Sosiaalityöstä Skotlannissa vs Suomessa

Kymmenen kuukautta opintoja ja kahdeksan viikkoa harjoittelussa. Sen se otti, että ymmärsin suurimman eron sosiaalityön perusteissa Suomessa ja Skotlannissa. Merkit olivat ilmassa koko ajan, kaikessa materiaalissa mitä olen opintoihini lukenut, joissa mm. korostetaan sosiaalityöntekijöiden roolia 'portinvartijoina' palveluihin ja lakisääteisten arviointien laatimisen tärkeydestä. Harjoittelun aikana olen kuullut palavereissa tilanteista, joissa 'henkilöllä ei ole oikeutta omaan sosiaalityöntekijään' (not eligible for an allocated social worker). Ja silti olen ilmeisesti kieltäytynyt ymmärtämästä kuulemaani, koska ero Suomen systeemiin on jo perusarvoiltaan kuin eri maailmasta.  

Palaset alkoivat loksahdella paikoilleen siinä vaiheessa, kun lähdin selvittämään miten saisin harjoittelussa minulle nimetylle asiakkaalle omaa sosiaalityöntekijää. Hälytyskellot eivät soineet vielä, kun kuulin että siihen tarvitaan lähete. Vietin kolme päivää puhelimessa kunnan sosiaalitoimiston puhelinkeskuksen kanssa, joka pompotteli minua tiimistä tiimiin - kukaan ei halunnut ottaa koppia tapauksesta. Ei kehitysvammatiimi, koska henkilöllä on 'vain autismi', eikä yhteisöön suuntautuvaa yleissosiaalityötä tekevä community care tiimi, koska henkilöllä 'kuitenkin on se autismi, että jos sitten kuitenkin sinne kehitysvammatiimiin'. 

Koko termi community care on edelleen minulle vähän hämärä, mutta osapuilleen se tarkoittaa kotiin ja yhteisöön suuntautuvia hoiva- ja hoitopalveluita, ja tiimissä on sosiaalityöntekijän lisäksi sairaanhoitajia, mielenterveyshoitajia, toimintaterapeutteja ja fysioterapeutteja. Sosiaalityöntekijällä on lähetteen saatuaan lakisääteinen velvollisuus laatia community care -palvelutarpeenarvio. Tarpeita arvioidaan neliportaisella asteikolla matalasta kriittiseen tarpeeseen. Alimmalla asteikolla arvioidaan, että henkilö ei esimerkiksi kykene suorittamaan 1-2 oman arkensa toimintaa tai kantamaan vastuuta 1-2 toiminnasta vanhempana tai perheenjäsenenä. Kuulostaako epämääräiseltä? Sitä se vaikuttaa olevan, ja asteikon käyttö on paljon kiinni yksittäisen sosiaalityöntekijän subjektiivisesta arvioinnista.

Henkilöt, joiden tarpeiden arvioidaan olevan alimmalla asteikoilla, eivät ole oikeutettuja community care -palveluihin, ja täten, eivät myöskään sosiaalityöhön. Tähän kategoriaan joutuvat helposti esimerkiksi aikuisuuden kynnyksellä olevat nuoret joilla on autismi ja vaikeuksia 'vain' opinnoissa. He eivät saa nimettyä sosiaalityöntekijää, joka voisi tehdä heille lähetteen oppimisen ja työllistymisen tukipalveluihin, joita he kipeästi tarvitsisivat. Ovi sosiaalipalveluihin avautuu heille vasta siinä vaiheessa, kun syrjäytyminen, masennus tai muut ongelmat kasautuvat ja heidän toimintakykynsä ja motivaationsa ovat laskeneet tasolle, jolta on paljon vaikeampi ponnistaa takaisin aktiiviseksi kansalaiseksi.

Mitenkään ylistämättä tai kiillottamatta suomalaisen sosiaalityön sädekehää tarpeettomasti (koska eihän mikään järjestelmä ole täydellinen) huomaan tässä valtavan eron siihen, kuinka sosiaalipalvelut meillä on järjestetty. Ensinäkin, meillä on lakisääteinen nuorisotakuu ja monissa kunnissa sosiaalityössä on erikseen nuorten tiimit. Sen sijaan että pohdittaisiin onko nuorella 'tarpeeksi ongelmia' jotta hän olisi oikeutettu tukipalveluihin, Suomessa pohditaan miten nuoret saataisiin pysymään koulussa, tarvittavien palveluiden piiriin ja ennaltaehkäistäisiin ja katkaistaisiin sukupolvelta toiselle kulkeva köyhyyden ja huono-osaisuuden kierre. 

Toinen ero: Suomessa ei ole mitään lähetteitä sosiaalityöntekijälle. Useimmissa tapauksissa riittää, kun ottaa yhteyttä omaan paikalliseen toimistoon ja voi olla varma että omalla asuinalueella on nimetty sosiaalityöntekijä. Totta on, etteivät sossut työtaakkansa vuoksi voi antaa aikoja ei-kiirrellisissä tapauksissa kovin nopeasti, mutta neuvontaa ja ohjausta antavat sosiaalitoimistoissa myös sosiaaliohjaajat (ammattiryhmä joka kokonaan puuttuu Iso-Britanniasta). Skotlannissa henkilön puolestaan tulee kysymyksineen kääntyä Citizen Advice Bureaun puoleen, kolmannen sektorin palvelun, jonka vapaaehtoiset neuvojat antavat tietoja sosiaalietuuksista.

Viimeinen juttu: toimeentulotuki. Vaikka Suomessa sosiaalityön asiakkuuteen ei ole lakisääteisesti mitään kelpoisuusvaatimuksia, käytännössä monissa kunnissa toimeentulotukiasiakkuus (eli pienituloisuus) on edellytyksenä sosiaalityön asiakkuudelle. Skotlannissa sosiaalitoimistosta maksettava etuus on nimeltään SDS (self-directed support). Se on ikäänkuin täydentävän toimeentulotuen ja henkilökohtaisen avun yhdistelmä. Henkilölle jonka on arvioitu olevan community care -palveluiden tarpeessa maksetaan kuukausittain tilille rahaa, ja henkilö itse maksaa palveluiden tuottajille (vaikka kotisairaanhoidolle, henkilökohtaiselle avustajalle, päivätoiminnalle, siivouspalvelulle jne). Jälleen, palvelu linkittyy niihin kelpoisuusvaatimuksiin - jos et ole palveluiden tarpeessa, et saa SDS-rahaa. Muut, elämisen kustannuksiin tarkoitetut etuudet myönnetään eri laitoksista jotka vastaavat esim. Suomen Kelaa, eikä niiden hakemisella tai myöntämisellä ole tuon taivaallista tekemistä sosiaalitoimiston kanssa. 

Perustoimeentulotuen myöntäminen on siirtymässä Suomessa sosiaalitoimistoilta Kelan hoidettavaksi 2017. Jään miettimään, miten tämä tulee vaikuttamaan sosiaalityöhön. Alammeko lähentymään Skotlannin mallia - jääkö sosiaalityöntekijän rooliksi arvioida vakavimpia palveluntarpeita (ja myöntää täydentäävää tai ehkäisevää toimeentulotukea)? Onko 'vain' perustoimeentulotuella elävällä ja ennaltaehkäisevää ohjausta hakevalla enää tulevaisuudessa asiaa sosiaalityöntekijän vastaanotolle?