Työharjoittelusta opittua

Tämä kirjoitus on muhinut jo pitkään, mutta nyt alkaa (vihdoin) olla aika hyvästellä työharjoittelu ja vetää yhteen mitä siitä jäi käteen. Päällimmäinen fiilis on huojennus. Selvisin siitä! Muistan nimittäin yhä viime syksyn harmauden ja arjen kiireen ekan työharjoittelun aikana - ja sen hetkittäisen olon, että jos tästä selvitään niin se on ihme.

Aiemmasta karaistuneena odotin tätä toista ja puolet pidempää harjoittelua kauhunsekaisin fiiliksin. Ja olihan se rankkaa - joinain aamuna ihan vain sängystä ylös nouseminen ja junaan raahautuminen oli voitto sinänsä. Kesäisestä ajankohdasta oli kuitenkin se hyöty, että lapset pääsivät viettämään pitkän loman Suomessa. Sain paahtaa harjoittelussa vähän vähemmän huonolla omatunnolla - oli ihan ok että kävin kotona vain nukkumassa ja lataamassa akkuja, ilman huolta siitä että olisi pitänyt viihdyttää pieniä lomalaisia.

Yksi juttu mitä ei harjoittelun loputtua todellakaan jää ikävä: aikaiset aamut juna-asemalla ja kotimatkat seisoen täpötäydessä junassa. Mutta aina oli sentään aikaa aamukahville. Jännintä taisi kuitenkin olla kun kotimatkalla juna pysähtyi keskelle peltoja tunniksi (kuva yllä), kun edessä olleesta tavarajunasta oli pudonnut vaunu kiskoilta.

***

Seuraavaksi kuitenkin vähän siitä, mitä tämä kesä opetti paitsi lastensuojelusta ja sosiaalityöstä, myös skottienglannista ja paikallisista ihmisistä, työelämästä ja yhteiskunnasta.

Skottienglanti

Opin esimerkiksi, että paikannimet Sauchie ja Scone lausutaan sockey ja skyyn, ja Auchterarder on kylä Stirlingissä eikä jossain päin Saksaa vaikka niin ehkä voisi kuvitella. Skottienglanti on tarttunut onnistuneesti meihin kaikkiin - parhaiten Lukaan joka kavereiden kanssa jutellessaan sujuvasti jättää monet t- ja tt- äänteet paikallistyyliin ääntämättä (Sco'ish ja bu'er vaikkapa). Kaikki ovat oppineet lisäämään s-äänteen you-sanaan kun sitä käytetään tarkoittamaan montaa ihmistä (See youse later!), ja vastaamaan myöntävästi nasevalla aye-myönnöllä jo aiemmin opitun ye:n lisäksi.

Lisäksi olemme oppineet käyttämään sanoja uudella tavalla. Tea ei esimerkiksi tarkoita ainoastaan kuumaa juomaa, vaan myös iltaruokaa. Skotlanti saattaa olla yksi harvoja maita joissa kysymykseen 'What's your favourite tea?' voi saada vastaukseksi 'Pizza!'. Aiemmin meille oli jo käynyt selväksi että pudding on yleisnimi kaikelle jälkiruualle jäätelöstä kiisseeliin, mutta nyt olemme oppineet myös sen että juice tarkoittaa limpparia ja biscuit on käypä sana esim. Twix-patukasta.

Kuinkahan paljon lapsilla onkaan lopulta poisoppimista, ennen kuin kieli vastaa sitä mitä Suomen ala-asteella enkuntunneilla opetellaan? Minut on ainakin opetettu aikanaan esimerkiksi lausumaan h-kirjain aitch, mutta täällä olemme oppineet lisäämää eteen selkeän h-äänteen, eli sanomaan haitch.  

Työharjoittelupäivä lehmiä bongaamassa. Pääsin myös käymään asiakkaiden kanssa kahdessa linnassa - vain Skotlannissa!

Lahjoja ei saisi ottaa vastaan töissä, mutta miten tästä olisi voinut kieltäytyä?

Työkulttuuri

Toimistoympäristössä merkittävin ero Suomeen (tai ainakin entiseen työpaikkaani Suomessa) oli se, miten pomon hyväksyntä täytyy saada pienimpäänkin lippulappuun, päätökseen ja aikataulumuutokseen. Minun oli vaikea tottua siihen, että pitää kysyä lupa, jos haluaa lähteä liukuvan työajan puitteissa puolituntia etukäteen töistä, tai jos haluaa nostaa asiakastyötä varten toimiston kassasta kympin käteistä - ja tämä ei siis koskenut vain minua harjoittelijan roolissa, vaan ihan jokaista työntekijää. Toki varmasti näissä on tiimi-, toimisto- ja työnantajakohtaisia eroja, mutta väitän että täällä pomon ja alaisen välinen valtasuhde ei ole niin tasa-arvoinen kuin Suomessa.

Ja toimistoista puheenolen, täällä rakastetaan pöytäkirjoja (minutes) ja niitä otetaan jokaikisessä palaverissa. Pienimmissäkin kokouksissa noudatetaan tiukkaa ohjelmaa, johon tottuminen myös vaati opettelua - Suomessa vastaavaa pönötystä olen kokenut vain talonyhtiön vuosikokouksissa.

Lisäksi olemme oppineet Kain kanssa paljon paikallisesta työmoraalista. Suomalainen suoraselkäisyys ei enää tunnukaan kliseeltä, kun on nähnyt täällä miten eri aloilla ihmiset tekevät mielellään tasan tarkkaan sen mistä heille maksetaan, ja ihmistä joka tekee mitään sen yli (esim. huolehtii yleisestä siisteydestä työpaikalla) pidetään vähän hölmönä, kun alistuu moiseen.

Sosiaalityöstä ja sen eroista Suomessa ja Skotlannissa sain niin monta ahaa-elämystä, että niistä kirjoitan ihan oman postauksen joku kaunis päivä kun harjoitteluraportit ja tehtävät on palautettu. Sain nimittäin yllättävän kutsun käydä yliopistollani kertomassa aiheesta sosiaalityön undergraduate opiskelijoille lokakuussa - himppusen hirvittää kun en mitään vastaavaa ole ikinä tehnyt, mutta palaan asiaan luennosta selvittyäni.

Kuinka monta hehkulamppuvitsiä voi kertoa sosiaalityöstä? No ainakin nämä kaksi - osuvia molemmat.

Yhteiskunta

Tämän kesän aikana meille on selvinnyt mitä se oikeasti tarkoittaa, kun sanotaan että Britannia on luokkayhteiskunta. Kyllähän Suomessakin puhutaan keskituloisista ja pienituloisista, mutta jokseenkin näillä on tilastotieteeseen kalskahtava merkitys - eivätkä sanat oikeastaan kuvaa ihmisiä vaan taloudellista tilannetta. Täällä on kuitenkin oppinut miten paljon sisältöä, ennakko-oletuksia ja asenteita kätkevät sisälleen esimerkiksi termit middle class, working class, ja posh - jolle ehkä paras arkisuomennos olisi pyrkyri, tai henkilö joka on olevinaan/haluaisi olla paremmassa luokassa kuin mihin on syntynyt tai johon tulojen ja aseman puolesta kuuluisi. Posh on oikeastaan aika loukkaava termi eivätkä monetkaan haluaisi tunnustaa olevansa sellaisia. Tämä on yksi syy miksi olemme mieluusti ottaneet käyttöön paikallismurteen, sillä sitä käyttämällä puhuu "oikealla tavalla väärin" - eli samalla tavalla kuin tavan kansalaiset. Liian oikeaoppinen englanti on nimittäin yksi varmimpia tapoja jolla posh-leiman saa otsaansa.

Luokkajaon huomaa paitsi tarkkailemalla eroja eri asuinalueiden välillä, myös ihmisten ostoskäyttäytymisestä (henkilökohtaisesti välttelen Waitrosea ja jopa Marks & Spencerin ruokapuotia joihin en koe olevani opiskelijabudjetillani ja vapaapäivinä suosimassani farkut ja huppari -tyylissäni tarpeeksi middle class tai edes posh). Myös lasten kouluissa on eroja. Tavallaan on helppo liputtaa koulupukujen puolesta jos niiden ajatuksena on asettaa lapset keskenään tasa-arvoiseen asemaan kun kaikki ovat pukeutuneet samoin. Mutta tosiasia on se, että etenkin yläkouluikäisillä sillä on jo väliä onko koulukengät hankittu halvalla Primarkista, vai laatumerkkiä Debenhamilta - vaikka kyseessä olisi ulkoisesti varsin samannäköiset mustat kävelykengät. Koulupuvun väri, koulun vaakuna ja se kuuluuko asuun solmio ja bleiseri vai pelkkä kaulus- ja collegepaita kertoo myös perheen sosiaalisesta statuksesta - tietyillä kouluilla on yksinkertaisesti parempi maine ja hienompi historia kuin toisilla.

Enpä muista koskaan ottaneeni syksyä vastaan näin kiitollisena kuin tänä vuonna. Nyt nimittäin huomaa että kesä on jo ohi, vaikka olemmekin saaneet nauttia vielä n. +18C lämmöstä näille päiville asti. Luonnon värit ovat alkaneet salakavalasti haalistua, siellä täällä näkyy kellertäviä lehtiä ja aamuisin saattaa herätä sankkaan sumuun.

Harjoittelun jälkeen aion vetää vähän happea. Ja valmistautua viimeiseen koitokoseen näissä opinnoissa - opinnäytteeseen.

Särkynyt suomi

Vuoden verran siihen meni, mutta nyt huomaamme miten jatkuva englannin kuunteleminen ja puhuminen alkaa vaikuttaa äidinkielen käyttöömme arkipäivän tilanteissa.

Lapsista sen huomaa helpoiten. Olen aiemmin kertonut miten Luka vaihtaa koulujutuista puhuessaan kielen englanniksi. Ja se on mielestäni ihan okei, koska oppimisen kieli on englanti. Edelleen pyrimme kääntämään asioita suomeksi lukuläksyjä tehdessä. Mutta kun koulu on niin paljon muutakin kuin läksyt. 

Viime lauantaina meilläkin oli lunta - hetken aikaa.

Yhtenä päivänä juttelimme jumppalaulusta ("Pää, olkakää, peppu...") jota Lukan luokka oli laulanut koulussa. Englanninkielinen käännös ei ole minulle kovin tuttu, joten kysyin miten englanniksi lauletaan "silmät, korvat ja vatsaa taputa"-kohta, ja Luka vastasi, "En tiiä, kun me ollaan laulettu vaan sitä ekaa... versioo." Verse kääntyi siis versioksi säkeistön sijaan - ja onhan se hankala sana jota harvoin arkikielessä käytetään. 'Ilotulitus' ja 'kurpitsa' kuuluvat myös sanoihin joita on pitänyt viimeaikoina muistutella, ja ettei 'snowman' käänny suoraan lumimieheksi. 

Tähän asti kielet ovat myös pysyneet erillään, Luka puhuu lauseen joko kokonaan suomeksi tai englanniksi. Mutta viime viikonloppuna ensimmäisen kerran kuului "Luetaan vielä yksi chapteri!" kun iltasatu päättyi pojan mielestä lyhyeen. Lisäksi huomasin, että 'rangaistus' kuulosti uudelta ja vieraalta, mutta 'punishment' oli tuttu sana.

Tänään Leon puhui ensimmäisen kerran päiväkotikaverille englantia siten, että hoitotädit huomasivat. Kotona juttua tulee jo vaikka kuinka, mutta noin puoli vuotta meni rohkeutta kerätessä ennen kuin hän nyt uskalsi vieraiden kuullen jutella. Leon osaa jo värit, numerot 1-10 (luetella, ei laskea), ja ison osan aakkosista englanniksi, vaikka olemme kotona opetelleet näitä vain suomeksi. Hän tykkää myös laulaa, ja osaa sanat moniin lastenlauluihin, joita hän lauleskelee kotonakin. Vähän omalla tyylillä, mutta kyllä niistä laulun tunnistaa. Monet päivähoidossa opitut fraasit, kuten 'Who's this?', 'See you tomorrow' eivät vielä Leonille aukene kirjaimellisesti, mutta hän toistelee niitä itsenäisesti ja usein aika sopivissa tilanteissa. Leon on myös alusta alkaen sekoittanut kieliä - "Äiti, annatko omenaa, please?"  

Kauanodotetut lumileikit!

Mutta on kieli hapertunut itseltäkin. Huomaan Kain tai Skypessä ystävän kanssa Suomeen jutellessani, etenkin kun innostun tai koitan nopeasti selittää jotain, että kielet menevät sekaisin. Syytän tästä englannin osuvia tapoja sanoa asioita, kuten 'road to recovery', 'beheading' tai mitä näitä nyt on, jotka eivät vain käänny päässä suomeksi niin nopeasti kuin kieli haluaa jatkaa juttua. Meillä onkin arkipäiväistynyt jo väkisin väännetyt termit kuten 'limittää' eli siis rajoittaa, eikä asettaa limittäin ja 'tehdä efforttia' vaivannäkemisen sijasta. Huomaan myös 'tekeväni' puheluilta ja 'ottavani' suihkuja, ja kerran olen saattanut lipsauttaa ostavani jotain 'kaupassa' eikä kaupasta. Tämä on todella ärsyttävää, koska ennen Suomesta muuttoa vaalin rikasta ja vahvaa kielenkäyttöäni ja ärsyynnyin suuresti jos mainonnassa, blogeissa tai missä vain oikaistiin anglismilla oikea suomenkielinen ilmaus.

Pienellä vaivannäöllä ja miettimisellä suomenkieliset vastineet kuitenkin palaavat yleensä mieleen - paitsi jotkut harvinaiset päätteet. Aivan kokonaan esimerkiksi unohdin miten kuvaisin yhdellä sanalla tietä, jota ei ole valaistu tai organisaatiota jossa ei ole osastoja. Vaikka 'osastoton' tuli sitten hetken miettimisellä mieleen, jouduin tarkistamaan googlesta kumpi on oikein, 'valaitsematon' vai 'valaisematon'.

Kokonaan eri asia ovat tietysti sosiaalialan opintohiin liittyvä ammattitermistö, jota nykyään harvoin yritän edes kääntää suomeksi, koska systeemit ovat vain niin erit. Huomasin, etten enää käännä suomeksi kun suomalainen ystäväni kertoi 'lähikehityksen vyöhykkeestä' jota oli käsitelty toimintaterapiakoulutuksessa, ja tajusin että tunnen teorian ja termin paremmin nimellä 'zone of proximal development', eikä ollut käynyt mielessäkään että siitä löytyisi matskua myös suomeksi. Myös termit kuten eligibility criteria, risk assessment ja vaikka nyt se anti-oppressive practice käyvät minulle järkeen paljon paremmin alkuperisinä, kuin käännöksinä.

Lohdullisinta on ehkä se, kun pääsee juttelemaan toisen ulkomailla pidempään asuneen suomalaisen kanssa, jonka kanssa voi yhteisymmärryksessä hymähtää siinä kohtaa kun kielen päälle tulee ensimmäisenä 'reptiili' kun matelijoista on puhe.

Joulujuttuja

Sunnuntaina pakkasimme pojat bussiin ja lähdimme pyörähtämään Glasgown jouluvilinässä. Kuten kuvista näkyy - sekä joulua että vilinää oli siellä, todistettavasti.

Viime vuoden marraskuussa näimme ison joulutorin Edinburghin keskustassa, ja silloin jo mietin että lasten kanssa pitää sellaista lähteä tänäjouluna tsekkaamaan. Glasgow vei kuitenkin voiton kun arvoin kumman kaupungin toriin lähtisimme tutustumaan. Ehdimme paikalle vasta torin viimeisenä päivänä. En tiedä vaikuttiko se siihen, että tungos oli valtaisa, ja meillä meni hetki asennoitua väenpaljouteen jossa ei meinannut päästä liikkumaan eteen eikä taakse - ja tästä syystä markkinoilta ei olekaan kuvia tuota alla olevaa lukuun ottamatta.

Olimme myös vähän pettyneitä kojujen määrään - varmaan koska muistimme miten valtavilta Edinburghin markkinat viime vuonna olivat näyttäneet. Joka tapauksessa löysimme maisteltavaksi mm. snickersin, maapähkinävoin ja piparitaikinan makuista fudgea (makuvaihtoehtoja olisi ollut aina amarettosta ja jack danielsista alkaen...) ja pari muuta pientä juttua. Ehkä ensi jouluna Edinburghiin?

Tänään puolestaan kävin kuuntelemassa Lukan koulun joulukirkkoa - enkä vieläkään tottunut siihen, että täällä presbyteerikirkossa taputetaan kaikkien mahdollisten esitysten jälkeen - jopa pastorin puheen ja siunauksen (!!) jälkeen.

Päivän kohokohta oli kuitenkin hienon hotellin ravintolassa nautittu joululounas ja sitä seurannut pubivisiitti, joihin työharjoittelupaikkani kollegat olivat minut kutsuneet. Ensimmäistä kertaa Skotlannissa pääsin vetämään ykköset ylle ja viettämään vapaa-aikaa syntyperäisten paikallisten kanssa. Sain myös nähdä, että SaaraBeen kuvaus irlantilaisesta pikkujoulutyylistä pitää kutinsa myös Skotlannissa - itse asiassa kiitos Saaran kirjoituksen, osasin panostaa sopivasti eikä olo ollut yhtään yli- eikä alipukeutunut, vaikka ihan itse hiukseni laitoinkin.

Lounas alkoi paukkukaramellien poksauttamisella, ja jatkui niistä paljastuneiden paperisten kruunujen päähän pukemisella ja shamppanjan kilistämisellä. Jouluista ateriassa oli patee, täytetty kalkkuna, karpalohillo ja christmas pudding vaniljakastikkeella. Teen jälkeen jaettiin Secret Santa -lahjat - omasta paketistani paljastui ilmeisesti kaikkien skottien tunteman, mutta minulle täysi uuden tuttavuuden, Broonsien perheen seikkailuista kertova sarjakuvastrippikokoelma, josta varmasti opinkin ne kaikki puuttuvat skottikielen sanat joita Gruffalo ei minulle vielä avannut. 

Nyt meillä on vielä edessä viimeiset Invernessin matkasuunnitelman hionnat (kiitos kommenteista edelliseen postaukseen, vinkit otetaan käyttöön) ja laukkujen pakkaus, olen niin valmis tähän pikku reissuun. Hyvää joulunaikaa!

Talvitulva ja kirjayllätys

Pitkästä aikaa tuntuu että jutun aiheita olisi enemmän kuin aikaa kirjoittaa. Hautumassa ovat kuvapostaus ensimmäisestä joulunodotuksesta Skotlannissa, koostetta kuluneesta vuodesta ja vielä yksi postaus advocacy-työstä. Mutta nämä saavat odottaa, kunnes syksyn viimeinen 4000 sanan kirjoitustehtävä on palautettu yliopistolle ensi viikon lopulla - sitten on aikaa hengähtää hetkeksi.

Tässä, sen sijaan, on kuvapläjäys viime sunnuntailta, kun olimme poikien kanssa aikeissa kipaista kävellen ruokakauppaan ensimmäisenä aurinkoisena aamuna viikon rankkasateen jälkeen, ja yllätykseksemme jo kotiovelta näimme että joki tulvii. Lähempänä huomasimme, että tiekin oli sen takia poikki. Ehkä vuoden asumisen jälkeen Skotlannin sään ei enää pitäisi yllättää, mutta myönnän, katsoimme vinhaa vauhtia virtaavaa ja vastapuolella näkyvän puutarhapalstan ja rugbykentän vallannutta tulvajokea suut auki. Vaikka eihän tästä meidän kulmilla vain muutaman tunnin kestäneestä tulvahuipusta voida puhua edes samana päivänä kuin Cumbrian tulvista, kyllä se silti pysäytti - ja pääsi paikallislehteen asti. 

Joki näytti melkein hipovan junasiltaa.

Puutarhapalsta ja rugbykenttä uimassa.

Kävelijät veteen? Ei kiitos.

* * *

Loppuun vielä esittelen liikuttavan läksiäiskortin ja hauskan läksiäislahjan jotka sain työharjoittelupaikastani. Työkaverit olivat kirjoittaneet kukin ihania tsemppiviestejä, kiitoksia ja terveisiä korttiin. Paras taisi olla: 'I hope to be across the table from you in the near future! Great job.' - jotain siis olen ilmeisesti ainakin tehnyt oikein kun sosiaalityökriittinen advocacy-työntekijä toivoo minusta sosiaalityöntekijää.

Lahjana sain kaksi Gruffalo-kirjaa - skotiksi! Näiden tavaaminen kirvoitti ainakin minulta mehukkaat naurut - kirjaa avaamattahan kuvittelin että moose on hirvi - hölmö minä, sillä hiirihän se tietysti on! Jostain syystä myös näitä lukiessani kuulen tekstin päässäni työkaverini paksulla skottiaksentilla, mikä tekee siitä aina vain hauskempaa. Hauskaa oli huomata myös, että näin vuoden skottikokemuksella (lasten)kirjan lukeminen oli yllättävän mutkatonta, ja vain parin sanan merkitystä en ymmärtänyt lainkaan tai en osannut päätellä asiayhteydestä. Jos haluat päivän hymyt tai muuten vain testailla skottikielen ymmärrystäsi, voit kuunnella YouTubesta ensimmäisen kirjan skottimiehen ääneen lukemana. Olenko se vain minä, vai kuulostaako se vähän ruotsilta?

Työharjoittelu: mitä jäi käteen

Saatoin nauraa ääneen, kun luokkakaveri postasi ylläolevan kuvan meidän facebookryhmään. Se on hauska, koska se kuvastaa totuutta niin kovin osuvasti.

Kuluneet 15 viikkoa (kuulostaa niin lyhyeltä ajalta) ovat olleet rankimmat tähän mennessä sosiaalityön opinnoissa. Rankimmat Skotlannissa. Rankimmat perhearjen pyörityksessä. Päivästä toiseen jatkuva sade, tuuli, kylmyys ja pimeys ovat iskeneet naamaan kuin märkä rätti autopesulan pyörivät harjat. Arjen aikataulujen, yliopiston vaatimusten, flunssan, mahataudin, väsymyksen, stressin ja riittämättömyydentunteiden keskellä olo on tosiaan ollut kuin linkousohjelman jäljiltä - mehut ovat totaalisen poissa. On ollut pakko opetella armollisuutta itseään kohtaan, priorisoida ja keskittyä olennaiseen. On ollut ihanaa huomata, että kun puolisoista toinen on totaalisen ventti ja 'pakataan laukut ja palataan Suomeen' -pisteessä, toisella on ollut varastossa puhtia motivoida ja kannustaa, muistuttaa niistä hyvistä asioista (joita on paljon) - aina siihen asti, kunnes toisen usko on palannut, ja voidaankin vaihtaa osia.

Suurin kriisi minulle on ollut ymmärtää sosiaalityön realiteetit Skotlannissa. Julkisten menojen leikkaukset ja kiristykset eivät ole enää sanoja uutisissa tai hallituksen julkaisuissa, vaan olen nähnyt mitä ne aiheuttavat kansalaisille ruohonjuuritasolla. Kurkkua kuristaa ymmärtää, miten sidotut sosiaalityöntekijöiden kädet ovat - mutta hyvää tekee tajuta ettei vika ole työntekijöiden arvomaailmassa, vaan päättäjissä (ja heissä ketkä heidät ovat valtaan äänestäneet??) ja syvälle yhteiskuntaan historian saatossa sisäänrakentuneissa asenteissa ja ideologioissa joita ei yhden sukupolven aikana ehditä korjaamaan, vaikka haluttaisiin. Olen etsinyt lohtua lukemalla suomenkielistä kirjallisuutta sosiaalityön haasteista - jostain syystä helpottaa kun muistaa, ettei kaikki ole täydellistä sielläkään.

Sukeltamalla advocacy-työn arkeen ja tutustumalla skotlantilaisen sosiaalityön syövereihin olen oppinut paljon arvostavasta kohtaamisesta, ja miten tärkeää on antaa aikaa luottamuksellisen asiakassuhteen kehittymiselle. Advocacy-työ on mielenkiintoista siinä, että ammattilaisen ja asiakkaan välistä suhdetta kuvataan sanalla kumppanuus (partnership). Toisin kuin sosiaalityöntekijä, joka voi ja jonka kuuluu esittää ammatillinen arvio asiakkaan tilanteesta, advocacy worker on aina asiakkaan asialla, vaikka joskus se voi tarkoittaa sitä, että päätyy ajamaan asiakkaan puolesta asiaa, joka ei oikeastaan olisi hänelle ammatillisesti arvioiden paras vaihtoehto. Etuna tässä kumppanuussuhteessa on valtatasapaino, jota ei voi saavuttaa sosiaalityössä, jossa toinen tekee päätöksiä toisen rahoista, tai palveluista. Tästä erostako johtunee, että sosiaalityöntekijöitä, jotka voimakkaasti puolustavat advocacy-aatetta pidetään ammattikunnan sisällä jopa 'ärsyttävinä' (Lymbery ja Postle, 2015).

Arjen rankkuudesta huolimatta olen nauttinut tästä harjoittelusta. On ollut kiva oppia työkavereilta, ja etenkin puhetaitoni on kehittynyt kohisten. Uskallan jopa vastata jo toimiston puhelimeen, vailla huolta siitä, ettemme ymmärtäisi toisiamme! Olen saanut luotua hyviä asiakassuhteita lyhyessä ajassa, ja tuntuu hyvältä pystyä auttamaan ihmisiä kohti tavoitteitaan, itsenäisempää elämää ja sosiaalista osallisuutta. Olen myös nauttinut bussilla suhaamisesta. £71 kuukausikortilla olen saanut körötellä kolmen kunnan, Stirlingin, Falkirkin ja Clackmannanshiren, alueella mielin määrin. Kuten kartasta näkyy, olen tarttunut moniin tilaisuuksiin ihan vain siitäkin riemusta, että olen päässyt näkemään uusia maisemia ja olen saanut lisätä täplän kartalleni.

Paikat, joissa harjoitteluuni liittyen vierailin.

Paras juttu on ehkä kuitenkin huomata, että vuosi on kulunut. Olen selvinnyt! Me olemme selvinneet perheenä! Edessä on tiukka kevät kurssien suhteen, ja koko kesän vietän seuraavassa ja viimeisessä työharjoittelussa. Vuoden päästä alan kirjoittaa lopputyötä. Ja veikkaan, että tämä seuraavakin vuosi tulee menemään hujauksessa.

Lasten kieli

Luka on ollut englanninkielisessä koulussa kohta vuoden, ja Leon päiväkodissa kolme kuukautta, ja nyt alkaa tuntua että meillä asuu kaksikielisiä lapsia.

Syksyn ensimmäinen pakkasyö takana

Lukalle englannista on juurtunut leikin kieli - legoukkelit hänen leikeissään puhuvat pelivideoista, lasten elokuvista ja koulukavereilta opituilla fraaseilla ja niistä itsejatketuilla lauseilla, joiden monimuotoisuus ja osuvuus kasvaa päivä päivältä. Haasteeksi meille vanhemmille jää kuunnella tarkasti ja ohjata sanavaraston laajennusta oikeaan suuntaan, ja esimerkiksi kertoa miksei 'oh my god' tai 'badass' oikeastaan ole seitsemänvuotiaan suuhun sopivia lausahduksia.

Ensilumi Ochileilla

Englannin vahvuus koulukielenä on käynyt ilmi esimerkiksi siinä, että koulupäivän tapahtumista tai läksyistä kertoessaan poika vaihtaa kielen englanniksi turhautuessaan yrittäeessään etsiä sopivia sanoja suomeksi puhuessaan aiheista kuten house points, snack time tai assembly. Lukuläksyjä tehdessä huomaa, miten paljon Luka ymmärtää asioita englanniksi ilman että oikeastaan edes ajattelee asioiden suomenkielistä käännöstä sanoen, "tiedän mitä se tarkoittaa, mutta en osaa sanoa sitä suomeksi". Meidän tehtävä on ylläpitää suomenkielen kehitystä tässä rinnalla, ja pitää esimerkiksi huolta siitä, että käytämme oikeita suomenkielen termejä kun teemme matikan läksyjä, ja muistelemme itsekin mikä olisi hyvä käännös vaikka geometrian tehtävän sanoille cylinder, cuboid tai cone.

Puistoissa on märkää, kaduilla on kylmää... aika keksiä jotain sisäpuuhastelua.

Onneksi pojat on ihan yhtä innoissaan kuin äitikin nostalgisista hamahelmistä!

Kotona Luka usein aloittaa lauseen sanomalla "mum/dad", ja puhuu meille muutenkin paljon englantia, vaikka vastaamme hänelle aina suomeksi. Joskus joudumme auttamaan, kun kesken lauseen suomenkielinen sana karkaa mielestä, ja kielen päällä on ainoastaan sen englanninkielinen vastine - ja onhan se nyt paljon helpompi sanoa vaikka flat, kuin litteä.

Ja mitä iso edellä, sitä pikkuveli perässä. Tällä viikolla olemme ensimmäisen kerran saaneet palautetta, että Leon puhuu päiväkodissa englantia. Kotona sitä on kuulunut jo vähän aikaa - Leon vastaa kyllä/ei kysymyksiin ye tai nope, huikkaa lähdön hetkellä bye bye, kysyy osuvassa kohdassa 'who's that?' ja kehuu äitiä hienosti luetusta satukirjasta päiväkotitädeiltä opitulla kannustavalla intonaatiolla, 'that was good!' Hauskimpia ovat ehkä kuitenkin lasten omat oivallukset, kuten sujuvasti yhdistetty 'kiitänk you!'

Kuukausi nurseryssa

3-vuotias Leon on käynyt nurserya Skotlannissa nyt kuukauden ja yhden viikon. Ennen hoitoonlähtöä Leon osasi vain muutamia randomeja englanninkielen sanoja, eikä ollut koskaan puhunut paikallisille. Hoidossa on tosi hienosti suhtauduttu siihen, että Leon vasta opettelee kielen alkeita. Veimme tätien pyynnöstä pienen listan suomenkielisiä sanoja, mutta emme ole varmoja miten, jos lainkaan listaa on käytetty. Kuitenkin jo, että sitä pyydettiin, kertoo kiinnostuksesta ja ymmärryksestä ummikkona ryhmään tulevien lasten kielenoppimisen tarpeisiin.

Päiväkoti on pieni, ja aika erilainen suomalaisiin verrattuna. Ilmaista hoitoa 3-vuotta täyttäneet saavat tuntimäärän, joka vastaa puolipäivähoitoa 5 pv/viikko, tai sumplien pari koko päivää ja yhden puolikkaan. Lapset käyvät siis hoidossa 'aamupäivävuorossa' tai 'iltapäivävuorossa', koska useimmat ovat päätyneet päivittäiseen puolipäivähoitoon. Leonkin on hoidossa arkisin puoli yhdestä siihen asti, kun Luka pääsee koulusta kolmen jälkeen.

Tilat päiväkodissa ovat vaatimattoman kokoiset, aamu- ja iltapäiväryhmät ovat molemmat aika pienet (max 30 lasta) ja aikuisia on silmämääräisesti arvioituna paljon, ainakin 4-5 koko ajan vuorossa. Kukin aikuinen ohjaa usein omaa pienryhmäänsä, mutta lapset saavat vaihtaa aktiviteetista toiseen oman mielenkiinnon mukaan, esim. legorakentelupöydästä askartelupöytään. Päiväkodilla on oma aidattu piha, jonne lapset myös siirtyvät ilmeisen vapaasti sään ja mielenkiinnon mukaan.

Puolipäiväisyyskulttuuri tarkoittaa sitä, ettei päiväkodissa tarjoilla lapsille lainkaan lämmintä ruokaa, vain ainoastaan yksi ilmainen välipala hoitopäivän aikana (hedelmiä, leipää, muroja). Lapset eivät myöskään pidä lepohetkeä hoitopäivän lyhyyden vuoksi. Kaiken kaikkiaan tästä päiväkodista on puolipäivähoidon ja joustavan ulossiirtymisen ansionsta karsittu pois siirtymävaiheet jotka suomalaisessa päiväkodissa vievät paljon aikaa ja aikuisten huomiota kun lapsia paimennetaan aamupalalle, pukemaan ulkovaatteet, takaisin sisään, lepohetkelle, välipalalle ja vielä ulos...

Kuukaudessa Leon on oppinut päiväkodin rutiinit ja kerännyt paljon sanoja passiiviseen sanavarastoonsa. Tätien mukaan hän tottelee ohjeita hyvin, vaikka ei vielä heille puhukaan englantia. Kun kysyn illalla, oliko tänään päiväkodissa 'snack time' ja söitkö 'toastien' hän tietää heti mistä on kyse - ja hassua kyllä, hän ei ymmärrä että päiväkodin toastie on ihan samaa paahtoleipää kuin meillä kotona, vaan kutsuu sitä suomeksi sanalla 'kakku'.

Seuratessani Leonin leikkejä ja juttelua Lukan kanssa kuulen toistuvasti fraaseja 'thank you' ja 'let's go' sekä selvästi isoveljeltä matkitut 'oh my goodness' ja 'what on earth' joita hän käyttää yllättävän loogisissa tilanteissa.

Bussilaulu on edelleen Leonin suosikki, ja nyt hänen kuulee itsekseen rallattelevan 'all day long', sekä tapailevan Happy birthday -laulun ja Lego-leffan Everything is awesome -biisin kertosäettä.

Ruokapöydässä kun neuvottelemme miten monta lusikallista olisi sopivaa vielä syödä, Leon laskee sekaisin suomeksi ja englanniksi, ja osaa mielestäni luetella numerot yhdestä kymmeneen sujuvammin englanniksi kuin suomeksi - ja onhan seven, eight, nine, ten nyt paljon helpompi lausua kuin niiden suomenkieliset vastineet. 

Leon nimittäin alkoi puhumaan suomeakin melko myöhään, viime tammikuussa kun hän oli 2,5 -vuotias ja muutimme Skotlantiin, hän oli vasta alkanut puhumaan lyhyitä lauseita suomeksi. Tällä hetkellä juttua tulee koko ajan ja paljon, mutta tyypillinen lause kuulostaa tältä: "Päppä menee hepekoppe-ijja pekottaajoojaan" - eli siis, ihan selvästi, Batman menee helikopterilla lepakkoluolaan. Leon välttelee l- ja r-kirjaimien lausumista, ja lisäksi lähes kaikki mahdolliset senat menevät sakaisin (kaputta = patukka jne.) Tämä tekee englannin lausumisen opettelusta varmasti vielä haastavampaa. Viime viikolla kuulin hänen kuitenkin sanovan sekä 'blue' että 'red', mutta ne kuulostivat enemmän sanoilta 'byy' ja 'ved', mutta se on sivuseikka, poika oppii enkkua!

Kuvissa Forth-jokea ja lähisiltoja viimeviikon aamusumuissa. Syksy on tähän mennessä ollut ihan mieletön - aurinkoa, lämpöä, eikä vilaustakaan kylmistä tuulenpuuskista ja rankkasateitakin vain harvakseltaan. Tätä lisää, kiitos.

Työharjoittelu etenee

Olen ollut työharjoittelussa jo kohta kuukauden. Tässä sekalaisia huomioita ja kuvia lähinnä työmatkan varrelta. Falkirk on vähän vajaan tunnin matkan päässä Stirlingissä, ja bussi huristelee monen pienen suloisen kylän läpi ja halkoo osan matkaa maaseudulla. Mikään ei piristä aamua niin kuin bussin täyttävä lannan tuoksu ja ikkunoiden takana vilistävät lehmät, lampaat ja hevoset (en ole missään muuten ikinä koskaan elämässäni nähnyt niin paljon maatilaneläimiä auton ikkunasta kuin Skotlannissa).  

Tältä näytti bussin ikkunasta yhtenä aamuna kello ysin jälkeen, puolimatkassa työharjoitteluun, kun bussin moottori sanoi pum ja savun haju täytti matkustamon. Saimme onneksi odotella bussissa kunnes seuraava linjuri nappasi meidät kyytiin, enkä edes myöhästynyt.

Tässä kuvassa oikealla ylhäällä on mm. Stirlingin linna, mutta siitä ei sumulta näe varjoakaan.

Ihan toisena aamuna pääsin kokemaan ensimmäistä kertaa oikean elokuvista tutun aamuisen hernerokkasumun, niin tiheän, että sen tunsi ihan pisaroina kasvoilla. Ihme kyllä, sumu hälveni puolessa tunnissa ja loppupäivän paistoi aurinko melkein pilvettömältä taivaalta aina iltaan asti.

Yhtenä iltapäivänä Ochileille oli käynyt sama kuin satumaailma Fantasialle Never Ending Story -tarinassa, tai näytti ainakin kovasti siltä, että Nothing oli ne nielaissut. 

Vielä sääilmiöitä, tässä skotlantilainen syyspäivä: paistaa ja sataa, ja käytössä ovat sekä sateenvarjo, että aurinkolasit. Syksyn värit ovat myös hiipineet kaupunkiin. Parhaimman väriset vaahterat tähän mennessä olen bongannut Tescon parkkipaikalta ja keskustan parkkitalon pihalta, jonka ohi bussi huristaa joka aamu (ei kovin kuvauksellisia kohteita).

Tässä on meidän toimiston keittiön teetaivas - kaikki kaikkien käytössä, firman piikkiin. Makuina perinteisten mustan teen (tuo suuri sininen laatikko taustalla) ja vihreän teen lisäksi vaikkapa mansikka-mango, granaattiomena, ananas-greippi, kamomilla-hunaja, inkivääri ja mitä näitä nyt on.

Ei-natiivi kielitaitoni on käynyt ilmi työharjoittelussa useaan otteeseen. Tutustumiskäynnillä mielenterveystoimistoon istuin odotushuoneessa vartomassa työntekijää, joka ottaisi minut vastaan ja esittelisi paikkoja. Ovenrakoon tuli nainen, joka mumisi s-kirjaimella alkavan sanan. Sen sijaan että olisin reippaasti pyytänyt häntä toistamaan, halusin ymmärtää, että hän kysyi olenko student. Vastasin myöntävästi, ja nainen johdatti minut käytäviä pitkin, niin monesta ovesta läpi että menin laskuista sekaisin ja portaita yläkertaan pieneen vastaanottohuoneeseen. Nainen esitteli itsensä, ja vastasin omalla nimelläni, kuten tapoihin kuuluu. Nainen katsoi kummissaan minua ja sitten papereitaan. "No, your name is Sarah", hän vastasi. Pudistin päätäni ja toistin nimeni selittäen, että olen opiskelija tutustumiskäynnillä. Työntekijä teki rehellisen face palmin ja totesi itsekseen "I brought up the wrong person!" Pyytelin kamalasti anteeksi väärinymmärrystä, ja nainen saattoi minut kaikkien ovien ja käytävien läpi takaisin odotusaulaan, josta oikea ihminen tulikin minut pian noutamaan.

Toisella tutustumiskäynnillä sosiaalitoimistoon kerroin keissistä jonka parissa työskentelin - nuoresta miehestä jolla on vasta diagnosoitu autismin kirjon oireyhtymä ja joka on jättänyt yläasteen kesken pari vuotta takaperin. Työntekijä tuijotti minua suurin piirtein suu auki 'A 70-year-old who's just been diagnosed with an ASD as is still in high school?!' Niin, kyllä seventeen voi minun suustani kuullostaa seventyltä.

Opin myöskin koko ajan uusia skottilaisia ilmauksia. Viimeisimpänä the noo [thö nyy], mikä tarkoittaa 'juuri nyt', ja jota käytetään vaikkapa vastauksena kysymykseen 'milloin olet lähdössä?' (I'm goin' the noo) tai lauseessa 'minulla on se nyt mukana' (I've go' it with me the noo). 

Tämä ihana pieni paikka on Larbertissa. Taimpana junasilta, sitten pieni yksikaistainen kävely/autosilta ja silta, jolla seisoin kuvaa ottamassa, on iso kaksikaistainen autosilta + kävelytie. Harmi etten muistanut ottaa kunnon kameraa kotoa mukaan, vaan joudun tyytymään huonosti valottuneisiin kännykkänäpsyihin.

Toinen paikallinen ilmaus tuli esille kun kuuntelin keskustelua asiakkaan ja työntekijän välillä. Puheenaiheena oli doctor's line, joka oli running out, eli loppumassa. Keskustelussa mainittiin apteekki, puhelinsoitto, ja kirjeen saaminen. Mitä luulet, mitä asiakas oli yrittänyt tehdä?

a) uusia reseptiä

b) uusia sairaslomaa

c) saada lisää lääkkeitä

Vastaus: b) uusia sairaslomaa. Line ei tässä yhteydessä tarkoita puhelinlinjaa, eikä sillä ole tuon taivaallista tekemistä lääkkeiden eikä reseptien kanssa, vaan se tarkoittaa sitä riviä tekstiä, jonka lääkäri raapustaa paperille todeten henkilön työkyvyttömyyden. Ajatella, että jouduin käyttämään ulkomaalaiskorttini ja pyytämään selitystä työkavereilta, sanakirja oli ihan hukassa tämän kanssa.