lauantai 1. elokuuta 2015

Loch Lomond: Balloch

Jäi lentokierros välistä, ei ollut ylimääräistä £119 taskussa tällä kertaa.

Käväisimme torstaina päiväreissulla Loch Lomondin rannalla Ballochin kylässä. Alunperin olimme suunnitelleet käyvämme vaeltamassa saman järven rannalla olevassa Lussissa ja sen takana kohoavilla vuorilla (tai mitä hills nyt olisi suomeksi). Sinne olisi kuitenkin pitänyt vaellusreitin pituuden vuoksi kulkea kahdella eri bussilla ruuhka-aikaan aikaisin aamulla - jolloin matkaliput olisivat maksaneet kahdelle yhteensä £50! Joten muutimme suunnitelmia vähän ex tempore ja otimmekin puolet halvemmalla off-peak päiväliput junalla Glasgown kautta Ballochiin. 

Kartassa Ballochin lisäksi Aberfoyle (lampaita huhtikuussa) ja Deanston (viskitislaamo) - näin se kotiseutu tulee tutuksi.


Näkymä Loch Lomondille Ballochin rannalta.

Maid of the Loch - viimeinen Britanniassa rakennettu siipiratasalus vuodelta 1953 Ballochin rannalla.

Ben Lomond -vuori vastarannalla

Muutama muukin oli huomannut, että Ballochiin on helppo tulla, ja kylä näyttääkin elävän lähinnä turismista. Järvelle olisi päässyt tutustumaan erilaisilla venekierroksilla, melomalla, polkuveneillä, vesitasolla, you name it. Vain uiminen oli joka paikassa kielletty (vaarallisia virtauksia + vilkas veneliikenne). Tyydyimme tällä kertaa kiertelemään rantoja pitkin, vaikka järven rannoilla kohoavien vuorten rinteiltä maisemat ehkä olisivat olleet vielä paremmat.



Vasemmalla huiput joita olisimme lähteneet tavoittelemaan jos olisimme päässeet Lussiin asti. Toisella kertaa sitten.

Leven joen suu Loch Lomondin eteläpäässä



Ballochin itäpuolella on suuri viheralue Balloch Country Park, jossa leveät puistokäytävät risteilevät ihanissa vihreissä maisemissa. Vastaan tuli paljon lapsiperheitä ja koiranulkoiluttajia (koiria sai järvessä uittaa - lapsia ei). Ballochissa on kauniiden maisemien lisäksi meriakvaario jossa jätimme käymättä tällä kertaa - jos vaikka teemme tänne joskus reissun lasten kanssa.

Balloch Country Park - ja tuo katulamppu on ihan tavallisen katulampun korkuinen.







Balloch castle

Ballochissakin on linna (missäpä täällä ei olisi) - mutta tämä erosi kaikista tähän mennessä näkemistämme siinä, että tämä 1800-luvun alussa yksityiseksi asumukseksi rakennettu linna on ollut kunnan vuokraamana toimistotilana vuodesta 1975 alkaen. Linnan ikkunoissa näkyikin sälekaihtimia ja sen ulkoseiniä kiersi vesiputket ja sähköjohdot. Nyt linna on kuitenkin suljettu odottamaan remonttia, eikä ole siis avoinna yleisölle.



Balloch bridge

Valkoinen sorsa? Ankka? Who knows.

Järviluukku avattu.

Vanhanaikaisin juna, jossa tähän mennessä olemme Skotlannissa matkustaneet - eikä edes kokolattiamattoa lattialla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

On ilo kuulla sinusta!