Kissa kotona

Muuttopäivästä seuraavana lähdimme Lukan kanssa hakemaan Dalia Glasgowsta. Ennakkotietona tiesin lennon Amsterdamista laskeutuvan iltapäivästä, ja että minun tulisi kentälle saapuessani kysellä tietä cargo centreen. Helppo nakki. 

Hyppäsimme junaan Stirlingissä ja vaihdoimme Queen Streetin asemalla lentokenttäbussiin. Saavuimme kentälle suurin piirtein samaan aikaan lennon kanssa. Yleistä infopistettä en löytänyt, mutta muutamalta tiskiltä kyseltyäni meidät ohjattiin rahtitoimistoon ja sieltä edelleen eläinten vastaanottokeskukseen. Hetken odottelun jälkeen näimme, miten kissa kärrättiin paikalle sellaisella pienellä mopoauton tapaisella, joita näkee lentokentillä huristelevan. 

Tokikaan kaikki ei mennyt ihan niin kuin elokuvissa - kukaan (Lentoyhtiöstä? Lemmikkien kuljetusyhtiöstä?) ei ollut ilmoittanut lemmikkipisteelle, että Dali oli saapumassa tarkastukseen - joten sen ovet olivat kiinni ja ikkunat pimeinä. Ystävällinen rahtihenkilö (mopoauton kuljettaja) ensin meinasi luovuttaa meille kissan ihan ilman mitään byrokratioita, mutta empiessäni ottaa kissaa vastaan ilman papereiden tsekkausta (mitä jos siitä olisi saanut vaikka sakon perään?) hän veikin meidät takaisin rahtitoimistolle. Muutaman puhelinsoiton ja vartin odottelun jälkeen lemmikkitoimiston mimmi saapuikin paikalle ja Dali pääsi viralliseen tuloselvitykseen. Vastaanottomaksun maksettuani olimme valmiit kotimatkalle. 

Kaiken kaikkiaan Dali selviytyi matkasta hienosti. Hän oli ihan rauhallinen kopissaan, muttei toisaalta niin lamaantunut ettei olisi vähän maukunut lentokenttäbussin ajaessa rampin kaarteeseen tai junan ovien suhistessa pysäkeillä. Pitkä matka neidillekin, mutta nyt on viimeinenkin perheenjäsen uudessa kodissa.