keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Skotlannin talvisäästä

Myönnän, naureskelimme marraskuussa kun kuulimme, että Skotlannin raideliikenne oli varotoimenpiteenä pysäytetty vuorokaudeksi tuulen takia. Uu, miten vaarallista, millaisia junia täällä on jos ne ei pientä tuulta siedä? Kyllä meillä VR vaan puksuttaa vaikka missä kelissä – suurin piirtein ajattelimme. Mutta sitten muutimme tänne ja pääsimme kokemaan ensimmäisen talvimyrskymme Skotlannissa.

Tulviva Forth-joki parin päivän sateen jälkeen

Asumme katutasossa tukevassa kivitalossa (ei täällä muita olekaan), missä on kaksinkertaiset ikkunalasit ja ulko-ovi rappukäytävään ilman väliovea. Äänieristys asuntojen välillä on ensiluokkaista, jos en tietäisi että asumme kerrostalossa missä muutkin asunnot ovat asuttuja – en tosiaan sitä tietäisi. Ikkunoista ja ulko-ovesta sen sijaan kulkee kaikki läpi – puhe, hämähäkit ja tuuli. Sade on vielä toistaiseksi pysynyt ulkona, mutta paikallinen kaverini sanoi, että heille tulee myrskyllä sekin ikkunoista sisään, ihan tavallista.




Kovalla tuulella ja sateella (yleensä jostain syystä yöaikaan) sateen roiskinta ikkunoihin kuulostaa siltä kuin joku rapistelisi jämäkkää muovipussia (ekana yönä syytinkin Dalia riehumisesta ennen kuin tajusin, että ääni kuului ulkoa). Ikkunankarmit paukkaavat siten, että ensimmäisinä öinä oikeasti pelkäsimme että ne tulevat sisään. Ovi kolkkaa omaan tahtiinsa yötä päivää, vaikka se ei siis vie edes suoraan ulos, vaan rappukäytävään.


Uutisista olemme katsoneet miten rekkoja on mennyt kupperiskeikkaa tuulen voimasta kun ovat ajaneet sillan yli varoituksista huolimatta ja maaseudulla talojen kattoja on repeytynyt irti. Sähköyhtiöllä meni lähes viikko palauttaa sähköt 100 000 asiakkaalleen Pohjois-Skotlannissa parin päivän tuulien jälkeen.


Aamuisin tuuli on usein laantunut. Toisinaan näkee jonkin kaatuneen puun, mutta enimmäkseen kaduilla on kaatuneita roskapönttöjä (mitäs pitävät niitä kadun varressa..??) ja pitkin poikin levinneitä roskia ja puista irroneita oksia. Vaikka "Onpas säitä pidellyt" on täälläkin ihan vakio keskustelunavaus, se yleensä jatkuu kommentilla sään kylmyydestä. En ole kuullut yhdenkään paikallisen kommentoivan tuulta tai sadetta millään tavalla. Ihmiset pukeutuvat täällä suurin piirtein sään mukaan ja sateenvarjo on oikeastaan aika turha kapistus – se ei varmaan kestäisi näissä tuulissa kuin yhden käytön.


Sen sijaan ripaus lunta saa täällä kaikki sekaisin, kuten jo mainitsin. Toisaalta, ei kyllä tekisi mieli edes kokeilla ajamista kesärenkailla parin sentin loskakerroksessa jäisellä moottoritiellä kaikkien muiden satojen kesärenkailla sutijoiden seassa, vaikka talvioloissa ajamisesta muuten olisikin enemmän kokemusta kuin paikallisilla. Olen kuullut väitteen että Stirlingillä ja erityisesti yliopistolla on oma "mikroilmasto" - tänne satanut lumi yllättää lähes joka kerta ne jotka ajelevat aamuisin Edinburghin ta Glasgow'n suunnalta.


Tämän postauksen aurinkoiset kuvat ovat yhdeltä lumiselta päivältä, jolloin maa oli paikoitellen valkoisena toista päivää peräkkäin. Pulkat olivat ilmestyneet heti lumen myötä marketteihin myyntiin, mutta eipä täällä ihan heti ainakaan mäkeen pääse.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

On ilo kuulla sinusta!