torstai 5. toukokuuta 2016

Äänestäjän ääni

Tänään oli äänestyspäivä Skotlannissa ja pääsimme taas näkemään ja kokemaan uutta. Sakon uhalla äänestysrekisteriin liittyminen kantoi hedelmää, kun postiluukusta kolahti jokin aika sitten äänestyslaput, tai oikeastaan -kortit, joissa ilmoitettiin meidän olevan äänioikeutettuja parlamenttivaaleissa. Olimme vähän yllättyneitä siitä, että äänioikeuteen riittää EU-kansalaisuus ja asuinpaikkana Skotlanti, ilman mitään aikarajoja toisin kuin Suomessa. Paradoksaalista mielestämme on myös se, että meillä on täällä äänioikeus, mutta vangeilla ei. 





No eipä äänestys muutenkaan sujunut niin kuin Suomessa. Vaalityö ensinäkin on täällä varsin erityyppistä. Toki on vaalitentit televisiossa ja toreilta löytyi puolueiden ständejä. Mutta yhtään naamakuvalla varustettua vaalimainosta en nähnyt koko kampanjan aikana - ja me sentään vastikään ajoimme puolen maan halki Stonehaveniin ja takaisin. Ainoat mainokset olivat satunnaisia tienlaitaan kiinnitettyjä puolueen perusvärillä ja logolla varustettua kylttejä, joissa joskus jopa saattoi lukea ehdokkaan nimi. Vaikutti siltä että vain puolueella on väliä. Kun kotiin tuli postissa äänestysohjeet, ymmärsimme miksi.




Äänestäminen on tehty äärettömän helpoksi. Kussakin vaalipiirissä, kullakin puolueella on vain yksi ehdokas. Jos tietää mitä puoluetta haluaa äänestää, ehdokkaan nimeä ei tarvitse tietää ennen äänestyshetkeä, koska se on printattu äänestyskaavakkeeseen. Eli tosiaan, puolue ratkaisee. Toinen ero suomikäytäntöön oli se, että äänestyslappuja on kaksi. Ensimmäisellä äänestetään paikallisvaalipiiristä mieleistä puoluetta ja sen ainoaa ehdokasta ja toisella äänestetään pelkkää puoluetta, jolle haluaa isommassa mittakaavassa antaa äänensä, eikä sen tarvitse olla sama, kuin ensimmäisessä lapussa.




Äänestyspaikka lähikoululla oli suht tuttuun tyyliin järjestetty. Oli valvojat ja henkilöt, jotka tarkistivat listasta että olimme oikeassa paikassa äänestämässä. Kun olimme ojentaneet äänestyskorttimme tarkastajalle, meidän ei tarvinnut sanoa muuta kuin 'Päivää' - meiltä ei kysytty nimeä eikä osoitetta, henkkareista puhumattakaan. Vaikutti siltä, että olisimme voineet laittaa vaikka tuttava- tai naapuripariskunnan äänestämään puolestamme meidän äänestyskorteilla, eikä kukaan olisi epäillyt mitään. Hämmentävää. Äänestyspaikat sulkeutuvat vasta illalla kymmeneltä, joten tuloksia kyttäävät joutuvat tosiaan valvomaan läpi yön, elleivät sitten suoraan odota huomenna tarkentuvia lopullisia tietoja.

4 kommenttia:

  1. Kävin tänään myös äänestämässä täällä Glasgow'ssa. Ja oli hämmentävää, jo siitäkin syystä etten saanut tuollaista äänestysohjetta! Ihmettelin tosiaan kun ei kyselty osoitetta tai henkkaria, ja sitä että sain käteen kaksi äänestyslipuketta. Yritin muuten etukäteen etsiä netistä vaalikonetta, mutta ilmeisesti sellaista ei täällä ole - onko sinulle tullut vastaan?
    Parasta vaalimainontaa olivat mielestäni Gary: Tank Commanderin vaalivideot ;D Tässä yksi:
    https://www.facebook.com/BBCScotland/videos/1298406153522480/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä ainoa, jonka löysin vaalien alla: http://www.scotvote16.com/#!/ mutta sekin kertoo vain puolueen. Tavallaan kätevää, kun ei tarvitse pähkäillä pärstäkertoimia ja puolueen eri ehdokkaiden eriäviä mielipiteitä. Hassua ettei teille tullut äänestysohjetta, meille se tuli samalla niiden äänestyskorttien kanssa.

      Poista
  2. Mulla ei siis ollut mitään tietoa siitä että mä oon näissä vaaleissa äänioikeutettu. Kirjeen sain joskus kuukausi tai pari sitten, mutta ajattelin jostain syystä että ne on lähettäneet sen mulle vahingossa koska ajatus siitä, että mä oon asunut maassa vuoden ja olisin äänestysoikeutettu oli jotenkin tosi absurdi - varsinkin kun en sit toisaalta oo oikeutettu äänestämään kesän EU-äänestyksessä :D Saapa nähdä tipahtaako mulle sakot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, luulisi että EU olisi meille kuitenkin läheisempi asia ehkä kuin kuin Skottiparlamentti. Äänestyspakkoa ei ole, eli jos kerran sait laput niin olet äänestysrekisterissä, siis ei sakon pelkoa :)

      Poista

On ilo kuulla sinusta!