Lentoliput on varattu ja ensimmäiset tavarat lähetetty matkalaukussa Suomeen. Sadan päivän päästä pakkaamme itsemme, kissan ja loput roinat koneeseen ja palaamme kotiin.
Ennen sitä ehdin vielä varmasti moneen kertaan ihmetellä sitä, kuinka nopeasti nämä reilut kaksi vuotta ovat kuluneet, ja miten epätodelliselta tuntuu alkaa kääntää ajatuksiaan Suomeen ja muuttovalmisteluihin.
Gradu on kuitenkin nyt palautusta vaille valmiina, on hetki aikaa hengähtää ja sitten jäljellä ei tosiaan olekaan kuin muuton järjestely.
Mutta on meillä tässä välissä vielä muutama reissu suunnitteilla. Huhtikuussa lähden käymään Calgaryssa, Kanadassa, opintomatkalla tutustumassa sikäläiseen sosiaalityöhön yhdessä kahdeksan muun opiskelijan kanssa. Kamera lähtee matkaan, ja suunnitelmissa on viettää ainakin yksi päivä vuoristossa, joten maisemakuvia luvassa kun kotiudumme.
Toukokuulle olemme varanneet kaksi yhden yön minireissua lähempänä kotoa, ensin suuntaamme Isle of Skyelle ja sen jälkeen ensimmäistä kertaa Englantiin, kun tiemme vie Lake Districtille.
Olen luonnostellut uuden bucket listin loppuajallemme Skotlannissa, ja siltä löytyy ainakin haggiksen maistelua, paikallisten tuttujen tapaamista, vielä yhden tartanshaalin ostamista ja maisemien bongailua. Loppu häämöttää, mutta sitä ennen otetaan tästä kaikki irti.
Postauksen maisemat kotikonnuilta Stirlingin Gillies Hilliltä ja tammikuussa kuvattu, uskokaa tai älkää. Nyt täällä jo puut kukkivat ja vähän jo vihertää. Kevät on jo pitkällä.
Isle of Skye on NIIN kaunis paikka että järki lähtee. Ensimmäisellä Skotlannin reissulla kolusin sitä kaksi päivää ja takaisin menen vielä ehdottomasti. Mulla on tällä hetkellä kaveri skoteissa, olivat itse asiassa pari päivää sitten Stirlingissä. Kamalan ihanaa kattoo kuvia mitä sieltä postataan, haluaisin pakata repun ja hypätä itsekin koneeseen. Mä käyn nyt keväällä vähän vieraissa kun meen muutamaksi päiväksi Kroatiaan mutta syyskuussa on ehdottomasti taas tultava tutuille huudeille. Nauttikaa reissuistanne, eikä ne oo noikaan teidän kotimaisemat sieltä pöllöimmästä päästä!
VastaaPoista-anne-
Jos ei kaikki miehen lomat menisi lasten kanssa ollessa kun minä huitelen Kanadassa, oltaisiin mekin oltu pidempään Skyellä sekä Lakeseilla - hotellit on muuten nyt jo kaikki varattu täyteen molemmissa paikossa ainakin heinäkuulle asti, ihan uskomatonta. Mutta päästään ainakin lyhyesti käymään, voi sanoa että been there, done that :)
Poista