Anne Frank - historiaa nykypäivälle Stirlingissä

Yhtenä päivänä luento päättyi kaikkien yllätykseksi jo puolelta päivin, joten kävimme kurssikaverin kanssa lounaan jälkeen katsastamassa yliopistollamme vainojen uhrien muistopäivänä avatun Anne Frank -näyttelyn. (Joka vuosi minua ärsyttää se, että muualla maailmassa 27. tammikuuta avoimesti muistellaan holokaustin uhreja (International Holocaust Remembrance Day/Holocaust Memorial Day) - mutta Suomessa Auschwitzin vapautuspäivänä muistellaan yleisesti "juutalaisvainojen ja muiden [määrittelemättömien] kansanvainojen" uhreja.)

Anne Frank - historiaa nykypäivälle -näyttely (A History for Today) kiertää jatkuvasti ympäri maailman ja on ollut Suomessakin näytillä (ainakin Pasilan kirjastossa 2012). Varsinainen Anne Frank -museo on Hollannissa, talossa, jossa Anne vietti perheensä kanssa päiväkirjaansa kirjoittaen pari vuotta piilossa. En ole vielä ehtinyt käydä Amsterdamissa, joten oli hienoa saada tämän näyttelyn kautta pieni katsaus siihen millaista hänen elämänsä siellä oli.

Nuoren tytön päiväkirja

Olen lukenut hänen päiväkirjansa useita kertoja ja lisäksi Melissa Müllerin suomennetun kirjan päiväkirjan salaisista sivuista. Näyttely ei tarjonnutkaan Annen tarinaan uutta, mutta jo pelkät kuvat salaisen asuinsijan sisältä toivat ihan uuden ulottuvuuden - muistutuksen siitä, ettei se ole vain kirja, eikä elämä ollut silloin mustavalkoisa.

Tämä kiertävä näyttely on suunnattu 11-18 -vuotiaille nuorille ja se tavoitteena on historian ohella levittää sanomaa suvaitsevaisuudesta ja saada nuoret ajattelemaan ihmisoikeuskysymyksiä ja ennakkoluulujen vahingollisuutta. Lisäksi näyttely järjestetään yhteistyössä paikallisjärjestöjen kanssa. Suomessa aikanaan esillä oli tietoa Suomen juutalaisten kohtalosta, ja täällä Stirlingissä esille oli nostettu Dorrith Oppenhaimin tarina.

Dorrith oli Annea kaksi vuotta nuorempi, myös Saksassa syntynyt tyttö. Hän saapui Skotlantiin 1939 seitsemänvuotiaana sotalapsena, eikä koskaan enää nähnyt vanhempiaan arvattavasta syystä. Dorrithille kävi kuitenkin hyvin, hän perusti perheen Skotlannissa ja kuoli 81-vuotiaana vuonna 2012. Hän kirjoitti pakolaisuudestaan lastenkirjan In My Pocket (jonka varasin Stirlingin kirjastosta ja joka sittemmin hävisi kirjaston katalogista mystisesti, höh).

Holokaustin kauhuissa - ihmisyyden pimeässä puolessa - on jostain syystä minulle ollut korostunut merkitys aina siitä asti kun olen niistä tiennyt. Olen lukenut siitä paljon, käynyt valinnaisen historiankurssin lukiossa aiheesta ja luokkaretkellä Panerian metsässä, Varsovan ghetossa ja Auschwitzissa. Siitä asti kun tulin äidiksi, olen myös miettinyt sitä, miten historiasta ja sen nurjasta puolesta voi tai kannattaa kertoa lapsille.

Otin nyt ensimmäisen askeleen, kerroin kuusi ja puolivuotiaalle Lukalle käyneeni Anne Frank -näyttelyssä. Kerroin, että kauan sitten (ennen kuin mamma ja pappa olivat syntyneet) tyttö nimeltä Anne eli perheinen piilossa sodan aikana Hollannissa. Luka kyseli vähän (Ai siksi ettei niille olisi käynyt huonosti? Onko kaikissa maissa ollut joskus sota? Miten ne sai ruokaa?), mutta keskustelu kääntyi pian ihan muuhun aiheeseen. Luka ei tiedä vielä, mitä Annelle ja hänen perheelleen kävi, tai miksi. Sen aika tulee joskus myöhemmin.