Isle of Arran: Lamlash

Minilomamme Isle of Arranilla on takana ja saldona sadoittain valokuvia. Saimme taas monta asiaa kuvitteelliselle 'ei olla ennen tehty tätä ulkomailla' -listalle: vuokrasimme auton, Kai ajoi vasemman puoleisessa liikenteessä (ihan pikkuisen meinasin hyperventiloida Glasgown keskustaa motarilla ohittaessamme - parhaimmillaan 7 saman suuntaista kaistaa rinnakkain, jaiks), matkustimme onnistuneesti auton kanssa autolautalla ja kaiken tämän jälkeen pääsimme nauttimaan ihanasta pienestä saaresta loistavassa säässä (poutaa, +16, ei kovaa tuulta).

Arran sijaitsee Glasgowsta virtailevan Clyde-joen mukaan nimetyssä merenlahdessa ikäänkuin Skotlannin kainalossa. Asukkaita siellä on vähän vajaat 5000 ja maapinta-alaa suurinpiirtein saman verran kuin Imatralla. Lautta ajelee saaren isoimman kylän Brodickin ja Glasgown kupeessa sijaitsevan Ardrossanin välillä useita kertoja päivässä. 

Lamlash

Lamlash Bay

Minisaari Holy Island nähtynä Lamlashista

Olimme varanneet hotellihuoneen kahdeksi yöksi Lamlashin kylästä. Heitettyämme laukut huoneeseen suuntasimme tutkimaan ympäristöä. Olin lainannut kirjastosta Walking on the Isle of Arran opuksen, josta löysimme mukavanoloisen 10 km lenkin Lamlashin ja Brodickin välillä kohoavien Clauchland Hills kukkuloiden ympärillä (kartassa punaisen pallukan alueella).

Holy Island nähtynä Clauchland Hillseiltä

Pääosin reitti oli helppokulkuinen, polku kulki autotien laidassa ja jatkui mökkitiemäisenä hiekka- ja sorapolkuna ylös mäen rinnettä. Matka ylärinteiltä alas niemenkärkeen oli kauniisti kävelykirjassa kuvailtu ruohikkoiseksi poluksi. Kainaloihin asti yltävät saniaiset, mutainen polun pohja ja nilkkojen ympärille kääriytyvät ohdakkeet olisivat mielestäni ansainneet jonkin muun kuvauksen - mutta maisemat olivat kyllä tarpomisen arvoiset.

On siinä jossain heinän keskellä polkukin.

Saaren korkein huippu Goat Fell näkyy taustalla.

Takaisin Lamlashiin päin kulkiessamme polku vei suoraan lehmien laitumen halki. Sinne vain kiivettiin ammujen sekaan, eikä niitä näyttänyt kovinkaan häiritsevän. Loppumatkan ihan kestopäälystetien alkuun asti saimmekin sitten varoa joka askeleella lehmänläjiä (tämänkin kirjailija oli jättänyt mainitsematta reittikuvauksessa).

Paras palkinto ensimmäisen Arran-päivän ja tämän tarpomisen päätteeksi taisi kuitenkin olla Lamlashin rantakivikossa rentoina lekotelleet kaksi hyljettä.

Stirling Old Town Jail

Yksi asia, mikä Stirlingistä puuttuu (ja minkä puuttumisen huomaamiseen minulta meni noin puoli vuotta), on tori, tai edes toria muistuttava aukio. Täällä pidetään harvakseltaan erilasia tapahtumia, joissa myyntikojut pannaan pystyyn, mutta kojut kasataan aina milloin minnekin, vaikka rugbykentälle, puistoihin tai kuten eilen - parkkipaikalle.  Kyseessä oli The Great Escape - Old Town Jail Food and Drink Festival, joka komeasta nimestään huolimatta oli varsin vaatimaton ja kotoisa, ihan niin kuin Stirling muutenkin.

Syömä- ja juomatapahtuma oli ajoitettu vanhan kaupungin vankilamuseon uudelleen avaamiseen ja antoi meille hyvän tekosyyn käydä vankilaan tutustumisen lisäksi maistelemassa lihapiirakoita (ylläolevat sausage rollsit) ja mielettömiä isoja marenkeja, joissa oli sisällä suklaata ja pinnalla hasselpähkinärouhetta. Olisin ottanut kuvan, mutta marenki oli popsittu parempiin suihin ennen kuin sain kameran kassista. 

Vankila oli vielä osittain rempassa, joten sitä pääsi katsomaan vain opastetulla kierroksella (á £5 per aikuinen), jonka veti taitava opas eläytyen vuorotellen eri aikojen vankilanjohtajien, pyövelin, vanginvartijan ja vangin rooleihin. Kierros päättyi vankilan tornin tuuliselle kattotasanteelle. 

Holy Rude kirkon torni, taustalla Stirlingin linna

Tähän loppuun minun on ihan pakko jakaa pari kuvaa, jotka ehkä selittävät osaltaan miksei täällä käytetä puurakentamista. Englantilainen tuttumme ihmetteli Suomessa käydessään, miten voidaan rakentaa puutaloja - miten mikään vakuutusyhtiö antaa edes vakuutuksen sellaiseen paloriskiin. Hmm. Enpä ollut tuota tullut koskaan ajatelleeksi. Täällä sen vasta on huomannut, miten kaikki talot rakennetaan kivestä, ja pieniä pätkiä puupanelointeja vilahtelee vain siellä täällä. Allaolevissa kuvissa on taloja joiden ohi sattumalta kuljimme. Asuinalue ei näyttänyt kovin vanhalta, ehkä 90-luvulta. Jäin oikeasti tuijottamaan näitä harmaantuneita ja käpristyneitä lautoja suu auki. Ehkä se kivi sitten vain sopii paremmin tänne tuuleen ja sateeseen.

Falkirk ja Callendar house

Keskiviikkona otimme suunnaksi Falkirkin, joka sijaitsee noin puolen tunnin bussiajelun päässä Stirlingistä, suurinpiirtein puolimatkassa Edinburghiin päin mentäessä. Falkirk on kylä (town) ja kunta (council) jolla on pitkä historia alueen teollisuuden ja kaupan keskuksena. Asukkaita Falkirkissä on reilut 30 000, vain 10 000 vähemmän kuin Stirlingissä, jolla on Skotlannin pienimmän kaupungin titteli. Falkirkin asemasta kertonee sekin, että meidänkin stirlingiläinen postinumero alkaa kirjainyhdistelmällä FK.

Falkirkin keskusta oli todella sympaattinen kävelykatuineen. Pienessä Casci's kuppilassa saimme hauskan pienen lounaan, ja tarjoilija toivotti meille suomeksi "Moi moi!" pois lähtiessämme.

Päivän pääkohteemme oli ihan Falkirkin keskustan tuntumasta löytyvä Callendar house, kartano jonka maiden historia ulottuu roomalaisten aikoihin asti. Näillä main keskeltä Skotlantia on kulkenut Antonine Wall, mikä on merkinnyt Rooman valtakunnan pohjoisinta rajaa. Callendar house on rakentunut 600-vuotisen historiansa mittaan vartiotornista luostariksi, ja sittemmin renessanssityyliseksi aatelissukujen asuinpaikaksi. Ilmainen sisäänpääsy, kuten museoissa täällä on tapana. Callendarin näyttelyistä opimme enemmän skotlantilaisten tavallisten työläisten arjesta historian eri aikoina, kuin muista museoista joissa olemme tähän mennessä käyneet.

Keittiö on kunnostettu 1800-luvulla ja yhä täysin toimiva kaikkine tulisijoineen.

Ohdake (thistle), Skotlannin kansalliskukka.

Kierrettyämme talossa pari tuntia, lähdimme tutkimaan kartanon maita, eli valtavaa puistoaluetta, pientä lampea ja sen takana kohoavaa metsää. Kännykässäni oleva karttaohjelma näytti metsän keskellä olevan Forbes Mausoleumin, jonka halusimme ihan vain uteliaisuudesta käväistä katsomassa. Mausoleumille ei ollut minkäänlaisia kylttejä, ja ehkä portin kuntokin selitti miksi.

Forbesit olivat Callendar-talon viimeinen omistajasuku, ja tämä teinien koristelema ja runtelema mausoleumi on heidän sukuhautansa. Netistä löysimme vuodelta 2007 kirjoituksen, jonka mukaan mausoleumi on suljettu, jotta se välttyisi enemmältä vandalismilta. Jokseenkin sääli, että se on päästetty, ja sen annetaan olla tässä kunnossa, kun itse talo ja sen tilukset ovat erinomaisessa ylöspidossa.

Takaisin Falkirkin keskustaan suunnatessamme näimme vilauksen Kelpieistä, eli valtavista hevosen päistä, jotka kohoavat moottoritien laidassa, ja jotka olemme tähän mennessä nähneet vain vilaukselta bussin ikkunasta. Joskus vielä niihin on käytävä tekemässä lähempää tuttavuutta.

Yökuvia keskustasta

Kun lapset ovat nauttimassa mökkirannasta, saunasta, serkuista, HopLopista ja muista kivoista jutuista, vanhemmat voivat vaikka herätä huomaamaan että kameraa voi lähteä ulkoiluttamaan iltaysin jälkeen.

Ensimmäistä kertaa kokeilin pitkän valotusajan käyttöä kamerallani, jolla en edes tiennyt että saa tällaisia kuvia, kun on hetkinen kärsivällisyyttä ja jalusta. Jalkaa minulla ei kyllä ole, mutta otin käyttöön kaikenlaiset aidantolpat ja roskisten kannet.

Footbridge, junaradan ylittävä kävelysilta.

Olenko se vain minä, vai näyttääkö Stirlingin juna-asema tässä ihan pienoismallilta?

Ja tässä kohdassa säikähdin sillan kaiteeseen nojatessani sitä pitkin kipsuttavaa hämähäkkiä.

Viuh sujahti raketti liikenneympyrästä. Vai oliko se bemari?

A9-tie kulkee ihan keskustan halki, mutta harvemmin siihen tulee kiinnitettyä huomiota.

Glasgowta katsastamassa

Ystäväni visiitin viimeisen kokonaisen päivän vietimme Glasgowssa. Hyppäsimme bussiin, ja matka taittui suht halvalla kun kuljimme off-peak aikaan. Matkalla ihmettelimme T in the Park -festareille lähdössä ollutta kansaa, matkavarustuksista päätellen vaikuttaa siltä että täällä osataan viettää kunnon festarit.

Glasgowssa suunnistimme Buchanan kävelykatua alaspäin kohti Clyde-jokea. Kohteenamme oli Saint Enochin ostoskeskus ja siellä olevat Disney Store ja Hamleys-lelukauppa. Täytyy kyllä sanoa että yksinkertaisesti tykkään Glasgown fiiliksestä, arkkitehtuurista ja kaikesta enemmän kuin Edinburghista. Saako sanoa, että vähän sama, jos tyykkää enemmän Vantaasta kuin Helsingistä? Toinen vain kolahtaa enemmän, eikä sitä ehkä voi sen enempää perustella.

Pyörittyämme kaupoissa tarpeeksemme, nappasimme banaanismoothiet Millies Cookiesilta ja kävimme ulkoiluttamassa kameroita kauppakeskuksen takana virtaavalla Clyde-joella.

Glasgow Central asema

Viisi tuntia oli oikein sopiva aika kierrellä keskustaa, käydä Pizza Hutissa vegepizzalla, kuunnella taitavia katumuusikoita ja säkkipillinsoittajia ja arpoa olisiko lämpötila tarpeeksi lämmin riisua takki vai eikö sitten ihan kuitenkaan.

 

Jos olisimme ottaneet paluuliput tuntia myöhemmin takaisin lähteneeseen bussiin, olisimme viettäneet viimeisen tunnin modernin taiteen museossa. Nyt kuitenkin tyydyimme ihastelemaan sitä ulkoa ja käyn sen tarkastamassa toisella kertaa. 

Turistina Stirlingissä

Ystävän kanssa seikkaillessa kotikaupunkia tulee nähdyksi ja katsotuksi vähän eri näkökulmasta. Vaikka aiempien vieraiden kanssa on kierretty aikalailla samat kolkat ja Stirlingin nähtävyydet (linna, Cambuskenneth Abbey, mitä näitä nyt on) - oli vielä muutama kiva paikka keskustassa jäänyt tätä ennen kurkkaamatta. Ja vieläpä paikkoja, joihin tuskin olisi tullut mentyä ilman sopivaa seuraa.

Linnalle päin tassutellessa poikkesimme Holy Ruden kirkkoon. Aiemmin olin ihastellut sitä vain ulkopuolelta, se kohoaa linnavuoren kupeessa kulmikkaana ja hallitsevana. Käytyämme kevätkirkossa Viewfieldin presbyteerikirkossa käväisin vähän lukemassa netistä aiheesta lisää, ja opin että tämä Holy Rude on Viewfieldin kumppanuuskirkko (mitä se ikinä sitten tarkoittaakaan). Molemmilla on omat seurakuntansa, mutta taitavat jollain tapaa kuulua saman kirkkohallinnon alle, ja molemmat ovat tosiaan valtakirkon, Church of Scotlandin kirkkoja, joissa pidetään viikoittain jumalanpalvelus.

Käynti Holy Rudessa paljasti meille, että tämä iso kirkko on joskus aikoinaan ollut fyysisesti jaettu väliseinällä kahden kinastelevan pappismiehen vuoksi kahdeksi eri kirkoksi (tämän saimme lukea suomenkielisestä opaslehtisestä, vau). Holy Rude tässä yhteydessä ei myöskään tarkoita pyhää röyhkeää tai töykeää, vaan tulee skottilaisesta termistä Holy Rood, mikä merkitsee sitä oikeaa Jeesuksen ristiä (Holyrood on myös kaupunginosa Edinburghissa, jossa sijaitsee maan parlamentti). 

Karkki-Nessie

Toinen paikka jonne en kyllä olisi koskaan mennyt omin päin tutustumaan on keskusassa sijaitseva pikkuruinen joulukauppa - auki ympäri vuoden, tottakai. Sisällä tuoksui kaneli ja raikasivat joululaulut. Sieltä olisi voinut ostaa pussissa erilaisia jouluisia tuoksuja ja mausteita, mutta suurin valikoima muodostui kuusen koristeista. Ehkä vähän myöhemmin syksyllä siellä voisi käväistä uudelleen. Saman omistajan toinen joululiike löytyy muuten Aberfoylestä, sieltä pikkuruisesta kylästä keskellä maaseutua, jossa kävimme keväällä katsomassa lampaita. Ihmettelen miten riittää kysyntää - ja jos täällä riittää, miksei Suomessa?