lauantai 25. heinäkuuta 2015

Isle of Arran: King's Cave

Arran-loman keskimmäisenä päivänä hyppäsimme pikkuiseen laina-autoomme ja lähdimme kiertelemään saarta. Saaren ympäri pääsee pitkin kapeaa ja mutkaista tietä, matkaa on noin 58 mailia (93 km) ja aikaa menee parisen tuntia. 

The Ross tien maisemia



Me maustoimme ympäriajoa ajamalla kuitenkin ensin suoraan saaren eteläosan halkovan The Ross nimisen tien kautta saaren itäpuolelle Blackwaterfoot-kylään tarkoituksenamme ehtiä käymään tsekkaamassa kuninkaan luola - nähtävyys lyhyen kävelymatkan päässä tieltä - ennen puolelta päivin alkamaan luvattua sadetta. Ross on yksikaistainen pikkutie, joka mutkittelee verheiden rinteiden lomassa ja siellä täällä sen laidalla on ohituspaikkoja (passing place). Koko 14 km matkalla Rossin päästä päähän meitä ei kuitenkaan tullut keskiviikkoaamupäivänä vastaan kuin yksi auto.

Päivän ajoreitti Lamlash - Blackwaterfoot - Lochranza - Lamlash

Kuninkaan luola sijaitsee Arranin itärannalla ja puolivälissä helppokulkuista ja selkeästi merkittyä noin 5 km mittaista luontopolkua. Reitin varrella näkyi ja kuului lampaita ja metsän laidassa ilmassa surisevia mitälienee puupistiäisiä, ennen kuin polku melkein yks kaks johdatti merenrantaan.







King's cave

En muista koskaan ennen käyneeni luonnon muovaamassa luolassa, ainakaan näin suuressa. Luolia oli itseasiassa useampia rinnatusten ja niiden seinissä erottui vanhoja kaiverruksia. Kerrotaan, että näissä luolissa Robert the Bruce piileskeli englantilaisilta, ja siitä niiden nimi. Ensimmäisen kuvan salamalla otettuani säikähdin kimeää huutoa ja olin suhteellisen varma että olin herättänyt lepakon - mutta se olikin vain luolan suun yläpuolella istuva lintu.


Kanervat, sormustinkukat ja horsmat kukassa, kaikki sävysävyyn.


Luvattu sade ei sitten koskaan tullutkaan, ja me matkoimme autolla saaren toiselle puolelle The String -nimistä tietä, eli sitä toista saaren kahdesta poikkitiestä. Jos jotain Arranin teistä voi sanoa, niin ainakaan siellä ei voi eksyä. Saaren länsipuolelta lähdimme kiertämään rantaa vastapäivään ja päädyimme pohjoisimpaan kylään, Lanzarote Lochranzaan.


Olisimme kenties vain huristellut kylän halki kuten useimpien muidenkin, mutta näimme lahden poukamassa kapean niemen päässä tonottavan linnan, ja pitihän se käydä tsekkaamassa. Pääosin 1600-luvulla rakennettua linnaa ovat asuttaneet herttuat ja jaarlit, mutta myös kuninkaat ovat käyttäneet sitä tukikohtanaan. Linna sortui osittain myrskyssä, ja on ollut käyttämättömänä 1800-luvulta lähtien.


Lochranza castle


Päivän aikana pitkin saarta autoillessamme näimme mm. pari saksanhirveä. Arranilla niitä on noin 1800 yksilöä, joita pyritään peura-aidoilla pitämään saaren pohjoisosissa, etteivät ne tekisi tuhojaan saaren keski- ja etelä-osan laidunalueilla ja viljelyksillä. Lisäksi näimme ovelan lampaan, joka seisoi tiellä nyhtämässä heinää viereiseltä laitumelta. Automme nähdessään se hyppäsi takaisin tien toiselle puolelle ja näppärästi luikahti piikkilankojen ali takaisin omalle laitumelleen. Jännin näky oli kuitenkin itärantaa etelään päin ajaessamme keskellä tietä komeillut riikinkukko. Tuskin luonnonvarainen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

On ilo kuulla sinusta!