maanantai 6. huhtikuuta 2015

Energiaa auringosta

Tässä muutamat kuvat sunnuntailta. Tiedän, että minun pitäisi istua sisällä lukemassa ja laatimassa kaavioita siitä mistä näkökulmasta aion lähestyä tulevaa esseetäni, mutta - aurinko! Se paistaa ja minun on pakko päästä ulos. Olen kuullut niin paljon varoitteluja Skotlannin kylmästä ja märästä kesästä, joten nautittava on silloin kun sää sallii.



Aamulla itse asiassa heräsimme ihan mielettömään sumuun - Lukan koulua ei meinannut erottaa meidän olohuoneen ikkunoista (välimatkaa noin 50 metriä). Puolen päivän aikaan sumu oli alkanut hälvetä, mutta joitain riekaleita riippui vielä Ochilien alarinteillä. 



Causewayheadin leikkipuistoon päästyämme aurinko helotti jo pilvettömältä taivaalta ja muksut pääsivät heiluttelemaan eilen linnasta saamiaan miekkoja. Jotain ihme energiaa auringossa on - Leon käveli koko matkan puistosta kotiin (1.5 mailia = melkein 2,5 km!). No, aikaa paluumatkaan meni tunti, mutta mikäs sitä oli tässä säässä tallustellessa.



Vielä loppuun pari kylttiä matkan varrelta. Olen tottunut hirvimerkkeihin ja täällä maaseudulla oleviin lehmistä varoittaviin merkkeihin, mutta tämä oli uusi:


Täällähän ei liikennevalottomia suojateitä merkitä autoilijoille yleensä lainkaan, vaan lain mukaan kävelijät ylittävän tien siitä kohden mistä itse mielivät - omalla vastuullaan. 


Mietin, miten vakava ongelma täällä on golfaus omin luvin julkisissa puistoissa tai viheralueilla, kun sitä varten on pitänyt pystyttää kyltti. 


Hei, ja näistä olen ajatellu mainita jo aiemmin, mutta nyt vasta sain kuvan jossa sossu-Smartit ovat nätisti kaikki rivissä. Tämä kunnallinen parkkipaikka on ihan meidän talon ja Lukan koulun välissä. Sitä kansoittavat nämä pikkuruiset Smart-autot, joiden kyljessä on kunnan logo ja käyttäjinä sosiaalityöntekijät. Stirlingin kunnan sossut eivät ilmeisesti saa käydä kotikäynneillä omilla autoillaan, vaan huristelevat näillä. Olen kuullut jopa, ettei työntekijällä välttämättä ole omaa kiinteää toimistoakaan - autoa ja läppäriä lukuunottamatta. Mielenkiintoista! (Ihan vain salaa hiljaa mielessäni toivon, että pääsisin työharjoitteluun tähän paikkaan - väärällä puolella katua ajaminen ei innosta, mutta 10 metrin työmatka olisi kätevä).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

On ilo kuulla sinusta!