Joulun odotusta stirlingiläisittäin

Luka kävi tänään koulukaverin luona koulun jälkeen. Kotimatkalla kuuden aikaan Luka viiletti ilman takkia ja omakin talvitakkini tuntui ylimääräiseltä - lämpöä kun oli 11 astetta. Lauantaiksi on luvattu 14. Eli ei kovin talviset tunnelmat täällä. Tässä kuitenkin kuvia marras-joulukuulta.

Todistusaineistoa, että puolen päivän verran Ochileilla oli talvi.

Kaupunkien jouluvalot syttyivät marraskuun puolivälissä, ja sen jälkeen kaikki sesonkiaikaan liittyvä on tuotu rytinällä kauppoihin ja katukuvaan. Joulupukki ja oikeat (!) porot bongattu, ja ostarilta löytyy toki myös joulupukin pajana toimiva piparitalo, joka ei kuitenkaan ole gingerbread - vaan tietysti paikallisen herkun mukaisesti shortbread house.

Lasten koulussa joulu on näkynyt viime viikkoina monella tavalla - on ollut joulukonserttia, joulukuvaelmaa (nativity), joulujuhlaa (party) ja ensi viikolla edessä on vielä joulukirkko. Lapset ovat kantaneet kotiin viisitoista joulukorttia kavereilta, mikä on tullut vähän yllätyksenä, kun Leon ei edes tiedä päiväkotikavereidensa nimiä. Ilahduttaa, että kavereita kuitenkin riittää.

Odotamme kaikki jo innolla alkavaa lomaa, ja pientä matkaa Invernessiin. Miksi sinne? Varasimme hotellin jo syyskuussa, ajatuksenamme viettää joulu poissa kotoa ja kotikuvioista, nähdä matkalla lisää Skotlantia ja käydä jossain missä emme ole ennen käyneet. Toivon, että ajokeli olisi hyvä (koska ei talvirenkaita), mutta samalla toivon salaa myös, että näkisimme lunta ainakin kaupunkia ympäröivien vuorten rinteillä, tulisihan siitä ainakin vähän jouluisempi olo.

Falkirkin high street joululoistossa.

Inverness on Skotlannin pohjoisin iso kaupunki ja Ylämaan hallinnon keskus. Paljon muuta en paikasta vielä tiedäkään, paitsi että sen rannoilta on mahdollista hyvällä tuurilla bongailla meressä polskivia delfiinejä. Jos kokeneempi skotlannin kävijä tätä eksyy lukemaan, vinkkejä otetaan vastaan, mitä muuta mielenkiintoista nähtävää siellä olisi?

Kertaluontoinen räntäsade ikuistettu, eipä kestänyt kauaa se huvi.

Talvitulva ja kirjayllätys

Pitkästä aikaa tuntuu että jutun aiheita olisi enemmän kuin aikaa kirjoittaa. Hautumassa ovat kuvapostaus ensimmäisestä joulunodotuksesta Skotlannissa, koostetta kuluneesta vuodesta ja vielä yksi postaus advocacy-työstä. Mutta nämä saavat odottaa, kunnes syksyn viimeinen 4000 sanan kirjoitustehtävä on palautettu yliopistolle ensi viikon lopulla - sitten on aikaa hengähtää hetkeksi.

Tässä, sen sijaan, on kuvapläjäys viime sunnuntailta, kun olimme poikien kanssa aikeissa kipaista kävellen ruokakauppaan ensimmäisenä aurinkoisena aamuna viikon rankkasateen jälkeen, ja yllätykseksemme jo kotiovelta näimme että joki tulvii. Lähempänä huomasimme, että tiekin oli sen takia poikki. Ehkä vuoden asumisen jälkeen Skotlannin sään ei enää pitäisi yllättää, mutta myönnän, katsoimme vinhaa vauhtia virtaavaa ja vastapuolella näkyvän puutarhapalstan ja rugbykentän vallannutta tulvajokea suut auki. Vaikka eihän tästä meidän kulmilla vain muutaman tunnin kestäneestä tulvahuipusta voida puhua edes samana päivänä kuin Cumbrian tulvista, kyllä se silti pysäytti - ja pääsi paikallislehteen asti. 

Joki näytti melkein hipovan junasiltaa.

Puutarhapalsta ja rugbykenttä uimassa.

Kävelijät veteen? Ei kiitos.

* * *

Loppuun vielä esittelen liikuttavan läksiäiskortin ja hauskan läksiäislahjan jotka sain työharjoittelupaikastani. Työkaverit olivat kirjoittaneet kukin ihania tsemppiviestejä, kiitoksia ja terveisiä korttiin. Paras taisi olla: 'I hope to be across the table from you in the near future! Great job.' - jotain siis olen ilmeisesti ainakin tehnyt oikein kun sosiaalityökriittinen advocacy-työntekijä toivoo minusta sosiaalityöntekijää.

Lahjana sain kaksi Gruffalo-kirjaa - skotiksi! Näiden tavaaminen kirvoitti ainakin minulta mehukkaat naurut - kirjaa avaamattahan kuvittelin että moose on hirvi - hölmö minä, sillä hiirihän se tietysti on! Jostain syystä myös näitä lukiessani kuulen tekstin päässäni työkaverini paksulla skottiaksentilla, mikä tekee siitä aina vain hauskempaa. Hauskaa oli huomata myös, että näin vuoden skottikokemuksella (lasten)kirjan lukeminen oli yllättävän mutkatonta, ja vain parin sanan merkitystä en ymmärtänyt lainkaan tai en osannut päätellä asiayhteydestä. Jos haluat päivän hymyt tai muuten vain testailla skottikielen ymmärrystäsi, voit kuunnella YouTubesta ensimmäisen kirjan skottimiehen ääneen lukemana. Olenko se vain minä, vai kuulostaako se vähän ruotsilta?

Skottiarjen parhaita puolia

Pari postausta ovat olleet ehkä vähän turhankin arkirealismin sävyttämiä - aika ottaa vähän kevyemmin. Vaikka meillä on ainakin vuosi ihan vain jo opintojeni puitteissa vielä edessä Skotlannissa, listasin juttuja joihin olen täällä erityisesti tykästynyt ja joita ennakoin, että tulen kaipaamaan sitten joskus kun täällä parhaillaankin tuivertavat talvituulet ja kaikkialle levittäytyneet kokolattiamatot (esim. kerrostalomme rappukäytävässä portaat mukaan lukien!) ovat meille arkipäivän sijaan muisto vain. 

• Nepparilliset tai napilliset pussilakanat - siis kiinnitys siellä avoinaisessa päässä ihan vain ettei pussilakana pääse oksentamaan sisuksiaan puolittain ulos parin yön nukkumisella. Yksinkertaisuudessaan nerokasta. Ehkä näitä on saatavilla Suomessakin, mutta en ole vastaaviin koskaan törmännyt. 

• Tämän kansakunnan rakkaus kylpyammeisiin. Ja nyt ei muuten kysytä Kaarle Kustaan mielipidettä, kun olen viimein ymmärtänyt miten rentouttavaa kylvyssä on lillutella, ja miten erillistä kuuma- ja kylmävesihanaa operoidaan isovarpailla. Itse asiassa olen niin sinut ammeen kanssa, etten ole edes jaksanut hermostua siitä ettei meidän suihku ole toiminut viimeiseen kolmeen viikkoon.

• Tiskaaminen pesusienellä. Raahasimme Suomesta mukaan perisuomalaisen tiskiharjan, ja aina välillä saamme Suomesta vaihtopäitä. Ja se on tosi kätevä esim. säilykepurkkien tiskaamiseen joihin ei viitsi kättään sisälle laittaa, mutta kaikki muut pesen nykyään sienellä - ja oikeasti uskon etten tule tätä tapaa vaihtamaan enää. Sienellä tiskatessa saa paljon paremman tuntuman siihen onko astia nyt varmasti puhdas - ja kun sienet maksavat £0.05 kpl ei niiden vaihtaminen uuteen kulahtamisen hetkellä tunnu kovin kivuliaalta. No, toki tässä kohtaa voisi miettiä ekologisuutta, mutta jätän sen jonkun unettoman yön murheeksi.

• Arvonlisäverottomat asiat, kuten ruoka ja lastenvaatteet jotka luetellaan täällä välttämättömyyksiksi, eikä niitä siis veroteta. Esimerkiksi koulukenkiä, joita lapset pitävät joka päivä, koko päivän, kuluu Lukalla noin kolme paria vuodessa - eikä edes kirpaise, koska koko kouluasun (housut, t-paita, college, sukat) voi ostaa yhteishintaan £8.5 ja kengät kympillä. (Nousipa tässä tukka pystyyn, kun muistin virkistämiseksi kävin kurkkaamassa Prisman sivuilta lasten peruslenkkareiden hintoja... huh huh!)

• Liikennevalokulttuuri. Meni aikaa tottua siihen, ettei jalankulkijoilla ole minkäänlaisia oikeuksia teitä ylittäessä, paitsi toki jos on kävelijöiden valot tai harvinainen mustavalkoisilla valotolpilla merkitty suojatie. Mutta nyt, ainakin täällä Stirlingin kokoisessa kaupungissa puikkelehdin ihan luontevasti autojen seassa ja menen yli siitä mistä mielin, maassa maan tavalla. Myönnän, vähän vielä tuntuu suomalaista syyllisyyttä kun hilppaisen merkitsemättömästä kohdasta tien yli ja vieressä onkin poliisiauto. Pelisilmäni on kehittynyt huimasti. Kun olen muutamaan otteeseen kulkenut samasta valoristeyksestä, osaan jo päätellä missä järjestyksessä valot vaihtuvat ja miten pitkä on varoaika - pystyykö punaisia päin kävellä turvallisesti. En tiedä sopeudunko enää reilun vuoden päästä Suomessa odottamaan tyhjässä risteyksessä valojen vaihtumista, kuten ennen orjallisesti tein.

Teekulttuuri kuuluu vielä tällä listalle - siitä nautin ja kovasti. Skotlantilainen keksilaatikko - suomalaiset keksit.

• Vaikka aika ajoin kaipaan vaikkapa maksalaatikkoa, perunajauhoja tai jotain muuta kuin paahtoleipää, olemme löytäneet monta uutta tuttavuutta ruokakassien täytteeksi. Esimerkiksi samosat, joista en ollut koskaan ennen edes kuullutkaan, kuuluvat nyt ihan tavalliseen arkiruokaan. Mämminmakuinen hedelmäleipä Soreen on valloittanut lähes koko perheen, ja lapset kinuavat jälkiruaaksi jenkkisarjoista tuttua sairaalaruokaa jelloa. Tai jos tekee mieli herkutella aikuisten kesken ja ostaa pullo viiniä, lajitelma juustoja, chutneytä ja keksejä - kaikissa näissä tuotteissa on niin suuret valikoimat ihan meidän lähi-Tescossa, että saataisiin varmasti vuoden joka viikonlopulle eri kombinaatio aikaiseksi.

• Ehkä eniten meidän arkiruokavaliotamme ovat mullistaneet meal dealit. Ennen kuin muutimme tänne, saimme kuulla että "siellähän ei sitten ole eineksiä", koska nehän ovat suurinpiirtein suomalainen Saarioisten ja HK:n keksintö. Oi voi. Ensinäkin heviosastolta löytyy valmiiksi kuoritut, pilkotut ja jopa sekoitetut tuoreet kasvikset - on erilaisia wokkiin, pataan, tai keittoon. Näihin voi yhdistää sitten vaikka valmiiksimaustettua lohkoperunaa (uuniin), nuudelia (wokkiin) ja erilaisia kastikkeita käyttötarkoituksen mukaan. Nämä kolme eri tuotetta, kasvikset, 'hiilari' ja kastike, myydään pakettihinnalla ja samasta hyllystä. Erikseen pitää muistaa enää hakea vain tuore liha, jonka valikoima on mielestäni myös laajempi kuin Suomessa, esim. karitsaa, peuraa ja kalkkunaa löytyy ympäri vuoden. Jos haluaa vielä einesmäisemmän eineksen, meal deal hyllyltä voi koota mikro- ja/tai uunivalmiista tuotteista perheaterian. Esimerkiksi, kympillä saa pääruuan, side dishin (esim. salaatti, perunamuusi tai valkosipulipatonki), jälkiruuan ja juoman (esim. pullon viiniä, sixpäkin kokista tai lemppariani cloudy lemonade -juomaa). Annokset ovat niin suuria, että me Kain kanssa syömme tästä kaksi päivää. Kiireisen arjen pelastus!

Työharjoittelu: mitä jäi käteen

Saatoin nauraa ääneen, kun luokkakaveri postasi ylläolevan kuvan meidän facebookryhmään. Se on hauska, koska se kuvastaa totuutta niin kovin osuvasti.

Kuluneet 15 viikkoa (kuulostaa niin lyhyeltä ajalta) ovat olleet rankimmat tähän mennessä sosiaalityön opinnoissa. Rankimmat Skotlannissa. Rankimmat perhearjen pyörityksessä. Päivästä toiseen jatkuva sade, tuuli, kylmyys ja pimeys ovat iskeneet naamaan kuin märkä rätti autopesulan pyörivät harjat. Arjen aikataulujen, yliopiston vaatimusten, flunssan, mahataudin, väsymyksen, stressin ja riittämättömyydentunteiden keskellä olo on tosiaan ollut kuin linkousohjelman jäljiltä - mehut ovat totaalisen poissa. On ollut pakko opetella armollisuutta itseään kohtaan, priorisoida ja keskittyä olennaiseen. On ollut ihanaa huomata, että kun puolisoista toinen on totaalisen ventti ja 'pakataan laukut ja palataan Suomeen' -pisteessä, toisella on ollut varastossa puhtia motivoida ja kannustaa, muistuttaa niistä hyvistä asioista (joita on paljon) - aina siihen asti, kunnes toisen usko on palannut, ja voidaankin vaihtaa osia.

Suurin kriisi minulle on ollut ymmärtää sosiaalityön realiteetit Skotlannissa. Julkisten menojen leikkaukset ja kiristykset eivät ole enää sanoja uutisissa tai hallituksen julkaisuissa, vaan olen nähnyt mitä ne aiheuttavat kansalaisille ruohonjuuritasolla. Kurkkua kuristaa ymmärtää, miten sidotut sosiaalityöntekijöiden kädet ovat - mutta hyvää tekee tajuta ettei vika ole työntekijöiden arvomaailmassa, vaan päättäjissä (ja heissä ketkä heidät ovat valtaan äänestäneet??) ja syvälle yhteiskuntaan historian saatossa sisäänrakentuneissa asenteissa ja ideologioissa joita ei yhden sukupolven aikana ehditä korjaamaan, vaikka haluttaisiin. Olen etsinyt lohtua lukemalla suomenkielistä kirjallisuutta sosiaalityön haasteista - jostain syystä helpottaa kun muistaa, ettei kaikki ole täydellistä sielläkään.

Sukeltamalla advocacy-työn arkeen ja tutustumalla skotlantilaisen sosiaalityön syövereihin olen oppinut paljon arvostavasta kohtaamisesta, ja miten tärkeää on antaa aikaa luottamuksellisen asiakassuhteen kehittymiselle. Advocacy-työ on mielenkiintoista siinä, että ammattilaisen ja asiakkaan välistä suhdetta kuvataan sanalla kumppanuus (partnership). Toisin kuin sosiaalityöntekijä, joka voi ja jonka kuuluu esittää ammatillinen arvio asiakkaan tilanteesta, advocacy worker on aina asiakkaan asialla, vaikka joskus se voi tarkoittaa sitä, että päätyy ajamaan asiakkaan puolesta asiaa, joka ei oikeastaan olisi hänelle ammatillisesti arvioiden paras vaihtoehto. Etuna tässä kumppanuussuhteessa on valtatasapaino, jota ei voi saavuttaa sosiaalityössä, jossa toinen tekee päätöksiä toisen rahoista, tai palveluista. Tästä erostako johtunee, että sosiaalityöntekijöitä, jotka voimakkaasti puolustavat advocacy-aatetta pidetään ammattikunnan sisällä jopa 'ärsyttävinä' (Lymbery ja Postle, 2015).

Arjen rankkuudesta huolimatta olen nauttinut tästä harjoittelusta. On ollut kiva oppia työkavereilta, ja etenkin puhetaitoni on kehittynyt kohisten. Uskallan jopa vastata jo toimiston puhelimeen, vailla huolta siitä, ettemme ymmärtäisi toisiamme! Olen saanut luotua hyviä asiakassuhteita lyhyessä ajassa, ja tuntuu hyvältä pystyä auttamaan ihmisiä kohti tavoitteitaan, itsenäisempää elämää ja sosiaalista osallisuutta. Olen myös nauttinut bussilla suhaamisesta. £71 kuukausikortilla olen saanut körötellä kolmen kunnan, Stirlingin, Falkirkin ja Clackmannanshiren, alueella mielin määrin. Kuten kartasta näkyy, olen tarttunut moniin tilaisuuksiin ihan vain siitäkin riemusta, että olen päässyt näkemään uusia maisemia ja olen saanut lisätä täplän kartalleni.

Paikat, joissa harjoitteluuni liittyen vierailin.

Paras juttu on ehkä kuitenkin huomata, että vuosi on kulunut. Olen selvinnyt! Me olemme selvinneet perheenä! Edessä on tiukka kevät kurssien suhteen, ja koko kesän vietän seuraavassa ja viimeisessä työharjoittelussa. Vuoden päästä alan kirjoittaa lopputyötä. Ja veikkaan, että tämä seuraavakin vuosi tulee menemään hujauksessa.

Lasten kieli

Luka on ollut englanninkielisessä koulussa kohta vuoden, ja Leon päiväkodissa kolme kuukautta, ja nyt alkaa tuntua että meillä asuu kaksikielisiä lapsia.

Syksyn ensimmäinen pakkasyö takana

Lukalle englannista on juurtunut leikin kieli - legoukkelit hänen leikeissään puhuvat pelivideoista, lasten elokuvista ja koulukavereilta opituilla fraaseilla ja niistä itsejatketuilla lauseilla, joiden monimuotoisuus ja osuvuus kasvaa päivä päivältä. Haasteeksi meille vanhemmille jää kuunnella tarkasti ja ohjata sanavaraston laajennusta oikeaan suuntaan, ja esimerkiksi kertoa miksei 'oh my god' tai 'badass' oikeastaan ole seitsemänvuotiaan suuhun sopivia lausahduksia.

Ensilumi Ochileilla

Englannin vahvuus koulukielenä on käynyt ilmi esimerkiksi siinä, että koulupäivän tapahtumista tai läksyistä kertoessaan poika vaihtaa kielen englanniksi turhautuessaan yrittäeessään etsiä sopivia sanoja suomeksi puhuessaan aiheista kuten house points, snack time tai assembly. Lukuläksyjä tehdessä huomaa, miten paljon Luka ymmärtää asioita englanniksi ilman että oikeastaan edes ajattelee asioiden suomenkielistä käännöstä sanoen, "tiedän mitä se tarkoittaa, mutta en osaa sanoa sitä suomeksi". Meidän tehtävä on ylläpitää suomenkielen kehitystä tässä rinnalla, ja pitää esimerkiksi huolta siitä, että käytämme oikeita suomenkielen termejä kun teemme matikan läksyjä, ja muistelemme itsekin mikä olisi hyvä käännös vaikka geometrian tehtävän sanoille cylinder, cuboid tai cone.

Puistoissa on märkää, kaduilla on kylmää... aika keksiä jotain sisäpuuhastelua.

Onneksi pojat on ihan yhtä innoissaan kuin äitikin nostalgisista hamahelmistä!

Kotona Luka usein aloittaa lauseen sanomalla "mum/dad", ja puhuu meille muutenkin paljon englantia, vaikka vastaamme hänelle aina suomeksi. Joskus joudumme auttamaan, kun kesken lauseen suomenkielinen sana karkaa mielestä, ja kielen päällä on ainoastaan sen englanninkielinen vastine - ja onhan se nyt paljon helpompi sanoa vaikka flat, kuin litteä.

Ja mitä iso edellä, sitä pikkuveli perässä. Tällä viikolla olemme ensimmäisen kerran saaneet palautetta, että Leon puhuu päiväkodissa englantia. Kotona sitä on kuulunut jo vähän aikaa - Leon vastaa kyllä/ei kysymyksiin ye tai nope, huikkaa lähdön hetkellä bye bye, kysyy osuvassa kohdassa 'who's that?' ja kehuu äitiä hienosti luetusta satukirjasta päiväkotitädeiltä opitulla kannustavalla intonaatiolla, 'that was good!' Hauskimpia ovat ehkä kuitenkin lasten omat oivallukset, kuten sujuvasti yhdistetty 'kiitänk you!'

Ei mennyt niin kuin Suomessa

Viime viikkoina meitä on ihmetyttänyt skotlantilainen (ja laajemmin iso-britannialainen) byrokratia. Olemme Kain töiden alkamisen jälkeen, nyt jo kahden kuukauden ajan kaivaneet tietoa siitä, miten tässä maassa haetaan lapsilisää, ja pienituloisille ja lapsiperheille tarkoitettuja verohelpotuksia (tax credits), ja kuinka hankitaan useissa instansseissa henkilötunnuksen virkaa toimittava henkilökohtainen veronumero, NI-number. Tänään viimein saimme hakemukset postiin, mutta matkaan on mahtunut monta mutkaa, puhelinsoittoa, käyntiä Citizen Advice Bureaussa ja ihan Edinburghissa asti, emmekä ihan varmasti ole vielä hyppineet kaikkien vaadittavien renkaiden läpi.

Aloitimme Kain NI-numerosta, koska se vaadittiin jo ihan pelkästään palkanmaksuakin varten, näin olimme lukeneet ja kuulleet monesta eri lähteestä. Paitsi että kyllä se palkka sieltä tilille napsahti jo ensimmäisenä palkkapäivänä, vaikkei meillä ollut numerosta vielä tietoakaan. Hämmentävää.

Numeron metsästäminen alkoi puhelulla Jobcentreplussaan, eli paikalliseen työkkäriin. Puhelimessa tiedusteltiin kaikki perusasiat (missä on töissä, kauanko on ollut maassa, jne), ja Kaille annettiin haastattelua varten aika Edinburghiin kahden viikon päähän. Haastattelussa piti olla mukana passi ja pari muuta asiakirjaa, mutta kysymykset joita virkailija esitti olivat ihan ne samat, kuin mitä puhelimessa oli jo kysytty. Turhauttavaa. Kai kysyi virkailijalta tarvitsenko minäkin, vaikka en ole töissä Skotlannissa, NI-numeron sosiaalietuuksien (lapsilisä) hakemista varten, ja sai kieltävän vastauksen. "Opiskelijat eivät tarvitse veronumeroa", sanottiin.

NI-numero saapui postissa noin kolmessa viikossa, ja koko ajan palkka (joka maksetaan viikoittain) juoksi tilille ihan ilman ongelmia ilman sitäkin. Oli vuorossa etuuksien hakeminen. Lapsilisä vaikutti helpolta nakilta, hakemuksen voi täyttää tietokoneella. Netin kautta sitä ei kuitenkaan voi lähettää, vaan se pitää lähettää postitse liitteineen. Liitteeksi tulee laittaa alkuperäiset (!) lasten syntymätodistukset.

Veroetujen hakeminen oli vähän mutkikkaampaa. Ensin piti soittaa verotoimistoon, jossa virkailija teki alustavan arvion siitä olemmeko oikeutettu etuihin, ja lähetti sitten meille kotiin kymmensivuisen hakemusnivaskan. Hakemukseen jäi pari kohtaa joihin emme tienneet vastausta, joten Kai lähti kysymään neuvoa Advice Bureausta. Hän sai kuulla, että minä tarvitsen sittenkin sen NI-numeron tätä hakemusta varten.

Soitin siis Jobcentreplussaan, josta sain kuulla, etteivät he voi myöntää numeroa minulle, koska en ole töissä. Antoivat numeron verotoimistoon. Siellä sanottiin, että sen kohdan voi hakemuksesta jättää minun osaltani tyhjäksi, ja he sitten lähettävät minulle kutsun haastatteluun postitse, kun he ovat vastaanottaneet hakemuksen. Tosi näppärää. Hakemus tulee täyttää vuosittain ja oikeastaan epäilemme, ehtiikö Kai edes maksaa tämän loppuvuoden aikana palkastaan veroja sen vertaa, että olisimme oikeasti oikeutettu mihinkään etuihin, mutta kokemus se on tämäkin. Lisäiloa meille tuottaa se, että konservatiivihallitus leikkaa veroetuja vuoden 2016 alusta siten, että tuskimpa tulemme mitään koko hässäkästä hyötymään.

Ihan erillinen hämmennyksen aihe olivat pari viikkoa sitten postiluukusta kolahtaneet kirjeet, joissa meitä vaadittiin liittymään äänestäjärekisteriin £80 sakon uhalla. Saimme jo kesällä rekisteristä kirjeitä, jotka oli osoitettu 'asukkaalle' tässä osoitteessa. Nakkasimme kirjeet avaamattomina paperinkeräykseen, koska emme ole vasta muuttaneina äänioikeutettuja, eikä asia meitä kiinnostanut. Kuukausi sitten ovellamme kävi yllätyskäynnillä henkilö, joka kyseli meidän molempien henkilötiedot ja kertoi välittävänsä tiedon äänestysrekisteriin siitä huolimatta, että kerroimme olevamme maahanmuuttajia. Ja siitä seurauksena nyt sitten olivat nämä uudet kirjeet, joissa rekisteröintilomakkeeseen oli valmiiksi jo täytetty henkilötietomme, ja pienellä präntillä ukaasi, että rekisteröimättä jättämisestä seuraa sakko, ja väärien tietojen antamisesta voi seurata £5000 sakko tai vankeusrangaistus. Jaiks. Rekisteröityminen sujui onneksi netissä parissa minuutissa. Ja minulla kun ei sitä NI-numeroa ole, sain vielä jälkikäteen pyynnön toimittaa kopion passista henkilöllisyyteni varmistamiseksi. Emmekä edelleenkään ole äänioikeutettuja.

Mutta jotain positiivistakin olemme saaneet kokea, terveydenhuollon puolella tosin. Sain terveyskeskuksesta antibioottireseptin puhelimitse kymmenessä minuutissa - ja hakea lääkkeet ilmaiseksi lähimarketin apteekista. Suomessa vastaavassa tilanteessa olisi varattu aikaa hoitajalle, ja sitten lääkärille, ja otettu näytteitä ja pissattu purkkiin ja pohdittu ja pähkäilty ja olisin vielä saanut, tietysti, maksaa lääkkeistäkin. Ymmärrän että turhia antibiootteja tulee välttää mutta joskus aikuinen ihminen vain tuntee oman kehonsa ja tietää kokemuksesta mikä tilanne on - ja se tunnutaan ymmärtävän NHS:llä. Ja kyllähän näiden tyyli yksinkertaisuudessaan säästää valtion kassaakin.

The Kelpies

En meinaa uskoa, että nämä kuvat on otettu viime sunnuntaina, marraskuun ekana, jolloin lämpötila kipusi lämpimimmillään kuuteentoista (!!) ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja matalalta niin kirkkaasti, että ihan ärsytti, että olen laittanut aurinkolasini jemmaan josta en niitä lähdön hetkellä löytänyt. Navakka tuuli piti huolen siitä ettei päässyt unohtamaan että on syksy, mutta mahtava päivä pienelle retkelle joka tapauksessa.

Omasta autosta nauttien lähdimme ensimmäistä kertaa huviajelulle oman kaupungin ulkopuolelle, ja kävimme viimein tsekkaamassa nämä valtavat hevosenpäämonumentit Falkirkissä, joita ihailin kaukaa jo heinäkuussa. Nämä heposet kohoavat 30 metriin ja niiden inspiraationa ovat olleet myyttiset muotoaan muuttavat vetehishevoset (Wikipedia), eli skotlantilaisittain kelpiet. Öisin patsaat on valaistu kauttaaltaan ja näkyvät makeasti ohikulkevalle moottoritielle (Googlen kuvahaku sanoilla 'Kelpies by night').

Kesällä vieressä kulkevalla kanaalilla olisi varmasti enemmän elämää, mutta kävelijöitä ja potkulaidoilla viilettäviä tenavia oli vielä nyt marraskuussakin tosi paljon sekä Kelpieillä että niiden lähellä sijaitsevassa Helixin leikkipuistossa.

Viimeiset kolme päivää olemmekin saaneet nauttia sankasta pilviverhosta, sateesta kaikissa erilaisissa nestemäisissä olomudoissaan hienon hienosta tihkusta kaatosateeseen ja jatkuvasta, kaikenkattavasta hernerokkasumusta. Olen suomalaisena tottunut siihen että joskus aurinko voi olla näkymättömissä päiväkausia, mutta vuorokaudesta toiseen jatkuva sumu jossa näkyvyys on noin 20 metriä, on yllättänyt minut ankeudellaan.

Koetan pitää yllä uskoa siihen, ettei tämä sunnuntai ollut syksyn viimeinen aurinkoinen päivä, ja myös siihen, että aurinkolasini tupsahtavat kätköstään ennen kuin se seuraava koittaa.