100 päivää

Lentoliput on varattu ja ensimmäiset tavarat lähetetty matkalaukussa Suomeen. Sadan päivän päästä pakkaamme itsemme, kissan ja loput roinat koneeseen ja palaamme kotiin. 

Ennen sitä ehdin vielä varmasti moneen kertaan ihmetellä sitä, kuinka nopeasti nämä reilut kaksi vuotta ovat kuluneet, ja miten epätodelliselta tuntuu alkaa kääntää ajatuksiaan Suomeen ja muuttovalmisteluihin. 

Gradu on kuitenkin nyt palautusta vaille valmiina, on hetki aikaa hengähtää ja sitten jäljellä ei tosiaan olekaan kuin muuton järjestely. 

Mutta on meillä tässä välissä vielä muutama reissu suunnitteilla. Huhtikuussa lähden käymään Calgaryssa, Kanadassa, opintomatkalla tutustumassa sikäläiseen sosiaalityöhön yhdessä kahdeksan muun opiskelijan kanssa. Kamera lähtee matkaan, ja suunnitelmissa on viettää ainakin yksi päivä vuoristossa, joten maisemakuvia luvassa kun kotiudumme. 

Toukokuulle olemme varanneet kaksi yhden yön minireissua lähempänä kotoa, ensin suuntaamme Isle of Skyelle ja sen jälkeen ensimmäistä kertaa Englantiin, kun tiemme vie Lake Districtille. 

Olen luonnostellut uuden bucket listin loppuajallemme Skotlannissa, ja siltä löytyy ainakin haggiksen maistelua, paikallisten tuttujen tapaamista, vielä yhden tartanshaalin ostamista ja maisemien bongailua. Loppu häämöttää, mutta sitä ennen otetaan tästä kaikki irti.

Postauksen maisemat kotikonnuilta Stirlingin Gillies Hilliltä ja tammikuussa kuvattu, uskokaa tai älkää. Nyt täällä jo puut kukkivat ja vähän jo vihertää. Kevät on jo pitkällä.

Kaunis marraskuu

Viime vuoden marraskuu täällä Keski-Skotlannissa oli ihan syvältä. Etenkin aikaisina työharjoitteluaamuina, jolloin kostea sankka sumu ympäröi joka puolelta ja näkyvyys pysyi nollassa monta päivää peräjälkeen. Odotinkin tätä kuuta kauhulla, mutta sainkin yllättyä - tänä vuonna olen nähnyt enemmän aurinkoa kuin sumua. Ehkä syy on siinä että arkirytmi on erilainen - herään myöhemmin, jolloin mahdollinen aamusumu on jo hälvennyt ja vietän paljon aikaa sisällä koneen ääressä sekä kotona että yliopistolla, jolloin säähän ei ehdi edes kiinnittää huomiota. Mutta osittain syy on siinä että marraskuu on ollut täällä kylmin pitkään aikaan - vuorillemme satoi ensilumikin aikaisemmin kuin viiteen vuoteen. Toki se on ehtinyt tähän mennessä jo sulaa, ja sataa uudelleen pariin otteeseen. Lauantaina lähdin kuitenkin kylmän yön jälkeen pienelle lenkille ennen kuin aurinko ehti sulattaa yöhuurteen. Etsimällä pitää etsiä vielä, mutta talvelta alkaa näyttää täälläkin.

Siellä sitä lunta siintää, horisontissa. 

Akut on ladattu

Blogissa on ollut hiljaista pari viikkoa - mitä olemme puuhastelleet? Totuus on, että emme juuri mitään. 

Lokakuun alussa, työharjoittelun jälkeen makasin viikon sohvalla nukkuen ja toipuen koettelemuksesta, kiitollisena siitä että olin selvinnyt loppuun asti. Toki kirjoittelin samalla harjoittelun lopputehtävää, ja kuukauden puolivälissä, tehtävän palautuspäivän jälkeen stressi sitten laukesi lopullisesti - tuoden mukanaan luonnollisesti ensin koko perheellä vuoron perää kiertäneen oksennustaudin ja heti perään kahden viikon flunssan. Flunssa vei ääneni mennessään totaalisesti, joten jouduin perumaan luennon, joka minut oli pyydetty pitämään opiskelijoille Suomen ja Skotlannin sosiaalityöstä. Harmitti, koska se olisi varmasti ollut hieno kokemus. 

Mutta oikeastaan, sairastuminen pakotti jatkamaan totaalilepoa vielä muutamalla päivällä - ja senkin jälkeen minulla oli vielä viikko lomaa ennen kuin palasin yliopistolle opintojen pariin. Tuntui tosi hyvältä, kun hetken aikaa ei ollut kiire mihinkään, ei takaraivossa painavia deadlineja ja aikaisia aamuja. Oli aikaa taas ihan vain nauttia auringonpaisteesta, syksyn väreistä ja olemisesta. Viedä Lukaa uuteen harrastukseen ja käydä puistossa. Kävellä kauppaan koko perheen kanssa. Nukkua päiväunia kissa kainalossa. Tarttua neulepuikkoihin ja katsoa hömppäleffoja. Juuri sitä mitä tarvitsin tässä kohtaa.

Tällä viikolla alkoi graduun liittyvä tutkimusmenetelmäkurssi, ja sitä myötä viimeinen iso urakka näissä opinnoissa. Tutkimusluvat saan vuoden vaihteessa, ja koko työn pitäisi olla valmiina huhtikuun puoleen väliin mennessä. Monen palikan pitää napsahtaa kohdilleen että projekti etenee ajallaan. Aikataulu on tiukka, sillä se kuulemma näyttää hyvältä CV:ssä jos voi näyttää suunnitelleensa ja toteuttaneensa tieteellisen tutkimuksen nopeassa tahdissa. Who knows, mutta alkuvuodesta tulee rankka, siitä voin lyödä vetoa.  

Hellepäivä farmilla

Tämän vuoden minilomani Suomessa oli ja meni ja sää oli niin kaukana näiden tämän postauksen kuvista kuin olla ja voi. Tuuliset kuvat järven rannalta jaan seuraavassa kirjoituksessa, mutta nyt ihastellaan elokuun hellepäivää, jonka vietimme melkein kotikulmilla alle 15 minuutin ajomatkan päässä, Briarlands Farmilla. 

Farmi on nimensä mukaisesti toimiva maatila, jolla kasvatetaan lehmiä ja viljellään rehuja paitsi oman tilan tarpeisiin myös naapurissa olevan safaripuiston norsuille ja kirahveille. Vähän suolaisella £25 sisäänpääsymaksulla (2 aikusta ja 2 lasta) tenavat pääsivät traktoriajelulle maatilan ympäri ja syöttämään lehmiä, vuohia ja lampaita,sekä laskemaan pupuja, possuja ja marsuja.

Mutta farmitouhujakin enemmän poikia kiinnosti valtaisa viheralue joka oikeastaan oli yhtä suurta leikkipuistoa alusta loppuun. Neljä tuntia helteessä hyppimistä, kiipeilyä, polkuautoilla kurvailua, juoksemista ja alla olevassa kuvassa vilahtavassa lammasaitalabyrintissä seikkailua - kyllä oli hiki (ja meikäläiseltä paloi niska) mutta ei voi valittaa, ehdottomasti yksi tämän kesän kauniimmista päivistä.

Heinäkuisia kuvia

Silläkin uhalla, että tämä kuullostaa kliseiseltä kuin matkailumainos, tällaisena haluan muistaa heinäkuun Skotlannissa:

Hattarapilvet tyynen joen yllä.

Ilta-auringon pitkät varjot hiekkapolulla.

Hiljainen peltomaisema vartin kävelyn päässä kotoa.

Ei paha.

Työharjoittelun pyörteissä

Arvasin kyllä että aika ja energia valokuvaamiseen ja bloggaamiseen käy vähiin kun viettää viikossa 13 tuntia julkisessa liikenteessä ja 35 tuntia työharjoittelussa. Kun kerroin arjen aikatauluistani työpaikalla, kollegat kommentoivat minun ja Kain olevan kuin 'passing ships in the night' - vaihdamme kotiovella läpsystä vanhemmuusvuoroa ja perheen yhteinen aika on kortilla. Mutta yksi kuukausi on jo takana - kolme vielä edessä. Tässä pieniä huomioitani Perthistä ja lastensuojelusta tähän mennessä.

• Eihän se juna + bussilippu sitten järjestynytkään niin näppärästi kuin nettisivut antoivat ymmärtää. Mutta nyt on matkakortit käytössä ja matka taittuu. Puolen tunnin juna matka suuntaansa sujuu aika kivuttomasti - olen ehtinyt lukea jo kolme hömppäkirjaa, mihin ikinä ollut aiemmin mukamas aikaa kun matka yliopistolle vei 15 minuuttia ja vietin enemmän aikaa kotona iltaisin.

Sumuinen syys kesäaamu Skotlannissa.

• Tähän mennessä olen huomannut, että perthiläisillä on ainakin hyvä huumorintaju - siihen törmää keskustassa kulkiessa ja ympärilleen katsellessa erityisesti kauppojen nimissä (kuten lasten kenkäkauppa This Little Piggy) ja mainoskylteissä. Esimerkiksi juna-aseman lähellä ravintolan edessä on kyltti jossa muistutetaan, että You can always catch the next train! ja kuulotestejä mainostavan terveysklinikan edessä on kuva hillolla ja herneillä (jam and peas) täyteystä leivästä, kuvateksinä I said I wanted ham and cheese!

• Työharjoittelussa olen oppinut jos en muuta niin ainakin liudan uusia lyhenteitä, joita täällä rakastetaan. Tällä hetkellä olen ECS osastolla laatimassa IAR:ta SCRA:n pyynnöstä. Olen ollut LAC, CPCC, ITM ja ASN palavereissa, tehnyt yhteistyötä SCO:n ja CLW:n kanssa ja kirjannut asiakastietoja CCM:ään. Olen saanut koulutusta OARS ja MANDELA menetelmiin, käynyt tutustumiskäynnillä COPECC:ssa ja CIAM:ssa, ja pyrkinyt käyttämää työssäni AOP:tä, ja GOPR:ia ja GIRFEC:iä. Montakohan vielä tulee vastaan lisää ennen kuin loppu häämöttää?

• Työmatkoilla olen pannut merkille paikallisen tyylin kulkea julkisesti työvaatteissa. Enkä nyt tarkoita heitä jotka ovat työssä parhaillaan - poliiseja, rakennusmiehiä tai postin kantajia. Vaan työmatkalaisia. Vielä ennen tänne muuttoa luulin että vain Nurse Jackie kulkee New Yorkin metrossa sairaanhoitajan asussa, mutta se onkin täällä arkipäivää. Ainakaan siellä päin Suomea mistä me ollaan kotoisin sairaanhoitajat, kauppojen myyjät ja siivoojat eivät useinkaan kulje töihin työvaatteissa, toisin kuin täällä. Pohdin, erotellaanko Suomessa helpommin 'työminä' ja 'arkiminä', ja halutaanko enemmän suojella omaa yksityisyyttä - eikä haluta välttämättä kaikkien näkevän että sairaanhoitajakin käy töitten jälkeen kotimatkalla kaupassa, ja että kaupan kassakin kulkee bussilla töihin. 

• Vähän samaa mietin kun vien Lukaa jalkapallotunneille yläkoululle. Pukutilat löytyy, mutta Luka on ainoa joka vaihtaa urheiluvaatteet päälle ennen tuntia ja taas pois tunnin jälkeen. Muut lapset saapuvat paikalle valmiina jalkapallovermeissä ja kävelevät samoilla futiskengillä ulkona ja sisällä liikuntasalissa.

• Nämä ihanat aurinkoset kuvat ovat tiistailta - kun vietin 'opiskelupäivää' kotona kun Kailla oli vapaata, ja nappasimmekin pojat autoon heti koulun jälkeen ja lähdimme puistoon. Iltaruuaksi oli voileipiä, viinirypäleitä, täytettyjä oliiveja, hummusta ja joitain ihania kaupan lihapalleroita piknik viltillä nautittuina, juomana mehua ja Leonin sanoin 'imppua' (Irn Bru). Sain rusketusrajat varpaisiin - hyvä päivä!

Plean Country Park

Tänä sunnuntaina annoimme pojille vaihtoehdoiksi valita: luontoon vai vanhojen autojen näyttelytapahtumaan. Isompi halusi luontoon, ja pienemmän pää kääntyi samalle kannalle nopsasti heti kun eväistä oli puhe. Kohteeksi valitsin Stirlingin polkukarttaa tutkailtuani Pleanin puistoalueen, josta olin huristellut bussilla lukemattomia kertoja ohitse viime syksynä edellisen työharjoittelun aikaan. 

Paitsi että matkalla huomasin sekoittaneeni naapurikylät Bannockburnin ja Pleanin toisiinsa ja päädyimme paikkaan josta en ollut ennen kuullutkaan, saati nähnyt vilaustakaan. Mutta ei se menoa haitannut, Pleanin Country Parkissa riitti käveltävää ja katseltavaa ja pojilla ihmeteltävää aina nuijapäistä mäyrän koloihin. Puiston keskeltä löytyi raunioitunut Plean House ja sen vielä raunioituneemmat tallit. Eväät nautittiin leikkipaikan laidalla - 'Ihana retki!' riemuitsi Leon. 'Best picnic ever!' komppasi isoveli, ja pohti, että jos osaisi teleportata, kävisi täällä joka päivä. 

Sinikellot eivät enää olleet kukkeimmillaan, kuuma viime viikko oli varmaan imenyt mehut niistäkin. Hieno paikka viettää sunnuntaita, joka tapauksessa.