Aurinkoa ja arkirealismia

Tällä viikolla olemme nauttineet paitsi lasten isovanhempien harvinaisesta vierailusta, aivan mielettömistä keleistä. Pilvettömästä taivaasta ja lämmöstä, joka houkuttelee jättämään takin kotiin. Kyllä näillä säillä kelpaa kotikulmia esitellä. Sain kevään viimeisen koulutyön palautuspäivälle lisäaikaa, kun selitin kuinka tärkeää pojille on nähdä sukua Suomesta (rivien välissä, etten todellakaan aio lusia tätä viikkoa koulun kirjastossa), ja hyvä niin.

Yliopistolta tuli tieto kesän harjoittelupaikasta: lähden tutustumaan kunnalliseen lapsi- ja perhetyöhön Perthiin. Siinäpä minulle täysin uusi tuttavuus - niin perhetyö, kuin Perthkin (ja vaatimaton 60 km yhdensuuntainen työmatka). Juna- ja bussiaikatauluja silmäiltyäni totesin jälleen karun todellisuuden: kun minun ja Kain työajat sovitetaan yhteen, tulemme näkemään toisiamme (vapaapäivät poislukien) noin tunnin vuorokaudessa toukokuun puolesta välistä syyskuun loppuun, puoli tuntia aamulla ja puoli tuntia illalla. Arjen aikataulutus ja tuleva työmäärä jännittää, mutta mantrana hoen: Selvisimme ykkösharjoittelusta - selviämme tästäkin. Ja sitten olenkin jo lopputyötä vaille valmis sosiaalityöntekijä!