Sunset in Stirling

Pääsin palaamaan Falkirkiin huomattavasti odottamaani nopeammin, kun pari päivää sitten sain sähköpostia yliopistolta: alkavan syksyn työharjoittelupaikakseni on nimetty Falkirkin keskustassa sijaitseva vapaaehtoissektorin advocacy agency. 

Kävin perjantaina tutustumiskäynnillä, ja olen todella tyytyväinen paikkaan sekä harjoittelun ohjaajiini ja oikeastaan aika innoissani tästä harjoittelusta. Harjoittelu alkaa elo-syyskuun taitteessa ja jatkuu yhtäjaksoisesti aina joulukuun puoliväliin asti yhteensä 15 viikkoa (ja tämä ensimmäinen on kahdesta opintoihini kuuluvasta harjoittelusta se lyhyempi).  

Vaikka olen lukenut agencyn nettisivut läpi ja käynyt tutustumiskäynnillä, en ole vielä ihan varma siitä, millaista käytännön advocacy-työ vapaaehtoisjärjestössä on, eli se jää nähtäväksi. Ainakin siellä on meneillään erilaisia projekteja, esim. perhetyötä perheissä, joissa ainakin toisella vanhemmalla on kehitysvamma ja lapsi on lastensuojelun asiakkaana, ja inkluusioryhmän vetämistä nuorille kehitysvammaisille (olivat kuulemma käyneet kerran mm. baarissa - koska niinhän 'normaalit' nuoret tekevät - oikeastaan aika siistiä!). 

Advocacy tässä yhteydessä ei siis tarkoita yksiselitteisesti asioiden ajamista - vaan ehkä enempi sosiaaliohjausta ja palveluohjausta. Mutta tästä lisää kunhan harjoittelu alkaa.

Loma alkaa olla lopuillaan, jäljellä on viikon reissu Suomeen ja paluu poikien kanssa kotiin Skotlantiin valmistautumaan uuteen kouluvuoteen. Kesä Skotlannissa on ollut märkä ja tuulinen - mutta sitä se on lehtijuttujen, blogien ja Facebookin mukaan ollut Suomessakin. Ei harmita olla täällä, näissä maisemissa.

Niistä puheen ollen, kuvina tässä postauksessa näpsyjä yhdeltä illalta, kun päätimme kiivetä Gowan Hillille auringonlaskun aikaan. Auringonlaskun jälkeen kiertelimme keskustaa - pohdimme, josko sitä kävisi yksillä, kun se vielä on mahdollista, nyt ennen kuin lapset palaavat kotiin.

Yllätyimme siitä, että arki-iltana pääkadun useista baareista kuului ulos asti livemusiikki, ja tuvat näyttivät olevan täynnä. Liikaa väkeä, ei sinne. Jatkoimme kierrosta. Näimme baareja ja pubeja, joissa oli pinkit valot, tai joista kuului diskojytkettä, tai joissa ei näyttänyt olevan ristin sielua, tai josta ihan vain ikkunoiden ohi kulkemalla saattoi nähdä läsnäolevien keski-iän olevan yli 70. Parin korttelin jälkeen käännyimme kotiin -  eipä sitä taida olla enää montaa paikkaa ilta ysin jälkeen, joka voittaisi kotisohvan ja Netflixin.

Loch Lomond: Balloch

Jäi lentokierros välistä, ei ollut ylimääräistä £119 taskussa tällä kertaa.

Käväisimme torstaina päiväreissulla Loch Lomondin rannalla Ballochin kylässä. Alunperin olimme suunnitelleet käyvämme vaeltamassa saman järven rannalla olevassa Lussissa ja sen takana kohoavilla vuorilla (tai mitä hills nyt olisi suomeksi). Sinne olisi kuitenkin pitänyt vaellusreitin pituuden vuoksi kulkea kahdella eri bussilla ruuhka-aikaan aikaisin aamulla - jolloin matkaliput olisivat maksaneet kahdelle yhteensä £50! Joten muutimme suunnitelmia vähän ex tempore ja otimmekin puolet halvemmalla off-peak päiväliput junalla Glasgown kautta Ballochiin. 

Kartassa Ballochin lisäksi Aberfoyle (lampaita huhtikuussa) ja Deanston (viskitislaamo) - näin se kotiseutu tulee tutuksi.

Näkymä Loch Lomondille Ballochin rannalta.

Maid of the Loch - viimeinen Britanniassa rakennettu siipiratasalus vuodelta 1953 Ballochin rannalla.

Ben Lomond -vuori vastarannalla

Muutama muukin oli huomannut, että Ballochiin on helppo tulla, ja kylä näyttääkin elävän lähinnä turismista. Järvelle olisi päässyt tutustumaan erilaisilla venekierroksilla, melomalla, polkuveneillä, vesitasolla, you name it. Vain uiminen oli joka paikassa kielletty (vaarallisia virtauksia + vilkas veneliikenne). Tyydyimme tällä kertaa kiertelemään rantoja pitkin, vaikka järven rannoilla kohoavien vuorten rinteiltä maisemat ehkä olisivat olleet vielä paremmat.

 

Vasemmalla huiput joita olisimme lähteneet tavoittelemaan jos olisimme päässeet Lussiin asti. Toisella kertaa sitten.

Leven joen suu Loch Lomondin eteläpäässä

Ballochin itäpuolella on suuri viheralue Balloch Country Park, jossa leveät puistokäytävät risteilevät ihanissa vihreissä maisemissa. Vastaan tuli paljon lapsiperheitä ja koiranulkoiluttajia (koiria sai järvessä uittaa - lapsia ei). Ballochissa on kauniiden maisemien lisäksi meriakvaario jossa jätimme käymättä tällä kertaa - jos vaikka teemme tänne joskus reissun lasten kanssa.

Balloch Country Park - ja tuo katulamppu on ihan tavallisen katulampun korkuinen.

Balloch castle

Ballochissakin on linna (missäpä täällä ei olisi) - mutta tämä erosi kaikista tähän mennessä näkemistämme siinä, että tämä 1800-luvun alussa yksityiseksi asumukseksi rakennettu linna on ollut kunnan vuokraamana toimistotilana vuodesta 1975 alkaen. Linnan ikkunoissa näkyikin sälekaihtimia ja sen ulkoseiniä kiersi vesiputket ja sähköjohdot. Nyt linna on kuitenkin suljettu odottamaan remonttia, eikä ole siis avoinna yleisölle.

Balloch bridge

Valkoinen sorsa? Ankka? Who knows.

Järviluukku avattu.

Vanhanaikaisin juna, jossa tähän mennessä olemme Skotlannissa matkustaneet - eikä edes kokolattiamattoa lattialla.

Show me your Teith

Viimeinen viikko menossa ennen kuin lähden hakemaan lapsia Suomesta - viikon päästä olen palelemassa mökillä ja huitomassa hyttysiä. Otimme Kain kanssa bussin Stirlingin alueella sijaitsevaan Deanstonin kylään ja päätimme käydä katsomassa pari paikkaa, joihin tuskin tulisi lähdettyä lasten kanssa. Arran-reissun rohkaisemina uskalsimme lähteä tutustumaan viskitislaamoon, vaikka emme tämänkään juoman ylimpiä ystäviä ole. 

Deanstonin viskitislaamolla on pitkä historia, se on aloittanut puuvillamyllynä 1700-luvun puolivälissä ja muodostanut  ympärilleen Deanstonin kylän. 60-luvulla myllystä muutettiin viskitislaamo, joka tänä päivänäkin käyttää paitsi viskinsä raaka-aineena, myös energialähteenään tislaamon vieressä virtaavaa Teith-jokea, eli on sähköntuotannossa täysin omavarainen.  

Muffini marmelaadilla tislaamon kahvilassa.

Deanstonin tislaamossa viski tehdään 'käsityönä', eli koneet toimivat tietokoneohjauksen sijaan käsipeillä. Opimme, että jotta viskiä voidaan kutsua skotlantilaiseksi viskiksi, sen on oltava tynnyrissä vähintään tasan kolme vuotta ja yksi päivä. Jos tynnyri viedään maasta tätä ennen, sitä voi sitten kutsua sen maalaiseksi viskiksi, mihin se on viety (mutta ei missään nimessä skotlantilaiseksi) - ja jos tynnyrin taas erehtyy avaamaan ennen aikarajan täyttymistä, sitä voi vaikka kutsua pontikaksi - skottilaisena viskinä sitä ei voi myydä. Kierroksen lopuksi pääsimme myös pyörittelemään, haistelemaan ja maistelemaan viskitilkkaa - se oli ihan yhtä hiuksianostattavan makuista kuin muistinkin.

Viskiluukku avattu.

Kierroksen jälkeen jatkoimme matkaa  Deanstonista Teith-joen toiselle puolelle Dounen kylään, josta löysimme, yllätys, yllätys, linnan.

Teith on Skotlannin toiseksi nopeiten virtaava joki.

Doune castle

Dounen linnassa on kuvattu Monty Pythonin Holy Grailia ja Outlander-sarjaa. Linnalla on oma pitkä historiansa 1300-luvulta alkaen, ja sitä on restauroitu 1800-luvulla (esim. alla oleva gargoili). Sisäänpääsy maksoi £5.50 aikuiselta, ja hintaan nähden linnassa oli paljon nähtävää ja kierrettävää, verrattuna esim. paljon vaatimattomampaan Campbellin linnaan Dollarissa, jossa vierailimme toukokuussa (ja jonka vihreä laakso vesiputouksineen kyllä vie voiton mennen tullen Dounen linnan ympäristöstä). 

Maisema linnan kattotasanteelta.

Linnalta takaisin bussipysäkille Deanstoniin palatessamme alkoi sade. Myöhästyimme bussista ja seuraavaa odotellessamme minulla oli aikaa harjoitella sateen kuvaamista.