Oban

Alunperin olimme ajatelleet olla Fort Williamissa kaksi yötä, mutta hotellinvarausnettisivu oli eri mieltä. Valitsimme umpimähkään paikan pienen ajomatkan päästä ja päädyimme toiseksi yöksi Obaniin. Ja mikä ihana pieni merenrantakaupunki se onkaan! 

Oban kuuluu Argyll & Bute nimisen kunnan (council) alueeseen, joten tunnin matkalla Fort Williamista Obaniin oli enemmän kuin sopivaa kuunnella allaolevaa biisiä.

Perillä meitä ihastutti rannan tuntumassa kulkeva vilkas ja kapea highstreet - ja vaikka kaupat olivat pitkälti samoja kuin vaikka Fort Williamissa, ja turistiliikkeet nyt ovat aina samanlaisia kaikkialla, Oban jostain syystä erottuu edukseen. Turisteja oli paljon, mutta se oikeastaan helpotti meitä lomatunnelmaan pääsemisessä - vähän niinkuin olisi käynyt ulkomailla! 

Muiden turistien tavoin kävimme katsastamassa kohteen, jota ei Obanissa voi olla huomaamatta - keskustan tuntumaan korkealle rinteelle rakennetun McCaig's Towerin. Se on 1800- ja 1900-lukujen taitteessa paikallisen pankkiirin suunnitelema ja rakennuttama Rooman Colosseumin replika, jolta aukeavat hienot maisemat alas satamaan ja Obanin lahteen.

Meidän hotelli kuvassa alhaalla ja vastarannalla Kerrera-saari.

Hotellissamme pääsimme kauhuksemme käyttämään hissiä, jollaista emme olleet nähneet aiemmin kuin joskus lapsena helsinkiläisissä vanhoissa kerrostaloissa.

Seuraava ja reissumme viimeinen aamu oli epävakainen, ja aamupäivän aikana koimme kaiken mahdollisen sateesta paisteeseen ja siltä väliltä. Päättäväisesti kuitenkin lähdimme kävellen rantakatua pohjoiseen kohti Dunollie Castlea, joka esitteen perusteella näytti lupaavalta pieneltä kohteelta rannan tuntumassa luonnon keskellä.

Obanista pääsee laivalla esim. Isle of Mullille.

Matkalla linnalle kohtasimme Fingalin koirakiven, Clach a' Choin. Paikallisen legendan mukaan soturi Fingal jätti koiransa liekaan tähän kiveen kiinnitettynä ja liekaa tempoessaan jättiläiskoira kulutti kiven nykyisenlaiseksi.

Linnakäynti osoittautui kovin antiklimaattiseksi - linna on ollut raunioina viimeiset 300 vuotta, ja lisäksi kun viimein pääsimme sen luokse, vettä satoi kaatamalla. Pakenimme sadetta linnan viereiseen Dunollie House museoon, josta löysimme mm. suomalaisia puulusikoita 60-luvulta. Parasta reissussa oli ylläolevassa kuvassa tonottava yksinäinen lammas, jonka määintä kiiri linnan mailla itsepintaisena - muut lampaat lekottelivat rennosti mäen alla komentelijasta välittämättä. Toiseksi hienointa oli lämmin haggis-briejuusto-chutney-sandwich nautittuna ulkoterassilla katoksen alla sateelta suojassa.

Fort William vedestä ja ilmasta

Tämän kesän road trippimme suuntautui länsirannikolle. Veri veti takaisin Fort Williamiin, josta olimme jouluna suhauttaneet vain ohi kotimatkalla Invernessistä.

Loch Laggan ja hiekkaranta (!) matkan varrella.

Laggan Dam, rakennettu 1934.

Perillä Fort Williamissa heitimme tavarat hotellille ja lähdimme kävelemään ajatuksella 'otetaan vähän kuvia ja katsellaan maisemia ennen kuin auringon valo loppuu'.

Rannasta löytyi tämä suloinen punavalkoinen kalaravintola, jonka edustalta oli 10 minuutin kuluttua lähdössä pieni Souters Lass -niminen vene risteilykirrokselle. Pakkohan sille oli liput ostaa.

Ben Nevis, Skotlannin korkein vuori (1345 m) - huippu pilvien takana piilossa.

Vene heitti puolentoista tunnin kierroksen vedessä jota luulin levän hajun perusteella mereksi ennen kuin kartta tiesi kertoa että kyseessä oli Loch Eil, joka laskee Loch Linnhen kautta merenlahteen nimeltä Firth of Lorn. Liput taisivat olla £15 per aikuinen. Risteily oli ajoitettu siten, että juuri ennen kuin vene kääntyi takaisin kohti satamaa sen kannelta saattoi nähdä vastarannalla ohi puksuttavan the Jacobite -höyryjunan, jota mm. Harry Potterin kuvauksissa käytettiin. Me tietenkin olimme juuri sillä hetkellä lämmittelemässä kannen alla kaakaon ääressä, joten näimme junasta vain ohikiitävän höyrypilven. Oh, well. 

Takaisin hotellille kävellessämme näimme mainoksen gondolihissistä, ja siitä se ajatus sitten lähti. Pikaisen googlaamisen seurauksena meille selvisi että Fort Williamissa on Britannian ainoa gondoli, joka vie £12.50 hinnalla ylös Ben Nevisin viereisen Aonach Mor -vuoren rinteille. Vartin istumisella pääsee 655 metrin korkeuteen vuoristoravintolaan, ja pienellä patikoinnilla voi kiivetä Sgurr Finnisg-aig -nimiselle nyppylälle (663 m) näköaloja tähyämään. Seuraavan päivän ohjelma oli siis selvä. 

Gondolin alla kiemurtelee pyörätie.

Sgurr Finnsg-aig

Loch Linnhe ja Loch Eil ylhäältä päin

Sää ei meitä hellinyt tällä kertaa ja sen huomasi näkyvyydessä. Mutta olihan se kiva kokemus. Hurjinta oli seurata vuorelle gondolilla maastopyörien kanssa nousevia, jotka kahvilan kulmalla vetivät moottoripöyräily kypärän päähän, ottivat kunnon alkuvauhdin ja lähtivät laskettelemaan hiekkaisia hyppyreitä ja polkuja pitkin takaisin gondolin alkupisteelle. Harrastus se on sekin mutta kyllä hirvitti katsella vierestä!

Heinäkuisia kuvia

Silläkin uhalla, että tämä kuullostaa kliseiseltä kuin matkailumainos, tällaisena haluan muistaa heinäkuun Skotlannissa:

Hattarapilvet tyynen joen yllä.

Ilta-auringon pitkät varjot hiekkapolulla.

Hiljainen peltomaisema vartin kävelyn päässä kotoa.

Ei paha.

Still kickin'

Työharjoittelu on tänään puolessa välissä. Välivaiheen raportti alkaa olla palautuskunnossa, ensimmäinen observaatio takana ja työkaverit ovat alkaneet tottua siihen ettei tästä suomalaisesta saa irti kunnollistsa small talkia. Kaikki hyvin siis. Rankkaa on, ei voi kieltää, ja (ensimmäistä kertaa varmaan ikinä) odotan syyskuun loppua niin kovasti! 

Matkalla kotikäynnille.

Työn arki tuntuu tältä.

Olo on todella ristiriitainen - ihan vain selviytyäkseni arjesta hoen mielessäni yksi vuosi enää, vuoden päästä olen valmistunut, yksi vuosi enää Skotlannissa. Ja sitten katson työmatkalla haikeana junan ikkunasta näkyviä mielettömiä smaragdinvihreitä kukkuloita, lammaslaitumia ja sinisenä horisontissa siintäviä vuoria ja mietin - viimeinen vuosi menossa, miten ikinä ehdimme tai jaksamme nähdä kaikkea sitä mitä Skotlannilla olisi meille vielä tarjottavaa. 

Tämän kesän sää kiteytyy tässä - viikon sadetta seuraa viikon pilvinen kausi. Eipä harmita istua toimistossa.

Paitsi kun työn arki on myös tätä...

... ja tätä ...

... ja  silloin kun se aurinko sitten viimein pilkahtaa.

Mutta hei, yhtenä päivänä huomasin pukeutuneeni sävy sävyyn Irn Bru -tölkin kanssa. Huumoria revittävä sieltä mistä sitä löytyy.