lauantai 22. elokuuta 2015

Back to school


Kuluneella viikolla Luka on palannut koulun penkille innokkaana kolmasluokkalaisena. Ihan turhaan olin pelännyt pojan unohtavan orastavat englanninkielen taitonsa kesälomalla - Luka puhuu koulussa kuulemma kuin papupata. On oikeastaan aika ihmeellistä seurata, miten vain englannin aakkoset ja numerot tunteneesta ja vain 8 kuukautta sitten Suomesta muuttaneesta eskarilaisesta on kuoriutunut ihanasti skottiärrää surauttava reipas koululainen. Vaikka kotikieli meillä on edelleen sitkeästi ja johdonmukaisesti suomi, englannista on tullut Lukan leikin kieli ja sisäisen dialogin ääni, jota hänen kuulee puhelevan itsekseen. 


Ainakaan vielä kotiin ei ole tullut yhtään koulukirjaa, mutta Lukan mukaan kolmosluokalla on alusta alkaen kirjoitettu ja luettu paljon enemmän kuin kakkosluokan keväällä. Oppitunneilla myös istutaan aiempaa enemmän pulpeteissa omilla paikoilla "eikä lattialla opettajan kanssa", kuten Luka asian ilmaisi. Luka ymmärtää tehtävänannot aina vain paremmin, mutta nappasin silti lähi-Tescosta kaksi enkun tehtäväkirjaa kotona selattavaksi oppimisen tueksi. Jostain syystä on vaikea kuvitella että Suomessa myytäisiin ruokakaupassa pikkukoululaisille vastaavia tehtäväkirjoja alle 3 euroa/kpl - meidän Tescossa nämä olivat heti sisäänkäynnin edessä hyvin esillä, ja omat kirjat käsialalle, kertotauluille, kellon opettelulle, jne. Vähän karsastan täällä ilmeisesti ihan arkipäiväisenä pidettävää ajatusta, että vanhempien pitäisi kovasti prepata alakoululaisia kotona asioihin jotka pitäisi oppia koulussa. Minulle riittää, että tehtäväkirjoista voimme yhdessä bongailla sanoja, joita koulussa varmasti tulee vastaan, mutta joiden merkitystä Lukan on vaikea päätellä itse - esim. sentence tai noun

Isoveljen potkulauta niin kovasti kiinnostaa...



...joten pitihän sitä sitten saada oma pieni potkuri.

Leon odottaa jo kovasti nurseryn alkamista, mutta nauttii vielä viikon verran lomasta. Minä palaan yliopistolle maanantaina - viikon verran opettelemme miten ollaan työharjoittelussa, ja kuukauden lopussa suuntaan sitten harjoitteluun. Olen yrittänyt käydä läpi kevään luentomateriaaleja, ja ihan hävettää miten paljon sanastosta ja läpikäydyistä asioista on jo unohtunut kesän aikana. Odotan työharjoittelua senkin puolesta, että pääsen ensimmäistä kertaa työympäristöön paikallisten kanssa, jossa varmasti saan eri tavalla käyttää kieltä, kuin koulun penkillä. 

4 kommenttia:

  1. Heippa!

    Blogiasi on kiva seurailla, ja kirjoitat mielenkiintoisesti arkisista asioista :) Erityisen mukavaa kuulla lasten sopeutumisesta sinne. Oon ite lukion toisella ja oon aatellut hakea yliopistoon Skotlantiin - tavoitteena glasu tai edi, mutta jos ei ihan L:n paperit tule niin kyllä Stirling viehättää enemmän kuin vaikkapa Aberdeen tai Dundee. Oon käsittänyt, että Stirling olisi aika "sopivan" kokoinen, kaikki oleellinen löytyy ja isompiin kaupunkeihin pääsee helposti halutessaan. Olen siis asunut itse 7000 asukkaan kylässä ja 40 000 kaupungissa, nykyään pääkaupunkiseudulla ja voisin ainakin kuvitella viihtyväni siellä. Miten paljon on liikunta- ja muita harrastusmahdollisuuksia? Entä tapahtumia, kulttuuria? Minkälainen keskusta on (vertaa vaikkapa johonkin kaupunkiin Suomessa, jos vaikka saisin käsityksen)?

    Kiitos tästä blogista (ja jos jaksat vastata) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :) Stirling on tosiaan tosi kiva paikka, ja vaikka me valitsimme sen hyvin sokkona ihan pelkän yliopiston perusteella, ei valinta olisi voinut mennä enemmän nappiin. Asukkaita täällä on juurikin 'vain' reilut 40 000, kuten vaikka Imatralla muistaakseni, mutta kompaktissa ja vilkkaassa keskustassa tulee ihan ison kaupungin tuntua (tsekkaa vaikka google mapsin street viewillä Murray Place, Stirling, se on pääkatu), mutta kaikki on lähellä ja oikeastaan kävelymatkan päässä (paitsi se yliopisto). Minusta on ihanaa asua lähiössä, josta on alle vartin matka ihan keskustaan ja kaupoille, tai sitten jos lähtee päinvastaiseen suuntaan, on samassa ajassa maaseutumaisemassa lehmien ja peltojen keskellä. Junat ja bussit kulkevat tosi näppärästi ja usein sekä Glasuun että Ediin, bussilla voi taittaa matkan parilla punnalla, junalla alle tunnissa. Urheilumahdollisuuksia tarjoaa ainakin Peak, uimahalli/jäähalli/kuntosali -kompleksi josta löytyy ryhmä poikineen aina maahockeystä melomiseen... Lenkkeillä jos tykkää, maisemista ja poluista ei ainakaan ole puutetta :) Kulttuuria tarjoaa yliopison taidekeskus Macrobert, siellä on teatteria, leffoja (uudetkin leffat, vähän vain viiveellä) ja vaikka tanssiesityksiä (kaikki opiskelijoille älyhalvalla!). En osaa puhua minkään muun paikan puolesta, mutta täältä on kyllä vaikea keksiä mitään pahaa sanottavaa :)

      Poista
    2. kiitos kattavasta vastauksesta! :)

      Poista
  2. Sait haasteen! http://koti-ikava.blogspot.co.uk/2015/08/blogihaaste.html

    VastaaPoista

On ilo kuulla sinusta!