Sunnuntaina hyppäsimme junaan ja suuntasimme Glasgow'iin (miten tämä pitäisi kirjoittaa suomeksi?). Lapset olivat innoissaan, "Äiti, kato, mää!" toisteli Leon nenä kiinni ikkunassa (pojat vaihtoivat paikkoja kuvan ottamisen jälkeen). Puolet "mäistä" oli hevosia lampaiden sijaan, mutta ei se haitannut. Junakyyti Stirlingistä Queen Streetin asemalle oli edullista sillä jouduimme maksamaan vain meistä aikuisista. Alle 5-vuotiaat kulkevat junalla maksutta ja sunnuntaina oli koko päivän off-peak, eli ei-ruuhka-aika, ja Lukakin pääsi ilmaiseksi.
Glasgow on suurin kaupunki missä Leon on koskaan käynyt ja pojat olivat molemmat vähän päät pyörällä kaikesta liikenteestä, pillit päällä suihkuvista ambulansseista, vilkkuvista työkoneista ja roska-autoista ja pitkän pitkästä Hummer limousiinista jonka ohi käveltiin liikennevaloissa. Oli sunnuntai ja iso osa liikkeistä oli kiinni ja silti liikennettä oli ihan riittämiin. Alan ymmärtää sitä miksi monilla Leonin ikäisillä lapsilla on valjaat, tai heitä pidetään rattaissa. Mutta hei - rimmaava nopeusrajoitusmerkki.
Kohteenamme oli Kelvingrove Art Gallery and Museum. En ole ihan varma onko tämä se sama "punatiilinen korkea talo jossa on taidetta" jonka äitini oli nähnyt telkkarissa, mutta monenlaista taidetta ja historiaa sen katon alta löytyi. Sisäänpääsy oli jälleen ilmainen (£3 lahjoitus oli suositeltavaa mutta ei pakollista) minkä vuoksi kiersimme hyvillä mielin sen verran kun lapset jaksoivat ja jätimme loput toiseen kertaan.
Alakerrassa oli vähän sitä-sun-tätä: paikallishistoriaa, egyptiläisiä sarkofageja, täytettyjä eläimiä ja Charles Darwinin elämäntyölle omistettu huone sekä rock'n'rollin kuningas.
Hauskin yksityiskohta taisi kuitenkin olla tämä täytetty haggis - joka esittelytekstin mukaan on pieni Skotlannin nummilla vipetävä elikko, jonka jalat ovat toisella puolella lyhyemmät (jotta se voi kipitellä rinteillä helpommin).
Yläkerran kiersimme ympäri, mutta tuntuu että raapaisimme vain pintaa. Löysimme kuitenkin Salvador Dalín Christ of St John of the Cross -maalauksen ja yhdessä isossa salissa vieri vieressä Monet'n, Matissen ja Van Goghin töitä - ja toisessa salissa skotlantilaisten taiteilijoiden töitä. Siinä vaiheessa saimme kuitenkin kollektiivisen taideähkyn ja päätimme suosiolla palata asiaan toisella kertaa.
Palkitsimme itsemme perinteisellä sunnuntaipaistilla (Sunday roast) - seuranaan yorkie eli Yorkshire pudding. Ehkä olen vain rajoittunut ulkomaalainen, mutta mielestäni pudding on vanukasta. Täällä vaikuttaa siltä, että kaikki ruoka, mille ei ole keksitty hyvää nimeä, ovat yhden tai toisen sorttista puddingia - oli se sitten verilettu (black pudding) tai riisipuuro (Swedish rice pudding). Yorkshire pudding on myös yhtä kaukana vanukkaasta - se on vehnäjauhosta, munasta ja maidosta leivottu kakkunen, ikään kuin tyhjä piirakkapohja. Herkullista se silti oli, harhaanjohtavasta nimestään huolimatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
On ilo kuulla sinusta!