Noin viikko sitten portaalini päivittyi, ensimmäiset kolme opintomoduulia on rekisteröity. (Koulu teki tämän puolestani, säästyin siltä vaivalta että olisin joutunut yrittää ymmärtää miten koko järjestelmää käytetään...). Keväällä 2015 suoritan nähtävästi kolme moduulia, kehitysteorioita perhekontekstissa, sosiaalityön käytäntöä ja teoriaa sekä sosiaalipolitiikkaa ja -lakia. Jes! Vielä odottelen lukujärjestystä.
Hienoin juttu ehkä kuitenkin on ollut Stirlingin yliopiston oma appsi, mStir. Sen kautta pääsen täällä kotisohvalla loikoilemalla selaamaan koulun kirjaston tietokantaa, tsekkaamaan missä koulun tulostimissa on paperia ja mustetta latingissa, missä kohden kirjastoa olisi vapaa tietokone ja mitä voisi huomenna syödä koulun ravintolassa lounaaksi! How cool is that?!
Eilen postilaatikosta kolahti myös kauan odotettu ensimmäinen kirje yliopistolta. Sisältönä oli vahvistuskirje siitä että minulle on tarjottu opiskelupaikkaa, toinen vahvistuskirje siitä että olen ottanut tarjotun opiskelupaikan vastaan, sekä ihanalle vaaleanpunaiselle paperille printattu opiskeluohjelman runko. Sen mukaan opinnot kestävät kaksi vuotta, joulukuuhun 2016, jonka jälkeen on vielä lopputyön laatimiseen aikaa toukokuulle 2017. Lisäksi liitteenä oli ohjeet siitä, miten sosiaalityön opiskelijoiden täytyy rekisteröityä SSSC:llä, skottien sosiaalipalveluiden valtuuston rekisteriin.
Edelleenkin mun on vaikea usko tätä todeksi - minä = yliopisto-opiskelija! En tiedä miksi, mutta olen ihan nuoresta asti pitänyt yliopistoa jonkinlaisena norsunluutornina. Pelkkä sana huokuu kaikkea mahdollista mitä olen oppinut pitämään tavoittelemisen arvoisena: tietoa, tutkimusta, itsensä kehittämistä ja ymmärryksen kasvamista. Ja samalla olen aina ajatellut, ettei mulla ole päätä eikä kykyjä päästä koskaan opiskelemaan YLIopistoon YLI-ihmisten kanssa. Ja kas kummaa. Matkalla ollaan! - Kyllä, olen varma että yliopisto-opiskeluun liittyvät ennakkoajatukseni tulevat rapisemaan arjen keskellä rajusti, mutta silti haluan säilyttää muistissani tämän fiiliksen - miltä tuntuu nyt, kun mahdottomasta on tulossa totta.
* * *
Pienen lisämaistiaisen brittiläisestä yliopistoelämästä sain tällä viikolla kun kaksi luennoitsijaa Edge Hillin yliopiston sosiaalityön laitokselta kävi tapaamassa toimistollamme heiltä harjoittelussa olevaa toisen vuoden sosiaalityön opiskelijaa. Pitänee se vain minunkin alkaa hyväksyä - professorit ovat hekin ihan vaan ihmisiä, ja niin ovat (ollaan) ne (me) opiskelijatkin. Toinen opettajista - kuultuaan aikeistani piakkoin aloittaa opinnot Stirlingissä - antoi minulle heti kolmen paikallisen sosiaalialan huipun twitternimet muistikirjastaan repäisemällä sivulla. Hassuinta tässä kaikessa sattumien summassa jonka myötä olen päätynyt brittiopiskelijan harjoittelun ohjaajaksi on ehkä kuitenkin se, että minä kirjoitan näille opettajille arvion heidän opiskelijansa suoriutumisesta työharjoittelussa. Tämä ei ihan ollut mielessäni pohtiessani mikä olisi eka teksti minkä sosiaalityön opettajalle palauttaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
On ilo kuulla sinusta!