Aberfoyle ja Doon Hill

Torstaina hyppäsimme bussiin ja suuntasimme Aberfoylen kylään. Olin lukenut Stirling nettisivuilta uutisen, jonka mukaan kaupunki on satsannut luontoreittiin Doon Hillin tienoilla. Walk Highlands kertoi että reitti on helppokulkuinen ja aika lyhyt (4,5 km), joten lapsetkin jaksaisivat reissussa mukana. Eipä muuta kuin eväät reppuun, Leon rinkkaan ja matkaan.

Maantie Aberfoyleen oli kiemurainen ja niin kapea, että bussin oli hidastettava vauhtinsa lähes pysähdyksiin kun rekka tuli tiellä vastaan. Bussin ikkunoista vilisi vihreitä peltoja ja lampaita silmän kantamattomiin. Bussi jätti meidät Aberfoylen turisti-infon eteen, ihan nurkan taakse siitä mistä polku lähti kiertämään läheistä maaseutua, joen vartta ja metsikköä. Tämä on se samainen Forth-joki, joka virtailee meillä Riversidessa.

Pääsimme näkemään (ja haistamaan) ensimmäistä kertaa läheltä paikallista karjaa, ylämaan lehmiä. Se on skotlantilainen alkuperäisrotu (tiesi minulle kertoa Wikipedia). Nämä lehmät olivat kyllä pörröisiä, mutta lajille ominaiset pitkät ja terävät sarvet olivat jääneet tällä kertaa navettaan.

Paikkapaikoin maisema näytti siltä kuin olisimme tupsahtaneet Savitaipaleelle. Kuusimetsän laitaa kulkiessamme oli olo kuin sillä puolella polkua olisi ollut Suomi, ja tien toisella puolella aukesi vuoristoinen Skotlanti.

Pääkohteemme oli Doon Hill - jolla asustavat ja tanssahtelevat keijukaiset paikallisen legendan mukaan. Ilmeisesti 1600-luvulla paikallinen kirkonmies kirjoitti haltioiden ja keijukaisten salaisesta elämästä kirjan ja myöhemmin kuoli tällä mäellä vähän mystisissä olosuhteissa - jotkut uskoivat hänen siirtyneen keijumaailmaan. Edelleen elää uskomus, että keijukaiset toteuttavat toiveita, jos sen kirjoittaa vaikkapa kangassuikaleeseen ja sitoo Doon Hillillä kasvavaan mäntyyn.

Onko keijuja kotona?

Doon Hillin laella.

Toiveita keijuille.

Metsästä palasimme Aberfoyleen. Tekisi mieleni sanoa että se on vain kuoppa tiessä - asukkaita siellä on alle tuhat. Välimatkasta huolimatta Aberfoyle kuuluu Stirlingin hallinnon alle. Kylässä ei ollut paljoa tekemistä eikä näkemistä - sen keskusta on yhden kadun varrelle ripotellut ruokakauppa, posti ja pari kahvilaa. 

Aberfoylen pääkatu.

Ja sama katu toiseen suuntaan - ei siellä juuri muita ole.

Kylä on aivan maaseudun ytimessä, se tuli selväksi monella tapaa. Paitsi että sitä ympäröivät lammas- ja lehmälaitumet, näimme asuinkadun varrella possuaitauksen ja yhden talon pihalla hevosen. Kylän suurin nähtävyys oli villakeskus (Wool Centre) jossa myydään turistirompetta ja villakankaisia vaatteita ja asusteita. Sen pihalla oli lisää lampaita. Me saavuimme keskuksen pihalle juuri sopivasti kun säkkipillinsoittaja viimeisteli esityksensä Tuiki, tuiki tähtösellä ja paimenkoiranäytös alkoi. Enpä ole ennen nähnyt sorsapaimennusta.

Pitkä päivä ja raitis ilma vaati veronsa, Leon simahti rinkkaan kun odottelimme bussia kotiin päin ja kiersimme villakeskuksen myymälän. Minä löysin ihania pikkuruisia printtikuvia kehyksissä - näistä ihan huokuu autenttinen skotlantilainen maalaistunnelma.

Skottibingokin saa yhden uuden ruudun - ylämaan lehmät bongattu.