lauantai 25. kesäkuuta 2016

Rankka päivä

Koulukaveri tekstasi eilen iltapäivällä minulle kysyen olenko kotona viettämässä lukupäivää (studyday). Vastasin, että en, vaan vietän 'itketään työkavereiden edessä, lähdetään ajoissa kotiin ja myöhästytään silti bussista ja junasta' -päivää. Se kuvaa aika hyvin eilistä perjantaita joka oli aikamoista tunnemylläkkää. En ainoastaan herännyt aamulla yllättäviin, hämmentäviin ja surullisiin Brexit-uutisiin, vaan pääsin heti aamusta myös työharjoittelussa iloitsemaan arabian kielen tulkin kanssa työskentelystä - en ollut edes tajunnut miten olin kaivannut sitä aiemmasta työstäni Suomessa. Hetken aikaa minulla oli olo että jes, tämän homman minä osaan. Ja sitten iltapäivällä taas pääsin näkemään jotain muuta mikä lastensuojelussa on lähes arkipäivää, ja minun olisi pitänyt olla siihen valmistautunut, mutta kyllä se ekaa kertaa omalle kohdalle osuessa kosketti. Onneksi asiakkaiden edessä pystyin ottamaan koolisti - jotain kredittiä siis minullekin, vaikka työkavereilta sainkin myötätuntoisia untuvikko-opiskelijalle suunnattuja katseita jälkikäteen kyyneliä pyyhkiessäni.


Viime viikon ainoa pilkahdus aurinkoa


Illan  vietinkin uutissivustoja lukiessa ja Skotannin suomalaisten Facebook-ryhmän keskusteluja seuratessa. Myönnän että yllätyin Brexit-äänestyksen tuloksesta, mutta syytän siitä EU-myönteistä kuplaa jossa elämme täällä Skotlannissa. Stirlingissä 67.7% kannatti EU:ssa pysymistä, ja samaa mieltä olivat kaikki Skotlannin vaalipiirit. Kollegat työpaikalla vaikuttivat olevan yhtä hämmentyneitä. Siinä missä he harmittelivat punnan kurssin sukellusta, meille UK:n EU-ero sanelee ehtoja sille kuinka helppoa tai vaikeaa (mahdotonta?) meidän olisi tänne jäädä (tai palata) jos niin haluaisimme. 





Mutta tätä enemmän suren maan jakautumista - kyllä-ääniä antoivat selvästi enemmän kasvukeskukset ja yliopistokaupungit, siinä missä erokampanja kukoisti alueilla jotka viime vuosikymmeninä ovat kärsineet teollisuuden alasajosta, työttömyydestä ja sitä seuranneesta taloudellisesta ja sosiaalisesta ahdingosta. Suren erkaantumista EU:n yhteinäisyydestä, ja työväenluokan ahdinkoa etenkin Englannin puolella, eroäänet heijastavat tyytymättömyyttä päättäjiin, huolta tulevaisuudesta ja tarvetta pitää kynsin hampain kiinni niukoista resursseista kun työpaikat ovat lähteneet ja naapurustot kurjistuneet. Ymmärrän, ettei ole helppoa ajatella EU:ta solidaarisuuden tyyssijana kun olo on kuin nurkkaan ahdistetulla ja tyhjästä on mahdoton jakaa toisille - kuten vaikka maahanmuuttoon, mikä oli yksi tämänkin äänestyksen pääteemoista. 




Mutta oli mulla muutakin kuin doom ja gloom asiaa - kuvia viime sunnuntailta. Täällä vietettiin isän päivää, ja me lähdettiin sen kunniaksi tsekkaamaan Kain työpaikkaa Dunfermlinessa ensimmäistä kertaa koko perheen voimin. Matkalla piipahdimme kuitenkin Devilla-metsässä, joka mäntyineen ja suolampineen olikin yllättävän suomalaistyyppinen (miinus hyttyset!). Ihan sopiva juhannusmaisema meille.












Pojat tietää että puusta ja kivestä saa tehtyä kirveen - ainakin Minecraftissä.


Ehkä skottilaisin maisema ikinä - kiviaita, lehmiä, kivihiilivoimala, joki, kaupunki ja kumpuileva horisontti.





Perillä Dunfermlinessa kävimme Pittencrieff puistossa lounalla. Puistosta löytyi kahvilan lisäksi mielenkiintoisia rakennelmia, puhallinsoitin orkesteri, iso leikkipaikka lapsille ja oranssi Pittencrieff House. Harmaa päivä sai arvoisensa kaatosateisen päätöksen, joten iso osa puistosta jäi tutkimatta - hyvä syy tulla tutkailemaan toisen kerran.

2 kommenttia:

  1. Hei,
    palasin pari päivää sitten Skotlannin kiertomatkalta, mm. Edinburgh ja Stirling tuli jossain määrin tutuksi. Ensimmäistä kertaa olin siellä teilläpäin reissaamassa. Oli mielenkiintoista! Huikeita maisemia ja jylhiä kaupunkinäkymiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marja,
      kiva kun kävit kommentoimassa. Skotlannissa on ihan mielettömiä maisemia, etenkin nyt tähän vuoden aikaan kun kaikkialla on niin huisin vihreää. Tällä hetkellä näen niitä eniten päivittäin työmatkalla, mutta eiköhän tänä kesänä vielä joku hengähdystauko osu kohdalle :)

      Poista

On ilo kuulla sinusta!