The Kelpies

En meinaa uskoa, että nämä kuvat on otettu viime sunnuntaina, marraskuun ekana, jolloin lämpötila kipusi lämpimimmillään kuuteentoista (!!) ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja matalalta niin kirkkaasti, että ihan ärsytti, että olen laittanut aurinkolasini jemmaan josta en niitä lähdön hetkellä löytänyt. Navakka tuuli piti huolen siitä ettei päässyt unohtamaan että on syksy, mutta mahtava päivä pienelle retkelle joka tapauksessa.

Omasta autosta nauttien lähdimme ensimmäistä kertaa huviajelulle oman kaupungin ulkopuolelle, ja kävimme viimein tsekkaamassa nämä valtavat hevosenpäämonumentit Falkirkissä, joita ihailin kaukaa jo heinäkuussa. Nämä heposet kohoavat 30 metriin ja niiden inspiraationa ovat olleet myyttiset muotoaan muuttavat vetehishevoset (Wikipedia), eli skotlantilaisittain kelpiet. Öisin patsaat on valaistu kauttaaltaan ja näkyvät makeasti ohikulkevalle moottoritielle (Googlen kuvahaku sanoilla 'Kelpies by night').

Kesällä vieressä kulkevalla kanaalilla olisi varmasti enemmän elämää, mutta kävelijöitä ja potkulaidoilla viilettäviä tenavia oli vielä nyt marraskuussakin tosi paljon sekä Kelpieillä että niiden lähellä sijaitsevassa Helixin leikkipuistossa.

Viimeiset kolme päivää olemmekin saaneet nauttia sankasta pilviverhosta, sateesta kaikissa erilaisissa nestemäisissä olomudoissaan hienon hienosta tihkusta kaatosateeseen ja jatkuvasta, kaikenkattavasta hernerokkasumusta. Olen suomalaisena tottunut siihen että joskus aurinko voi olla näkymättömissä päiväkausia, mutta vuorokaudesta toiseen jatkuva sumu jossa näkyvyys on noin 20 metriä, on yllättänyt minut ankeudellaan.

Koetan pitää yllä uskoa siihen, ettei tämä sunnuntai ollut syksyn viimeinen aurinkoinen päivä, ja myös siihen, että aurinkolasini tupsahtavat kätköstään ennen kuin se seuraava koittaa.