keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

100 päivää

Lentoliput on varattu ja ensimmäiset tavarat lähetetty matkalaukussa Suomeen. Sadan päivän päästä pakkaamme itsemme, kissan ja loput roinat koneeseen ja palaamme kotiin. 

Ennen sitä ehdin vielä varmasti moneen kertaan ihmetellä sitä, kuinka nopeasti nämä reilut kaksi vuotta ovat kuluneet, ja miten epätodelliselta tuntuu alkaa kääntää ajatuksiaan Suomeen ja muuttovalmisteluihin. 





Gradu on kuitenkin nyt palautusta vaille valmiina, on hetki aikaa hengähtää ja sitten jäljellä ei tosiaan olekaan kuin muuton järjestely. 

Mutta on meillä tässä välissä vielä muutama reissu suunnitteilla. Huhtikuussa lähden käymään Calgaryssa, Kanadassa, opintomatkalla tutustumassa sikäläiseen sosiaalityöhön yhdessä kahdeksan muun opiskelijan kanssa. Kamera lähtee matkaan, ja suunnitelmissa on viettää ainakin yksi päivä vuoristossa, joten maisemakuvia luvassa kun kotiudumme. 






Toukokuulle olemme varanneet kaksi yhden yön minireissua lähempänä kotoa, ensin suuntaamme Isle of Skyelle ja sen jälkeen ensimmäistä kertaa Englantiin, kun tiemme vie Lake Districtille. 

Olen luonnostellut uuden bucket listin loppuajallemme Skotlannissa, ja siltä löytyy ainakin haggiksen maistelua, paikallisten tuttujen tapaamista, vielä yhden tartanshaalin ostamista ja maisemien bongailua. Loppu häämöttää, mutta sitä ennen otetaan tästä kaikki irti.






Postauksen maisemat kotikonnuilta Stirlingin Gillies Hilliltä ja tammikuussa kuvattu, uskokaa tai älkää. Nyt täällä jo puut kukkivat ja vähän jo vihertää. Kevät on jo pitkällä.

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Talvilomaviikon riennot

Viime viikko oli poikien talvilomaviikko koulusta ja päiväkodista. Kaitsullakin oli yksi ylimääräinen vapaapäivä työpäivien lomassa ja itse jätin gradun vähäksi aikaa pienelle tuumintatauolle, joten ehdimme käväisemään vähän ihmisten ilmoilla koko konkkaronkka.

Loma alkoi juhlavasti Leonin päiväkotikaverin synttäreillä. Nämä oli ensimmäiset kaverisynttärit joille Leon kutsuttiin, ja toivon ettei poika oleta että kaikki synttärit tästä lähtien ovat samaa kaliiberia. Oli nimittäin pomppulinnaa, diskoa ja DJ, kilpailuja ja palkintoja, herkkuja ja ilmapalloja, Batman ja 4-vuotias päivänsankari joka suurimman osan ajasta näytti hämmentyneeltä virikkeiden ja vieraiden määrän vuoksi (koko päiväkoti oli kutsuttu). Hauskaa oli kaikilla, mutta en voinut olla miettimättä, millaisiin lastenkemuihin sankarin vanhemmat ensi vuonna - tai 10 vuoden päästä - tähtäävät?


Harmaa Glasgow.


Maanantaina suuntasimme ensimmäistä kertaa kaikki yhdessä omalla autolla Glasgow'un ja liikennemuseoon jota meille oli paljon kehuttu. Ja olihan siellä nähtävää. Minun ehdoton lemppari oli tämä alla näkyvä kauniisti pakistanilaisittain koristeltu pakettiauto.





Vaikuttavinta tuolla Riverside Transport Museumissa oli sisälle rekonstruoitu kadunpätkä 1800-luvun lopun rakennustyylillä, jossa pääsi tutustumaan sen ajan pieniin puoteihin ja metroonkin. Pelottavin taisi olla suuri kaksikerroksinen vanha ratikka joka joskus on kolkutellut pitkin Glasgown katuja. Todella lapsiystävällinen paikka ja sisäänpääsy tietenkin ilmainen. 

* * *

Sunnuntaina päätimme loman North Queensferryn Deep Sea Worldissa, jota Kain työkaveri oli meille kehunut. Sieltä löytyi monenmoista merenelävää, ja vaikka hinta vähän kirpaisi (melkein £50 perhelippu 2 aikuista, 2 lasta) pääsimmepä näkemään kun rauskuja syötetään kädestä (!!) Euroopan pisimmässä vedenalaisessa kävelytunnelissa (112 metriä pitkä). Löysimme Nemon sekä Doryn, kävelevän kalan ja väsyneen hylkeen. Hauska päivä. 


















Tämä kaveri käveli pitkin altaan pohjaa pikkuruisilla kintuilla.





Taas on levätty ja virkistytty - jaksaa taas palata kirjojen ja tutkimusaineiston pariin. Alle kaksi kuukautta aikaa gradun palautuspäivään. Projekti etenee aikataulussa, mutta aikaa juuri muulle ei jää. Ulkona on kevät - ajoittaisesta harmaudesta huolimatta lumikellot kukkii ja ihmiset ovat vaihtaneet talvikengät tennareihin. Me kävimme Kain kanssa ensimmäisillä terassikahveilla tämän viikon maanantaina - 20. helmikuuta. Ja vaikka miten olisi välillä ikävä mitä oudoimpia Suomi-asioita (yksi päivä kuvittelin haistavani makaronilaatikon), vaihdan helmikuun lumikelit aurinkoiseen, joskin tuuliseen skottilaiseen terassihetkeen teekupin kanssa anyday. Alla todistusainestoa - bananaloaf ja kunnon teetä kannusta. Terassilla helmikuussa.



lauantai 28. tammikuuta 2017

Miksi en haluaisi tehdä sosiaalityötä Skotlannissa

Vaikka lähdimme alunperin Skotlantiin vain opintojeni ajaksi, etenkin alkuvaiheessa leikittelimme ajatuksella että mitäpä jos jäisimme asumaan tänne vähän pidemmäksikin aikaa. Mutta opiskeltuani sosiaalityötä kaksi vuotta, oltuani kahdessa työharjoittelussa ja seurattuamme maan tapoja ja politiikkaa meidän on helppo hyvillä mielin sanoa, että alkuperäinen suunnitelma pitää. Palaamme Suomeen.

Päätös on yhteinen, mutta omaan mielipiteeseeni vaikuttaa suuresti kahden vuoden aikana muodostunut käsitykseni skotlantilaisen sosiaalityön arjesta. Olen yliopistossa oppinut paljon, saanut paljon kokemuksia, oivalluksia ja antoisia keskusteluja, ja ollut yleisesti ottaen tyytyväinen kurssin antiin. Koen sosiaalityön yhtä paljon ja enemmänkin kutsumusammatikseni, kuin ennen tänne lähtöä. Mutta olen myös huomannut monta seikkaa, joiden vuoksi olen ihan tyytyväinen siitä, että saan palata Suomeen etsimään oman alan töitä, vaikkei sosiaalityö toki sielläkään ole ruusuilla tanssimista.

Tässä postauksessa kuitenkin vähän pohdintaa siitä, miksi en ainakaan juuri nyt haluaisi hakea sosiaalialan työtä Skotlannista.





Työn puitteet

Karkeasti voisi sanoa, että Skotlannissa tehdään sosiaalityötä kolmenlaisille työnantajille - on kunnat ja niiden sosiaalitoimistot joissa tehdään lakisääteistä sosiaalityötä, on yksityisen ja kolmannen sektorin toimijat, joiden palvelut joko täydentävät lakisääteistä palvelukenttää (esim. advocacy, josta olen aiemmin kirjoittanut täällä), tai joilta kunnat ostavat ulkoistettuja palveluita - oli se sitten lastensuojelun palvelutarpeen arviointi tai vaikka laitoshoitopalvelu - ja kolmantena vaihtoehtona sosiaalityön vuokratyöfirmat (agency) joita kunnat käyttävät täydentämään vakituista työvoimaa.

Näistä mielenkiitoisimmalta minusta kuulostaa kolmannen sektorin toiminta, mutta nämä työpaikat ovat kiven alla, etenkin jos ei ole valmiiksi luonut suhteita esim. opiskeluaikana työharjoittelujen kautta. Useimmiten vastavalmistuneet sosiaalityöntekijät vaikuttavat hakeutuvan sinne missä sekä pula tekijöistä, että henkilöstön vaihtuvuus on suuri - eli kunnalliseen lastensuojeluun. Viime kesän harjoittelu avasi silmäni lakisääteisen lastensuojelutyön kiemuroille. Arvostan suuresti heitä ketkä sitä tekevät, sillä työn puitteet ovat haastavat. Asiakasmäärät ovat huimia, kiire on valtaisa, ja stressi jatkuvaa. Olen tavannut täällä lastensuojelun ammattilaisia 10-12 vuoden työkokemuksella, mutta useimmiten ala näyttäytyy uusien työntekijöiden sisääntuloväylänä, josta vuoden - parin kuluttua hakeudutaan muihin hommiin.

Jotain kertoo ehkäpä se, että tiimissä jossa olin harjoittelussa oli paikka seitsemälle sosiaalityöntekijälle. Näistä seitsemästä neljä oli vastavalmistuneita alle vuoden työkokemuksella, ja viides uunituore vastavalmistunut palkattiin harjoitteluni aikana, kun kokeneempi työntekijä lähti toisiin - vähemmän kiireisiin ja stressaaviin - tehtäviin. Olen miettinyt miltä tuntuisi astua osaksi tämän kaltaista tiimiä jossa seitsemästä tiimiläisestä viisi vasta opettelee työn arkea. Työ tekijäänsä opettaa, totta, mutta hiljainen tieto ja käytännön osaaminen joita uudet työntekijät oppisivat kokeneilta ammattilaisilta on mielestäni korvaamaton osa uusien työntekijöiden sisäänajoa, koska koulun penkiltähän kukaan ei oikeasti ole 'valmis' muuta kuin paperilla.






Entäs sitten vuokratyö? Vuokrafirmojen kautta palkka voi olla parempi kuin kunnalla, ja työ vaihtelevampaa. Siinä on omat hyvät puolensa - ei ehdi leipääntyä, voi saada kokemusta eri asiakasryhmistä, paikoista ja toimistoista. Toisaalta vuokratyöfirmojen sosiaalityöntekjöiltä vaaditaan ihan omanlaisiaan taitoja, kykyä 'hit the ground running', eli tarttua tehtävään kuin tehtävään kiireen ja resurssipulan vaivaamissa toimistoissa joiden omaa väkeä paikataan vuokratyöläisillä.

Olen lukenut ammattilaisten kommentteja puolesta ja vastaan - toisaalta vuokratyöläiset kokevat että vakituiset joskus katsovat heitä nenänvartta pitkin, eikä heitä ole aikaa perehdyttää jokaisen uuden toimiston järjestelmiin ja työtapoihin - toisaalta vuokratyöläisillä ajatellaan olevan kykyä tehdä nopeita päätöksiä ja nähdä asiakkaan tilanne objektiivisemmasta näkökulmasta kuin mahdollisesti saman perheen ongelmien kanssa pitkään painiskelleella vakityöntekijällä. Pohdiskelen kuitenkin, kuinka vuokratyöläiset voivat tehdä ihmissuhdetyötä ja pitkäjänteistä muutostyötä jos työn luonteeseen kuuluu väliaikaisuus? Kuinka asiakkaat voivat luoda luottamussuhteen työntekijään, jos ei ole takeita siitä kuka seuraavalla kotikäynnillä oven takana kolkuttaa?

En ehtinyt opintojeni aikana saamaan kovin kattavaa kuvaa aikuissosiaalityön arjesta Skotlannissa, mutta tarpeeksi opin kuitenkin sanoakseni että sekin on kovin kaukana suomalaisesta mallista. Ammattilaisilla on työvälineinään nippu arviointikriteerejä ja rasti ruutuun -tyyppisiä lomakkeita, ja olematon määrä harkintavaltaa (mistä olen aiemmin kirjoittanut täällä). Vaikka pidän siitä, että Skotlannissa sosiaalityöntekijät sekä aikuissosiaalityössä että lastensuojelussa tekevät pääasiassa kotikäyntejä sen sijaan että perheiden kanssa istuttaisiin sossun toimistossa, tämä positiivinen ero suomalaiseen sosiaalityöhön ei riitä kumoamaan sitä tosiasiaa etten ole hakeutunut tälle alalle ollakseni pelkkä portinvartija, mikä sosiaalityön rooli täällä joissain tilanteissa vaikuttaa olevan. Ja vaikka personalisation ja sen mukanaan tuomat palvelutarpeen arvionnit ja kriteeriportaikot ovat Suomeenkin yhä enenevissä määrin rantautuneet, ei meininki ole sentään ihan vielä samalla tasolla kuin täällä.






Talouskuri

Suuren luokan leikkaukset julkisiin menoihin Iso-Britanniassa sanellaan pitkältin Englannin päässä Westminsterissä, mutta niin ne vain purevat täällä Skotlannissakin. Maan lehtiä seuraamalla saa nopeasti kuvan siitä, missä jamassa julkinen terveydenhuolto on (kaaoksessa), ketkä kärsivät eniten kun sosiaalietuuksia leikataan (pienituloisimmat) ja mikä on sosiaalityön rooli (lasten huostaanotto, jos sekään). Talouskurin alkuperä liittyy paitsi kymmenen vuoden takaiseen maailmanlaajuiseen pankkikriisiin, myös maan pitkään konservatiiviseen ja talousliberaaliseen poliittiseen historiaan, jossa sosiaalityötä ja julkisia palveluita ylipäätään ei ole pidetty kummoisessakaan arvossa. Nykyisen talouskurin kiemurat ulottuvat syvälle kansalaisten arkeen ja vaikuttavat sosiaalityöhön kahdella tavalla - toisaalta perheet ovat entistä suuremmassa ahdingossa, matalan kynnyksen palveluita leikataan ja yhä useampi joutuu kääntymään sosiaalityön puoleen. Asiakasmäärät kasvavat, mutta samaan aikaan julkinen sektori vähentää työntekijöitä, jäädyttää palkkoja ja odottaa että ammattilaiset tuottavat enemmän palveluita vähemmillä resursseilla. Pääpiirteissään sama tapahtuu Suomessa, mutta Iso-Britanniassa, missä sosiaaliturva ei ole ikinä ollutkaan universaalia, eikä palveluverkosto yhtä kattava, leikkaukset ovat tuntuvia. Sosiaalityön arjessa kuntien pienenevät budjetit näkyvät siinä, että vaikka sosiaalityöntekijällä on lakisääteinen velvollisuus laatia kattava palvelutarpeen arvio, kunnilla ei ole vastaavaa velvollisuutta järjestää tarvittavia palveluita, eikä yleensä myöskään varaa ostaa niitä ulkopuolelta. Kärjistetysti ja pahimmillaan sosiaalityötekijän tehtäväksi jää kertoa asiakkaalle, että ymmärtää tarpeen, mutta ei voi siihen vastata.

Olen täysin vakuuttunut siitä, että skotlantilaiset sosiaalityöntekijät ovat rautaisia ammattilaisia - eihän näissä puitteissa työn tekemisestä muuten tulisi mitään. Riittävällä hakemisella, erilaisiin kolmannen sektorin työpaikkoihin tutustumalla, verkostoitumalla ja varmaankin ihan vain sattumalla täältäkin varmasti voisin löytää antoisan, kiinnostavan ja hyvän työpaikan. Mutta valitettavasti etenkin kunnallisen puolen realiteetit ovat johdattaneet minut lopputulokseen, etten välttämättä haluaisi hakea ensimmäistä työpaikkaani pätevänä sosiaalityöntekijänä Skotlannista.


Kuvien lähde: Social Work Tutor


Brexit

Viimeisin tekijä minkä vuoksi minua ei harmita karistaa Skotlannin tomuja kengistäni on Iso-Britannian päätös EU-erosta. Vaikka se ei liity suoranaisesti sosiaalityöhön, eikä edes sosiaalipolitiikkaan, se liittyy paljon siihen millaista täällä on jatkossa asua EU-kansalaisena, työntekijänä, ja perheenä. Ja kukaanhan ei vielä tiedä, millaiseksi todellisuus muodostuu neuvottelujen edetessä. Vaikka me emme ole kohdanneet täällä suoranaista muukalaisvihaa, puhumme edelleen reippaasti suomea myös kodin ulkopuolella ilman että olisimme kuulleet kotiin paluuseen kehottavia kommentteja, ja olemme kokeneet olomme tervetulleiksi Stirlingiin, tulevaisuus tuntuu epävarmalta.

Lähdimme hyvillä mielin Suomesta tänne - ja nyt tuntuu, että yhtä hyvillä mielin palaamme ensi kesänä kotiin.