Miksi en haluaisi tehdä sosiaalityötä Skotlannissa

Vaikka lähdimme alunperin Skotlantiin vain opintojeni ajaksi, etenkin alkuvaiheessa leikittelimme ajatuksella että mitäpä jos jäisimme asumaan tänne vähän pidemmäksikin aikaa. Mutta opiskeltuani sosiaalityötä kaksi vuotta, oltuani kahdessa työharjoittelussa ja seurattuamme maan tapoja ja politiikkaa meidän on helppo hyvillä mielin sanoa, että alkuperäinen suunnitelma pitää. Palaamme Suomeen.

Päätös on yhteinen, mutta omaan mielipiteeseeni vaikuttaa suuresti kahden vuoden aikana muodostunut käsitykseni skotlantilaisen sosiaalityön arjesta. Olen yliopistossa oppinut paljon, saanut paljon kokemuksia, oivalluksia ja antoisia keskusteluja, ja ollut yleisesti ottaen tyytyväinen kurssin antiin. Koen sosiaalityön yhtä paljon ja enemmänkin kutsumusammatikseni, kuin ennen tänne lähtöä. Mutta olen myös huomannut monta seikkaa, joiden vuoksi olen ihan tyytyväinen siitä, että saan palata Suomeen etsimään oman alan töitä, vaikkei sosiaalityö toki sielläkään ole ruusuilla tanssimista.

Tässä postauksessa kuitenkin vähän pohdintaa siitä, miksi en ainakaan juuri nyt haluaisi hakea sosiaalialan työtä Skotlannista.

Työn puitteet

Karkeasti voisi sanoa, että Skotlannissa tehdään sosiaalityötä kolmenlaisille työnantajille - on kunnat ja niiden sosiaalitoimistot joissa tehdään lakisääteistä sosiaalityötä, on yksityisen ja kolmannen sektorin toimijat, joiden palvelut joko täydentävät lakisääteistä palvelukenttää (esim. advocacy, josta olen aiemmin kirjoittanut täällä), tai joilta kunnat ostavat ulkoistettuja palveluita - oli se sitten lastensuojelun palvelutarpeen arviointi tai vaikka laitoshoitopalvelu - ja kolmantena vaihtoehtona sosiaalityön vuokratyöfirmat (agency) joita kunnat käyttävät täydentämään vakituista työvoimaa.

Näistä mielenkiitoisimmalta minusta kuulostaa kolmannen sektorin toiminta, mutta nämä työpaikat ovat kiven alla, etenkin jos ei ole valmiiksi luonut suhteita esim. opiskeluaikana työharjoittelujen kautta. Useimmiten vastavalmistuneet sosiaalityöntekijät vaikuttavat hakeutuvan sinne missä sekä pula tekijöistä, että henkilöstön vaihtuvuus on suuri - eli kunnalliseen lastensuojeluun. Viime kesän harjoittelu avasi silmäni lakisääteisen lastensuojelutyön kiemuroille. Arvostan suuresti heitä ketkä sitä tekevät, sillä työn puitteet ovat haastavat. Asiakasmäärät ovat huimia, kiire on valtaisa, ja stressi jatkuvaa. Olen tavannut täällä lastensuojelun ammattilaisia 10-12 vuoden työkokemuksella, mutta useimmiten ala näyttäytyy uusien työntekijöiden sisääntuloväylänä, josta vuoden - parin kuluttua hakeudutaan muihin hommiin.

Jotain kertoo ehkäpä se, että tiimissä jossa olin harjoittelussa oli paikka seitsemälle sosiaalityöntekijälle. Näistä seitsemästä neljä oli vastavalmistuneita alle vuoden työkokemuksella, ja viides uunituore vastavalmistunut palkattiin harjoitteluni aikana, kun kokeneempi työntekijä lähti toisiin - vähemmän kiireisiin ja stressaaviin - tehtäviin. Olen miettinyt miltä tuntuisi astua osaksi tämän kaltaista tiimiä jossa seitsemästä tiimiläisestä viisi vasta opettelee työn arkea. Työ tekijäänsä opettaa, totta, mutta hiljainen tieto ja käytännön osaaminen joita uudet työntekijät oppisivat kokeneilta ammattilaisilta on mielestäni korvaamaton osa uusien työntekijöiden sisäänajoa, koska koulun penkiltähän kukaan ei oikeasti ole 'valmis' muuta kuin paperilla.

Entäs sitten vuokratyö? Vuokrafirmojen kautta palkka voi olla parempi kuin kunnalla, ja työ vaihtelevampaa. Siinä on omat hyvät puolensa - ei ehdi leipääntyä, voi saada kokemusta eri asiakasryhmistä, paikoista ja toimistoista. Toisaalta vuokratyöfirmojen sosiaalityöntekjöiltä vaaditaan ihan omanlaisiaan taitoja, kykyä 'hit the ground running', eli tarttua tehtävään kuin tehtävään kiireen ja resurssipulan vaivaamissa toimistoissa joiden omaa väkeä paikataan vuokratyöläisillä.

Olen lukenut ammattilaisten kommentteja puolesta ja vastaan - toisaalta vuokratyöläiset kokevat että vakituiset joskus katsovat heitä nenänvartta pitkin, eikä heitä ole aikaa perehdyttää jokaisen uuden toimiston järjestelmiin ja työtapoihin - toisaalta vuokratyöläisillä ajatellaan olevan kykyä tehdä nopeita päätöksiä ja nähdä asiakkaan tilanne objektiivisemmasta näkökulmasta kuin mahdollisesti saman perheen ongelmien kanssa pitkään painiskelleella vakityöntekijällä. Pohdiskelen kuitenkin, kuinka vuokratyöläiset voivat tehdä ihmissuhdetyötä ja pitkäjänteistä muutostyötä jos työn luonteeseen kuuluu väliaikaisuus? Kuinka asiakkaat voivat luoda luottamussuhteen työntekijään, jos ei ole takeita siitä kuka seuraavalla kotikäynnillä oven takana kolkuttaa?

En ehtinyt opintojeni aikana saamaan kovin kattavaa kuvaa aikuissosiaalityön arjesta Skotlannissa, mutta tarpeeksi opin kuitenkin sanoakseni että sekin on kovin kaukana suomalaisesta mallista. Ammattilaisilla on työvälineinään nippu arviointikriteerejä ja rasti ruutuun -tyyppisiä lomakkeita, ja olematon määrä harkintavaltaa (mistä olen aiemmin kirjoittanut täällä). Vaikka pidän siitä, että Skotlannissa sosiaalityöntekijät sekä aikuissosiaalityössä että lastensuojelussa tekevät pääasiassa kotikäyntejä sen sijaan että perheiden kanssa istuttaisiin sossun toimistossa, tämä positiivinen ero suomalaiseen sosiaalityöhön ei riitä kumoamaan sitä tosiasiaa etten ole hakeutunut tälle alalle ollakseni pelkkä portinvartija, mikä sosiaalityön rooli täällä joissain tilanteissa vaikuttaa olevan. Ja vaikka personalisation ja sen mukanaan tuomat palvelutarpeen arvionnit ja kriteeriportaikot ovat Suomeenkin yhä enenevissä määrin rantautuneet, ei meininki ole sentään ihan vielä samalla tasolla kuin täällä.

Talouskuri

Suuren luokan leikkaukset julkisiin menoihin Iso-Britanniassa sanellaan pitkältin Englannin päässä Westminsterissä, mutta niin ne vain purevat täällä Skotlannissakin. Maan lehtiä seuraamalla saa nopeasti kuvan siitä, missä jamassa julkinen terveydenhuolto on (kaaoksessa), ketkä kärsivät eniten kun sosiaalietuuksia leikataan (pienituloisimmat) ja mikä on sosiaalityön rooli (lasten huostaanotto, jos sekään). Talouskurin alkuperä liittyy paitsi kymmenen vuoden takaiseen maailmanlaajuiseen pankkikriisiin, myös maan pitkään konservatiiviseen ja talousliberaaliseen poliittiseen historiaan, jossa sosiaalityötä ja julkisia palveluita ylipäätään ei ole pidetty kummoisessakaan arvossa. Nykyisen talouskurin kiemurat ulottuvat syvälle kansalaisten arkeen ja vaikuttavat sosiaalityöhön kahdella tavalla - toisaalta perheet ovat entistä suuremmassa ahdingossa, matalan kynnyksen palveluita leikataan ja yhä useampi joutuu kääntymään sosiaalityön puoleen. Asiakasmäärät kasvavat, mutta samaan aikaan julkinen sektori vähentää työntekijöitä, jäädyttää palkkoja ja odottaa että ammattilaiset tuottavat enemmän palveluita vähemmillä resursseilla. Pääpiirteissään sama tapahtuu Suomessa, mutta Iso-Britanniassa, missä sosiaaliturva ei ole ikinä ollutkaan universaalia, eikä palveluverkosto yhtä kattava, leikkaukset ovat tuntuvia. Sosiaalityön arjessa kuntien pienenevät budjetit näkyvät siinä, että vaikka sosiaalityöntekijällä on lakisääteinen velvollisuus laatia kattava palvelutarpeen arvio, kunnilla ei ole vastaavaa velvollisuutta järjestää tarvittavia palveluita, eikä yleensä myöskään varaa ostaa niitä ulkopuolelta. Kärjistetysti ja pahimmillaan sosiaalityötekijän tehtäväksi jää kertoa asiakkaalle, että ymmärtää tarpeen, mutta ei voi siihen vastata.

Olen täysin vakuuttunut siitä, että skotlantilaiset sosiaalityöntekijät ovat rautaisia ammattilaisia - eihän näissä puitteissa työn tekemisestä muuten tulisi mitään. Riittävällä hakemisella, erilaisiin kolmannen sektorin työpaikkoihin tutustumalla, verkostoitumalla ja varmaankin ihan vain sattumalla täältäkin varmasti voisin löytää antoisan, kiinnostavan ja hyvän työpaikan. Mutta valitettavasti etenkin kunnallisen puolen realiteetit ovat johdattaneet minut lopputulokseen, etten välttämättä haluaisi hakea ensimmäistä työpaikkaani pätevänä sosiaalityöntekijänä Skotlannista.

Kuvien lähde: Social Work Tutor

Brexit

Viimeisin tekijä minkä vuoksi minua ei harmita karistaa Skotlannin tomuja kengistäni on Iso-Britannian päätös EU-erosta. Vaikka se ei liity suoranaisesti sosiaalityöhön, eikä edes sosiaalipolitiikkaan, se liittyy paljon siihen millaista täällä on jatkossa asua EU-kansalaisena, työntekijänä, ja perheenä. Ja kukaanhan ei vielä tiedä, millaiseksi todellisuus muodostuu neuvottelujen edetessä. Vaikka me emme ole kohdanneet täällä suoranaista muukalaisvihaa, puhumme edelleen reippaasti suomea myös kodin ulkopuolella ilman että olisimme kuulleet kotiin paluuseen kehottavia kommentteja, ja olemme kokeneet olomme tervetulleiksi Stirlingiin, tulevaisuus tuntuu epävarmalta.

Lähdimme hyvillä mielin Suomesta tänne - ja nyt tuntuu, että yhtä hyvillä mielin palaamme ensi kesänä kotiin. 

Työharjoittelusta opittua

Tämä kirjoitus on muhinut jo pitkään, mutta nyt alkaa (vihdoin) olla aika hyvästellä työharjoittelu ja vetää yhteen mitä siitä jäi käteen. Päällimmäinen fiilis on huojennus. Selvisin siitä! Muistan nimittäin yhä viime syksyn harmauden ja arjen kiireen ekan työharjoittelun aikana - ja sen hetkittäisen olon, että jos tästä selvitään niin se on ihme.

Aiemmasta karaistuneena odotin tätä toista ja puolet pidempää harjoittelua kauhunsekaisin fiiliksin. Ja olihan se rankkaa - joinain aamuna ihan vain sängystä ylös nouseminen ja junaan raahautuminen oli voitto sinänsä. Kesäisestä ajankohdasta oli kuitenkin se hyöty, että lapset pääsivät viettämään pitkän loman Suomessa. Sain paahtaa harjoittelussa vähän vähemmän huonolla omatunnolla - oli ihan ok että kävin kotona vain nukkumassa ja lataamassa akkuja, ilman huolta siitä että olisi pitänyt viihdyttää pieniä lomalaisia.

Yksi juttu mitä ei harjoittelun loputtua todellakaan jää ikävä: aikaiset aamut juna-asemalla ja kotimatkat seisoen täpötäydessä junassa. Mutta aina oli sentään aikaa aamukahville. Jännintä taisi kuitenkin olla kun kotimatkalla juna pysähtyi keskelle peltoja tunniksi (kuva yllä), kun edessä olleesta tavarajunasta oli pudonnut vaunu kiskoilta.

***

Seuraavaksi kuitenkin vähän siitä, mitä tämä kesä opetti paitsi lastensuojelusta ja sosiaalityöstä, myös skottienglannista ja paikallisista ihmisistä, työelämästä ja yhteiskunnasta.

Skottienglanti

Opin esimerkiksi, että paikannimet Sauchie ja Scone lausutaan sockey ja skyyn, ja Auchterarder on kylä Stirlingissä eikä jossain päin Saksaa vaikka niin ehkä voisi kuvitella. Skottienglanti on tarttunut onnistuneesti meihin kaikkiin - parhaiten Lukaan joka kavereiden kanssa jutellessaan sujuvasti jättää monet t- ja tt- äänteet paikallistyyliin ääntämättä (Sco'ish ja bu'er vaikkapa). Kaikki ovat oppineet lisäämään s-äänteen you-sanaan kun sitä käytetään tarkoittamaan montaa ihmistä (See youse later!), ja vastaamaan myöntävästi nasevalla aye-myönnöllä jo aiemmin opitun ye:n lisäksi.

Lisäksi olemme oppineet käyttämään sanoja uudella tavalla. Tea ei esimerkiksi tarkoita ainoastaan kuumaa juomaa, vaan myös iltaruokaa. Skotlanti saattaa olla yksi harvoja maita joissa kysymykseen 'What's your favourite tea?' voi saada vastaukseksi 'Pizza!'. Aiemmin meille oli jo käynyt selväksi että pudding on yleisnimi kaikelle jälkiruualle jäätelöstä kiisseeliin, mutta nyt olemme oppineet myös sen että juice tarkoittaa limpparia ja biscuit on käypä sana esim. Twix-patukasta.

Kuinkahan paljon lapsilla onkaan lopulta poisoppimista, ennen kuin kieli vastaa sitä mitä Suomen ala-asteella enkuntunneilla opetellaan? Minut on ainakin opetettu aikanaan esimerkiksi lausumaan h-kirjain aitch, mutta täällä olemme oppineet lisäämää eteen selkeän h-äänteen, eli sanomaan haitch.  

Työharjoittelupäivä lehmiä bongaamassa. Pääsin myös käymään asiakkaiden kanssa kahdessa linnassa - vain Skotlannissa!

Lahjoja ei saisi ottaa vastaan töissä, mutta miten tästä olisi voinut kieltäytyä?

Työkulttuuri

Toimistoympäristössä merkittävin ero Suomeen (tai ainakin entiseen työpaikkaani Suomessa) oli se, miten pomon hyväksyntä täytyy saada pienimpäänkin lippulappuun, päätökseen ja aikataulumuutokseen. Minun oli vaikea tottua siihen, että pitää kysyä lupa, jos haluaa lähteä liukuvan työajan puitteissa puolituntia etukäteen töistä, tai jos haluaa nostaa asiakastyötä varten toimiston kassasta kympin käteistä - ja tämä ei siis koskenut vain minua harjoittelijan roolissa, vaan ihan jokaista työntekijää. Toki varmasti näissä on tiimi-, toimisto- ja työnantajakohtaisia eroja, mutta väitän että täällä pomon ja alaisen välinen valtasuhde ei ole niin tasa-arvoinen kuin Suomessa.

Ja toimistoista puheenolen, täällä rakastetaan pöytäkirjoja (minutes) ja niitä otetaan jokaikisessä palaverissa. Pienimmissäkin kokouksissa noudatetaan tiukkaa ohjelmaa, johon tottuminen myös vaati opettelua - Suomessa vastaavaa pönötystä olen kokenut vain talonyhtiön vuosikokouksissa.

Lisäksi olemme oppineet Kain kanssa paljon paikallisesta työmoraalista. Suomalainen suoraselkäisyys ei enää tunnukaan kliseeltä, kun on nähnyt täällä miten eri aloilla ihmiset tekevät mielellään tasan tarkkaan sen mistä heille maksetaan, ja ihmistä joka tekee mitään sen yli (esim. huolehtii yleisestä siisteydestä työpaikalla) pidetään vähän hölmönä, kun alistuu moiseen.

Sosiaalityöstä ja sen eroista Suomessa ja Skotlannissa sain niin monta ahaa-elämystä, että niistä kirjoitan ihan oman postauksen joku kaunis päivä kun harjoitteluraportit ja tehtävät on palautettu. Sain nimittäin yllättävän kutsun käydä yliopistollani kertomassa aiheesta sosiaalityön undergraduate opiskelijoille lokakuussa - himppusen hirvittää kun en mitään vastaavaa ole ikinä tehnyt, mutta palaan asiaan luennosta selvittyäni.

Kuinka monta hehkulamppuvitsiä voi kertoa sosiaalityöstä? No ainakin nämä kaksi - osuvia molemmat.

Yhteiskunta

Tämän kesän aikana meille on selvinnyt mitä se oikeasti tarkoittaa, kun sanotaan että Britannia on luokkayhteiskunta. Kyllähän Suomessakin puhutaan keskituloisista ja pienituloisista, mutta jokseenkin näillä on tilastotieteeseen kalskahtava merkitys - eivätkä sanat oikeastaan kuvaa ihmisiä vaan taloudellista tilannetta. Täällä on kuitenkin oppinut miten paljon sisältöä, ennakko-oletuksia ja asenteita kätkevät sisälleen esimerkiksi termit middle class, working class, ja posh - jolle ehkä paras arkisuomennos olisi pyrkyri, tai henkilö joka on olevinaan/haluaisi olla paremmassa luokassa kuin mihin on syntynyt tai johon tulojen ja aseman puolesta kuuluisi. Posh on oikeastaan aika loukkaava termi eivätkä monetkaan haluaisi tunnustaa olevansa sellaisia. Tämä on yksi syy miksi olemme mieluusti ottaneet käyttöön paikallismurteen, sillä sitä käyttämällä puhuu "oikealla tavalla väärin" - eli samalla tavalla kuin tavan kansalaiset. Liian oikeaoppinen englanti on nimittäin yksi varmimpia tapoja jolla posh-leiman saa otsaansa.

Luokkajaon huomaa paitsi tarkkailemalla eroja eri asuinalueiden välillä, myös ihmisten ostoskäyttäytymisestä (henkilökohtaisesti välttelen Waitrosea ja jopa Marks & Spencerin ruokapuotia joihin en koe olevani opiskelijabudjetillani ja vapaapäivinä suosimassani farkut ja huppari -tyylissäni tarpeeksi middle class tai edes posh). Myös lasten kouluissa on eroja. Tavallaan on helppo liputtaa koulupukujen puolesta jos niiden ajatuksena on asettaa lapset keskenään tasa-arvoiseen asemaan kun kaikki ovat pukeutuneet samoin. Mutta tosiasia on se, että etenkin yläkouluikäisillä sillä on jo väliä onko koulukengät hankittu halvalla Primarkista, vai laatumerkkiä Debenhamilta - vaikka kyseessä olisi ulkoisesti varsin samannäköiset mustat kävelykengät. Koulupuvun väri, koulun vaakuna ja se kuuluuko asuun solmio ja bleiseri vai pelkkä kaulus- ja collegepaita kertoo myös perheen sosiaalisesta statuksesta - tietyillä kouluilla on yksinkertaisesti parempi maine ja hienompi historia kuin toisilla.

Enpä muista koskaan ottaneeni syksyä vastaan näin kiitollisena kuin tänä vuonna. Nyt nimittäin huomaa että kesä on jo ohi, vaikka olemmekin saaneet nauttia vielä n. +18C lämmöstä näille päiville asti. Luonnon värit ovat alkaneet salakavalasti haalistua, siellä täällä näkyy kellertäviä lehtiä ja aamuisin saattaa herätä sankkaan sumuun.

Harjoittelun jälkeen aion vetää vähän happea. Ja valmistautua viimeiseen koitokoseen näissä opinnoissa - opinnäytteeseen.

Ei mennyt niin kuin Suomessa

Viime viikkoina meitä on ihmetyttänyt skotlantilainen (ja laajemmin iso-britannialainen) byrokratia. Olemme Kain töiden alkamisen jälkeen, nyt jo kahden kuukauden ajan kaivaneet tietoa siitä, miten tässä maassa haetaan lapsilisää, ja pienituloisille ja lapsiperheille tarkoitettuja verohelpotuksia (tax credits), ja kuinka hankitaan useissa instansseissa henkilötunnuksen virkaa toimittava henkilökohtainen veronumero, NI-number. Tänään viimein saimme hakemukset postiin, mutta matkaan on mahtunut monta mutkaa, puhelinsoittoa, käyntiä Citizen Advice Bureaussa ja ihan Edinburghissa asti, emmekä ihan varmasti ole vielä hyppineet kaikkien vaadittavien renkaiden läpi.

Aloitimme Kain NI-numerosta, koska se vaadittiin jo ihan pelkästään palkanmaksuakin varten, näin olimme lukeneet ja kuulleet monesta eri lähteestä. Paitsi että kyllä se palkka sieltä tilille napsahti jo ensimmäisenä palkkapäivänä, vaikkei meillä ollut numerosta vielä tietoakaan. Hämmentävää.

Numeron metsästäminen alkoi puhelulla Jobcentreplussaan, eli paikalliseen työkkäriin. Puhelimessa tiedusteltiin kaikki perusasiat (missä on töissä, kauanko on ollut maassa, jne), ja Kaille annettiin haastattelua varten aika Edinburghiin kahden viikon päähän. Haastattelussa piti olla mukana passi ja pari muuta asiakirjaa, mutta kysymykset joita virkailija esitti olivat ihan ne samat, kuin mitä puhelimessa oli jo kysytty. Turhauttavaa. Kai kysyi virkailijalta tarvitsenko minäkin, vaikka en ole töissä Skotlannissa, NI-numeron sosiaalietuuksien (lapsilisä) hakemista varten, ja sai kieltävän vastauksen. "Opiskelijat eivät tarvitse veronumeroa", sanottiin.

NI-numero saapui postissa noin kolmessa viikossa, ja koko ajan palkka (joka maksetaan viikoittain) juoksi tilille ihan ilman ongelmia ilman sitäkin. Oli vuorossa etuuksien hakeminen. Lapsilisä vaikutti helpolta nakilta, hakemuksen voi täyttää tietokoneella. Netin kautta sitä ei kuitenkaan voi lähettää, vaan se pitää lähettää postitse liitteineen. Liitteeksi tulee laittaa alkuperäiset (!) lasten syntymätodistukset.

Veroetujen hakeminen oli vähän mutkikkaampaa. Ensin piti soittaa verotoimistoon, jossa virkailija teki alustavan arvion siitä olemmeko oikeutettu etuihin, ja lähetti sitten meille kotiin kymmensivuisen hakemusnivaskan. Hakemukseen jäi pari kohtaa joihin emme tienneet vastausta, joten Kai lähti kysymään neuvoa Advice Bureausta. Hän sai kuulla, että minä tarvitsen sittenkin sen NI-numeron tätä hakemusta varten.

Soitin siis Jobcentreplussaan, josta sain kuulla, etteivät he voi myöntää numeroa minulle, koska en ole töissä. Antoivat numeron verotoimistoon. Siellä sanottiin, että sen kohdan voi hakemuksesta jättää minun osaltani tyhjäksi, ja he sitten lähettävät minulle kutsun haastatteluun postitse, kun he ovat vastaanottaneet hakemuksen. Tosi näppärää. Hakemus tulee täyttää vuosittain ja oikeastaan epäilemme, ehtiikö Kai edes maksaa tämän loppuvuoden aikana palkastaan veroja sen vertaa, että olisimme oikeasti oikeutettu mihinkään etuihin, mutta kokemus se on tämäkin. Lisäiloa meille tuottaa se, että konservatiivihallitus leikkaa veroetuja vuoden 2016 alusta siten, että tuskimpa tulemme mitään koko hässäkästä hyötymään.

Ihan erillinen hämmennyksen aihe olivat pari viikkoa sitten postiluukusta kolahtaneet kirjeet, joissa meitä vaadittiin liittymään äänestäjärekisteriin £80 sakon uhalla. Saimme jo kesällä rekisteristä kirjeitä, jotka oli osoitettu 'asukkaalle' tässä osoitteessa. Nakkasimme kirjeet avaamattomina paperinkeräykseen, koska emme ole vasta muuttaneina äänioikeutettuja, eikä asia meitä kiinnostanut. Kuukausi sitten ovellamme kävi yllätyskäynnillä henkilö, joka kyseli meidän molempien henkilötiedot ja kertoi välittävänsä tiedon äänestysrekisteriin siitä huolimatta, että kerroimme olevamme maahanmuuttajia. Ja siitä seurauksena nyt sitten olivat nämä uudet kirjeet, joissa rekisteröintilomakkeeseen oli valmiiksi jo täytetty henkilötietomme, ja pienellä präntillä ukaasi, että rekisteröimättä jättämisestä seuraa sakko, ja väärien tietojen antamisesta voi seurata £5000 sakko tai vankeusrangaistus. Jaiks. Rekisteröityminen sujui onneksi netissä parissa minuutissa. Ja minulla kun ei sitä NI-numeroa ole, sain vielä jälkikäteen pyynnön toimittaa kopion passista henkilöllisyyteni varmistamiseksi. Emmekä edelleenkään ole äänioikeutettuja.

Mutta jotain positiivistakin olemme saaneet kokea, terveydenhuollon puolella tosin. Sain terveyskeskuksesta antibioottireseptin puhelimitse kymmenessä minuutissa - ja hakea lääkkeet ilmaiseksi lähimarketin apteekista. Suomessa vastaavassa tilanteessa olisi varattu aikaa hoitajalle, ja sitten lääkärille, ja otettu näytteitä ja pissattu purkkiin ja pohdittu ja pähkäilty ja olisin vielä saanut, tietysti, maksaa lääkkeistäkin. Ymmärrän että turhia antibiootteja tulee välttää mutta joskus aikuinen ihminen vain tuntee oman kehonsa ja tietää kokemuksesta mikä tilanne on - ja se tunnutaan ymmärtävän NHS:llä. Ja kyllähän näiden tyyli yksinkertaisuudessaan säästää valtion kassaakin.

Päivä kanssani - Stirling edition

Facebookin ulkosuomalaisten bloggaajien ryhmässä on kiertänyt jo jonkin aikaa Päivä kanssani -haaste, johon ovat tarttuneet matkabloggaajat ja ulkosuomalaiset mm. Bilbaossa, San Diegossa, Barcelonassa ja Kööpenhaminassa. Muistin näitä lukiessani Saanan kuva tunnissa -postauksen Brightonista ja ajattelin että kyllähän yksi pieni postaus Stirlingistä mahtuu näiden sekaan.

Tässä kuvia ja tunnelmia tavalliselta keskiviikolta, 30.9.2015.

7:15

Herätyskelloni soi, ja olohuoneen ikkunasta näytti Silent Hilliltä. Kuva itseasiassa maanantaiaamulta, mutta yhtä vaikea oli Lukan koulua erottaa sumusta tänäkin aamuna, vaikka se näkyy meidän ikkunasta ja on vain kiven heiton päässä heti tuon suuren puun takana. Kodissa leijui ihana lämpimän jauhelihakeiton tuoksu ja vielä kuuma kattila löytyi liedeltä jäähtymästä - Kai oli valvonut yön valmistautuen seuraavan yön työvuoroon, ja laittanut loppuviikon ruuat valmiiksi. Väsytti ja tuntui, etten ollut oikeastaan nukkunut yhtään neljän jälkeen kun stressaavat ajatukset työharjoittelun kulusta pyörivät päässä.

8:15

Aamupalaksi mikrokaurapuuroa ja banaania. Evääksi töihin lisää kaurapuuroa ja myslipatukka. Kannan myöskin veden mukana kotoa, koska työpaikan vesiputket eivät kuulemma ole ihan juontikunnossa. Luka syö koulussa ilmaisen lounaan, mutta ottaa välipalaksi mukaan omenaa ja patukan. Herätin Kain juuri ennen kuin lähdin kotoa kohti bussipysäkkiä, ja Kai lähti viemään Lukaa kouluun.

9:15

Istuin bussissa matkalla Falkirkiin. Sumu leijui sitkeänä maassa aina melkein perille asti. Korvanapeista kuuntelin Rammsteinia, se sopi aamun ankeaan olotilaan. Täällä on kuitenkin hankala olla julkisesti pahalla päällä, kun kaikki hymyilevät ja tervehtivät iloisesti, ja hyväntuulisuus tarttuu väistämättä. Omissa murheissa märehtiminen saa aikaan oudon syyllisen olotilan, jota en ole koskaan tuntenut Suomessa, missä useimpien (minunkin) perusilme on tasaisen harmaa. Myös lampaiden bongaus pellolta piristi mieltä, kuten aina.

10:15

Toimistolla. Työkaverien lämpimät how are you't ja tarjottu kuppi kuumaa teetä hälvensivät loputkin tummat pilvet mielestäni ja jaksoin naputella harjoittelutehtävää sellaisella innolla, ettei enempää kuvia työpäivästä kannattanut ottaakaan, koska ne olisivat kaikki samanlaisia. Yhden tehtävän voi nyt suurinpiirtein vetää listalta yli, jes!

16:15

Sain melkein juosta bussille, mutta fiilis oli katossa. Olin juuri ennen työpäivän päättymistä ylittänyt itseni, tarttunut puhelimeen ja soittanut uudelle asiakkaalle. Olin vähän kammonnut koko puhelua - omia asioita hoitaessani puhelimessa on helppo vetää esiin ulkomaalaiskortti ja sönköttää välillä mitä sattuu, mutta nyt puhuin advocacy-järjestön edustajana, eikä silloin voi mennä sormi suuhun. Puhelu meni täysin yli odotusteni, ymmärsin kaiken mitä sanottiin ja neuvottelimme molemmille sopivan ajankohdan tapaamiselle. Suurin huoleni on ollut, että työharjoitteluni on tähän mennessä mennyt vähän liiankin kevyesti, ja olen pelännyt ettei tekemäni työ riitä täyttämään yliopiston tiukkoja kriteereitä. Nyt pääsen kuitenkin tositoimiin tämän asiakkaan kanssa ja pian ensimmäiselle itsenäiselle kotikäynnille. Eiköhän ne kriteeritkin pikkuhiljaa sitä myöten täyty.

17:15

Kotona ja kauhea nälkä. Pääsin maistamaan Kain viimeyön kokkailuja ja kertomaan hänelle onnistuneesta päivästäni. Ehdimme vaihtaa kuulumisia lyhyesti, ennen kuin Kai lähti ajelemaan kohti työpaikkaa ja yövuoroa.

18:15

Valmistauduimme lähtemään Lukan koululle vanhempainvarttiin. 

19:15

Vanhempainvartti vietetty ja lapset iltapalalla. Pieni hetki lueskella blogeja ja päivän uutisotsikoita. Opettaja kertoi, että Luka on edistynyt koulussa huimaa tahtia, hänet on siirretty lukemisessa seuraavaan, eli keskitason taitoryhmään, ja oikeinkirjoituksessa hän on samalla viivalla luokan huippujen kanssa. Matematiikassa Luka pärjää mutta ei loista, minkä osaltaan varmasti selittää matikkasanaston vieraus (olisin voinut itsekin vannoa vielä pari viikkoa sitten että subtract-sanassa on toinenkin s-kirjain...).

20:15

Iltasaduksi Leonille kirjastosta lainattu A braw Scots story for bairns ja Lukalle Harry Potteria suomeksi. Ensimmäinen Potter-kirja onkin ihan lopuillaan ja seuraavana lukulistalla on Charlie and the Chocolate Factory alkuperäiskielellä. Saa nähdä mitä sen tavaamisesta tulee ja kummalla menee enemmän kieli solmuun, Lukalla vai äidillä.

Lopun iltaa nautinkin hiljaisuudesta, omasta seurastani ja Stephen Hawking's Universe -dokkarisarjasta Netflixissä. Mikään ei tuo unta paremmin kuin rauhallisella äänellä selostetut avaruuden pimeydessä kieppuvat galaksit ja tähtikuviot - olen pulassa kun sarja loppuu, mitä sitten minulle iltasaduksi?

Suunnitelmat uusiksi

Kahdeksan kuukautta sinnikästä työnhakua, kymmeniä hakemuksia ja paria haastattelua myöhemmin, Kailla on nyt ensimmäinen työpaikka Skotlannissa. Aika hieno lisäys 'ei olla koskaan ennen ulkomailla tehty tätä' -listaan. 

Työ on yötyötä 4 iltana viikossa, paikka on 47 km päässä kotoa. Se tarkoittaa:

• Kahden tunnin työmatkaa kolmella bussilla (yhteen suuntaan) - ja koska tämä yhtälö ei vain tule toimimaan lapsiperheen arjessa, meidän on hankittava auto!

• Kalenterista raivataan syksylle suunnitellut lauantai-illan ohjelmat, koska se on työpäivä. Emme pääsekään kokeilemaan maahockeytä tai katsomaan jalkapalloa tai rugbya, vaikka olimme niin ajatelleet.

• Kain on viimeinkin hankittava National Insurance Number, eli NI-numero verotusta varten, mikä tarkoittaa haastattelussa käymistä Edinburghin työkkärissä Jobcentreplussassa. Miksei tätä voisi hoitaa Stirlingissä?
• Työntekijän perheenjäseninä pääsemme tutustumaan Skotlantilaiseen sosiaaliturvaan - lapsilisät, veroedut... meillä on paljon kysymyksiä esitettävänä Citizen Advice Bureaulle.

• Saatamme myös päästä ottamaan selvää paikallisesta babysitter-kulttuurista. Aikataulumme sovittuvat aika hyvin yhteen, mutta työharjoittelun joudun ehkä osallistumaan ryhmiin ja tapaamisiin arki-iltaisin jolloin Kai on töissä, ja lapsille pitäisi saada hoitaja pariksi tunniksi. Nyt on heitettävä kaikki tuttavuusverkostot vesille, koska mieleni ei tee maksaa £20 ihan vain päästäkseni lähettämään potentiaalisille sittereille viestejä lastenhoitopalveluja välittävän nettisivun kautta.

Stirling Castle vasten ilta-aurinkoa.

Paljon kysymyksiä, liikkuvia osia, uusia asioita opeteltavana, epävarmuutta ja jännitystä. Jaksetaanko yötyöarkea? Osuvatko aikataulut kohdilleen? Onko työ ja työkaverit kivoja? Löytyykö kiva lastenvahti? Osataanko seikkailla raha-asioiden viidakossa? Onko meillä enää lainkaan yheistä vapaa-aikaa perheen kesken jolloin voisi tehdä muutakin kuin nukkua pois univelkoja? Uskallanko kokeilla vasemmanpuoleissa liikenteessä kurvailua?

Stay tuned.