Ensimmäinen viikko työharjoittelussa

Viikko on vierähtänyt työharjoittelussa. Olen selvinnyt siitä! No, oikeastaan viikko on ollut vähän antiklimaattinen siihen nähden, mitä odotuksia yliopiston preppausviikko meille latasi. Mikä on ihan hyvä, sillä tosiaan ehdin vähän pelätä että meidät sysätään suin päin vastuunottajan rooliin asiakastyössä tai vetämään ryhmiä (jotkut luokaltani ovat kyllä tämänkin päässeet jo kokemaan).

Minä sen sijaan olen

• kahlannut läpi satoja sivuja advocacy-yhdistyksen toimintaohjeita ja laajempia, työtä ohjaavia periaatelauselmia ja oppaita. 

Työmatkalla.

• opetellut valmistamaan asiakasryhmätapaamiseen pikakahvia ja ihan uutta tuttavuutta - pikateetä (joo, ihan eri asia kuin pussitee) ja yrittänyt asennoitua siihen, että teen keittely ja sen hörppiminen on normaali, arkipäiväinen, ja tärkeä osa asiakassuhteen luomista ja ylläpitämistä.

• eikä vain asiakassuhteen, sillä myös toimistolla vallitsee vakiintunut teepolitiikka: kuka keittää vettä itselleen, kysyy muilta (onneksi meitä on yhteensä vain kahdeksan), kuinka moni ottaa teetä myös. Keittäjän vastuulla on sitten kaivella kaikille halukkaille kupit, ja keittiönkaapin ovessa olevan listan mukaan laittaa kuppeihin oikean laatuista teetä kullekin. Ja jotenkin vain maagisesti pitäisi myös tietää tai muistaa, ketkä seitsemästä ottavat teehensä maitoa/sokeria, ja jätetäänkö pussi mukiin hautumaan vai otetaanko se lyhyen lilluttamisen jälkeen pois. Ja luonnollisesti, kupit tarjoillaan sitten pöytiin (ja tietysti muistat, mikä oli kenellekin). 

Töissä pääsin käymään täällä...

Olen myös alkanut ymmärtää, mitä advocacy-työ on.

• Koitin googletella termille suomalaista vastinparia, huonolla menestyksellä (Verneri.netissä muutama sana eurooppalaisesta 'kehitysvammaisten edunvalvontayhdistysten' EPSAsta, AJuPID-projekti joka tukee oikeusjärjestelmän saavutettavuutta kehitysvammaisille ja ehkä aihetta lähemmin liippaava maininta eurajokelaisista kehitysvammaisista 'Me itse -aktivisteista'). 

...ja täällä ...

• Lyhyesti sanoen, advocacy on kehitysvammaisten henkilöiden etujen puolesta puhumista. Advocate, puolestapuhuja, voi olla vertainen, vapaaehtoinen tai ammattilainen. Myös ryhmä voi toimia yhdessä kaikkien jäsentensä asialla. Pääsin seuraamaan yhden ryhmän kokousta, joka esimerkiksi haluaa paikallisliikenteen kuskien huomioivan nykyistä paremmin vammaisen matkustajan tarpeet - ryhmän vetäjä auttaa ryhmää ottamaan yhteyttä paikallistason päättäjiin ja bussifirmoihin. Advocacy-työssä siis tosiaan on poliittinen ulottuvuus, ymmärrän 'aktivisti'-termin käytön tässä yhteydessä.

... ja vielä tällaisessa vähän hienommassa paikassa
(anteeksi suttuinen kuvanlaatu, koitan olla näyttämättä ihan niin turistilta kuin oikeasti olen näitä kuvia kesken työkeikan näpsiessäni).

Työkseen advocacya tekevä ei yleensä ole sosiaalityöntekijä (ainakaan titteliltään, vaikka olisi koulutukseltaan), vaan on riippumaton, eikä esimerkiksi anna ehdotuksia tai neuvoja asiakkaalle. Sen sijaan hän auttaa asiakasta kartoittamaan mahdollisuuksiaan, valitsemaan näistä mieleisen, ja työskentelemään kohti tätä tavoitetta.

Lisäksi, olen huomannut että Falkirk sijaitsee tosi näppärällä paikalla. Töistä lähtiessä voi tsekata, että vaikka Falkirkissä sataa, kotona (19 km päässä, tuolla Ochilien juurella horisontissa) paistaa aurinko...

...tai sitten Falkirkissä paistaa ja Ochilit ovat niin sankassa pilvessä, että Stirlingissä tietää tulevan vettä kuin aisaa.

* * *

Ja hei, vinkkaa ihmeessä jos tiedät yhdistyksiä tai muita tahoja jotka tekevät Suomessa jotain, mikä kuulostaa advocacy-työltä, mielelläni lukisin/kuulisin käytäntöjä/ajatuksia aiheesta (koska kyllähän kehitysvammaisten asioita Suomessakin ajetaan). Mututuntumani on, että esim. sosiaaliohjaajat asumisyksiköissä tekevät paljon tämän kaltaista työtä muun työnsä ohella, mutta ulkopuolinen, itsenäinen advocate-toiminta taitaa olla vieras konsepti.