Mihin advocacya tarvitaan?

Opiskelussa ja oppimisessa parasta ja koukuttavinta minusta on se, kuinka ensin uudet asiat ja käsitteet tuntuvat irrallisilta ja hankalilta ("miksi tätä opetetaan, eihän tämä liity aiheeseen mitenkään?" saatan miettiä) - ja sitten yks kaks (yleensä ihan randomissa tilanteessa, esim. ruuhkabussissa istuessa, kylvyssä lilluessa tai kauppakasseja kantaessa) kaksi yksinäistä ajatusta kohtaavat toisensa jossain aivojen syövereissä ja seuraa ihmeellinen ahaa-elämys - 'Niin tää liittyy siis siihen!'. Saan sellaisista mielettömät kiksit, kun tuntuu että silmät aukeaa ja lähinnä ihmettelee, miksei tätä tajunnut aiemmin, ja mikä siinä nyt muka oli niin vaikeaa. Hassuinta on se, että kun jonkun asian on äkkiä ymmärtänyt, siitä haluaisi kertoa kamalasti jollekulle ja jakaa sen riemun, mutta selittäminen onkin vaikeampaa. Mietipä vaikka, miten selittäisit toiselle kuinka kävellään? Olet opetellut sen joskus, ja se on ollut hankalaa. Mutta kun sen on oppinut, sen kuvaileminen ja selittäminen onkin paljon hankalampaa.

Näiden sosiaalityön opintojen aikana olen kokenut jo monta ahaa-elämystä, aiemmin olen kirjoittaut mm. hyväntekeväisyydestä, lapsiköyhyyttä edistävästä sosiaalipolitiikasta ja sosiaalityön eroista Suomessa ja Skotlannissa. Seuraavana listalle voikin lisätä sorron vastaisen sosiaalityön (anti-oppressive practice). Tämä käsite kuuluu kaikkien kurssiemme kulmakiviin ja sisällytetty mm. brittiläisiin sosiaalityön eettisiin ohjeisiin (Code of Ethics) ja Skotlantilaisiin sosiaalityön käytännesääntöihin (Codes of Practice). 

Suomeksi googlesta ei kummoisia tuloksia sorron vastaisella työllä löydy, ja ihmettelin koko termiä alunpitäen. Mitä sortoa vastustetaan? Kuka sortaa - ja ketä? Mieleeni tulivat vain yläasteen hissan tunnilta sortovuodet ja hämmentyneenä pohdin josko nyt vähän terminologialla liioitellaan ja yritetään pelotella sosiaalityöntekijöitä käyttäytymään. 

Voisin kirjoittaa aiheesta pitkästikin, mutta keskityn nyt sen sijaan siihen ahaa-elämykseen. Muistin taas, että termi 'hyvinvointivaltio' on heitetty täällä romukoppaan 70-luvulla. Sen jälkeen konservatiivihallitusten 'köyhät kyykkyyn' -politiikka ja siihen liittyvät sosiaalietujen ja -palveluiden leikkaukset ovat hyvin tehokkaasti ajaneet vuosien kuluessa pienituloiset ahtaasta tilanteesta vielä ahtaammalle. Ahaa: tämä on se sorto, mitä vastaan sosiaalityöntekijöiden tulee asettua. Silloin, kun päättäjien ja muiden viranomaisten ainoa viesti yhteiskunnan marginalisoituneille kuuluu olevan 'katso peiliin', kun henkilö miettii mikseivät rahat riitä elämiseen ja ongelmat kasaantuvat, on sosiaalityöntekijöiden asetuttava asiakkaan puolelle. Yksi työkalu tähän on advocacy.

Advocacyn juuret ovat vammaistyössä ja sen periaatteet linkittyvät vammaisten perusoikeuksia ajaviin ideologioihin kuten normalisaatioon ja inkluusioon. Käytännössä advocacy antaa äänen ihmisille, joiden on hankala ilmaista mielipiteensä viranomaisten tai hoitohenkilökunnan kanssa asioidessaan, kuten tilanteissa, joissa ammattilaisella on päätösvalta. Sillä tavoitellaan ihmisoikeuksien, kuten itsemääräämisoikeuden toteutumista tilanteissa, joissa vamma tai sairaus vaikuttaa henkilön kommunikaatiokykyyn, ymmärrykseen tai päätöksentekoon.

Yksinkertaisuudessaan advocacy tarkoittaa asiakkaan asian ajamista - mikä on tuttua suomalaisillekin sosiaalialan ammattilaisille, kun järjestetään hoitokontakteja ja muita käytännön asioita osana perustehtävää. Skotlannissa aikuissosiaalityö on kuitenkin keskittynyt hoivatarpeiden arvioimiseen ja palveluiden koordinointiin, eikä niinkään raha-asioihin ja toimeentulon turvaamiseen kuten Suomessa. Aikuisilla, joilla ei ole merkittäviä hoivatarpeita (kuten esim. kotisairaanhoito tai henkilökohtainen apu) ei ole oikeutta sosiaalityöhön. Palvelutarpeita arvioivat sosiaalialan ammattilaiset on valjastettu osaksi byrokratiajärjestelmää joka määrittää kuka saa tavata sosiaalityöntekijän ja kuka ei (työskentele siinä sitten 'sorron vastaisesta' näkökulmasta).

Hoivapainotteisen aikuissosiaalityön ohella tärkeimmät sosiaalityön asiakasryhmät Skotlannissa ovat lapset ja haavoittuvaiset (vulnerable) aikuiset. Skotlannissa on edistyksellinen aikuistensuojelulaki, mikä velvoittaa viranomaiset puuttumaan tilanteisiin joissa henkilö on alttiina esim. taloudelliselle, emotionaaliselle tai fyysiselle hyväksikäytölle heikentyneen terveyden tai ymmärryksen vuoksi. Myös lastensuojelu kuuluu osaksi kaikkea sosiaalialan työtä. Opintojen alusta asti meille on painotettu, kuinka meidän tulee jatkuvasti olla tuntosarvet ojossa ja tarkkailla millä tavoin jokaisen asiakkaan elämänpiiriin saattaa liittyä lapsi jonka hyvinvointi on vaarassa. Kyseessä voi olla asiakkaan oma lapsi, lapsenlapsi, sisarusten tai vaikka naapurin lapset. Lastensuojelussa tittelinä on children and families social worker, mutta käytännössä lapset ovat työn keskiössä - lapsen etu asettuu kaiken muun edelle. Kansallisiin toimintaohjeisiin ja hyvä käytäntö -oppaisiin on kirjattu kuinka tärkeää on ajatella perhettä kokonaisuutena ja tehdä yhteistyötä vanhempien kanssa, mutta käytännössä, jos lapsi on kerran sijoitettu asumaan perheen ulkopuolelle, työharjoittelussa tapaamieni asiakkaiden kokemusten perusteella lastensuojelun sosiaalityöntekijällä on hyvin rajatut mahdollisuudet osoittaa kiinnostusta yksin jääneen vanhemman hyvinvointiin tai hänen oikeuksiensa toteutumiseen. 

Kuten työharjoittelussani opin, Skotlannissa advocacya eivät kuitenkaan harjoita vain sosiaalityöntekijät osana muuta työtään, vaan myös ja erityisesti advocacytyöntekijät. Oikeus tavata advocacytyötekijää on kirjattu mielenterveyslakiin, joka säätelee pääasiassa tahdonvastaisen hoidon periaatteita. Koska julkinen sektori on koko Iso-Britanniassa ahtaalla, käytännössä melkein kaikki mahdollisuudet yksityistää tai ulkoistaa lakisääteiset palvelut kolmannelle sektorille on jo käytetty, mukaan lukien advocacytyö.  

Lakisääteistä advocacypalvelua tarjoaa halvimmiksi kilpailutetut kolmannen sektorin toimijat ja lähinnä juridisissa tilanteissa, antaen esimerkiksi tietoa perusoikeuksista henkilöille jotka ovat tahdovastaisessa hoidossa ja edustaen heidän mielipiteitään jatkohoitoa suunniteltaessa. Kuntien antama niukka rahoitus rajaa palvelun ulkopuolelle kaikki tilanteet joissa ei suoraan voida soveltaa mielenterveyslakia - esimerkiksi kotona tai asumisyksiköissä asuvat henkilöt joilla on kehitysvamma, muu lievempi oppimisvaikeus tai autismi, joilla ei ole varsinaista mielenterveystyön tarvetta.

Tätä aukkoa paikkaavat kolmannen- ja vapaaehtoissektorin organisaatiot jotka tarjoavat itsenäistä advocacypalvelua. Rahoitus tälläkin suunnalla on kiven alla, ja tämän vuoksi työ perustuu usein määräaikaisiin projekteihin. Projekteja rahoittavat valtio, kunnat ja Suomen Veikkausta ja RAY:ta vastaavat semi-itsenäiset tahot. Kilpailu rahoituksesta on kova ja sen saa varmimmin projektit, joiden tavoitteet ovat linjassa Skotlannin kansallisten sosiaalipoliittisten agendojen kanssa, kuten harjoittelupaikkani projekti vanhemmille, joilla on kehitysvamma tai oppimisvaikeus. Skottien hallitus nimittäin suosittelee, että kun lastensuojelun asiakkaaksi tulee perhe jossa vanhemmalla on kehitysvamma tai oppimisvaikeus, sosiaalityö ja itsenäinen advocacy tekevät yhteistyötä varmistaen, että vanhempi ymmärtää oikeutensa ja velvollisuutensa prosessissa.

Yksi esimerkki, johon tutustuin harjoitteluni aikana: Äidille oli ilmoitettu, että kodin ulkopuolelle sijoitettua lasta ei voida palauttaa kotiin, ennen kuin asunto on kunnostettu (renovated) turvalliseksi lapsille. Turhautuneena äiti kertoo advocacytyöntekijälle maalannensa (redecorated) asunnon seinät jo kolmeen kertaan - eri väreillä - eikä lasta ole vieläkään palautettu kotiin. Ilmeni, ettei lastensuojelun sosiaalityöntekijä ollut missään vaiheessa varmistanut äidin käsitystä siitä, mitä asunnon kunnostaminen sosiaalityön näkökulmasta tarkoittaa. Advocacyn tehtävä tällaisessa tilanteessa on kuulla äitiä, kartoittaa hänen ymmärryksensä, ottaa yhteys sosiaalityöntekijään ja olla asiakkaan tukena palavereissa työskennellen kohti yhteistä ymmärrystä. Näin varmistetaan että asiakkaan perusoikeuksia kunnioitetaan - advocacy toimii ikään kuin tulkkina asiakkaan ja viranomaisen välillä.

Tällaisen henkilökohtaisen työn lisäksi advocacya voidaan tehdä ryhmissä - mikä avartaa entisestään sen mahdollisuuksia haastaa yhteiskunnassa ilmenevää syrjintää ja epätasa-arvoisuutta. Advocacytyöntekijöiden vetämät inkluusioryhmät parantavat ihmisten osallisuutta yhteisöissä esim. tukemalla henkilöitä osallistumaan tapahtumiin, käymään leffassa tai keilaamassa tai ulkona syömässä. Viimeisenä advocacyn muotona mainitsen self-advocacyn, joka ehkä on näistä kaikista merkittävin. Sillä tarkoitetaan mm. ryhmiä, joissa ihmiset kokoontuvat käsittelemään heille tärkeitä ja polttavia aiheita, esimerkiksi kuinka hankalaa pyörätuolilla on kulkea julkisessa liikenteessä. Advocacytyöntekijän tuella ryhmä voi ottaa yhteyttä paikallisiin yrityksiin, päättäjiin tai parlamenttiin ja vaikuttaa yhteisöön ja yhteiskuntaan jossa asuvat.

Pääsin harjoittelussani näkemään tätä kaikkea, ja jotain siitä jäi kytemään. Hetken aikaa lomailtuani päätin tarttua tarjoukseen, jonka harjoittelupaikasta minulle heitettiin pikkujouluissa - lähden vetämään pientä nuorille aikuisille suunnattua advocacyryhmää vapaaehtoistyönä. Siitä ehkä lisää kevään kuluessa.


Jos vielä tämän jälkeen advocacy kiinnostaa, suosittelen ensilukemiseksi asiakkaiden omalla äänellä kirjoitetun vihkosen, löytyy tästä linkistä.