Koulutielle

Lukalla on nyt takanaan jo kaksi viikkoa koululaisen arkea. Suomessa Luka oli ehtinyt vasta esikouluun asti ja omista peruskouluistamme on jo vähän aikaa, joten suoria vertauksia on vaikea tehdä. Uskon, että suomalainenkin perusopetus on muuttunut siitä, mitä se oli 20 vuotta sitten (apua, siitä oikeasti on 20 vuotta kun aloitin ekaluokan!).

Olen jo huomannut että suoranainen vertailu, tai ainakin johtopäätösten vetäminen vertailuista eri maiden välillä on oikeastaan aika turhaa, koska kaikilla mailla on oman historiansa muokkaamat käytännöt ja toimintatavat, mutta nyt alkuvaiheessa se on kuitenkin väistämätöntä ja oikeastaan ihan mielenkiintoista. Mutta sen enempää vertailematta tässä ensivaikutelmiamme:

Ensimmäisenä päivänä meitä oli vastassa ystävällinen rehtori, jonka kanssa hoidimme paperiasioita kuntoon ja kävimme lyhyesti tutustumassa Lukan opettajaan ja uuteen luokkaan.

Inkluusio, sana jota sosionomikoulutuksessa vilahteli yhdellä ja toisella opintojaksolla, mainitaan Lukan alakoulun käsikirjan esipuheen ensimmäisessä lauseessa ja sen jälkeen monen monituista kertaa. Täällä on käytössä lähikouluperiaate, ja mekin päädyimme tähän kouluun ihan vain siksi, että se on kivenheiton päässä meidän kodista.

Kouluun ilmoittautuminen oli helppoa. Rehtori haastatteli meitä ja täytti lomakkeen - osoite- ja muut perustiedot, kysyi allergioista ja aiemmasta kouluhistoriasta (mitä ei Lukalla siis ole). Lukan englannin kielitaidottomuuden hän kuittasi lyhyesti toteamalla, että kouluun tulee vastaavassa tilanteessa olevia lapsia aina silloin tällöin, ja että kyllä lapsi siitä oppii.

Tämän jälkeen kävimme kurkkaamassa luokkahuoneeseen, jossa 2. luokka oli työntouhussa. Yksi pienryhmä istui lattialla iPadin kanssa, yhdet muovailivat pöydän ääressä, kolmas ryhmä rakensi Legoilla ja parit lapset olivat googlailemassa tietokoneilla luokkahuoneen nurkassa. Oikeastaan meininki ja puuhat olivat hyvin pitkälle sitä, mitä kuvittelen ja tiedänkin suomalaisten eskareitten puuhailevan.

Ainoa näkyvä ero olivat koulupuvut. Lukakin sai siistin laivastonsinisen collegepaidan koulun logolla. Lähimarketista löytyivät asuun kuuluvat tummat suorat housut, valkoinen kauluspaita ja mustat kengät. Ulkoasusteet ja jumppavaatteet ovat tyyliä vapaa.

Stirlingin muutamissa alakouluissa pilotoitiin ilmaista kouluruokaa viime vuoden puolella, ja nyt vuoden vaihteesta alkaen ilmaista ruokaa tarjotaan kaikille kaupungin alakoululaisille. Hyvässä vaiheessa muutettiin. Ruokalista näyttää mielenkiintoiselta - kotitekoista pizzaa, fish & chips, kana kormaa ja tonnikalavoileipiä. Noh, kerrankin Luka on maistellut innolla kaikkia uusia ruokia.

Viime viikon tiistaina oli ensimmäinen oikea koulupäivä. Opettaja oli valinnut yhden luokan pojista Lukalle tukihenkilöksi ja iltapäivällä Lukan päästessä kotiin repussa oli myös tämän uuden kaverin Lukalle piirtämä Minecraft-kuva. Se on Lukan lempi peli, hienoa että heti löytyi luokasta samanmielisiä. Muuten päivän kulusta Luka kertoi, että he mittailivat asioita, leikkivät, juoksivat ja leikkivät hippaa pihalla. Opettajan mukaan Luka oli tosissaan yrittänyt osallistua kaikkeen toimintaan ja ollut reipas. Tällaisia terveisiä vanhemman on kiva kuulla.

Nyt kahden viikon jälkeen Luka on jo tottunut koulun rutiineihin, eikä eksy enää matkalla ruokalasta omaan luokkaan. Hän kertoo kotona, että luokkakaverit juttelevat hänelle ja pyytävät mukaan juoksuleikkeihin välitunneilla. Luka ei vielä pysty ymmärtämään juuri mitään mitä hänelle englanniksi puhutaan, mutta olemme tehneet hänen kanssaan sopimuksen, että yrittäisi opetella yhden sanan päivässä. Ensimmäisen viikon saldona olivat what, chocolate, zombie ja chicken. Kaikki tärkeimmät.