sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Viikko Stirlingissä - päivä 6

Perjantai 28.11.

Oli aika pakkailla laukut ja lähteä kotimatkalle. Jätimme hotellin jo aamusta aikomuksenamme viettää päivää Edinburghissa ennen lentoa. Se oli virhe. No ei sentään, mutta kieltämättä olin vähän pettynyt.

Stirlingin juna-asema
Pienimmissäkin ohi vilahtaneissa kylissä näkyi olevan oma linna.
No, ehkä pientä reissuväsymystä oli havaittavissa meissä molemmissa ja ajatuksemme olivat jo muuton käytännön järjestelyissä, mikä ei välttämättä ole otollisin mielentila tutustua ilman minkäänlaista etukäteisinfoa puolen miljoonan asukkaan kaupunkiin "no kunhan nyt vähän katsellaan" -ajatuksella.

Teillä oli lätäköitä, ilma oli harmaa ja sumuinen ja kaupungin keskusta oli.. no, ison kaupungin keskusta Black Fridayna parhaimpaan shoppailuruuhka-aikaan. Yritin kuvata joitakin mielenkiintoisen näköisiä pytinkejä, mutta voisi ehkä luulla että olin busseja bongailemassa.








Löysimme Edinburghin linnan ja sen läheisyydestä joulutorin. Tämäkin varmasti pääsee paremmin oikeuksiinsa illan pimettyä valojen loistaessa. Tänne kyllä tullaan ensi joulun tienoilla lasten kanssa uudemman kerran.

Pakenimme korviahuumaavaa liikenteen jylyä Tiles Cafe & Bistro -ravintolaan. Sain eteeni ensimmäisen haggikseni - ja se oli muuten maukasta! Kai tilasi myös jotain mitä ei koskaan ennen - kalaa. Fish & chips maistui myös hänelle, vaikkei muuten kalasta välitäkään. Samat eväät olisimme saaneet puolta halvemmalla sivukujan Snax -baarista, mutta sinne en vielä saanut Kaita suostuteltua. Ehkä seuraavalla kerralla. 

Haggis, neeps & tatties - perinteisistä perinteisin


Seuraavan kerran Edinburghiin saavumme paremmalla säällä, keskustan karttaa etukäteen tutkineina ja valmiiksi joitakin käyntikohteita miettineinä... Vinkkejä otetaan vastaan! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

On ilo kuulla sinusta!