tiistai 26. tammikuuta 2016

10 asiaa minusta

FB:n Ulkosuomalaisten blogit -ryhmässä Heli haastoi bloggareita kertomaan kymmenen faktaa itsestään. No, tavallaanhan kaikki postaukset liittyvät minuun ja elämääni, mutta näitä oli aika hauska miettiä - juttuja, joita ehkä tätä blogia seuraamalla ole vielä tullut oppineeksi minusta.




1. Minulla on uusi kamera! Olen vähän innoissani - odotan kevään etenemistä, valoisampia iltoja ja tilaisuuksia nähdä tuttuja seutuja uuden linssin läpi. Blogissa saattaa näkyä vähän outoja kuvia, kun testailen asetuksia ja yritän tulla sinuiksi uutuuden kanssa.

2. Olen hyvä lykkäämään asioiden aloittamista - mutta vain, jos minulla on hyvä suunnitelma. Hyvään aamuun kuuluu to do -listan laatiminen tai edellisen tsekkaaminen, ja aikataulun suunnitteleminen. Hyvään aikatauluun mahtuu myös löhöilyä ja Netflixiä.




3. Olen opiskellut pakollisten ruotsin ja englannin lisäksi peruskoulussa kuusi vuotta saksaa ja pari kurssia latinaa, joista en muista juuri mitään. Aikuisiällä olen opiskellut 4 vuotta venäjää itsenäisesti ja aikuislukiossa. Vaikka nyt kieliopinnot ovat täysin jäässä, toivon etten täysin unohda kaikkea oppimaani, vaan voin vielä joku päivä jatkaa siitä mihin jäin ennen Skotlantiin muuttoa.

4. Nautin luonnosta suunnattomasti ja kun aurinko paistaa, minulle tulee pakonomainen tarve päästä ulos jonnekin missä on vihreää. Aina luonnon kutsua ei kuitenkaan voi noudattaa - huomaan ahdistuvani jos joudun olemaan pitkiä aikoja kotona esim. oman tai lasten sairauden vuoksi 'koppihoidossa' tai arjen kiireiden vuoksi urbaanissa betoni-asvaltti-ympäristössä.




5. Olen introvertti ja nautin omasta seurastani. Olen kuitenkin monesti haastanut itseäni tarttumaan tilaisuuksiin esiintyä ja olla ihmisen kanssa mm. liittymällä lukiossa koulun kuoroon, ja esiintymällä satapäiselle yleisölle Zimbabwessa ja Helsingin kulttuurikeskus Caisassa. 

6. Ehkä introverttiuteen liittyen teininä uratoiveeni oli patologia - "koska en kestä ihmisiä". Sosiaaliala on jokseenkin päinvastainen ammatti siinä suhteessa. Valitsin sen, kun huomasin että ihmisten kanssa on paljon helpompi olla, kun niitä ja niiden käyttäytymistä ymmärtää. Psykologian ja sosiologian lukeminen ovat auttaneet minua huimasti. Iän myötä on tullut helpommaksi tutustua uusiin ihmisiin, mutta en edelleenkään voi kuvitella sopivani opiskelun tai työssäkäynnin lisäksi muita sosiaalisia menoja edes joka viikolle.




7. En yhtään tykkää ostaa vaatteita itselleni. Kulutan kuteeni useimmiten roskiskuntoon ennen kuin lähden edes etsimään uusia. Etsintävaiheessa minulla on usein mielikuva vaatteesta jonka haluan, ja ahdistun kun vaatesuunnittelijat tai sisäänostajat eivät ole osanneet lukea tätä ajatustani (tai en vain tiedä mistä etsiä).

8. Pureskelin kynsiäni siihen asti kun aloin odottamaan esikoistani. Edelleen stressihuipun iskiessä saatan niitä jyrsiä, vaikka yleensä olen kuivilla.




9. Olen lähes kaikkiruokainen, enkä tee numeroa ruuasta tai sen mausta. Saatan syödä esimerkiksi samaa aamupalaa tai lounasta useita kuukausia putkeen kyllästymättä. Homejuusto on harvoja juttuja joita en ole oppinut syömään.

10. Osaan selittää puutaheinää varsin vakuuttavasti. Voitin lukiossa väittelykilpailun aiheesta 'tarvitseeko lasten osallistua kotitöihin' mykistämällä vastaparin heittelemällä valikoituja faktoja aikuisten terveystilastoista, ja kuinka lumien kolaus ja imurointi oikeastaan pidentävät vanhempien elinikää, eli lasten on turha vaivautua. Myöhemmissä opinnoissa selitin kurssikavereille, kuinka vakava ongelma aavikoiden katoaminen ilmastonmuutoksen seurauksena on - ennen kuin kesken lauseen tajusin että 'aavikoituminen' taitaa sittenkin tarkoittaa päinvastaista ilmiötä. Kuuntelijani eivät vakuuttavuuteni vuoksi olleet tätä myöskään hokanneet, vaan nyökyttelivät höpötyksilleni vain vakavasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

On ilo kuulla sinusta!