Skotlantia ristiin rastiin

Viime viikolla saimme harvinaisia vieraita Suomesta, ja heidän kanssaan näimme enemmän Skotlantia kuin osasimme odottaakaan. Skotlanninvisiitti oli osalle vieraistamme ensimmäinen, joten halusimme näyttää parhaat puolet, no, kaikesta mitä Skotlannilla on tarjottavanaan. Kohteita suunnitellessamme meidän piti huomioida paitsi rajoitettu aika (4 päivää), alati vaihtuva syksyinen sää, ja myös ryhmämme koko ja kokoonpano - 8 henkeä ja ikähaitari 4-71 v. Tässäpä haastetta kerrakseen, mutta aika hyvin me onnistuimme päiväohjelmat ja reissut sumplimaan niin että kaikki pysyivät matkassa mukana. 

Näköala Wallace Monumentilta

Omilla nurkilla Stirlingissä pärjäsimme omin jaloin, henkilöautolla ja paikallisbusseilla - ja tarpeen tullen jakaannuimme pienemmiksi ryhmiksi. Päiväreissulle Edinburghiin kuljimme junalla, jonne pääsimme älyttömän edullisesti ryhmälipulla (£40.40 edestakaisin koko konkkaronkka). Perillä pääkaupungissa hyppäsimme hop on hop off -bussiin, joka vähän suolaisella hinnallaan (£78 kahdeksalta hengeltä) tarjosi meille paitsi mielettömät nähtävyydet vanhassa kaupungissa, kuljetti meitä juna-asemalta museoon ja shoppailemaan ja taas takaisin.

  

Jännin päivä oli kuitenkin sunnuntai, jolle olimme varanneet meille ihan oman pikkubussin ja oppaan, joka ajelutti meidät aamutuimaan Loch Lomondille. Reissu ei kuitenkaan huipentunut vielä siihen, sillä kuski ajelutti meitä ympäri ämpäri keski-Skotlannin Trossachs-kansallispuiston vuorimaisemia ja aina Forth Bridgelle asti, ennen kuin auringon laskiessa palasimme Stirlingiin istumalihakset hellinä mutta muistikortit pullollaan mahtavia kuvia. Tämä reissu kuskeineen päivineen kustansi noin £225, mutta oli joka pennin arvoinen kokemus - suosittelen ehdottomasti kaikille jotka Skotlannissa liikkuvat vähän isommalla porukalla.

Loch Lomond - Balmaha

Loch Katrine

Ehkä söpöimmät burgerit ikinä.

Forth Road Bridge

Limekilns

Niin se kiertoajelun huipennus, se oli ehdottomasti Culrossin historiallinen kylä Firth of Forthin rannalla, jonne kuski meidät toi illan viimeisenä etappina. Tässä kylässä, sen kirkossa ja kaduilla on kuvattu monta Outlander-sarjan kohtausta, mm. noitaoikeudenkäynti ja yrttien keräilyä puutarhasta. Kuvissa näkyvissä, jopa 900 vuotta vanhoissa (!!) taloissa asutaan edelleen, vaikka miljöö on todellakin kuin suoraan historiallisesta elokuvasta. Ehdottomasti vierailun arvoinen paikka kaikille skottihistorian ystäville, vaikkei Outlanderista välittäisikään.

Auringonlaskussa jopa hiilivoimala voi näyttää hyvältä.

Byrokratiaa ja Calton Hill

Sainkin vetää ekan kohteen bucket-listaltani yli pikemmin kuin uskoinkaan. Oikeastaan tämä postaus on jatkoa kärvistelyllemme skottilaisen byrokratian kiemuroissa, mutta kun kutsu kävi NI-numerohaastatteluun Edinburghiin, päätin lyödä kaksi kärpästä kerralla.

Viimeksi siis marraskuussa kerroin miten olimme hakeneet child benefitiä ja tax creditejä. Child benefit -hakemuksen käsittely kesti vähintään puolitoista kuukautta siitä, kun viimein olimme saaneet paperit täytettyä parhaan taitomme mukaan. Ilmeni, etteivät suomalaiset alkuperäiset syntymätodistukset kelvanneetkaan, vaan meidän piti lisäselvityspyynnön jälkeen lähettää lasten passit Hänen Majesteettinsa Tulot ja Tullit -toimistoon (HMRC). Vähän jänskätti niitä lähetellä normipostissa, etenkin kuin googletuksen tuloksena saimme tietää, että postin hukatessa asiakirjat asiakas saattaa peräti olla oikeutettu ilmaisiin postimerkkeihin vahingonkorvauksena. Matka Lontooseen kadonneita passeja uusimaan ei houkuttanut. Mutta syteen tai saveen, maassa maan tavalla ja niin edelleen.

Pian sen jälkeen kun lapsilisäasia oli saatu pois päiväjärjestyksestä, tax credit -toimistolta tuli (ei enää niin yllätyksenä) lisäselvityspyyntö. Meidän piti täytellä parikymmentäsivuinen hakemus, jossa kysyttiin kaikki samat asiat kuin siinä alkuperäisessäkin tax credit -hakemuksessa, optiolla "jos aiemmin ilmoittamamme tiedot ovat muuttuneet, tässä tilaisuus päivittää niitä". Ja liitteeksi tuli laittaa taas ne lasten alkuperäiset syntymätodistukset sekä koko perheen passit. Olivathan ne lastenkin passit juuri ehtineet edellisellä viikolla palata (normipostissa) takaisin meille. 

Arthur's Seat bongattu, jei.

Ja viimein sitten viime viikolla minulle saapui kutsu NI-numerohaastatteluun - Edinburghiin tottakai. Onneksi työkkäri, eli Jobcentreplussa sijaitsee ihan päärautatieaseman naapurissa. Haastatteluun meni peräti 10-15 minuuttia, passista otettiin kopio ja virkailija täytti puolestani hakemuksen (jonka olisin kyllä osannut täyttää itsekin, kiitos vain??) samalla tarkistellen henkilötietoni ja kysyen mihin tarvitsen veronumeroa (minkä hän kyllä selvästi jo tiesi jostain tietokoneensa syövereistä). Time well spent. 

Sieltä selvittyäni nappasin aamukahviksi latten Mäkkärissä ja suuntasin kulman taakse Calton Hillille. Täällä on pari päivää taas riehunut myrsky (Gertrude? Henry? Ei näissä pysy laskuissa), ja vaikka aurinko pilkahtelikin sumuverhon takaa, sääolosuhteet olivat vähintäänkin mielenkiintoiset. Pariin otteeseen puuska tarttui minuun kukkulan laella siten, etten oikeasti meinannut pystyssä pysyä - vaikka jo vuoden kokemuksella olen Skotlannin tuiskuissa karaistunut.

Olin ottanut kameralle jalan mukaan optimistisena jos jonku suojaisen paikan löytäisin ja voisin kunnolla sitä vähän testailla, mutta kun en tosiaan meinannut itsekään pystyssä pysyä, ajatus oli tuhoon tuomittu. Sadetta ripsotteli siihen tahtiin että linssiä oli suht mahdoton siltä suojata, joten näistäkin kuvista puolet on kännykkäräpsyjä. Mutta hei, nyt tiedän paikan ja ehkä saan jonain ei-myrkyisänä päivänä vähemmän byrokraattisen syyn kavuta sinne uudelleen.

Skotlanti-bucket list

Vuosi Skotlannissa takana, reilu vuosi edessä - mitä vielä haluaisin nähdä?

• Ensimmäisenä mieleen tulee Fort William - ja etenkin sinne vievä ihana kiemurainen vuorien ympäröimä A82-tie, jonka joka mutkassa voisi pysähtyä ihailemaan maisemia. Pakko päästä näkemään se uudelleen ajan kanssa.

• Aberdeen ja Dundee - en tiedä näistä muuta, kuin että ne ovat jäljellä olevat isommat kaupungit Skotlannissa joissa en ole vielä käynyt (ja että Aberdeen on Euroopan öljypääkaupunki, kuten jossain tv-mainoksessa nainen sensuellilla äänellä toteaa). Onko siellä mitään nähtävää, tai matkan varrella jotain mieletöntä piipahduspaikkaa - se on selvittämättä, mutta täytyyhän niissä nyt edes käydä kun täällä on.

• Haluan vielä päästä patikoimaan (useampaan otteeseen mieluusti). Loch Lomondin ympärys kiinnostaa erityisesti, nyt kun on autokin alla eikä tarvitse pohtia logistiikkaa.

• Isle on Arran oli kiva pieni kohde, josta tykkäsin kovasti. Jollain muullakin saarella voisi käydä jos tilaisuus tulee. Mitä niitä nyt on, Isle of Skye? Muita vinkkejä?

• Edinburghissa on kuulemma joku mieletön 'suuri museo', jota emme ole vielä nähneet (kansallismuseo tms?). Lisäksi parlamentti eli Holyrood ja sen naapurissa kohoava Arthur's Seat -vuori ehdottomasti nähtävä. Ja mikä se on se mäki jossain siinä keskustassa, jossa on jotain kivimonumentteja...?

• Forth Bridge. No, se on vähän surullisessa jamassa ja menee remppaan hetikohta, mutta täytyyhän tämä skotlantilaisen insinöörityön ihme käydä tsekkaamassa omin silmin.

• Bo'ness on pikku paikka Falkirkin ja Edinburghin välillä, jossa on meille moneen kerran suositeltu rautatiemuseo. En ole ottanut siitäkään vielä sen enempää selvää, mutta kuulostaa mielenkiintoiselta.

• Museoilla jatketaan, Glasgowssa on Riverside Museum, jossa ilmeisesti on myös liikenteeseen ja kuljetukseen liittyviä juttuja ja lapsille kuulemma kiva kohde. 

• Eikä tietenkään saa unohtaa naapureita, Irlanti ja Englanti melkein kivenheiton päässä. Irlantiin voi päästä tosi halvalla (ja Belfastin Titanic-museo olisi kyllä täydellinen kerran elämässä -kokemus). Lontoo olisi sääli jättää käymättä kun täällä asti ollaan, mutta olisihan Englannissa varmaan paljon muutakin ja paljon lähempänä... Oivoi, kun vain aika, raha ja energia rittäisi.

Aurinkoinen päivä Edinburghissa

No, voin myöntää, että tällä kolmannella kerralla Edinburghin keskustassa suunnistaminen ei tuntunut niin epämiellyttävältä kuin kahdella aiemmalla visiitillä. Sää oli loistava, toisin kuin huhtikuussa, ja tällä kertaa ymmärsin etsiä vaihtoehtoisia kävelyreittejä ruuhkaisalle ja meluisalle Princes Streetille toisin kuin viime marraskuussa. Päivävisiitti onnistui loistavasti, vaikka olin liikenteessä bussilla yksin poikien kanssa (matkat meille kolmelle edestakaisin yhteensä £4!).

Eduardo Paolozzi - Master of the Universe

Minua Edinburghiin veti St Andrew aukiolle esille ensikertaa laitetut valokuvat 60-70-luvun slummielämästä Skotlannissa. Lukalta kysyin, olisiko hänellä mielessä jotain mitä hän puolestaan haluaisi käydä katsomassa. Pyyntönä oli, että käydään "vaikka jossain museossa", ja tarkemmin määriteltynä museossa jossa on "hassun näköisiä" maalauksia. Nykytaiteen museoon, Scottish National Gallery of Modern Artiin siis vei tiemme.

Martin Creedin neonvalot museon sisäänkäynnin yllä. Everything is going to be alright. "Huh!" huokaisi Luka tämän nähdessään. "Nyt mua ei enää pelota!"

Museossa oli yllättävän paljon perinteista seinälle ripustettavaa esittävää taidetta ollakseen nykytaiteen museo, tai sitten Kiasma on vääristänyt käsitykseni nykytaiteen moninaisuudesta. Toisaalta oli ihan kiva nähdä picassoja ja livenä Piet Mondrianin kuuluisa valkoinen taulu parilla mustalla suoralla viivalla ja yhdellä keltaisella neliöllä (kuvalinkki). Mutta oli siellä muutama huoneellinen todella abstrakteja ja uuden näköisiäkin juttuja. Lempparini oli tämä iloisen värinen huone joka koostui monesta eri työstä. Pojat viihtyivät pisimpään Julie Favreaun installaatiohuoneessa, jossa pyöri rinnakkain kaksi hyvin erilaista äänetöntä videota (naishenkilö kävelee luonnossa yöllä, ja päivällä talon pihalla), ja kaiuttimista pyöri nauha joka oli koostettu luonnon äänistä, myrskystä ja esimerkiksi teipin irtirepimisestä kuuluvasta soundista. 

Uhkaus vai lupaus?

Näyttelyn jälkeen palasimme ydinkeskustaan. Löysin vasta nyt ihastuttavan Rose Streetin kävelykadun. No onhan se toki täynnänsä turisteja, mutta 1700-luvulta peräisin olevat talot vieri vieressä kapean kadun molemmin puolin olivat todella sympaattiset. Liikenteen jyly korttelin toiselta puolelta Princes Streetiltä oli miltei kuulumattomissa ja hetkeksi melkein ihan unohti että on keskellä kiireistä pääkaupunkia.

Rose Streetin päästä löytyi viimein St Andrew aukio ja ne valokuvat joita olin tullut katsomaan. Kuvat on kuvannut Nick Hedge asunnottomien hyväntekeväisyysjärjestön pyynnöstä kolmen vuoden aikana 60-70 -lukujen taitteessa Glasgowssa ja Edinburghissa. Hänen onnistui kuvausprojektillaan tehdä näkyväksi, etteivät kaikki asunnottomat asu kadulla, vaan köyhimmillä alueilla purkukuntoisissa taloissa asui surkeissa oloissa lian, roskan ja purkujätteen seassa mm. lukuisia lapsiperheitä. Kuvat ovat nyt ensimmäistä kertaa näytillä kotimaassaan lähes 50 vuotta niiden ottamisen jälkeen, koska tätä ennen kuvaaja on halunnut suojata kuvissa esiintyvien identiteettiä ja näyttely Make Life Worth Living on kiertänyt vain ulkomailla.

Lopuksi löysimme vielä ensimmäisen leikkipuiston Edinburghista. Ei paha, kyllä tänne vielä palataan.

Portobello Beach

Maanantaina ystäväni saapui Suomesta meille käymään, ja lentoa odotellessa päätin antaa Edinburghille uuden mahdollisuuden. Vaikka meri on aina lähellä Skotlannissa, tämä oli ensimmäinen kerta kun lähdin tutustumaan sen rantaan täällä. Portobellossa on lähes luotisuoraa rantaviivaa ja sen myötäinen reilun mailin pituinen rantakatu, jota lähdin tsekkaamaan. Paikalle pääsi näppärästi bussilla Edinburghin keskustasta (matkaa noin 4 kilometriä), kunhan oli antaa kuskille tasaraha (eivät pidä mukana vaihtorahaa).

Ranta oli hyvin.. rantamainen. Ei yllätyksiä. Pilvisestä säästä huolimatta paikalla oli paljon vapaana juoksevia koiria ja laskuvesilammikoissa temmeltäviä tenavia. Jostain syystä harmaa pilviverho, aava hiekkaranta ja rantakadun neliskanttiset kivitalot toivat elävästi mieleeni Romeo+Juliet leffan, sen vuoden 1996 version (DiCaprio ja Danes).

Rantakadusta olisin varmaan saanut enemmän irti jos olisi ollut seuraa mukana, sen varrella näytti olevan useampi perheravintola ja muu kuppila. Tällä kertaa tyydyin puiston penkillä nautittuun Sainsbury'sin tonnikalakolmioleipään, nams. 

Keskipäivän auringossa lämpenevä laskuveden paljastama merilevä ja muu ryönä muistutti tuoksullaan, miksi tykkään enemmän sisävesistä, enkä ole koskaan tuntenut suurta hinkua merelle.

Palasin bussilla keskustaan ja pakenin sadetta ensimmäiseen vastaan tulleeseen museoon, mikä sattui olemaan kansallisgalleria. Museot ovat täällä siitä kivoja ajanviettopaikkoja, että sisäänpääsy on ilmainen. Yllätyin kuitenkin siitä, miten laajasti näyttely oli keskittynyt hollantilaisten ja muiden eurooppalaisten taiteilijoiden töihin brittiläisten sijaan. Museon alakerrasta löytyi kuitenkin nimenomaan skottilaisten maalareiden töitä ja mm. muutama todella upea maisemakuva. Yllätyin myöskin siitä, miten vähän skotlantilaisia taiteilijoita olivat inspiroineet paikalliset legendat tai tarinat - suomalaisena olen tottunut Gallen-Kallelan ja Simbergin Kalevalaan ja kansantaruperinteeseen pohjaavaan taiteeseen. Skotlannissa on omat tarinansa haltijoista, kelpieistä ja vaikka Nessiestä - mutta koko näyttelystä löysin vain yhden teoksen, jossa viitattiin kansallismytologiaan. Maalauksessa enkelit kantoivat skotlantilaista Jeesuksen sijaisäitiä - ikään kuin Kalevalan Marjatta meets suojelusenkeli?