Dunkeld ja Birnam

Tämän viikon tiistaille olin suunnitellut itselleni mukavan päivän. Tiedossa oli koulutusaamupäivä Dunkeldissa, ja koska se vaikutti mielenkiintoiselta pikkupaikalta luonnon helmassa, olin pyytänyt iltapäivän vapaaksi ja pakannut kameran mukaan. 

Aamu ei kuitenkaan alkanut lupaavasti. Kellon soittaessa 6.30 päätin armahtaa itseäni ja siirtää herätystä 10 min eteenpäin. Paha vain että uusi hälytysaika olikin 6.40 pm eli 18.40. Heräsin vasta kun Kai oli tullut kotiin aamuseitsemän jälkeen. Tempaisin pikavauhtia vaatteet niskaan, unohdin ottaa allergialääkkeen ja syöksyin harmaaseen aamuun ja junalle. 

Dunkeld on sikäli sopivassa paikassa, että pääsin sinne samalla aamujunalla, jolla yleensä menen Perthiin. Paikan pienuudesta kertoo ehkä jotain se, että asema jolla jäin kyydistä ainoana matkustajana, on itseasiassa kahden kylän, Birnamin ja Dunkeldin yhteinen asema. Perillä koko paikka ja sitä ympäröivät vuoret olivat sankassa sumussa joka tuntui pisaroina kasvoilla. Löysin Birnamin pikkuruisen pääkadun ja vieläkin pikkuruisemman kyläkaupan (oikeasti, Village Shop), joka ei ollut nähnytkään allergialääkkeitä. Koulutuksen alkuun oli kuitenkin vielä tunti, joten lähdin seikkailemaan vielä sumuiseen Tay-joen varteen, joka erottaa Birnamin ja Dunkeldin toisistaan.

Näin niin paljon pupuja joen rannassa, etten yhtään yllättynyt kun huomasin Birnamin keskustaan palatessani puiston, joka on omistettu Beatrix Potterille. Puistosta löysin pienet näköispatsaat pupuille, ketulle, siilille ja sammakolle jotka Beatrix Potterin kirjoihin tutustuneet varmasti osaisivat nimetä ja tunnistaa. Valitettavasti minulle nämä pupuseikkailut ovat aina jääneet kovin vieraiksi, joten tyydyin vain arvostamaan tietoa, että olen nyt käynyt paikassa jossa kirjailija vietti monta vuotta 1800-luvun lopussa, ja jonka luonto epäilemättä häntä inspiroi.

Koulutuksen aikana sumu oli haihtunut ja aurinko paistoi täydeltä terältä. Palasin joen varteen aikeinani kävellä Dunkeldiin etsimään lounasta ja edelleen niitä allergialääkkeitä. Löysinkin molemmat, mutta matkalla kohtasin the Tammen. 

The Oak

Ilmeni, että alue ei ole ainoastaan inspiroinut lasten pupukirjoja, vaan myös itse William Shakespearea. Tämä massiivinen, arviolta yli 500 vuotta vanha tammi (rungon ympärysmitta yli 7 m) on yksi viimeisiä tällä paikalla kasvaneen keskiaikasen metsän puita. Tuo metsä, Great Birnam Wood mainitaan nimeltä Macbethissa. Jokseenkin mahtavaa asua maassa, jossa sattumanvaraisella metsäkävelyllä törmää tällaisiin juttuihin.

Dunkeld häämöttää vastarannalla.

Tay-joki.

Dunkeld on yksi sympaattisimmista kylistä mihin täällä olen törmännyt. Pikkuisesta apteekista sain lääkkeeni ja sivukadun kahvilasta ostin mukaan joulusta asti kaipaamani karpalo-brie-juusto-sandwichin (kyllä, Skotlanti on opettanut minut syömään valkohomejuustoa!). Kävin kiertämässä Dunkeldin Katedraalin ja sen takaa löysin puiston, jonka penkillä söin lounaan. Katedraalin kellotorni on muuten tuossa alla olevassa kuvassa - mihinkäs muualle se kannattaisi rakentaa kuin pellon laidalle.

Paluumatkalla olin ainoa joka odotteli asemalla ja nousi junan kyytiin. Täällä pysähtyy 2-3 junaa päivässä, ja ainakin tämän tiistain matkustajamäärään nähden se vaikuttaa olevan ihan sopivasti. Ihana päivä, hengähdystauko tuli ihan tarpeeseen. Tällaisia koulutuspäiviä pitäisi olla useamminkin.