tiistai 6. tammikuuta 2015

Terveyskeskus ja kirjasto

Terveyskeskukseen rekisteröityminen on nyt hoidettu, muttei sekään käynyt ihan käden käänteessä. Nettisivu kertoo mistä löytyy lähin NHS:n, eli julkisen terveydenhuollon lääkärin vastaanotto (surgery). Eilen maanantaina kävimme kääntymässä lähimmässä tervarissa vain kuullaksemme, etteivät he ota tällä hetkellä lisää uusia asiakkaita. Sen sijaan saimme listan muista kaupungin tervareista, joista meidät ohjattiin kokeilemaan onneamme. Olin onneksi jo henkisesti valmistautunut tähän luettuani muutamia vastaavia kokemuksia aiemmin netistä.


Vasta toinen terveyskeskus johon soitin toivotti meidät tervetulleiksi. Kävin hakemassa ilmoittautumislomakkeet koko konkkaronkalle ja pääsimme niitä täyttäessämme hyödyntämään rokotustietojamme. Lappusten perusteella 6 ikävuoteen mennessä lapsilla pitäisi täällä olla jo ainakin kolme aivokalvontulehdusrokotusta. Meistä kellään ei ole ensimmäistäkään - jaiks. Tässä ensimmäinen asia, josta haluan päästä kysymään lääkäriltä. Muuten olemme onneksi rokotettuja ja perusterveitä, toivon ettemme tule käyttämään terveydenhuollon palveluita täällä yhtään sen enempää kuin Suomessakaan (Luka kävi ensimmäisen kerran terveyskeskuksessa 5-vuotiaana).


Terveyskeskuksen vastaanoton hoitaja pyysi meitä toimittamaan ilmoittautumislomakkeiden liitteeksi kopiot henkkareista. Kumpikaan paikka joihin hän meidät neuvoi kopioita ottamaan (postitoimisto ja Tesco) eivät kuitenkaan tarjoa tällaista palvelua. Päädyinkin siis kirjastolle kopioita ottamaan. Lopulta tänään vuorossa ollut hoitsu ei kuitenkaan halunnut edes nähdä näitä vaivalla hankkimiani kopioita, vaan ainoastaan alkuperäset passit. Häntä ei myöskään kiinnostanut EHICit, Eurooppalaiset sairaanhoitokorttimme. Todisteeksi kotiosoitteesta riitti SSSC:ltä aiemmin uuteen osoitteeseen saamani kirje. Rekisteröitymislomakkeet on nyt otettu vastaan ja enää odotellaan jos saisimme kutsun vastaanotolle.


Nämä kuvat ovat kuitenkin juuri kirjastoreissultani, kopioita hankkiessani sain hyvän syyn käydä tutustumassa kaupungin keskuskirjastoon ja hakea kirjastokortin. Se kävi kivuttomasti, kun mukana oli passi ja se samainen SSSC:n kirje jossa näkyy meidän osoite. Nappasin heti lainaan muutamia lasten kirjoja, päästään lasten kanssa treenailemaan uusia sanoja. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

On ilo kuulla sinusta!