksei suomalaisilla juna-asemalla voi olla ilmaista wi-fiä - ja miksi matalat tiilitalot näyttävät niin tylsiltä skotlantilaisiin kivitaloihin verrattuna? Ja miksei Skotlannissa saa loimulohta ja jälkiuunileipää lähikaupasta - ja miksei täällä voisi olla järviä joissa voi uida?

Myrskyisä vuosi edessä - toivottavasti siihen mahtuu silti vielä tyventäkin, ja paljon mäkisiä vihreitä skottimaisemia.

Hei hei, vanha koti

Vietin hetken pläräillen vanhoja ja vähän tuoreempiakin valokuvia ja tässä tulossa pläjäys niistä. Muutimme tähän asuntoon melko tasan neljä vuotta sitten. Silloin täällä näytti aika erilaiselta kuin nyt (vaikka huonekaluja on melkein yhtä paljon).

Lastenhuone

Eteinen

Olkkari

Keittiö

Innokkaina ensiasunnon omistajina vedimme kaikki seinäpinnat uusiksi. Oranssia - vihreää - ihanaa tummaa ruskeaa... Talkooapua saimme molempien vanhemmilta, sukulaisilta ja kavereilta. Yhdentoista päivän mieletön urakka, mutta jälkeä tuli aikaiseksi.

Tältä täällä näytti silloin kun kaikki oli valmista. Edelleenkin tykkään tästä asunnosta ja sen värimaailmasta - vaikka eteinen on kapea ja pimeä, sauna on pikkuruinen eikä kiuasta ja hellaa voi pitää samaan aikaan päällä. Sitten vähän arkirealismia, koska meillähän ei ikinä näytä siltä kuin sisustuslehdissä.

Kuvia selatessa muistelin mitä kaikkea mahtuu viimeiseen neljään vuoteen. Mieleen ovat jääneet ainakin Leonin syntymä ja vauva-aika, omien opintojen loppurutistus opinnäytetyön parissa, toisesta kissasta luopuminen, murtuneen käden parantaminen, lasten korvatulehdukset, kiukkukohtaukset ja jäähypenkin käyttöönotto, esikoulun aloittaminen, synttärijuhat sukulaisten ja kavereiden kanssa, Lukan tanssiesitykset olohuoneessa ja Leonin jatkuvien uusien oivallusten seuraaminen. Melkein kaikki kuvissa näkyvät tavarat on myyty tai lahjoitettu eteenpäin - mutta tavarat eivät olekaan se, mikä tekee kodin, sen olemme tässä oppineet.

Nyt lähdemme uuteen suuntaan ja asunto jää vuokralle. Hei hei, vanha koti - ja odotamme kaikki millaisia tarinoita seuraavassa osoitteessa saamme kuvata, tallentaa muistoihin ja kertoa eteenpäin.

Joulua ja koulua odottaen

Kuusi yötä siihen, kun suljemme tämän kodin oven takanamme, seitsemän yötä siihen että pääsemme avaamaan uuden kodin oven. 

Matkalaukut on pakattu, punnittu, purettu, pakattu ja taas punnittu (ja purettu, pakattu ja punnittu) niin monta kertaa etten osaa enää laskea. Loppusiivous etenee hitaasti mutta kohtalaisen varmasti. 

Löytyy vielä aikaa tehdä jotain ihan muutakin - kuten saumata syyskuussa aloittamani mosaiikkityö. Miksi vähiin käyvä aika on paras motivaattori?

Muuton läheisyys tuntuu epätodelliselta. Ennemmin olen valmistautumassa jouluun, vielä on hetki aikaa rauhoittua ja viettää aikaa läheisten kanssa ja unohtaa kaikki hässäkkä - ennen kuin hyppäämme uuteen tuntemattomaan ja alamme selvittämään arjen kiemuroita uudessa kodissa.

Toisaalta - tänään postissa saapui yliopistolta lukujärjestys. Pari viikkoa sitten sain sähköpostissa suositeltua luettavaa -listan. Ajatukset alkavat väistämättä kääntyä tulevaan. Kohta se alkaa - opiskelu ulkomailla!

Viikonlopun tunnelmia

Viime päivinä me ollaan:

Hoidettu paperiasioita kotitoimistosta (olkkarin lattialta) käsin - pöytätietokone lähti viikonloppna uuteen kotiin. Viime perjantaina sähköpostiini kilahti (odottamattoman nopeasti) päätös apurahasta. Ensimmäisen lukuvuoden osalta säästimme välittömästi 3500 puntaa! Lisäiloa meille tuo päätös matkakorvauksesta, eli opintoihin liittyvän työharjoittelun ajalta matkakustannukset korvataan 500 puntaan asti, minkä jälkeen voi vielä hakea lisäkorvauksia toteutuneitten kustannusten perusteella. Vähänkö siistiä! Enää pitää toivoa, että se SSSC:n toinen jaosto - joka vastaa opiskelijoiden rekisteröinnistä - hoitaa hommansa reippahasti ennen kurssin alkua.

Pakattu tavaroita ja viety niitä mökille säilytykseen, siivottu ja purettu huonekaluja. Nekin lähtevät uuteen kotiin pian.

Pakkailtu tavaroita huoneessa joka aiemmin oli makuuhuone - sänkykin on myyty kuten kuvasta näkyy. Nämä kaikki olisi tarkoitus ahtaa kolmeen isoon ja yhteen pienempään matkalaukkuun.. Ei yhtään epäilytä, ei :)

Vähän paniikinsekaisin fiiliksin kasailtu edelleen Titanicia. On tässä vielä aikaa, on on!

Kaikesta kiirreestä huolimatta olemme nauttineet vapaasta viikonlopusta ja alkaneesta lomasta, on paistettu aamupalapannareita, nukuttu päiväunia ja käyty tapaamassa sukulaisia.

Luka odottaa muuttoa innostuneenjännittyneenä. Leon ei vielä pysty asiaa käsittämään, mutta olemme hänelle nyt joka päivä puhuneet siitä, että kohta meillä on uusi koti, sanotaan kaikille vanhoille roippeille hei hei ja pian lennetään lentokoneella. Tätä poika tuntuu odottavan ja vähän väliä höpöttelee: isi, Luka, Leon, iso kone ffuuuiii!

Läksiäiset

Lähtemiseen liittyvät luonnollisesti läksiäiset. Lapset saivat omat juhlansa marraskuussa, joulukuu on ollut meidän muiden ja koko perheen läksiäisten aikaa.

Itsenäisyyspäivänä saimme vieraiksi sukulaisia ja ystäviä perheineen. Anopin loihtimilla tarjoamisilla herkuttelun lomassa katseltiin Stirlingin matkamme kuvia, skoolailtiin vaaleanpunaisella kuohuvalla, jaettiin vähän romppeita uusille (ja vanhoille) omistajille ja suunniteltiin muuttomme käytännön logistiikkaa.

Nämä kuvat sen sijaan ovat työkavereitteni minulle järjestämistä läksiäisistä. Mieletöntä mustikkakakkua (oikeita marjoja sisällä!), ihana kortti ja paras mahdollinen lahja. Olen viihtynyt tässä työssä todella hyvin, sekä työyhteisö että asiakaskunta ovat aina tuntuneet "omilta", ihan alusta alkaen. Nyt lähden uusiin tuuliin, mutta toivon ettei mitään ovia ole takana suljettu ja ensi kesänä aion todellakin käydä työkavereita moikkaamassa kun taas päästään Suomessa käymään.

Laatikkoshow

Olen ehkä jo riittämiin hehkuttanut sitä miten kivasti Stirlingin matka meni - löydettiin kämppä ja kivat kukkulat. No, eihän kaikki tietenkään voinut mennä ihan suunnitelmien mukaan, tässä vähän tarinaa näiden laukkujen kohtalosta, jotka suunnitellusti jätimme Stirlingiin odottamaan meidän muuttoa.

Olin syyskuussa kaivanut tietoa varastointipalveluista, jotka ottaisivat vastaan niinkin pientä säilytettävää kuin pari matkalaukkua. Törmäsin yhteen nimenomaan opiskelijoille suunnattuun lähes koko UK:n kattavaan firmaan joka vaikutti nettisivujen mukaan pätevältä ja hintakin oli ihan ok - vähän suolainen mutta inhimillinen muihin Stirlingin lähialueilla toimiviin pienvarastoihin. Lisäksi minua viehätti palvelun markkinoitu helppous - firma tuo kotiisi (tai valitsemaasi osoitteeseen) pakkausmateriaalit, noutaa valmiit laatikot, säilyttää ne haluamasi ajan ja paluttaa ne haluamaasi osoitteeseen - jonka ei siis tarvitse olla sama, kuin nouto-osoite. Aika optimaalista, sanoisin.

Näpytin tieni firman verkkoportaaliin ja väsäilin tilauksen. Tilasin kaksi matkalaukun suojalaatikkoa toimitettavaksi hotelliin, jossa aioimme yöpyä Stirlingissä marraskuussa. Maksoin varausmaksun ja jäin odottelemaan matkaa.

Matkan lähestyessä tajusin, että varauksen vahvistaminen tulisi tehdä aikaisintaan kolmea vuorokautta ennen laatikoiden noutamista. Koska viikko on lyhyt aika, suojalaatikoiden toimitus ja laatikoiden nouto osuivat päivän päähän toisistaan, enkä ehtisi tehdä tätä kotikoneella. Onneksi hotellissa oli wifi, pääsin verkkopankkiin ja ystävällinen respa tulosti meille osoitetarrat jotka teipattaisiin noudettaviin laatikoihin.

Tiistaina hotellimme respaan oli toimitettu pahvilaatikko, jonka sisällä oli kaksi litistettyä pahvilaatikkoa - ne matkalaukkujen suojalaatikot. Laukut pahveihin ja tarrat kylkiin. Jopa teippi sisältyi toimitukseen.

Torstaina, jolloin olin tilannut noudon, kiikutimme aamulla laatikot respaan odottelemaan. Viiletimme päivän kaupungilla tukka putkella, tapasimme kavereita ja kävimme puoli viiden aikaan allekirjoittamassa vuokrasopimuksen. Kuuden aikoihin pääsimme palaamaan hotellille - vain saadaksemme kuulla ettei laatikoita oltu noudettu.

Kävin tarkistamassa varastointifirman nettisivuilta - viimeinen osuus varaussivulla näytti punaista: "Noutoa ei ole varattu. Ole hyvä, vahvista ja maksa tilaus varataksesi noudon." Firman puhelinpalvelu oli mennyt kiinni kymmentä minuuttia aikaisemmin. Pienessä paniikissa näpytin sähköpostin - maksut on maksettu ja tarrat on printattu - mutta laatikot on noutamatta ja meidän paluulento lähtee huomenna.

Sain napakan vastauksen - "Olisit nyt ottanut yhteyttä heti kun huomasit ettei nouto ole järjestetty." Lisäksi asiakaspalvelu oli paikantanut virheen. Varaussysteemi kun ei ole idiootti jennivarma - olin unohtanut yhden merkin postinumerosta, joten UPS-kuski ei osannut noutaa laatikoita. Kyllä ärsytti! (Samalla en voi olla miettimättä, miten olin saanut UPS:ltä kuitenkin ne suojalaatikot oikeaan osoitteeseen vain kahta päivää aiemmin?)

Varastointifirma lupasi uuden noudon maanantaille, eikä meidän auttanut perjantaina muu kuin kirjautua ulos hotellista ja lähteä paluulennolle - matkalaukut pahvilaatikoissa hotellin varastossa.

Sydän pamppaillen kävin maanantaina tarkistamassa UPS:n sivuilta lähetyksen seurannasta - laatikot ovat lähteneet hotellista! Loppu hyvin, kaikki hyvin?

Kelan huomassa meren takana

Kotiin palatessamme meitä oli odottamassa kaksi odotettua asiaa - uudet passit ja Kelan päätös Suomen sosiaaliturvan soveltamisesta.

Haimme Kain kanssa uudet passit, vaikka vanhoissa oli vielä puoli vuotta voimassaoloaikaa jäljellä. Tiedän että passeja voi uusia Lontoossa tai vaikka kun käy Suomessa lomalla, mutta halusimme olla ottamatta asiasta stressiä ja hoitaa sen kuntoon näin etukäteen.

Kelan päätös oli jokseenkin yllätys - sekä se, että se oli myönteinen, sekä se, että päätökset oli tehty 8 päivän kuluessa hakemisesta vaikka käsittelyajan arvioitiin nettisivulla olevan noin neljä viikkoa. Ehkä olen oppinut olemaan odottamatta liikoja? Koko konkkaronkka kuitenkin kuuluu Suomen sosiaaliturvan piiriin minun opintojeni ajan (edellyttäen että Kai ei työskentele). Tämä on ihan jees - Suomen lapsilisä on kiva ja Kailla saattaa nyt olla oikeus vaikka kotihoidon tukeen siihen asti kun Leon täyttää toukokuussa kolme - eli ei paniikkia työnhaussa.

Kelan turvaan kuuluminen ja voimassaolevan eurooppalaisen sairaanhoitokortin mukana kantaminen helpottaa terveydenhuollon piiriin rekisteröitymistä, tai näin kovasti väitetään eri lähteissä. Totuus tämänkin byrokratian kiemuroista selvinnee vasta vastaanotolla.

Piti muuten ihan tarkistaa Googlesta: sana Britannia viittaa Englanti + Wales comboon. Iso Britannia -termi lisää mukaan Skotlannin. Yhdistynyt Kuningaskunta käsittää edellämainittujen lisäksi Pohjois-Irlannin. Mutta ehkä en tämän vuoksi lähetä oikaisupyyntöä Kelalle.

Stirling - ensivaikutelma

Tässä vielä parit kuvat viikon reissultamme ja ajatuksia joita matka herätti.

Edinburgh

Edinburghin linna

Matkustaminen Lappeenrannasta Britteinsaarille ei ole ihan simppeli juttu. Kaksi aikuista nyt vielä juoksee Schipolin päästä päähän kieli vyön alla vaihtaen konetta lennossa (hehe) - mutta entä kun lisätään yhtälöön kissa ja kaksi lasta? Pakko miettiä kaikkia mahdollisia lento-juna-kombinaatioita...

Stirlingin juna-asema

Stirling on meidän makuun aivan loistavan kokoinen ja oloinen paikka - olemme tottuneet elämään Lappeenrannassa lähellä metsää, Saimaan rannalla ja sopivan pienessä kaupungissa. Stirlingissä on melkein 30 000 asukasta vähemmän kuin Lappeenrannassa (kuka olisi arvannut..?) mutta luonto/kaupunkisuhde on mielestäni aika optimaalinen.

On joki, kukkuloita, metsää - ja sitten on ostarit, vanhan kaupungin kivitalot ja linna. En malta odottaa sitä että pääsemme kevään tullessa tutustumaan poikien kanssa uuteen kotikaupunkiin ja sen lähiseutuihin.

Stirling Arcade

Steak pie

Kiitos skottilaisille ilmaisista vessoista! Tämän huomasi kun vietimme päivät kaukana hotellilta ja pitkiä matkoja kävellen ja paikkoja ihmetellen. Vessa löytyy melkein mistä kaupasta/kuppilasta vain, eikä missään vaadita kolikoita, poletteja tai s-etukortteja. Vessa on ihmisoikeus!

Skottiaksentin ymmärtämiseen tarvitsemme vielä treenausta. Usein riittää että tietää mistä aiheesta puhutaan ja päättelee loput (mekin saimme jopa asunnon vuokrattua kaikkine byrokratiakiemuiroineen!), mutta lämpimästi suosittelen tänne päin suuntaavia kuuntelemaan vaikka paikallisia tv-uutisia tai katsomaan pari skottileffaa ennen matkaa.

Fish & chips

Kohtaamamme stirlingiläiset vaikuttivat todella sydämellisiltä ja avuliailta. Tiedän, että kohteliaisuus kuuluu brittiläiseen ja skottilaiseen kulttuuriin jopa siihen asti ettei ihan kaikkiin kohteliaisuuksiin voi luottaa (Suomessa ei kysellä "mitä kuuluu", jos ei haluta tietää vastausta) - mutta tälläkin varauksella meille tuli olo että perheemme on tervetullut asumaan, opiskelemaan, etsimään työtä ja elämään tässä kaupungissa.

Lovers walk

Kaiken kaikkiaan, kiva palata takaisin Skotlantiin joulun jälkeen!

Viikko Stirlingissä - päivä 5

Torstai 27.11.

Lyhyen käyntimme viimeisen Stirling-päivän aamuna käväisimme uudelleen vuokranvälitystoimistossa. Tämä toimisto on tosi mukava - toimistotila oli pieni ja työntekijöitä vaikutti olevan kolme + kiinteistöhuollosta vastaava heppu, joka itsesiassa oli se, joka kävi meille näyttämässä asuntoa edellisenä päivänä. Tässä pienessä paikallisessa välitystoimistossa meitä kohdeltiin ihmisinä siitä huolimatta että olemme ulkomaalaisia ja tällä hetkellä statuksella "työtön ja opiskelija" - ja meillä on kissa ja lapsia.

Keskustan The Thistles -kauppakeskuksesta tuli viikossa tukikohtamme - ilmainen wifi, wc ja kivoja kahviloita.

Pohdiskelimme hetken milloin ja miten vuokrasuhteen saisi käteviten alkamaan, me kun olemme palaamassa Suomeen vielä kuukaudeksi ja joulupyhätkin ovat tulossa. Päädyimme siihen, että laadimme kaikki paperit kuntoon nyt ennalta. Vuokrasopimuksessa oli valehtelematta 12 sivua täyttä lakitekstiä! Lisäksi meidän piti allekirjoittaa paperi siitä, että jos me vuokrasopimuksen päättyessä linnoittaudutaan tähän asuntoon ja kieltäydytään maksamasta vuokraa, meidät voidaan häätää oikeuden päätöksellä, toinen paperi siitä, että me ei olla vastuussa jos vuokranantaja jättää hoitamatta oman asuntolainansa, kolmas paperi siitä että vuokrasuhteen päättyessä kaikki kämpän tekstiilit on ammattilaissiivoojan toimesta desinfioitava (koska kissa) ja neljäs paperi siitä, että olemme ymmärtäneet kaikki em. asiat.

Kaiken tämän jälkeen oli helppo hymyillä! Muuttopäivä on tiedossa, enää viimeiset käytännön järjestelyt tehtävänä.

Riverside primary school

Tämän jälkeen lähdimme käymään alakoululla, jossa Luka aloittaisi koulu-uransa. Meillä ei ollut sovittua tapaamista, marssimme vain vastaanottoon. Täällä sattui olemaan jonkinlainen vapaapäivä lapsilla, mutta henkilökunta oli töissä. Tapasimme koulusihteerin, joka otti ylös tietomme ja toivotti meidät tervetulleiksi kirjautumaan kouluun Lukan kanssa tammikuun alussa pyhien jälkeen.

Sumun paksuutta voi arvioida tsekkaamalla miten hyvin Wallace Monument erottuu pilvien keskeltä

Iltapäiväksi olimme sopineet treffit Glasgow'n lähellä Paisleyssä asuvan pariskunnan kanssa. Olin tutustunut netin kautta nuoreen naiseen tänä kesänä ja nyt oli kiva tavata livenä. Heidän junansa saapumiseen oli kuitenkin vielä aikaa ja käytimme ajan hyväksi eksymällä kaupungin pohjoispuolen sumuiseen lähiöön.

Lopulta päädyimme kahvilan kautta juna-asemalle ja tuttavat veivät meidät syömään keskustassa skottiruokaa tarjoavaan Drouthy Neebors (janoiset naapurit) - pubiin. Pääsin maistamaan kunnon voihin tehtyä perunamuusia ja steak pieta,  eli rapsakan taikinakannen alla tarjottua mehevää naudanlihaa kastikkeessa.

Illalla satoi (ekan kerran koko viikkona) ja piilouduimme hotellihuoneeseeen. Soitettiin lapsille kotiin Skypen kautta ja kävimme ajoissa nukkumaan. Jaloissa tuntui koko viikon marssiminen, Viikon ranteessa keikkunut Fitbit näytti viikon kävelysaldoksi yli 134 000 askelta ja 90 kilometriä!