sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Plean Country Park

Tänä sunnuntaina annoimme pojille vaihtoehdoiksi valita: luontoon vai vanhojen autojen näyttelytapahtumaan. Isompi halusi luontoon, ja pienemmän pää kääntyi samalle kannalle nopsasti heti kun eväistä oli puhe. Kohteeksi valitsin Stirlingin polkukarttaa tutkailtuani Pleanin puistoalueen, josta olin huristellut bussilla lukemattomia kertoja ohitse viime syksynä edellisen työharjoittelun aikaan. 

Paitsi että matkalla huomasin sekoittaneeni naapurikylät Bannockburnin ja Pleanin toisiinsa ja päädyimme paikkaan josta en ollut ennen kuullutkaan, saati nähnyt vilaustakaan. Mutta ei se menoa haitannut, Pleanin Country Parkissa riitti käveltävää ja katseltavaa ja pojilla ihmeteltävää aina nuijapäistä mäyrän koloihin. Puiston keskeltä löytyi raunioitunut Plean House ja sen vielä raunioituneemmat tallit. Eväät nautittiin leikkipaikan laidalla - 'Ihana retki!' riemuitsi Leon. 'Best picnic ever!' komppasi isoveli, ja pohti, että jos osaisi teleportata, kävisi täällä joka päivä. 






























Sinikellot eivät enää olleet kukkeimmillaan, kuuma viime viikko oli varmaan imenyt mehut niistäkin. Hieno paikka viettää sunnuntaita, joka tapauksessa.

lauantai 14. toukokuuta 2016

Onnea on ...



... baltialais-slaavilaisesta marketista löytynyt puolalainen ruisleipä,




... auringonpaiste, lämpö ja kukkivat puut,




... kesän ekat ulkojäätelöt,




... ja viikonlopuksi hiljentynyt raksa meidän olkkarin ikkunan alla.

Ja hetken aikaa voin palautua ekasta kiireisestä työharjoitteluviikosta, jonka aikana olen päässyt istumaan palavereissa, koulutuksessa, kotikäynneillä ja valvomaan lasten ja vanhempien välisiä tapaamisia. Olen yrittänyt tarttua uuden tiedon hyökyaallosta tärkeimpiin murusiin ja koota mielessäni kuvaa työn käytännöstä ja prosessesista - vaikka aika lailla kaaokselta se vielä näyttää. Olen turhautunut lastensuojelulain kiemuroissa ja syönyt illalliseksi lämpimän kotiruuan sijaan juna-aseman kiskalta ostamani annospussillisen sipsejä odottaen tunnin ajan seuraavaa junaa kun tavanomainen vuoroni oli peruttu. Olen myös huomannut että Perth on kaunis kaupunki, tiimiläiset ovat mukavia ja toimiston vilskeestä päätellen harjoittelu tulee vilahtamaan ohi todella nopeasti. Kun vain muistaa välillä ottaa happea ja nauttia kesästä.

torstai 5. toukokuuta 2016

Äänestäjän ääni

Tänään oli äänestyspäivä Skotlannissa ja pääsimme taas näkemään ja kokemaan uutta. Sakon uhalla äänestysrekisteriin liittyminen kantoi hedelmää, kun postiluukusta kolahti jokin aika sitten äänestyslaput, tai oikeastaan -kortit, joissa ilmoitettiin meidän olevan äänioikeutettuja parlamenttivaaleissa. Olimme vähän yllättyneitä siitä, että äänioikeuteen riittää EU-kansalaisuus ja asuinpaikkana Skotlanti, ilman mitään aikarajoja toisin kuin Suomessa. Paradoksaalista mielestämme on myös se, että meillä on täällä äänioikeus, mutta vangeilla ei. 





No eipä äänestys muutenkaan sujunut niin kuin Suomessa. Vaalityö ensinäkin on täällä varsin erityyppistä. Toki on vaalitentit televisiossa ja toreilta löytyi puolueiden ständejä. Mutta yhtään naamakuvalla varustettua vaalimainosta en nähnyt koko kampanjan aikana - ja me sentään vastikään ajoimme puolen maan halki Stonehaveniin ja takaisin. Ainoat mainokset olivat satunnaisia tienlaitaan kiinnitettyjä puolueen perusvärillä ja logolla varustettua kylttejä, joissa joskus jopa saattoi lukea ehdokkaan nimi. Vaikutti siltä että vain puolueella on väliä. Kun kotiin tuli postissa äänestysohjeet, ymmärsimme miksi.




Äänestäminen on tehty äärettömän helpoksi. Kussakin vaalipiirissä, kullakin puolueella on vain yksi ehdokas. Jos tietää mitä puoluetta haluaa äänestää, ehdokkaan nimeä ei tarvitse tietää ennen äänestyshetkeä, koska se on printattu äänestyskaavakkeeseen. Eli tosiaan, puolue ratkaisee. Toinen ero suomikäytäntöön oli se, että äänestyslappuja on kaksi. Ensimmäisellä äänestetään paikallisvaalipiiristä mieleistä puoluetta ja sen ainoaa ehdokasta ja toisella äänestetään pelkkää puoluetta, jolle haluaa isommassa mittakaavassa antaa äänensä, eikä sen tarvitse olla sama, kuin ensimmäisessä lapussa.




Äänestyspaikka lähikoululla oli suht tuttuun tyyliin järjestetty. Oli valvojat ja henkilöt, jotka tarkistivat listasta että olimme oikeassa paikassa äänestämässä. Kun olimme ojentaneet äänestyskorttimme tarkastajalle, meidän ei tarvinnut sanoa muuta kuin 'Päivää' - meiltä ei kysytty nimeä eikä osoitetta, henkkareista puhumattakaan. Vaikutti siltä, että olisimme voineet laittaa vaikka tuttava- tai naapuripariskunnan äänestämään puolestamme meidän äänestyskorteilla, eikä kukaan olisi epäillyt mitään. Hämmentävää. Äänestyspaikat sulkeutuvat vasta illalla kymmeneltä, joten tuloksia kyttäävät joutuvat tosiaan valvomaan läpi yön, elleivät sitten suoraan odota huomenna tarkentuvia lopullisia tietoja.

tiistai 3. toukokuuta 2016

Oikeaoppiset lastenjuhlat

Skotlantilaisten lasten syntymäpäiväjuhlien etiketti. Siinä seikka, jota emme osanneet ennakoida reilu vuosi sitten vasta maahan muuttaneina. Onneksi Luka kutsuttiin luokkakaverin synttäreille viime keväänä melkein heti muuttomme jälkeen, ja ehdimme kokemuksen perusteella ymmärtää, että täällä kotona pidettävät, "kakku, leikkiä ja vanhemmille kahvit" -tyyppiset lastenkemut ovat täysin utopistinen ajatus ja vältyimme kaikenpuoliselta hämmennykseltä. Vuosi sitten meillä ei kuitenkaan ollut tarpeeksi paikallistietämystä edes yrittää järjestää 'oikeita' juhlia, joten vietimme synttärit perhepiirissä. Nyt, vuoden viisaampina osasimme laittaa opit käyttöön. 




Tähän mennessä Luka on käynyt viisillä 6-8-vuotiaiden poikien kaverisynttäreillä ja tämän empiirisen tiedon perusteella väitämme, että oikeaoppiset juhlat tulee ensinäkin järjestää poissa kotoa. Paikaksi sopii lapsiystävällinen mesta, missä lapset pääsevät liikkumaan ja pitämään ääntä, kuten vaikka hoplop-tyyppinen leikkipaikka (softplay), laskumäki (tubing) tai urheilukeskus. Tai keilapaikka, jonka Luka valitsi.




Tällaisen juhlapaikan järjestäminen maksaa noin £10 per lapsiosallistuja - kymmenen hengen bileistä siis vähintään £100 lasku helpostikin. Hintaan tosin kuuluu usein juhlalle omistettu tila pöytineen ja tuoleineen, ohjattua toimintaa, mehutarjoilu ja lämmin ruoka (hamppareita, hot dogeja, pizzaa). Ja parasta tietysti vanhemman näkökulmasta: siivous. Kotia ei tarvitse puunata ennen eikä jälkeen vieraiden käynnin, eikä tarvitse tuhrata keittiössä vääntämässä leipomuksia, joita lapset eivät kuitenkaan malta syödä.




Ja se synttärikakku. Olen nyt viidesti todistanut sitä ihmettä, että vaikka kakku tuodaan pöytään kynttilät palaen, lapset ja aikuiset riemumielillä laulavat Happy Birthday ja hihkuvat Hip, hip, hooray synttärisankarin kunniaksi, niin kakku katoaa takaisin kulisseihin välittömästi kynttilöiden puhalluksen jälkeen, palatakseen sitten hetken kuluttua takaisin uudessa muodossa: lautasliinoihin käärittyinä neliskulmaisina annospaloina, jotka jaetaan juhlavieraille kotiinlähdön hetkellä mukaan otettaviksi. Synttärisankari puolestaan vie kotiin mukanaan lahjat, ja avaa ne vasta siellä.



Lapsilla oli hauskaa, keilat kaatuivat, hot dogit maistuivat ja kaikki meni suunnitelmien mukaan. Mutta yksi juttu me täysin unohdetiin. Juhlakassit. No onhan niitä Suomessakin (mekin askarreltiin lasten läksiäisjuhliin), mutta täällä niitä myydään sekä valmiiksi koottuina ja 'kokoa itse' -tyyppisinä ratkaisuina, ja vanhemmat käyttävät yllättävän paljon rahaa ja vaivaa pussien kokoamiseen. Usein se kakkupalakin sujautetaan sinne pussin täytteeksi. Ja meitä vähän hävettää, kun muistimme koko asian juhlia edeltävänä iltana. Mutta menköön tämän kerran maahanmuuttajuuden piikkiin.

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Perth-panikointia

Perthin yllättävän komea vanha juna-asema

Tulin kertomaan ensivisiitistäni Perthiin, tulevaan harjoittelupaikkaani. Harjoittelunohjaaja vaikutti mukavalta (niinhän ne aina alkuhaastatteluissa, ennen kuin arki koittaa ja totuus paljastuu?), toimistotilat ahtailta (kaksi ihmistä ei mahdu rinnakkain käytävälle ja jokaisessa pienessä huoneessa oli 2-3 työpistettä), ja työ kiireiseltä, kriisien sävyttämältä ja paperityön täytteiseltä (perus sossumeininkiä siis). Minulle ei oltu varattu omaa työpistettä, mutta sitä kuulemma oli ajatuksen tasolla suunniteltu (kiitos).



Mutta katsokaa miten kuvauksellinen pikkulammas tarttui linssiin Aberfoylessa, jossa kävimme katsastamassa kevään uudet karitsat ja villamyymälän tarjonnan.


Perthin junan ikkunasta näpsäisty

Matka Perthiin taittui junalla nopeasti, ja edellisenä päivänä satanut lumi (huhtikuun lopussa?!) sai vuoret näyttämään kivoilta. Bussijärjestelyt kaupungissa sen sijaan ovat vähintäänkin mielenkiintoiset. Juna-asemalta on 10 min reipas kävely bussipysäkille useamman ison risteyksen poikki ja keskustan halki. Lähemmäs asemaa jos haluaisi, pitäisi vaihtaa bussia. Vaikuttaa merkityksettömältä pikkuseikalta, mutta yhdistettynä 10 min kävelyyn kotoa juna-asemalle, 30 min junamatkaan ja 20 min bussimatkaan jokainen ylimääräinen pätkä tuntuu turhauttavalta. Liikaa kohtia minun makuuni, joissa matka voi tyssätä tai viivästyä.



Lisää lampaita!





Kivaa on sentään se, että plusbus toiminnolla ainakin teoriassa minun pitäisi pystyä saamaan kausilippu, jolla sekä ajelen junamatkat että Perthin päässä bussilla niin paljon kuin sielu sietää. Lähden selvittämään tämän tiedon todenperäisyyttä lippukassalta ensi viikolla. Ja vielä kivempaahan on tietysti se, että sosiaalityön valvova viranomainen SSSC maksaa minulle harjoitteluaikaiset matkustamiset - eihän siihen kulukaan kesän aikana kuin £1300.




Yritän ottaa chillisti - niin kuin tämä pikkuinen. 




Kieltämättä jännittää - lastensuojelutyö on täällä enemmän laki- ja proseduuripainottaista kuin Suomessa. Siinä missä Suomen sossu saa käyttää harkintavaltaa ja lähtökohtana ovat ennaltaehkäisy ja varhainen puuttuminen (vaikka proseduurit ovat kyllä sielläkin päässä lisääntymään päin), Skotlannissa pykälät sanelevat tarkkaan milloin perheiden tilanteisiin puututaan ja miten puututaan. Iso osa työstä koostuu kirjallisten raporttien ja arvioiden laatimisesta, joita laaditaan ei asiakasta vaan oikeusjärjestelmää silmälläpitäen. Skotlannissahan on maailmassa uniikki käytäntö, ns. 'lastenasiain tuomioistuin' (Children's Hearing System) - mikä on aikanaan suunniteltu työkaluksi perhetyöhön. Yhden pöydän ääreen kerääntyvät vanhemmat, lapset, sosiaalityöntekijä, terkkari, poliisi ja riippumattomien aikuisten paneeli, jotka yhdessä pähkäilevät mikä olisi perheen tilanteessa parasta. Tähän systeemiin pääsen varmasti tutustumaan tässä harjoitteussa - aluksi sivusta seuraajana, ja ehkä lopulta myös sosiaalityöntekijän roolissa. Jaiks!




Keep calm and look at this wee black lamb!




Viikon päästä harjoittelu alkaa - leuka rintaan ja kyllä siitä selvitään. Mielessä pyörivät opiskelijakollegoiden kertomukset heidän harjoitteluistaan lakisääteisissä sossuntöissä, joita kuuntelemalla minulle on tullut olo että ykkösharjoitteluni advocacytyössä oli kuin lastenleikkiä - vaikka sekin väsytti, välillä turhautti ja stressasi. Mutta olenhan minä nyt melkein vuoden kokeneempi, tietävämpi ja taitavampi. Näin on ainakin pakko itselleen uskotella.



Ja jos ei muu auta, voin palata katselemaan näitä rentoja lampaita ja ammentaa niistä mielenrauhaa.