Perth-panikointia

Perthin yllättävän komea vanha juna-asema

Tulin kertomaan ensivisiitistäni Perthiin, tulevaan harjoittelupaikkaani. Harjoittelunohjaaja vaikutti mukavalta (niinhän ne aina alkuhaastatteluissa, ennen kuin arki koittaa ja totuus paljastuu?), toimistotilat ahtailta (kaksi ihmistä ei mahdu rinnakkain käytävälle ja jokaisessa pienessä huoneessa oli 2-3 työpistettä), ja työ kiireiseltä, kriisien sävyttämältä ja paperityön täytteiseltä (perus sossumeininkiä siis). Minulle ei oltu varattu omaa työpistettä, mutta sitä kuulemma oli ajatuksen tasolla suunniteltu (kiitos).

Mutta katsokaa miten kuvauksellinen pikkulammas tarttui linssiin Aberfoylessa, jossa kävimme katsastamassa kevään uudet karitsat ja villamyymälän tarjonnan.

Perthin junan ikkunasta näpsäisty

Matka Perthiin taittui junalla nopeasti, ja edellisenä päivänä satanut lumi (huhtikuun lopussa?!) sai vuoret näyttämään kivoilta. Bussijärjestelyt kaupungissa sen sijaan ovat vähintäänkin mielenkiintoiset. Juna-asemalta on 10 min reipas kävely bussipysäkille useamman ison risteyksen poikki ja keskustan halki. Lähemmäs asemaa jos haluaisi, pitäisi vaihtaa bussia. Vaikuttaa merkityksettömältä pikkuseikalta, mutta yhdistettynä 10 min kävelyyn kotoa juna-asemalle, 30 min junamatkaan ja 20 min bussimatkaan jokainen ylimääräinen pätkä tuntuu turhauttavalta. Liikaa kohtia minun makuuni, joissa matka voi tyssätä tai viivästyä.

Lisää lampaita!

Kivaa on sentään se, että plusbus toiminnolla ainakin teoriassa minun pitäisi pystyä saamaan kausilippu, jolla sekä ajelen junamatkat että Perthin päässä bussilla niin paljon kuin sielu sietää. Lähden selvittämään tämän tiedon todenperäisyyttä lippukassalta ensi viikolla. Ja vielä kivempaahan on tietysti se, että sosiaalityön valvova viranomainen SSSC maksaa minulle harjoitteluaikaiset matkustamiset - eihän siihen kulukaan kesän aikana kuin £1300.

Yritän ottaa chillisti - niin kuin tämä pikkuinen. 

Kieltämättä jännittää - lastensuojelutyö on täällä enemmän laki- ja proseduuripainottaista kuin Suomessa. Siinä missä Suomen sossu saa käyttää harkintavaltaa ja lähtökohtana ovat ennaltaehkäisy ja varhainen puuttuminen (vaikka proseduurit ovat kyllä sielläkin päässä lisääntymään päin), Skotlannissa pykälät sanelevat tarkkaan milloin perheiden tilanteisiin puututaan ja miten puututaan. Iso osa työstä koostuu kirjallisten raporttien ja arvioiden laatimisesta, joita laaditaan ei asiakasta vaan oikeusjärjestelmää silmälläpitäen. Skotlannissahan on maailmassa uniikki käytäntö, ns. 'lastenasiain tuomioistuin' (Children's Hearing System) - mikä on aikanaan suunniteltu työkaluksi perhetyöhön. Yhden pöydän ääreen kerääntyvät vanhemmat, lapset, sosiaalityöntekijä, terkkari, poliisi ja riippumattomien aikuisten paneeli, jotka yhdessä pähkäilevät mikä olisi perheen tilanteessa parasta. Tähän systeemiin pääsen varmasti tutustumaan tässä harjoitteussa - aluksi sivusta seuraajana, ja ehkä lopulta myös sosiaalityöntekijän roolissa. Jaiks!

Keep calm and look at this wee black lamb!

Viikon päästä harjoittelu alkaa - leuka rintaan ja kyllä siitä selvitään. Mielessä pyörivät opiskelijakollegoiden kertomukset heidän harjoitteluistaan lakisääteisissä sossuntöissä, joita kuuntelemalla minulle on tullut olo että ykkösharjoitteluni advocacytyössä oli kuin lastenleikkiä - vaikka sekin väsytti, välillä turhautti ja stressasi. Mutta olenhan minä nyt melkein vuoden kokeneempi, tietävämpi ja taitavampi. Näin on ainakin pakko itselleen uskotella.

Ja jos ei muu auta, voin palata katselemaan näitä rentoja lampaita ja ammentaa niistä mielenrauhaa.

Aberfoyle ja Doon Hill

Torstaina hyppäsimme bussiin ja suuntasimme Aberfoylen kylään. Olin lukenut Stirling nettisivuilta uutisen, jonka mukaan kaupunki on satsannut luontoreittiin Doon Hillin tienoilla. Walk Highlands kertoi että reitti on helppokulkuinen ja aika lyhyt (4,5 km), joten lapsetkin jaksaisivat reissussa mukana. Eipä muuta kuin eväät reppuun, Leon rinkkaan ja matkaan.

Maantie Aberfoyleen oli kiemurainen ja niin kapea, että bussin oli hidastettava vauhtinsa lähes pysähdyksiin kun rekka tuli tiellä vastaan. Bussin ikkunoista vilisi vihreitä peltoja ja lampaita silmän kantamattomiin. Bussi jätti meidät Aberfoylen turisti-infon eteen, ihan nurkan taakse siitä mistä polku lähti kiertämään läheistä maaseutua, joen vartta ja metsikköä. Tämä on se samainen Forth-joki, joka virtailee meillä Riversidessa.

Pääsimme näkemään (ja haistamaan) ensimmäistä kertaa läheltä paikallista karjaa, ylämaan lehmiä. Se on skotlantilainen alkuperäisrotu (tiesi minulle kertoa Wikipedia). Nämä lehmät olivat kyllä pörröisiä, mutta lajille ominaiset pitkät ja terävät sarvet olivat jääneet tällä kertaa navettaan.

Paikkapaikoin maisema näytti siltä kuin olisimme tupsahtaneet Savitaipaleelle. Kuusimetsän laitaa kulkiessamme oli olo kuin sillä puolella polkua olisi ollut Suomi, ja tien toisella puolella aukesi vuoristoinen Skotlanti.

Pääkohteemme oli Doon Hill - jolla asustavat ja tanssahtelevat keijukaiset paikallisen legendan mukaan. Ilmeisesti 1600-luvulla paikallinen kirkonmies kirjoitti haltioiden ja keijukaisten salaisesta elämästä kirjan ja myöhemmin kuoli tällä mäellä vähän mystisissä olosuhteissa - jotkut uskoivat hänen siirtyneen keijumaailmaan. Edelleen elää uskomus, että keijukaiset toteuttavat toiveita, jos sen kirjoittaa vaikkapa kangassuikaleeseen ja sitoo Doon Hillillä kasvavaan mäntyyn.

Onko keijuja kotona?

Doon Hillin laella.

Toiveita keijuille.

Metsästä palasimme Aberfoyleen. Tekisi mieleni sanoa että se on vain kuoppa tiessä - asukkaita siellä on alle tuhat. Välimatkasta huolimatta Aberfoyle kuuluu Stirlingin hallinnon alle. Kylässä ei ollut paljoa tekemistä eikä näkemistä - sen keskusta on yhden kadun varrelle ripotellut ruokakauppa, posti ja pari kahvilaa. 

Aberfoylen pääkatu.

Ja sama katu toiseen suuntaan - ei siellä juuri muita ole.

Kylä on aivan maaseudun ytimessä, se tuli selväksi monella tapaa. Paitsi että sitä ympäröivät lammas- ja lehmälaitumet, näimme asuinkadun varrella possuaitauksen ja yhden talon pihalla hevosen. Kylän suurin nähtävyys oli villakeskus (Wool Centre) jossa myydään turistirompetta ja villakankaisia vaatteita ja asusteita. Sen pihalla oli lisää lampaita. Me saavuimme keskuksen pihalle juuri sopivasti kun säkkipillinsoittaja viimeisteli esityksensä Tuiki, tuiki tähtösellä ja paimenkoiranäytös alkoi. Enpä ole ennen nähnyt sorsapaimennusta.

Pitkä päivä ja raitis ilma vaati veronsa, Leon simahti rinkkaan kun odottelimme bussia kotiin päin ja kiersimme villakeskuksen myymälän. Minä löysin ihania pikkuruisia printtikuvia kehyksissä - näistä ihan huokuu autenttinen skotlantilainen maalaistunnelma.

Skottibingokin saa yhden uuden ruudun - ylämaan lehmät bongattu.