Työharjoittelusta opittua

Tämä kirjoitus on muhinut jo pitkään, mutta nyt alkaa (vihdoin) olla aika hyvästellä työharjoittelu ja vetää yhteen mitä siitä jäi käteen. Päällimmäinen fiilis on huojennus. Selvisin siitä! Muistan nimittäin yhä viime syksyn harmauden ja arjen kiireen ekan työharjoittelun aikana - ja sen hetkittäisen olon, että jos tästä selvitään niin se on ihme.

Aiemmasta karaistuneena odotin tätä toista ja puolet pidempää harjoittelua kauhunsekaisin fiiliksin. Ja olihan se rankkaa - joinain aamuna ihan vain sängystä ylös nouseminen ja junaan raahautuminen oli voitto sinänsä. Kesäisestä ajankohdasta oli kuitenkin se hyöty, että lapset pääsivät viettämään pitkän loman Suomessa. Sain paahtaa harjoittelussa vähän vähemmän huonolla omatunnolla - oli ihan ok että kävin kotona vain nukkumassa ja lataamassa akkuja, ilman huolta siitä että olisi pitänyt viihdyttää pieniä lomalaisia.

Yksi juttu mitä ei harjoittelun loputtua todellakaan jää ikävä: aikaiset aamut juna-asemalla ja kotimatkat seisoen täpötäydessä junassa. Mutta aina oli sentään aikaa aamukahville. Jännintä taisi kuitenkin olla kun kotimatkalla juna pysähtyi keskelle peltoja tunniksi (kuva yllä), kun edessä olleesta tavarajunasta oli pudonnut vaunu kiskoilta.

***

Seuraavaksi kuitenkin vähän siitä, mitä tämä kesä opetti paitsi lastensuojelusta ja sosiaalityöstä, myös skottienglannista ja paikallisista ihmisistä, työelämästä ja yhteiskunnasta.

Skottienglanti

Opin esimerkiksi, että paikannimet Sauchie ja Scone lausutaan sockey ja skyyn, ja Auchterarder on kylä Stirlingissä eikä jossain päin Saksaa vaikka niin ehkä voisi kuvitella. Skottienglanti on tarttunut onnistuneesti meihin kaikkiin - parhaiten Lukaan joka kavereiden kanssa jutellessaan sujuvasti jättää monet t- ja tt- äänteet paikallistyyliin ääntämättä (Sco'ish ja bu'er vaikkapa). Kaikki ovat oppineet lisäämään s-äänteen you-sanaan kun sitä käytetään tarkoittamaan montaa ihmistä (See youse later!), ja vastaamaan myöntävästi nasevalla aye-myönnöllä jo aiemmin opitun ye:n lisäksi.

Lisäksi olemme oppineet käyttämään sanoja uudella tavalla. Tea ei esimerkiksi tarkoita ainoastaan kuumaa juomaa, vaan myös iltaruokaa. Skotlanti saattaa olla yksi harvoja maita joissa kysymykseen 'What's your favourite tea?' voi saada vastaukseksi 'Pizza!'. Aiemmin meille oli jo käynyt selväksi että pudding on yleisnimi kaikelle jälkiruualle jäätelöstä kiisseeliin, mutta nyt olemme oppineet myös sen että juice tarkoittaa limpparia ja biscuit on käypä sana esim. Twix-patukasta.

Kuinkahan paljon lapsilla onkaan lopulta poisoppimista, ennen kuin kieli vastaa sitä mitä Suomen ala-asteella enkuntunneilla opetellaan? Minut on ainakin opetettu aikanaan esimerkiksi lausumaan h-kirjain aitch, mutta täällä olemme oppineet lisäämää eteen selkeän h-äänteen, eli sanomaan haitch.  

Työharjoittelupäivä lehmiä bongaamassa. Pääsin myös käymään asiakkaiden kanssa kahdessa linnassa - vain Skotlannissa!

Lahjoja ei saisi ottaa vastaan töissä, mutta miten tästä olisi voinut kieltäytyä?

Työkulttuuri

Toimistoympäristössä merkittävin ero Suomeen (tai ainakin entiseen työpaikkaani Suomessa) oli se, miten pomon hyväksyntä täytyy saada pienimpäänkin lippulappuun, päätökseen ja aikataulumuutokseen. Minun oli vaikea tottua siihen, että pitää kysyä lupa, jos haluaa lähteä liukuvan työajan puitteissa puolituntia etukäteen töistä, tai jos haluaa nostaa asiakastyötä varten toimiston kassasta kympin käteistä - ja tämä ei siis koskenut vain minua harjoittelijan roolissa, vaan ihan jokaista työntekijää. Toki varmasti näissä on tiimi-, toimisto- ja työnantajakohtaisia eroja, mutta väitän että täällä pomon ja alaisen välinen valtasuhde ei ole niin tasa-arvoinen kuin Suomessa.

Ja toimistoista puheenolen, täällä rakastetaan pöytäkirjoja (minutes) ja niitä otetaan jokaikisessä palaverissa. Pienimmissäkin kokouksissa noudatetaan tiukkaa ohjelmaa, johon tottuminen myös vaati opettelua - Suomessa vastaavaa pönötystä olen kokenut vain talonyhtiön vuosikokouksissa.

Lisäksi olemme oppineet Kain kanssa paljon paikallisesta työmoraalista. Suomalainen suoraselkäisyys ei enää tunnukaan kliseeltä, kun on nähnyt täällä miten eri aloilla ihmiset tekevät mielellään tasan tarkkaan sen mistä heille maksetaan, ja ihmistä joka tekee mitään sen yli (esim. huolehtii yleisestä siisteydestä työpaikalla) pidetään vähän hölmönä, kun alistuu moiseen.

Sosiaalityöstä ja sen eroista Suomessa ja Skotlannissa sain niin monta ahaa-elämystä, että niistä kirjoitan ihan oman postauksen joku kaunis päivä kun harjoitteluraportit ja tehtävät on palautettu. Sain nimittäin yllättävän kutsun käydä yliopistollani kertomassa aiheesta sosiaalityön undergraduate opiskelijoille lokakuussa - himppusen hirvittää kun en mitään vastaavaa ole ikinä tehnyt, mutta palaan asiaan luennosta selvittyäni.

Kuinka monta hehkulamppuvitsiä voi kertoa sosiaalityöstä? No ainakin nämä kaksi - osuvia molemmat.

Yhteiskunta

Tämän kesän aikana meille on selvinnyt mitä se oikeasti tarkoittaa, kun sanotaan että Britannia on luokkayhteiskunta. Kyllähän Suomessakin puhutaan keskituloisista ja pienituloisista, mutta jokseenkin näillä on tilastotieteeseen kalskahtava merkitys - eivätkä sanat oikeastaan kuvaa ihmisiä vaan taloudellista tilannetta. Täällä on kuitenkin oppinut miten paljon sisältöä, ennakko-oletuksia ja asenteita kätkevät sisälleen esimerkiksi termit middle class, working class, ja posh - jolle ehkä paras arkisuomennos olisi pyrkyri, tai henkilö joka on olevinaan/haluaisi olla paremmassa luokassa kuin mihin on syntynyt tai johon tulojen ja aseman puolesta kuuluisi. Posh on oikeastaan aika loukkaava termi eivätkä monetkaan haluaisi tunnustaa olevansa sellaisia. Tämä on yksi syy miksi olemme mieluusti ottaneet käyttöön paikallismurteen, sillä sitä käyttämällä puhuu "oikealla tavalla väärin" - eli samalla tavalla kuin tavan kansalaiset. Liian oikeaoppinen englanti on nimittäin yksi varmimpia tapoja jolla posh-leiman saa otsaansa.

Luokkajaon huomaa paitsi tarkkailemalla eroja eri asuinalueiden välillä, myös ihmisten ostoskäyttäytymisestä (henkilökohtaisesti välttelen Waitrosea ja jopa Marks & Spencerin ruokapuotia joihin en koe olevani opiskelijabudjetillani ja vapaapäivinä suosimassani farkut ja huppari -tyylissäni tarpeeksi middle class tai edes posh). Myös lasten kouluissa on eroja. Tavallaan on helppo liputtaa koulupukujen puolesta jos niiden ajatuksena on asettaa lapset keskenään tasa-arvoiseen asemaan kun kaikki ovat pukeutuneet samoin. Mutta tosiasia on se, että etenkin yläkouluikäisillä sillä on jo väliä onko koulukengät hankittu halvalla Primarkista, vai laatumerkkiä Debenhamilta - vaikka kyseessä olisi ulkoisesti varsin samannäköiset mustat kävelykengät. Koulupuvun väri, koulun vaakuna ja se kuuluuko asuun solmio ja bleiseri vai pelkkä kaulus- ja collegepaita kertoo myös perheen sosiaalisesta statuksesta - tietyillä kouluilla on yksinkertaisesti parempi maine ja hienompi historia kuin toisilla.

Enpä muista koskaan ottaneeni syksyä vastaan näin kiitollisena kuin tänä vuonna. Nyt nimittäin huomaa että kesä on jo ohi, vaikka olemmekin saaneet nauttia vielä n. +18C lämmöstä näille päiville asti. Luonnon värit ovat alkaneet salakavalasti haalistua, siellä täällä näkyy kellertäviä lehtiä ja aamuisin saattaa herätä sankkaan sumuun.

Harjoittelun jälkeen aion vetää vähän happea. Ja valmistautua viimeiseen koitokoseen näissä opinnoissa - opinnäytteeseen.