Isle of Arran: Brodick

Kolmantena ja viimeisenä Arran päivänä, samoiltuamme kaksi päivää luonnossa ja istuttuamme autossa kylliksemme, lähdimme ihmisten ilmoille. Kävimme yhdessä saaren olutpanimoista, Arran Breweryssä, jonka olutta olemme nähneet Stirlingissäkin kauppojen hyllyllä.

En ole todellakaan mikään oluen ystävä, mutta opastettu kierros panimossa (£5 per aikuinen) oli ihan hauska, ja oli mielenkiintoista kuulla esimerkiksi, että noitavainojen aikaan olutkrapulassa heräävä saattoi syyttää oluen myyjää tai panimoa noitumisesta - ja syyte meni helpommin läpi jos panimonpitäjällä oli verorästejä. Pelko roviolle joutumisesta sai panimon pitäjät maksamaan kiltisti veronsa.

 

Alan pikku hiljaa ymmärtää skottilaisen olutkulttuurin moninaisuutta - on alea ja lageria, tummaa ja vaaleaa ja kaikkea siltä väliltä - ja kierroksen päättyessä panimon eri oluiden maisteluun, ei ollut vaikea erottaa sieltä sitä kitkerintä, mikä vastanee Suomalaista 'kaljaa', ja huomata huima ero pehmeämpiin ja melkein simalta maistuviin vaaleisiin, tai tummiin ja jopa suklaisiin oluisiin. Vaikka minusta ei oluen juojaa tällä vielä saa, sain kuitenkin uuden luukun auki skottibingostani.

Panimokierroksen ja lounaan jälkeen tutustuimme samassa pihapiirissä olleisiin pieniin käsityöliikkeisiin, joissa oli samassa puodinpitäjien paja. Panimon kulmalta vei polku kohti Brodickin linnaa, jota emme kuitenkaan tästä suunnasta metsän takaa voineet nähdä. Emme välittäneet maksaa linnakierroksesta £12.50 per nenä, ja pelkkään linnan puutarhaankin sisäänpääsy olisi ollut £7 aikuiselta. Käännyimme kannoillamme ja jatkoimme matkaa takaisin Brodickin keskustaan.

Mummon kasvimaalla, raparperin alla... eiku

Brodickin linna metsän keskellä.

Odotellessamme kotiinpäin lähtevän lautan lastausta kiertelimme pääkadun pienissä matkamuisto- ja lahjatavarapuodeissa. Viidennen tai kuudennen jälkeen tuli pieni tilpehööriähky, mutta löysin kivoja kortteja ja huivin. Kotiin lähti myös pari kiekkoa edellisenä iltana ravintolassa maistelemiamme ihanan pehmeän makuisia Arranin juustoja, paikallisen leipomon Wooleysin oatcakeseja (kaurakeksejä joita syödään ruuan lisukkeena tai vaikka sen juuston kanssa). Kotimatkalla meidän piti käydä vielä ostamassa näiden kaveriksi hedelmächutneytä jota olimme myös maistaneet ekan kerran Arranin juustojen ja oatcakesien kanssa ravintolassa. Nam, mikä yhdistelmä. 

Kanervien värjäämät rinteet Brodickin taustalla. Ja kyllä, etualalla palmuja.

Kotimatkasta puheen ollen, koko reissun aikana ajoimme kaikkiaan 330 km, joista 200 km Skotlannin mainlandilla (miten tää sanottaisiin suomeksi, kun Arran on kuitenkin osa Skotlantia, eikä se muu Skotlanti ole manner eikä myöskään pääsaari, vaan osa pääsaarta?). Näiden 200 km aikana pyörimme yhteensä 29 kertaa liikenneympyrässä. Helsinki - Lappeenranta väli on melkein samanmittainen, ja tälle matkalle ympyröitä on laitettu 2-3 vähän reitistä riippuen. Just saying.

Hei hei, Arran, toivottavasti vielä nähdään!

Isle of Arran: King's Cave

Arran-loman keskimmäisenä päivänä hyppäsimme pikkuiseen laina-autoomme ja lähdimme kiertelemään saarta. Saaren ympäri pääsee pitkin kapeaa ja mutkaista tietä, matkaa on noin 58 mailia (93 km) ja aikaa menee parisen tuntia. 

The Ross tien maisemia

Me maustoimme ympäriajoa ajamalla kuitenkin ensin suoraan saaren eteläosan halkovan The Ross nimisen tien kautta saaren itäpuolelle Blackwaterfoot-kylään tarkoituksenamme ehtiä käymään tsekkaamassa kuninkaan luola - nähtävyys lyhyen kävelymatkan päässä tieltä - ennen puolelta päivin alkamaan luvattua sadetta. Ross on yksikaistainen pikkutie, joka mutkittelee verheiden rinteiden lomassa ja siellä täällä sen laidalla on ohituspaikkoja (passing place). Koko 14 km matkalla Rossin päästä päähän meitä ei kuitenkaan tullut keskiviikkoaamupäivänä vastaan kuin yksi auto.

Päivän ajoreitti Lamlash - Blackwaterfoot - Lochranza - Lamlash

Kuninkaan luola sijaitsee Arranin itärannalla ja puolivälissä helppokulkuista ja selkeästi merkittyä noin 5 km mittaista luontopolkua. Reitin varrella näkyi ja kuului lampaita ja metsän laidassa ilmassa surisevia mitälienee puupistiäisiä, ennen kuin polku melkein yks kaks johdatti merenrantaan.

King's cave

En muista koskaan ennen käyneeni luonnon muovaamassa luolassa, ainakaan näin suuressa. Luolia oli itseasiassa useampia rinnatusten ja niiden seinissä erottui vanhoja kaiverruksia. Kerrotaan, että näissä luolissa Robert the Bruce piileskeli englantilaisilta, ja siitä niiden nimi. Ensimmäisen kuvan salamalla otettuani säikähdin kimeää huutoa ja olin suhteellisen varma että olin herättänyt lepakon - mutta se olikin vain luolan suun yläpuolella istuva lintu.

Kanervat, sormustinkukat ja horsmat kukassa, kaikki sävysävyyn.

Luvattu sade ei sitten koskaan tullutkaan, ja me matkoimme autolla saaren toiselle puolelle The String -nimistä tietä, eli sitä toista saaren kahdesta poikkitiestä. Jos jotain Arranin teistä voi sanoa, niin ainakaan siellä ei voi eksyä. Saaren länsipuolelta lähdimme kiertämään rantaa vastapäivään ja päädyimme pohjoisimpaan kylään, Lanzarote Lochranzaan.

Olisimme kenties vain huristellut kylän halki kuten useimpien muidenkin, mutta näimme lahden poukamassa kapean niemen päässä tonottavan linnan, ja pitihän se käydä tsekkaamassa. Pääosin 1600-luvulla rakennettua linnaa ovat asuttaneet herttuat ja jaarlit, mutta myös kuninkaat ovat käyttäneet sitä tukikohtanaan. Linna sortui osittain myrskyssä, ja on ollut käyttämättömänä 1800-luvulta lähtien.

Lochranza castle

Päivän aikana pitkin saarta autoillessamme näimme mm. pari saksanhirveä. Arranilla niitä on noin 1800 yksilöä, joita pyritään peura-aidoilla pitämään saaren pohjoisosissa, etteivät ne tekisi tuhojaan saaren keski- ja etelä-osan laidunalueilla ja viljelyksillä. Lisäksi näimme ovelan lampaan, joka seisoi tiellä nyhtämässä heinää viereiseltä laitumelta. Automme nähdessään se hyppäsi takaisin tien toiselle puolelle ja näppärästi luikahti piikkilankojen ali takaisin omalle laitumelleen. Jännin näky oli kuitenkin itärantaa etelään päin ajaessamme keskellä tietä komeillut riikinkukko. Tuskin luonnonvarainen?

Isle of Arran: Lamlash

Minilomamme Isle of Arranilla on takana ja saldona sadoittain valokuvia. Saimme taas monta asiaa kuvitteelliselle 'ei olla ennen tehty tätä ulkomailla' -listalle: vuokrasimme auton, Kai ajoi vasemman puoleisessa liikenteessä (ihan pikkuisen meinasin hyperventiloida Glasgown keskustaa motarilla ohittaessamme - parhaimmillaan 7 saman suuntaista kaistaa rinnakkain, jaiks), matkustimme onnistuneesti auton kanssa autolautalla ja kaiken tämän jälkeen pääsimme nauttimaan ihanasta pienestä saaresta loistavassa säässä (poutaa, +16, ei kovaa tuulta).

Arran sijaitsee Glasgowsta virtailevan Clyde-joen mukaan nimetyssä merenlahdessa ikäänkuin Skotlannin kainalossa. Asukkaita siellä on vähän vajaat 5000 ja maapinta-alaa suurinpiirtein saman verran kuin Imatralla. Lautta ajelee saaren isoimman kylän Brodickin ja Glasgown kupeessa sijaitsevan Ardrossanin välillä useita kertoja päivässä. 

Lamlash

Lamlash Bay

Minisaari Holy Island nähtynä Lamlashista

Olimme varanneet hotellihuoneen kahdeksi yöksi Lamlashin kylästä. Heitettyämme laukut huoneeseen suuntasimme tutkimaan ympäristöä. Olin lainannut kirjastosta Walking on the Isle of Arran opuksen, josta löysimme mukavanoloisen 10 km lenkin Lamlashin ja Brodickin välillä kohoavien Clauchland Hills kukkuloiden ympärillä (kartassa punaisen pallukan alueella).

Holy Island nähtynä Clauchland Hillseiltä

Pääosin reitti oli helppokulkuinen, polku kulki autotien laidassa ja jatkui mökkitiemäisenä hiekka- ja sorapolkuna ylös mäen rinnettä. Matka ylärinteiltä alas niemenkärkeen oli kauniisti kävelykirjassa kuvailtu ruohikkoiseksi poluksi. Kainaloihin asti yltävät saniaiset, mutainen polun pohja ja nilkkojen ympärille kääriytyvät ohdakkeet olisivat mielestäni ansainneet jonkin muun kuvauksen - mutta maisemat olivat kyllä tarpomisen arvoiset.

On siinä jossain heinän keskellä polkukin.

Saaren korkein huippu Goat Fell näkyy taustalla.

Takaisin Lamlashiin päin kulkiessamme polku vei suoraan lehmien laitumen halki. Sinne vain kiivettiin ammujen sekaan, eikä niitä näyttänyt kovinkaan häiritsevän. Loppumatkan ihan kestopäälystetien alkuun asti saimmekin sitten varoa joka askeleella lehmänläjiä (tämänkin kirjailija oli jättänyt mainitsematta reittikuvauksessa).

Paras palkinto ensimmäisen Arran-päivän ja tämän tarpomisen päätteeksi taisi kuitenkin olla Lamlashin rantakivikossa rentoina lekotelleet kaksi hyljettä.