Rekisteröity

Viimein saapui postissa todistus - minut on hyväksytty ja rekisteröity Scottish Social Services Councilin rekisteriin sosiaalityön opiskelijana. Paria päivää aiemmin tuli myös todistus siitä, ettei minua ole tuomittu mistään sellaisesta, mikä estäisi minua työskentelemästä haavoittuvien asiakasryhmien kanssa (PVG Scheme). Jea!

Yliopisto on keuhkonnut näistä rekisteröinneistä jo hakemisvaiheesta alkaen, mutta huomasin opintojen alkaessa tammikuun puolessa välissä, etten suinkaan ollut ainoa, jonka rekisteröinti oli vielä vaiheessa. Papereissa lukeva ehto siitä, että rekisteröinti on oltava hoidettuna opintojen alkaessa onkin siis lähinnä juuri sitä - sanoja paperilla - ja koulu (ja SSSC) ovat paljon ehdottomampia siitä, että paperit on kunnossa siinä vaiheessa, kun lähdemme ensimmäiseen harjoitteluun ensi syksynä.

Mielenkiinnolla seuraan myös Suomen aiheeseen liittyvän lainsäädännön kehitystä - Hallitus on antanut tammikuussa esityksen sosiaalialan ammattihenkilölaista sekä ammattilaisten merkitsemisestä ammattihenkilörekisteriin. Tulevaisuudessa Valvira tulee valvomaan siis myös sosiaalialan ammattilaisia samalla tavoin, kuin terveydenhoitoalan ammattilaisia jo ties miten monta vuotta. Jännittävää.

Bursarya hakemassa

Maisterintutkintojen rahoitukset Britteinsaarilla ovat kiven alla. Stirlingin yliopiston sivuilla lukee kuitenkin että sosiaalityön maisteriohjelmaan voidaan tietyissä tapauksissa myöntää apurahoja (bursary), mikä kattaa lukukausimaksut. Apurahat myöntää se samainen SSSC, mikä ohjaa ja valvoo sosiaalialan työtä ja opiskelua Skotlannissa.

Maininta apurahasta oli kuitenkin kirjattu koulun sivuille niin monenlaisin ehkä-lausein, etten millään tavalla laskenut sen varaan hakiessani paikkaa. Enkä edes yllättynyt kun lopullisessa  tarjouskirjeessä luki, että "huomaathan, ettei tarjous opiskelupaikasta sisällä apurahaa."

No, jokin aika sitten sain kuitenkin sähköpostin yliopistolta joka oli kuin pieni isku halolla päähän. Yllättäen SSSC:llä on "vapautunut" apuraha ja yliopisto on päättänyt nimetä minut (minut!!) ehdolle apurahan saajaksi. Lisänä oli vielä pari lieventävää lausetta (apuraha saattaa olla kattamatta koko lukuvuosimaksua ja muistathan varata varat elämiseen ja kulkemiseen...) mutta silti - vaikuttaa siltä että saatan selvitä £585 lukuvuosimaksulla £4000 sijaan!

Samana päivänä kun kotona odotti SSSC:n rekisteröinnistä puuttuva paperilomake, sain sähköpostiin ohjeet siitä, miten apurahaa haetaan.

Ennen sosiaalityön aloittamista minun tulee rekisteröityä SSSC:llä ja hakemukseni on edennyt pisteeseen, että minun tulee täyttää enää haavoittuvia asiakasryhmiä suojelemaan suunniteltu rekisteröityminen (Protecting Vulnerable Groups Scheme). Hakemuslomakkeessa oli mielenkiintoisia kysymyksiä - kuten äidin tyttönimi ja viimeisen viiden vuoden osoitehistoria - kuka sitäkin muistaa?

Apurahahakemuksen sen sijaan täytin näppärästi netissä. Koska olen ei-brittiäinen EU-kansalainen, ja olen asunut EU-maassa viimeiset 3 vuotta minulla on mahdollisuus saada apuraha ainoastaan lukuvuosimaksuihin. Vasta hakemuksen täyttäohjeita lukiessa tajusin, että tukea voisi hakea lisäksi esimerkiksi myös lasten elinkustannuksiin (jos siis on skottilainen). 

Jotta sain hakemuksen täytettyä ilman paikallista veronumeroa ja pankkiyhteyksiä jouduin soittamaan heidän puhelinneuvontaansa. Kiitos aikaeron, ystävällinen virkailija oli vastaamassa kysymyksiini vielä Suomen aikaa iltaseitsemältä! 

Nyt on anomus lähtetty ja liitteet ja PVG lähtevät postissa kohti Dundeeta. Dun dun dun.. melkein alkaa jännittää :)

Viikko Stirlingissä - päivä 3

Tiistai 25.11.

Aamu valkeni sumussa. Olimme sopineet tapaamisen vuokranvälittäjän kanssa iltapäiväksi ja päätimme käväistä sitä odotellessa yliopistolla.

Keskustan bussiasemalta pääsimme kahdella punnalla meno-paluulipulla kampukselle. Kävellen matkaan menisi noin 40 minuuttia, bussilla surautimme vartissa perille. Ennakolta olin katsonut yliopiston sivuilta missä on vastaanottotoimisto, josta sain hienon värikartan kampusalueesta.

Stirlingin kampus on vihreä näin marraskuussakin. Se on kauttaaltaan luonnon helmassa ja Airthrey Lochissa (tekojärvi) kelluskeli paljon sorsia ja joutsenia. Mitä olen keskustelupalstoja aiemmin selaillut, yliopistoa on kritisoitu sen kulmikkaasta arkkitehtuurista. Totta varmasti ettei Stirlingin ja esimerkiksi Edinburghin yliopiston arkkitehtuurista voida puhua edes samana päivänä, mutta minä näen Stirlingin betonielementit kotoisana - oikeastaan rakennukset muistuttavat sisätiloiltaan ja "tuodaan luonto ja valo sisään" -tyyppisine ikkuna- ja sisäpiharatkaisuineen paljon Lappeenrannan teknillistä yliopistoa.

Kurkkasimme myös kirjastoon (sisälle ei pääse ilman opiskelijakorttia) ja kävimme lyhyesti moikkaamassa sosiaalialan maisteriopintojen opiskelijavalintoja hallinnoivaa henkilöä, jonka kanssa olin aiemmin käynyt sähköpostin vaihtoa. Hän toivotti minut kovasti tervetulleeksi ja kertoi että koululla oli juuri viime lauantaina pidetty orientaatiopäivä minun kanssa saman kurssin aloittaville.

Tämän jälkeen palasimme bussilla keskustaan sopivasti asuntokäyttöön. Kävimme katsomassa kolmiota ihan ydinkeskustassa, vastapäätä Thistles-kauppakeskusta. Talo oli vanha ja ihanasti asiaan kuuluvasti elämää nähnyt. Sijainti ja huonekorkeus plussaa. Melkeinpä ainoa miinus oli keittiö - pienen komeron kokoinen nurkkaus johon oli ängetty pyykinpesukone, jääkaappi ja liesi siten, ettei hellanluukkua voinut avata. Vaikka tämä asunto oli koko ajan ollut meille vain suunnitelma B, olin vähän pettynyt.

Kyllästyineinä viimein nyt kolmantena päivänä jenkkityyliseen turistimättöön söimme illallisen hotellin naapurissa Eating Inn -ravintolassa jossa mainostettiin tarjottavan skottiruokaa. Tilasin perinteisen brittiläisen homity pie -juustosipulipiiraan, jälkkärinä lämmin hedelmäpiiras aidolla brittiläisellä vaniljakastikkeella (custard).

Illalla kävimme vielä kävelemässä kierroksen hotellin viereisellä automarketalueella, löysimme vierivieressä olevia huonekalu-, kodinkone ja remppaliikkeitä sekä Farmfoods-liikkeen jonka ideana on myydä yksinomaan pitkään säilyviä elintarvikkeita, pääasiassa pakasteita - Ristorante-pizzat bongattu, mutta lempparimakuni tonnikala puuttui.

Esimakua opiskelijaelämästä

Yliopisto on viimein päättänyt pitkän hiljaisuuden ja opiskeluun liittyviä sähköposteja on alkanut tipahtelemaan viikoittain melkein päivittäin. Pari viikkoa sitten sain tietooni opiskelijanumeroni ja pääsin käyttämään koulun opiskelijaportaalia - siellä näkyy käytännössä katsoen kaikki tietämisen arvoinen opiskelijastatuksestani, (toistaiseksi) olemattomista opintosuorituksistani, lukujärjestyksistä ja mistä nyt ikinä.

Noin viikko sitten portaalini päivittyi, ensimmäiset kolme opintomoduulia on rekisteröity. (Koulu teki tämän puolestani, säästyin siltä vaivalta että olisin joutunut yrittää ymmärtää miten koko järjestelmää käytetään...). Keväällä 2015 suoritan nähtävästi kolme moduulia, kehitysteorioita perhekontekstissa, sosiaalityön käytäntöä ja teoriaa sekä sosiaalipolitiikkaa ja -lakia. Jes! Vielä odottelen lukujärjestystä.

Hienoin juttu ehkä kuitenkin on ollut Stirlingin yliopiston oma appsi, mStir. Sen kautta pääsen täällä kotisohvalla loikoilemalla selaamaan koulun kirjaston tietokantaa, tsekkaamaan missä koulun tulostimissa on paperia ja mustetta latingissa, missä kohden kirjastoa olisi vapaa tietokone ja mitä voisi huomenna syödä koulun ravintolassa lounaaksi! How cool is that?!

Eilen postilaatikosta kolahti myös kauan odotettu ensimmäinen kirje yliopistolta. Sisältönä oli vahvistuskirje siitä että minulle on tarjottu opiskelupaikkaa, toinen vahvistuskirje siitä että olen ottanut tarjotun opiskelupaikan vastaan, sekä ihanalle vaaleanpunaiselle paperille printattu opiskeluohjelman runko. Sen mukaan opinnot kestävät kaksi vuotta, joulukuuhun 2016, jonka jälkeen on vielä lopputyön laatimiseen aikaa toukokuulle 2017. Lisäksi liitteenä oli ohjeet siitä, miten sosiaalityön opiskelijoiden täytyy rekisteröityä SSSC:llä, skottien sosiaalipalveluiden valtuuston rekisteriin.

Edelleenkin mun on vaikea usko tätä todeksi - minä = yliopisto-opiskelija! En tiedä miksi, mutta olen ihan nuoresta asti pitänyt yliopistoa jonkinlaisena norsunluutornina. Pelkkä sana huokuu kaikkea mahdollista mitä olen oppinut pitämään tavoittelemisen arvoisena: tietoa, tutkimusta, itsensä kehittämistä ja ymmärryksen kasvamista. Ja samalla olen aina ajatellut, ettei mulla ole päätä eikä kykyjä päästä koskaan opiskelemaan YLIopistoon YLI-ihmisten kanssa. Ja kas kummaa. Matkalla ollaan! - Kyllä, olen varma että yliopisto-opiskeluun liittyvät ennakkoajatukseni tulevat rapisemaan arjen keskellä rajusti, mutta silti haluan säilyttää muistissani tämän fiiliksen - miltä tuntuu nyt, kun mahdottomasta on tulossa totta.

* * *

Pienen lisämaistiaisen brittiläisestä yliopistoelämästä sain tällä viikolla kun kaksi luennoitsijaa Edge Hillin yliopiston sosiaalityön laitokselta kävi tapaamassa toimistollamme heiltä harjoittelussa olevaa toisen vuoden sosiaalityön opiskelijaa. Pitänee se vain minunkin alkaa hyväksyä - professorit ovat hekin ihan vaan ihmisiä, ja niin ovat (ollaan) ne (me) opiskelijatkin. Toinen opettajista - kuultuaan aikeistani piakkoin aloittaa opinnot Stirlingissä - antoi minulle heti kolmen paikallisen sosiaalialan huipun twitternimet muistikirjastaan repäisemällä sivulla. Hassuinta tässä kaikessa sattumien summassa jonka myötä olen päätynyt brittiopiskelijan harjoittelun ohjaajaksi on ehkä kuitenkin se, että minä kirjoitan näille opettajille arvion heidän opiskelijansa suoriutumisesta työharjoittelussa. Tämä ei ihan ollut mielessäni pohtiessani mikä olisi eka teksti minkä sosiaalityön opettajalle palauttaisin.

Vähän taustaa: hakuprosessi

Ajatus hakemisesta yliopistoon ulkomaille syntyi tosi nopeasti ja yllättäen.

Olen valmistunut sosionomiksi syksyllä 2012. Tämän jälkeen ajatus jatko-opinnoista sosiaalityöntekijäksi ovat olleet koko ajan muhimassa jossain takaraivossa. Olen jonkinverran googletellut ja todennut etteivät sosiaalityön opinnot yliopistossa ole ihan yksikertainen rasti lappeenrantalaiselle perheenäideille - oli sitten kokopäivätöissä tai ei. Vaihtoehtona olisi työn ohella avoimien yliopisto-opintojen suorittaminen Lappeenrannassa parin vuoden ajan, kunnes olisin kelpoinen hakemaan suoraan parin vuoden (?) maisteriohjelmaan (esimerkiksi Itä-Suomen yliopistoon Kuopioon tai Joensuuhun). Tai sitten voisin hakea kandinopintoihin ja edetä sieltä maisteriohjelmaan vähän perinteisempää tietä - edelleen monen sadan kilometrin päässä kaupungista jossa lapsilla on päiväkoti, pian koulu, isovanhemmat, koti ja vanhempien työpaikat. 

Viime keväänä pitkällinen pohdintatyömme Kain kanssa päätyi lopputulemaan: Me lähdetään ulkomaille, ainakin vähäksi aikaa. Eurooppa on ihan tuossa käden ulottuvilla, me osataan kieliä, lapset ei ole vielä kouluiässä ja ylipäätään kun listasimme perinteisesti plussia ja miinuksia - vaaka kallistui lähdön puolelle. Tässä kohtaa avoinna vielä oli kysymys, mitä me siellä sitten tehtäisiin. Töitä toki - mitä töitä? Turistirysässä Espanjassa? Saisinko palkkatöitä omalta ajalta vaikka jossain yhdistyksessä? Ja tätä kautta se ajatus kulki, kun tajusin että ulkomailla sosionomin tutkinto ymmärretään todellakin kokonaisena Bachelor's degreenä - kandin tutkintona, jolla voin jatkaa suoraan maisterin ohjelmaan. Helpompaa lähteä pariksi vuodeksi meren yli kuin ties miten pitkäksi ajaksi Kuopioon, kun asunto pitää kuitenkin myydä tai vuokrata, työpaikka jättää ja lasten erota isovanhemmista, kavereista ja tutusta päiväkodista.

Opiskeluun päätyminen rajasi vaihtoehdoksi Britteinsaaret, missä kielitaito riittäisi minulla opiskella ja Kailla saada työ, jolla voisi elättää meitä kun pyristelen Kelan opintoetuuksilla. Sosiaalityön maisteriopinnot puolestaan rajasivat kohteeksi noin Imatran kokoisen Stirlingin kaupungin Keski-Skotlannissa. Okei, syynä oli myös puhdas raha - Stirlingissä lukuvuosimaksu on 4000 puntaa, kun esimerkiksi Edinburghissa se on £9000.

Tein päätöksen hakemisesta toukokuussa. Kirjoitin personal statementia kaksi viikkoa, pyysin suosituskirjeen opinnäytetyöni ohjaajalta ja jätin hakemuksen UCAS-portaalin kautta kuun lopussa.

Sain kesäkuussa yliopistolta vastauksen: olin läpäissyt ensimmäisen seulan ja minun tuli suorittaa Task two - kirjallinen tehtävä, jossa vastasin kysymyksiin oppimismotivaatiostani ja näkemyksistäni sosiaalialan haasteista. 

Elokuun lopussa sain koululta conditional offerin - tarjouksen opiskelupaikasta sillä ehdolla, että saavuttaisin englanninkielen kielikokeessa tarvittavan pistemäärän. Kävin Helsingissä IELTS-testissä 20.  syyskuuta. Testin hinta oli suolainen 225 euroa, minkä vuoksi olin jättänyt sen suorittamatta etukäteen, vaikka sen hyväksytty suorittaminen vähintään tasolla 6.5 oli kirjattuna jo yliopiston pääsyvaatimuksiin kaikille kansainvälisille opiskelijoille. Yritin jopa luikerrella siitä irti kirjoittamalla hakemuksen liitteeksi vapaamuotoisen kirjeen siitä miten olen opiskellut ja käyttänyt englantia opinnoissa ja työelämässä, mutta turhaahan se oli. 

Ensimmäinen posti nimellä Mrs Jenni!

Testin tulokset tulivat postissa eilen: sain over all pisteiksi 8 (maksimi on 9). Lukeminen ja kuuntelu olivat menneet parhaiten, molemmista 8.5. Kirjoittaminen oli tökännyt tosi pahasti ja tämän tulosta stressasin kaikkein eniten, olin lähes varma etten millään saavuta edes koulun minimivaatimustasoa 6 - mutta sainkin arvosanaksi 7. Tehtävänä oli kirjoittaa 20 minuutissa vertaileva kuvaus kirjaston pohjapiirroksesta eri vuosina (mikä oli paljon helpompaa kun olisi ollut kirjoittaa esimerkiksi pylväsdiagrammeista, mihin olin valmistautunut) ja 40 minuutissa essee valtion vastuusta televisioväkivallan ja väkivaltarikosten välisessä suhteessa. Aika loppui totaalisesti kesken ja olen varma etten päässyt vaadittuun sanamäärään, mikä saattoi verottaa jopa 0.5 pistettä. Puheosio oli noin vartin haastattelu, jossa olin hermostunut ja höpötin liian nopeasti mitä sylki suuhun toi - mutta sain tästä 7.5. Ihan hyvin siis kaiken kaikkiaan - ja pääasia on, että opiskelupaikka on varma!